Määrätietoinen arkkipiispa?

Muutama viikko sitten Aamulehden sunnuntailiitteessä oli artikkeli arkkipiispan vaalista, joka on helmikuussa. Artikkelissa kerrottiin yhden ehdokkaista, Turun piispan Kari Mäkisen, olevan toiminnan mies, joka uskaltaa tehdä ratkaisuja ja vie asiat määrätietoisesti loppuun. Esimerkkinä mainittiin Vammalan seurakunta: Kari Mäkisen kerrottiin ratkaisseen naispappeuden ympärillä käydyn kiistan tässä seurakunnassa. Olen seurannut kiistaa läheltä.

*****

Vammalassa pastoreiden ja tarvittaessa muidenkin seurakunnan työntekijöiden tehtävät jumalanpalveluksissa jaettiin pitkään – noin 20 vuotta – siten, että heidän toiveensa ja omantunnonvakaumuksensa otettiin huomioon. Pastoria, jonka käsityksen mukaan naispappeus ei ole Jumalan tahto ja joka perustelee käsitystään Raamatulla, ei pakotettu toimittamaan jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa. Tämä käytäntö toimi varsin hyvin. Silloinen Vammalan seurakunnan kirkkoherra sanoi usein, ettei kysymys naispappeudesta ole tässä seurakunnassa ongelma, ja toivoi, ettei siitä tehtäisikään ongelmaa. Naispastorit, miespastorit, jotka hyväksyivät naispappeuden, naispappeuden torjuvat pastorit ja muut työntekijät mahtuivat hyvin samaan seurakuntaan. Kun minut kutsuttiin noin 15 vuotta sitten Vammalan seurakunnan papiksi, minulle luvattiin, että seurakunnassa toimitaan yhdessä sovitun, vakiintuneen ja hyväksi havaitun käytännön mukaisesti, kunkin käsitystä naispappeudesta kunnioitetaan eikä torjuva suhtautumiseni siihen aiheuta ongelmia.

*****

Vuoden 2006 alussa piispa Mikko Heikan johdolla työskennellyt työryhmä antoi toimenpide-ehdotuksensa. Työryhmän tehtävä oli kartoittaa, millaisia ongelmia voi liittyä tilanteisiin, joissa vakaumus ja velvollisuus työtehtäviin törmäävät. Työryhmän ehdotuksissa kiellettiin ottamasta huomioon naispappeuden torjuvan seurakunnan työntekijän vakaumusta siten, ettei häntä laiteta toimittamaan jumalanpalvelusta naispastorin kanssa. Piispainkokous antoi selontekonsa, joka melkein kaikilta osin yhtyi työryhmän ehdotuksiin. Piispainkokouksen selonteossa kui-tenkin todettiin, että työvuorojen järjestely sukupuolen perusteella voi olla syrjintää. Se ei siis välttämättä ole sitä. Kari Mäkinen edusti jyrkempää kantaa. Hän ilmoitti, ettei sitä käytäntöä, jota Vammalassa oli noudatettu, saa enää missään tapauksessa noudattaa – ei siinäkään että se sopii kaikille seurakunnan pastoreille. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että syyllistytään syrjintään, mikäli jumalanpalvelusvuoroja jaettaessa otetaan huomioon omantunnonvakaumus, joka estää jumalanpalveluksen toimittamisen naispastorin kanssa. Pastorit tuli määrätä toimittamaan jumalanpalvelus vastoin sitä, mitä he pitivät oikeana. Kari Mäkiselle oli hyvin tärkeää – tuntui että se oli hänen missionsa Vammalan seurakunnassa – ettei kukaan toimi eikä kukaan salli toisten toimivan toisin. Mikäli toimitaan, käynnistetään kurinpitotoimet, kuten sitten käynnistettiin.

Eikö olisi voitu toimia toisella tavalla – myös kirkon vanhaa, vuosituhantista historiaa ja kristikunnan enemmistön edelleen noudattamaa tapaa kunnioittaen? Käytäntö, joka oli toiminut Vammalassa vuosia varsin hyvin, kiellettiin, kielto oli ehdoton ja näin luotiin ongelma. Pian oltiin hyvin hankalassa tilanteessa, jota sen enempään piispa kuin kukaan mukaan ei hallinnut.

*****

Olin muutamissa neuvotteluissa, joissa Kari Mäkinen oli mukana ja joissa käsiteltiin, miten Vammalan seurakunnassa toimitaan, kun ei enää saa noudattaa totuttua käytäntöä. Tai eivät nämä olleet neuvotteluja, joissa olisi kuunneltu eri osapuolia ja etsitty yhdessä ratkaisua. Jotkut kyllä yrittivät esittää mielestäni hyviä ratkaisuvaihtoehtoja – sellaisia jotka eivät loukkaisi naispastorin oikeutta toimia kirkon pastorina ja jotka ottaisivat huomioon naispappeuden torjuvan pastorin vakaumuksen. Ehdotettiin, että naispappeuden torjuva pastori siirrettäisiin seurakunnassa tehtävään, jossa hän ei joutuisi toimittamaan jumalanpalvelusta naispastorin kanssa. Tällaisia tehtäviä olisi ollut tarjolla. Nämä ehdotukset Kari Mäkinen tyrmäsi – hän ei suostunut niistä keskustelemaan. Hänellä oli vain yksi vaihtoehto: pastorin on toimitettava jumalanpalvelus naispastorin kanssa. Toisaalta mitään muita ehtoja tai moitteita työni hoidosta hän ei ainakaan minulle esittänyt. Minulla oli Kari Mäkisestä se käsitys, että hän on kuuntelija, hänen kanssaan on hyvä keskustella, voi olla eri mieltä ja voidaan etsiä yhdessä eri osapuolia tyydyttävää ratkaisua. Olin väärässä. Keskustelut tästä asiasta hänen kanssaan olivat hyvin raskaita ja epämiellyttäviä.

Missään vaiheessa seurakunnan luottamuselimet, kirkkovaltuusto tai kirkkoneuvosto, eivät saaneet ottaa kantaa tähän kiistaan. Minusta se oli hyvin kummallista. Toisaalta ymmärrän, miksi kantaa ei annettu ottaa: olisi ollut kiusallista, mikäli seurakuntaa edustava elin olisi esittänyt toivomuksen, että kiista pyritään ratkaisemaan toisin kuin erottamalla kaksi pastoria. Siis toisin kuin minkä ratkaisun hiippakunnan piispa oli valinnut. Käsitykseni on, että Kari Mäkisen ohje oli, ettei asiaa saa päästää käsittelyyn kirkkovaltuustossa tai -neuvostossa. Toisinaan muulloinkin tämän kiistan aikana näytti siltä, että hiippakunnan piispa ryhtyi johtamaan seurakuntaa ja ajatteli tietävänsä seurakunnan edustajia paremmin, mikä on parasta seurakunnalle.

*****

Kari Mäkisen johtama tuomiokapituli määräsi Vammalan seurakuntaan – kun vakinainen kirkkoherra jäi vaikeassa tilanteessa virkavapaalle – kirkkoherran viran hoitajaksi pastorin, joka käytti kovia keinoja ratkaistakseen syntyneen tai synnytetyn vaikean tilanteen. Keinojen tarkoitus oli ilmeisesti saada lähtemään seurakunnasta minut ja toinen pastori, joka myöskään ei voinut Raamatun ja omantunnon takia toimittaa messua naispastorin kanssa. Toisinaan tuntui, että kirkkoherran sijainen halusi kostaa vääryydet, joita hän ajatteli minun tehneen naispastoreille. Lehtikirjoituksissa tämä silloinen esimieheni kertoi minun mm. olevan syyllinen työtovereideni sairauslomiin. Lehdessä hän väitti myös, että seurakunnassa on tapahtunut karmeita asioita, joista hän ei voi edes vihjata, ja väitti, että minä olen tehnyt niitä. Joka kotiin lähetetyssä seurakuntalehdessä hän vertasi minua kaupunkia terrorisoivaan rikolliseen. Lehdessä pyysin kirkkoherran sijaista vastaamaan, mitä olen tehnyt ja mitä on tapahtunut – muuta kuin että en ole toimittanut jumalanpalvelusta naispastorin kanssa – mutta hän ei vastannut. Ei ollut mitä kirjoittaa. Tuomiokapitulin kirkkoherraksi määräämä sijainen harrasti minun nolaamistani työtovereideni läsnäollessa. Hän määräsi minut keskustelemaan hänen kanssaan tai antoi minulle huomautuksia milloin mistäkin. Hän lähetti minulle viestejä, joissa hän nimitteli minua karkeasti, puuttui persoonaani loukkaavalla tavalla, pyrki häpäisemään työtäni ja uhkasi minua ”tulella joka vielä sinut polttaa ellet nöyrry elävän Jumalan edessä”. Ammattiliittoni luottamushenkilö ja työyhteisön varatyösuojeluvaltuutettu kirjoittivat lausunnon, jossa he totesivat kirkkoherran sijaisen kohdelleen minun epäasiallisesti. Työterveydenhoitaja tutustui kuvaukseeni sijaisen toiminnasta ja oli sitä mieltä, että epäasiallisen kohtelun tunnusmerkit täyttyvät, mikäli kuvaukseni pitää paikkansa. Se pitää paikkansa.

Kari Mäkinen oli tästä täysin tietoinen. Tietääkseni millään tavalla hän ei puuttunut kirkkoherran sijaisen toimiin. Tai puuttui: hän ilmoitti tukevansa seurakunnan johdon – siis myös sijaisen ¬ toimia. Tämä jälkeen sijaisen alaisena olo oli vielä raskaampaa. Ehkä Kari Mäkinen ajatteli, että tällaiset keinot ovat sallittuja, koska päämäärä on hänen mielestään oikea. Sittemmin sijainen lähti Vammalasta ja moitti oikein kunnolla lähtiessään paikallislehdessä Vammalan seurakunnan. En tiedä, mitä työtä hän nykyisin tekee.

Tällaiset keinot voivat olla hyvin tehokkaita. Työntekijästä, josta esimies haluaa päästä eroon, voidaan päästä sillä, että työntekijän olo tehdään sietämättömäksi. Mielestäni missään yhteisössä ei pitäisi yrittää ratkaista vaikeita tilanteita näillä keinoilla – on syyllinen tilanteeseen kuka tahansa. Kaikkein huonoiten nämä sopivat kirkkoon.

Jos Kari Mäkinen sallii tällaiset keinot tai ehkä jopa suosittelee niitä, kun on kyse naispappeuteen liittyvästä ristiriidasta, tekeekö hän samalla tavalla, kun on kyse muista ristiriidoista? Jos kirkkoherran ja suntion välit kiristyvät, saako kirkkoherra halutessaan yrittää tärvellä suntion maineen ja lähettää hänelle loukkaavia ja painostavia viestejä? Ja näin pyrkiä siihen, että suntion olo seurakunnassa tulee hyvin raskaaksi ja hän lähtee. Tai ovatko nämä keinoja tulevaisuudessa niiden pastoreiden varalle, jotka kieltäytyvät siunaamasta samaa sukupuolta olevia pareja?

*****

Kaksi Vammalan seurakunnan pastoria pakotettiin jättämään työnsä seurakunnassa. Elleivät he olisi lähteneet, tuomiokapituli olisi erottanut heidät pysyvästi kirkkomme pappisvirasta. He eivät olisi milloinkaan eivätkä missään saaneet toimia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastoreina. Nyt heidät erotettiin vain määräajaksi. Kiista ei koskenut vain näitä kahta pastoria vaan myös monia seurakuntalaisia. Kiista olisi voitu ratkaista hyvin toisin. Nyt se ratkaistiin tavalla, joka repi ja repii seurakuntaa syvästi. Monien ennen lämpimät välit kylmenivät tai katkesivat. Vuosikymmeniä Vammalassa herätysliikkeet olivat kiinteä, luonteva ja tärkeä osa paikallisseurakuntaa ja ne halusivat rakentaa sitä. Niin ei ole nyt. Jumalanpalveluksiin osallistuminen laski Vammalan seurakunnassa vuonna 2008 noin 5000 hengellä. Se on paljon. Vuoden 2009 tilastoa minulla ei ole. Toisaalta Vammalaan Karkun evankeliselle opistolle syntyi jumalanpalvelusyhteisö. Monet ovat jääneet pois Vammalan – nykyisen Sastamalan – seurakunnan elämästä. Se on tehnyt monille kipeää. Monet työntekijät ovat siirtyneet muualle.

*****

Miksi kirjoitan tällaisesta? Siksi että arkkipiispan valitsijoiden on hyvä tietää ehdokkaiden käsityksiä, prioriteetteja ja toimintatapoja. Varmasti on niitä, jotka kaipaavat kirkkoomme tällaista johtajaa ja tällaista määrätietoisuutta. Heidän ehdokkaansa on ehkä Kari Mäkinen. Uskon, että kaikki eivät kaipaa.

Kirkkomme on pahasti hajallaan ja suurten haasteiden keskellä. Toivon, että kirkkomme saa arkkipiispan, joka pystyy yhdistämään kirkkoa ja voimia kirkon rakentamiseen. Tätä nyt tarvitaan. Uskon, ettei tämä onnistu työntämällä kirkossa sivuun tai kirkosta pois herätysliikkeet ja konservatiivit kristityt tai huomattava osa näistä.