Virallinen totuus ja todellisuus

Ystäväni, joka on liike-elämän palveluksessa, tapaa toisiaan sanoa: - Yrityksen johdolla voi olla oma totuutensa, jota se toistaa puheissa ja lausunnoissa mutta joka ei vastaa todellisuutta. Jos näin on, yritys on yleensä pahassa kriisissä. Ystäväni toteamus tuli mieleeni lukiessani Kotimaan joulunumerosta arkkipiispa Jukka Paarman haastattelun.

Haastattelussa Jukka Paarma korostaa naispappeudesta eri tavalla ajattelevien suvaitsemista. Hän puhuu siitä, että kehällisestä asiasta on tehty liian suuri, jos papin sukupuoli on luterilaisia kristittyjä erottava tekijä. Hän pitää erittäin valitettavana, että kirkkoa revitään hajalle naispappeuteen liittyvillä kiistoilla. Hän sanoo, etteivät suhteessa naispappeuteen eri ratkaisuihin päätyneet saa tuomita toisiaan. Sen sijaan pitäisi suvaita ja myöntää, että toinenkin on kristitty.

Näitä ajatuksia kirkon johto usein ja ilmeisen mielellään toistaa. Se haluaa esiintyä suvaitsevaisena ja eri tahoja ymmärtävänä. Vallitseva tilanne, johon kirkon johdon ratkaisut ovat hyvin merkittävästi vaikuttaneet, on hyvin toisenlainen. Niitä teologian maistereita, jotka ajattelevat naispappeudesta kirkon perinteen mukaisesti - siis torjuvat sen - ei enää pitkään aikaan ole vihitty kirkossamme papeiksi. Piispamme ovat päättäneet olla vihkimättä heitä. Niille pastoreille, jotka pitävät naispappeutta Raamatun vastaisena eivätkä siksi toimita jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa, piispojen johtamat tuomiokapitulit eivät anna vaalisijaa kirkkoherran virkaan. Siis heitä ei päästetä kirkkoherroiksi. Viime aikoina heitä ei ole päästetty muihinkaan seurakunnan pastorin virkoihin. Niitä seurakuntien pastoreita, jotka torjuvat naispappeuden, on painostettu pappeudesta erottamisella uhaten eroamaan virastaan. Ja heille on määrätty kovia rangaistuksia. Seurakuntalaiset, jotka ajattelevat papinvirasta Uuden testamentin kirjoitusten mukaisesti, ovat esittäneet toivomuksen, että toisinaan järjestettäisiin jumalanpalveluksia, joiden toimittajat olisivat miespastoreita. Nämä toivomukset on tyrmätty jyrkästi monissa seurakunnissa. Siinä seurakunnassa, jonka jäsen olen, seurakunta ei suostu ilmoittamaan omissa ilmoituksissaan niitä tilaisuuksia, joissa naispastorit eivät voi toimia opettajina ja julistajina. Seurakunnan jäsenet järjestävät näitä tilaisuuksia ja seurakunta on sitä mieltä, ettei se pidä näitä seurakunnan tilaisuuksina. Se on melkoinen epäluottamuslause seurakuntalaisille.

Koska todellisuus on tämä, eikö olisi rehellisempää, että kirkon johto antaisi toisenlaisia lausuntoja – esimerkiksi tällaisia: Naispappeus on meille niin tärkeä asia, ettemme salli siinä kirkon nykyisestä kannasta poikkeavia käsityksiä. Emme ainakaan, mikäli käsitykset näkyvät toimintatavoissa. Vain niille, jotka hyväksyvät – ainakin käytännössä – naispappeuden, on kirkossa tilaa. Jos tämän linjauksen takia osa seurakuntalaisista työnnetään seurakunnasta etäälle, pastoreita ja muita seurakunnan työntekijöitä joudutaan erottamaan ja seurakuntaa revitään rikki, näin tapahtukoon, koska naispappeuden hyväksyminen on meille niin tärkeää. Nämä lausunnot vastaisivat paremmin todellisuutta.

Jukka Paarma ottaa haastattelussa kantaa myös tämän vuoden alussa julkaistuun tahdonilmaisuun. Sen allekirjoittivat kirkkomme piispat ja joukko herätysliikejohtajia ja sillä oli tarkoitus osoittaa, että naispappeudesta eri tavalla ajattelevat voivat toimia samassa kirkossa. Arkkipiispa moittii Kotimaassa herätysliikkeitä, joiden johtajat allekirjoittivat tahdonilmaisun, ja niiden lehtiä – ne ovat arvostelleet kirkkoa ja piispoja. Arkkipiispan haastattelusta saa sen käsityksen, että naispappeuteen torjuvasti suhtautuvat herätysliikkeet eivät ole halunneet sitoutua siihen, mihin tahdonilmaisulla pyrittiin. Minusta piispamme eivät ole halunneet sitoutua siihen. Kun tahdonilmaisun allekirjoittamisesta maaliskuussa oli kulunut pari viikkoa, piispamme olivat ehtineet tehdä mm. seuraavaa: Tampereen piispa kirjoitti Aamulehdessä, että ne, jotka eivät osallistu naispastorin toimittamaan jumalanpalvelukseen, edustavat toisenlaista uskoa kuin ne, jotka osallistuvat. Niillä, jotka eivät osallistu, ja niillä, jotka osallistuvat, ei ole uskonyhteyttä keskeisimmissä uskonasioissa. Kaksi kirkkomme nuorisotyönohjaajaa erotettiin virasta, koska he eivät tee jumalanpalvelusyhteistyötä naispastorin kanssa. Mikkelin piispa oli tästä pahoillaan mutta katsoi, että näin täytyi toimia. Lapuan tuomiokapituli piispan johdolla totesi, ettei kirkkoherran virkaa hakeneella ole edellytyksiä hoitaa virkaa, koska hän ei toimita jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa. Kyseessä oli seurakunta, jossa on vain yksi pastori. Turun arkkihiippakunnassa tuomikapituli määräsi lisärangaistuksen pastorille, joka ei toimittanut messua naispastorin kanssa. Hänet oli jo aiemmin erotettu pappeudesta kolmeksi kuukaudeksi. Nyt tuomiokapituli puuttui uudestaan asioihin, jotka olivat tapahtuneet jo ennen ensimmäistä rangaistusta, päätti tukistaa jälleen naispappeuden torjujaa ja erottaa hänet pappeudesta vielä kuukaudeksi.

Ajattelin ja toivoin, että tahdonilmaisu toisi kirkkoon toisenlaisia tuulia kuin mitä viime vuosina on ollut ja parantaisi myös meidän asemaamme, jotka emme osaa pitää naispappeutta Jumalan tahtona. Kirkkomme johdon toimet pian tahdonilmaisun julkaisemisen jälkeen ja myöhemmin ovat pakottaneet ajattelemaan, ettei tahdonilmaisu ollut tällainen paperi.

Kotimaan haastattelu oli otsikoitu ”Suvaitkaa toisianne”. Otsikko vastaa kirkon virallista totuutta. Vallitsevaan todellisuuteen se sopii paljon huonommin.

Eikö voitaisi yrittää edetä tässä vaikeassa tilanteessa seuraavalla neljän kohdan ohjelmalla: - Tunnustamme, että kirkossamme on niitä, jotka hyväksyvät naispappeuden, ja niitä, jotka torjuvat sen. – Emme yritä painostaa tai pakottaa toisiamme virkakäsityksessä toisiin ajatuksiin ja toimintatapoihin, jotka sotivat omaatuntoa vastaan. – Mikäli ristiriitatilanne näyttää syntyvän, se, joka edustaa kirkkomme nykyisestä virallisesta kannasta poikkeavaa käsitystä, väistyy sivuun, jotta ristiriita voidaan välttää. Jos hyvää tahtoa on, näitä ristiriitatilanteita syntyy harvoin. – Kilvoittelemme Raamatun käskyn mukaan toistemme kunnioittamisessa. Tämä ohjelma olisi mielestäni sitä, että toisia suvaitaan.