Mitä kansankirkon jälkeen?
Joitakin päiviä sitten julkaistiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 2008-2011. Kirjan nimi on Haastettu kirkko.
Olen lueskellut kirjaa ja seurannut uutisia ja keskustelua siitä. Kirjassa on aika vähän kirkkomme kannalta valoisia asioita. Neljän vuoden aikana kirkosta on eronnut noin 225 000 jäsentä, liittyneitä on noin 50 000. Pääkaupunkiseudulla kirkon jäseniä on jonkin verran yli 60% väestöstä. Varsinkin nuoret ja nuoret aikuiset ovat eronneet viime vuosina kirkosta.
Sunnuntain jumalanpalveluksiin osallistuu nyt noin 14% vähemmän ihmisiä kuin neljä vuotta sitten. Lapsista kastetaan noin 6% vähemmän kuin vuonna 2007.
Synkintä nelivuotiskertomuksessa on, mitä se kertoo suomalaisten uskosta: Kristinuskon Jumalaan kertoo uskovansa 27% suomalaisista. Vuonna 2007 vastaava luku oli 37. Vain 15% 15-29 -vuotiaista sanoo uskovansa kristinuskon Jumalaan. Tässä ikäryhmässä niitä, jotka eivät usko Jumalan olemassaoloon tai epäilevät sitä, on 43%. Siihen, että Jeesus on noussut kuolleista, suomalaisista ilmoittaa uskovansa 36%. Vuonna 2007 tähän uskoi 57%. Siihen, että Jeesus palaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, uskoo nelivuotiskertomuksen mukaan 28%. Vuonna 2007 tähän uskovia oli 47%.
Mm. näitä nelivuotiskertomuksen lukuja miettiessä tuntuu, ettei kansankirkollamme ole tulevaisuutta. Muutamassa vuodessa kansankirkkomme ei lopu mutta 20 vuoden kuluttua lienee vaikea puhua kansankirkosta: Suomessa asuvista siinä määrin pieni prosentti - monin paikoin varmaan selvästi alle puolet, ehkä vain kolmannes - kuuluu kirkkoon, niin harvat osallistuvat kirkon elämään ja toimintaan ja niin harvojen uskon sisältö on sen mukaista, mitä kirkko on opettanut. Tietysti ihme voi tapahtua: Jumala antaa suuren herätyksen ja sen myötä kirkko ja kirkon usko tulevat monille tärkeiksi ja rakkaiksi. Sitä rukoilemme. Silti on viisasta miettiä, mitä kansankirkon jälkeen. Kristinuskon loppumista kansankirkon loppuminen ei tarkoita. Ei monissa maissa ole eikä ole koskaan ollut sellaista kansankirkkoa kuin meillä ja sielläkin on kristittyjä ja seurakuntia. Minusta tuntuu, että tulevaisuuden seurakunnat myös meidän maassamme ovat aika pieniä ja niiden keskus on messu, jumalanpalvelus, johon sunnuntaisin kokoonnutaan. Jumalanpalvelus vaikuttaa myös muuta kuin että tullaan jumalanpalvelukseen. Se ruokkii ja synnyttää elämää - halua kertoa hyvästä Vapahtajasta, palvella, auttaa ja kutsua mukaan myös niitä, jotka eivät vielä tunne elävää Jumalaa.
Olen lueskellut kirjaa ja seurannut uutisia ja keskustelua siitä. Kirjassa on aika vähän kirkkomme kannalta valoisia asioita. Neljän vuoden aikana kirkosta on eronnut noin 225 000 jäsentä, liittyneitä on noin 50 000. Pääkaupunkiseudulla kirkon jäseniä on jonkin verran yli 60% väestöstä. Varsinkin nuoret ja nuoret aikuiset ovat eronneet viime vuosina kirkosta.
Sunnuntain jumalanpalveluksiin osallistuu nyt noin 14% vähemmän ihmisiä kuin neljä vuotta sitten. Lapsista kastetaan noin 6% vähemmän kuin vuonna 2007.
Synkintä nelivuotiskertomuksessa on, mitä se kertoo suomalaisten uskosta: Kristinuskon Jumalaan kertoo uskovansa 27% suomalaisista. Vuonna 2007 vastaava luku oli 37. Vain 15% 15-29 -vuotiaista sanoo uskovansa kristinuskon Jumalaan. Tässä ikäryhmässä niitä, jotka eivät usko Jumalan olemassaoloon tai epäilevät sitä, on 43%. Siihen, että Jeesus on noussut kuolleista, suomalaisista ilmoittaa uskovansa 36%. Vuonna 2007 tähän uskoi 57%. Siihen, että Jeesus palaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, uskoo nelivuotiskertomuksen mukaan 28%. Vuonna 2007 tähän uskovia oli 47%.
Mm. näitä nelivuotiskertomuksen lukuja miettiessä tuntuu, ettei kansankirkollamme ole tulevaisuutta. Muutamassa vuodessa kansankirkkomme ei lopu mutta 20 vuoden kuluttua lienee vaikea puhua kansankirkosta: Suomessa asuvista siinä määrin pieni prosentti - monin paikoin varmaan selvästi alle puolet, ehkä vain kolmannes - kuuluu kirkkoon, niin harvat osallistuvat kirkon elämään ja toimintaan ja niin harvojen uskon sisältö on sen mukaista, mitä kirkko on opettanut. Tietysti ihme voi tapahtua: Jumala antaa suuren herätyksen ja sen myötä kirkko ja kirkon usko tulevat monille tärkeiksi ja rakkaiksi. Sitä rukoilemme. Silti on viisasta miettiä, mitä kansankirkon jälkeen. Kristinuskon loppumista kansankirkon loppuminen ei tarkoita. Ei monissa maissa ole eikä ole koskaan ollut sellaista kansankirkkoa kuin meillä ja sielläkin on kristittyjä ja seurakuntia. Minusta tuntuu, että tulevaisuuden seurakunnat myös meidän maassamme ovat aika pieniä ja niiden keskus on messu, jumalanpalvelus, johon sunnuntaisin kokoonnutaan. Jumalanpalvelus vaikuttaa myös muuta kuin että tullaan jumalanpalvelukseen. Se ruokkii ja synnyttää elämää - halua kertoa hyvästä Vapahtajasta, palvella, auttaa ja kutsua mukaan myös niitä, jotka eivät vielä tunne elävää Jumalaa.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home