keskiviikkona, syyskuuta 19, 2012

Eikö sitä pitäisi käyttää hyvään?

Ylen nettisivuilla on kirjailija Jari Tervon blogi "Sujut", www.yle.fi. Siinä Jari Tervo ihmettelee Youtubessa julkaistun videon aiheuttamia reaktioita. Videossa pilkataan profeetta Muhammedia tai väitetään hänestä ikäviä asioita. Monissa maissa islaminuskoiset ovat osoittaneet raivokkaasti mieltä. Mielenosoituksissa on hyökätty länsimaita vastaan, jotka sallivat tällaisten videoiden tekemisen ja levittämisen, ja niissä on kuollut ihmisiä, heidän joukossaan Yhdysvaltojen Libyan suurlähettiläs. Jari Tervo puolustaa sananvapautta ja on sitä mieltä, että tällaisia videoita saa tehdä, vaikka pitääkin videota typeränä ja alkeellisena. Hän kehottaa islaminuskoisia seuraavassa vastaavassa tilanteessa tekemään Jeesusta pilkkaavan videon - silloin islaminuskoiset, jotka kokevat tulleensa loukatuiksi, ovat sujut.

Mietin, onko tosiaan niin, että sananvapaus on arvo, jota ei saa rajoittaa. Mutta kyllähän sitä rajoitetaan: Eihän kenestä tahansa voi julkaista mitä tahansa. Ja hyvä, ettei saa. En halua, että minusta kirjoitetaan julkisuudessa mitä hyvänsä - sellaista mikä ei ole totta. En tahdo, että sellaista kirjoitetaan lapsistani tai äidistäni. Tuskin Jari Tervokaan vaatii, että sananvapautta täytyy saada käyttää myös tällaiseen. Minusta on oikein, että sananvapautta rajoitetaan tällä tavalla myös, kun on kyse julkisuuden henkilöstä. Tai uskontojen keskeisistä henkilöistä. Miksi heistä pitäisi saada kirjoittaa mitä tahansa tai tehdä millaisia hyvänsä elokuvia? Miksi pitäisi saada pilkata toisen syvimpiä arvoja? Eikö niitä tulisi kunnioittaa siinäkin tapauksessa, että on toista mieltä?

Kun olin Afganistanissa, tanskalaisessa lehdessä julkaistiin Muhammedista typeriä piirroksia, joilla piirtäjä yritti häpäistä häntä. Keskustelin asiasta muutamien islamin oppineiden kanssa. He ihmettelivät länsimaista käsitystä sananvapaudesta. He kysyivät, miksi käytätte teille merkittävää arvoa tällaiseen. Eikö sitä pitäisi käyttää hyvään? Minusta se oli erinomainen kysymys.