Saako tehdä lähetystyötä?
Vantaalla Tikkurilan seurakunnassa keskusteltiin ja päätettiin kirkkomme lähetysjärjestöjen taloudellisesta tukemisesta. Kolme Tulkaa kaikki -liikkeen edustajaa oli päätökseen tyytymätön ja kirjoitti Vantaan Lauri -lehteen rajun kirjoituksen otsikolla Haluavatko tikkurilaiset rahoittaa syrjintää? Kirjoitus löytyy osoitteesta www.vantaanlauri.fi.
Kirjoituksessa kerrotaan viiden tukea anoneen kirkkomme lähetysjärjestön tekevän syrjivää lähetystyötä. Kirjoittajien mielestä näin toimivat ne lähetysjärjestöt, jotka eivät pidä Jumalan tahdon mukaisena naispappeutta tai sitä, että ihminen elää homosuhteessa. Kirjoittajien mukaan se, että opetetaan tällaisia oppeja, voi olla hengenvaarallista ja vastoin yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia.
Järjestöt, joilta kirjoittajat vaativat taloudellisen tuen poisottamista, ovat Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat sekä Evankelisluterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä. Kahdelle kirkkomme lähetysjärjestölle - Suomen Luterilaiselle Evankeliumiyhdistykselle ja Slef:lle (Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland) - Tikkurilassa ei edes esitetty taloudellisen työn myöntämistä.
Lähetystyön kieltäminen on vain muutaman askeleen päässä kirjoituksen laatineiden ajatuksista. Eikö ole syrjivää opettaa, että tulisi kääntyä kristityksi? Eikä ole samanarvoista, onko ihminen kristitty, muslimi, hindu vai ateisti. Tarkoitan samanarvoisuudella tässä tapauksessa, että on Jumalan silmissä ja siinä todellisuudessa, joka on tämän elämän jälkeen, merkityksetöntä, mitä uskontoa ihminen kannattaa. Eikö ole vastoin yhdenvertaisuutta - mikäli yhdenvertaisuus ymmärretään kuten se nykyisin usein ymmärretään - sanoa, että Jeesus on ainoa tie Jumalan luo ja ikuiseen elämään? Jos ei saa tai pidä opettaa kuten Jeesus käskee ja sanoo - hän käskee tehdä kaikista ihmisistä hänen opetuslapsiaan, siis kristittyjä, ja sanoo olevansa ainoa tie Isän luo - ei voida puhua lähetystyöstä.
Ratkaiseva kysymys on, uskommeko Jumalan puhuvan Raamatussa. Jos uskomme, teemme ja tuemme työtä, jota se käskee tehdä, ja opetamme sen mukaan Suomessa ja muissa maissa. Se sanoo, että vain Jeesukseen uskomalla pelastuu. Varmasti monien mielestä tämä on syrjivää opetusta. Raamattu opettaa myös, että homosuhteessa eläminen ei ole oikein. Ja että pastorin virka on tarkoitettu miehille.

4 Comments:
Hyvä, että otit kantaa tällaiseen ajankohtaiseen kysymykseen - välillä kaipaankin blogiisi enemmän ajankohtaisuuksia.
Jäin kuitenkin miettimään tekstin loppua. Miten voit olla niin järkkymättömän varma siitä, että Raamattu opettaa, että homosuhteessa eläminen ei ole oikein, tai että pastorin virka kuuluu vain miehille?
Rehellistesti ei voi väittää, että Raamattu opettaisi näistä kohdista yksiselitteisesti. Se taas on paljon selvempää, että Jeesus on tie, totuus ja elämä, ja että vain hänen kauttaan on pääsy taivasten valtakuntaan.
Tunnetko koskaan epävarmuutta omaa Raamatun lukutapaasi kohtaan?
Epäiletkö koskaan, voisiko joku muu tulkintavaihtoehto näissä nykypäivän eettisissä kysymyksissä olla mahdollinen?
Sataprosenttinen varmuus näissä kysymyksissä saa ainakin minut huomattavasti epävarmemmaksi ja ahdistuneeksi. Miten tällaisesta voisi olla varma, kun sitä Raamatussa ei suoraan sanota, ja miksi pitäisi johtaa Raamatusta näihin tilantesiin ohjeet, eikö Jumala ole antanut meille mitään evästystä käyttää omaa harkintaa siihen, mikä on oikea ja väärä? Käsittääkseni siihen jäi jäljelle jonkinlainen kyky, vaikka syntiinlankeemus onkin paljon turmellut.
Keskustellaanko näistä?
Hei T-M!
Viitaten kysymykseesi, onko homosuhteessa eläminen Raamatun mukaan oikein vai ei: Miten itse tulkitset Raamatun kohdan 1. Kor. 6:9
Sanot lisäksi: "Rehellistesti ei voi väittää, että Raamattu opettaisi näistä kohdista yksiselitteisesti."
Voitko perustella väitettäsi yhtään tarkemmin, kun kerran olet niin varma asiasta?
Miika Parvio
Sastamala
Mukavaa, että asiasta syntyy keskustelua.
Homoseksuaalinen käyttäytyminen esiintyy Uudessa testamentissa kahdessa ns. syntiluettelossa, joista toinen on juuri mainitsemasi 1. Kor. 6:9. Monet ovat sitä mieltä, että tässä on riittävän painava sana määrittelemään kristillinen asenne homoseksuaalisuuteen. Olen eri mieltä. Maininta syntiluetteloissa ei aseta homoseksuaalista käyttäytymistä mihinkään erityisasemaan. En kuitenkaan kiistä sitä, etteikö Paavali olisi pitänyt homoseksuaalista käyttäytymistä vääränä. Tämä ei vain ratkaise sitä, miten asiaan tulisi suhtautua.
Olen täysin samaa mieltä piispainkokouksen mietinnön "Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet" kanssa, joten loput perusteluni voi lukea sieltä alkaen sivun 59 puolivälistä.
Raamatun tulkinta on vaikeaa, mutta käsittääkseni Pyhä Henki on johdattanut kirkkoamme ja piispainkokouksen työryhmää, ja lopputulos on oikein, kunnes teologinen tulkinta jälleen kehittyy historian saatossa.
Pahoittelen, että kirjoitan kommentin vasta nyt. On ollut aika kiire. Kerrotko T-M, kuka olet. On mukavampi keskustella, jos molemmat kertovat nimensä.
Jari Rankinen
Sastamala
Lähetä kommentti
<< Home