tiistaina, lokakuuta 23, 2012

Muutama ajatus siviilipalveluksesta

Kirjoitin joitakin päiviä sitten siviilipalveluksesta. Vielä muutama ajatus tästä aiheesta:

- En siis ajattele, ettei siviilipalvelusta saisi olla. Sivistynyt yhteiskunta tarjoaa tämän mahdollisuuden niille, jotka eivät voi tarttua aseeseen. Meidän yhteiskunnassamme siviilipalvelus on niille, jotka eivät vakaumuksensa takia voi suorittaa aseellista tai aseetonta palvelusta armeijassa. Yhteiskuntamme voisi ratkaista asian niinkin, että mistä syystä tahansa voi halutessaan jättää menemättä armeijaan ja suorittaa siviilipalveluksen. Mutta yhteiskuntamme on ainakin toistaiseksi päättänyt, että siviilipalvelukseen hakeutuvilla tulee olla vakaumus, joka estää toimimisen armeijassa.

- En tietenkään ajattele, ettei kukaan hakeudu siviilipalvelukseen syistä, joita voi pitää vakaumuksena. Varmasti hakeutuu. Mutta ajattelen, että on myös niitä, joiden syitä valita siviilipalvelus ei voi pitää vakaumukseen perustuvina syinä. Hyvä olisi, että lainlaatija määrittelisi tarkemmin, mitä se tarkoittaa vakaumuksella.

- Toisen vakaumusta tulee aina kunnioittaa. Tämä ei tarkoita, ettei sitä saisi arvioida ja kysyä, onko se hyvin perusteltu. Tai onko se Raamatun opetusten mukainen? Jollakin on vakaumus, ettei hän voi tarttua aseeseen mutta toiset voivat tai heidän jopa täytyy tehdä niin. Tätäkin vakaumusta tulee kunnioittaa mutta en osaa pitää sitä Raamatun opetusten mukaisena. Kristittyjen joukossa on aina ollut niitä, jotka eivät omantunnon syistä voi sotia. En ajattele, etteivät näin ajattelevat olisi kristittyjä. Silti en pidä Raamatun mukaisena vakaumusta, joka näillä kristityillä varmaan on ollut tai on - minä en voi taistella sodassa mutta toiset voivat ja heidän pitääkin.

- Minusta seurakuntien, kristillisten järjestöjen ja opistojen pitäisi miettiä perusteellisemmin, onko hyvä ottaa palvelukseen siviilipalveluksen suorittajia. Millainen malli annetaan? Rohkaistaako niitä, joilla ei ole vakaumusta, väittämään, että heillä on?

- Muuan kristitty nuori mies mietti, onko hän riittävän vahva sotilaaksi. Hän mietti, raaistuisiko hän ja tekisi sellaista, mitä sotilaskaan ei saa tehdä. Hän ajatteli, että toiset ovat vahvempia ja pystyvät siihen, mihin hän ei ehkä pystyisi. Siksi hänen mielestään hänen ei ehkä pitäisi käydä armeijaa mutta toisten vahvempien tulisi käydä. Aika syvällistä pohdintaa.

- Ajattelen, että juuri niiden, jotka miettivät myös sotilaina, mikä on oikein ja mikä väärin, mitä voi tehdä ja mitä ei, pitäisi käydä armeija. Hyvä sotilas ei tottele sokeasti. En itse tekisi sotilaana mitä vain. Enkä ajattele, että sotilas voi tehdä mitä vain. Myös sotilaalla on oikea ja väärä ja hänen tulisi toimia oikein - vaikka varmaan juuri sodassa se on erityisen vaikeaa. Sotilas ei tee väärin laukaistessaan aseensa kohti hyökkäävää vihollista mutta tekee väärin, jos ampuu antautuneen vihollisen tai raiskaa vihollisen kenttäsairaalan sairaanhoitajan.

- Uskoa ei tule levittää tai edes puolustaa asein. Sitä levitetään ja puolustetaan Sanalla ja Sanan voimalla.

- Toivottavasti pohdinnat sodasta ovat vain pohdintoja. Toivottavasti säästymme suurelta onnettomuudelta, jota sota on. Kristityn tulee rakastaa rauhaa, toimia sen hyväksi ja rukoilla, että Jumala säästäisi siltä suurelta onnettomuudelta. Rukous myös vaikuttaa rukoilijaan. Se, joka rukoilee rauhaa, ei ihannoi sotaa.