Hyvää, siunattua itsenäisyyspäivää

Olin tänään itsenäisyysjuhlassa. Se oli mielestäni hyvä ja sopivan mittainen juhla. Pidin juhlassa tämän puheen:

* * *

Onko se niin merkittävää? Kannattaako sitä juhlia? Tarkoitan itsenäisyyttä.

Mitä jos sitä ei olisi? Ajatellaan hetki, mitä ehkä olisi, jos ei olisi itsenäisyyttä.

Varmaan olisimme osa Venäjää. Varmaan olet nähnyt kuvia Viipurista tai kylistä Karjalassa. Luultavasti täällä olisi samannäköistä. Varmaan osaisimme venäjää, puhuisimme sitä, olisi pakko osata – ehkä vain venäjäksi voisi opiskella, täytettäisiin venäjänkieliset kaavakkeet sairaalassa tai ajokorttia haettaessa. Isovanhemmat ja lapsenlapset eivät ehkä keskustelisi, koska lapsenlapset puhuisivat vain venäjää, jota isovanhemmat eivät juurikaan osaisi. Pojat eivät miettisi, menevätkö armeijaan Säkylään vai Niinisaloon. Mietittäisiin, monenko tuhannen kilometrin päähän joudun. Pääsenkö kahden vuoden aikana käymään kotona kerran vai kahdesti? Joudunko sotimaan Keski-Aasian vuoristossa oudoissa oloissa asioiden puolesta ja asioita vastaan, jotka eivät koske minua.

Suuressa maassa pienellä vähemmistöllä ei yleensä ole hyvät oltavat. Ei varmaan olisi meilläkään. Meidän mielestämme asiat täällä täytyisi olla niin kuin on hyvä meille. Mutta asiat tuskin olisivat niin, koska ne päätettäisiin suuren maan keskuksissa ja niissä pientä vähemmistöä, muutamaa suomalaista ties missä kaukana, ei varmaan kuunneltaisi.

Vähän vanhemmat muistaisivat hyvin ajan, että suomalaisia lastattiin juniin eikä heistä kuultu sen jälkeen. Tai jos meni kirkkoon, siitä rankaistiin. Nyt opeteltaisiin elämään vanhan, kaatuneen järjestelmän, sosialismin, jälkeistä aikaa. Olisi hyvin rikkaita. Heillä olisi huippuhienoja autoja, komea talo, jota vartijat vartioivat, nämä muutamat ostaisivat ruokansa kaupoista, joihin vain heillä on varaa. Ja tiedettäisiin, että monet rikkaista eivät ole tehneet rehellistä työtä. Useimmat olisivat köyhiä tai hyvin köyhiä. Ehkä saisit tietokoneen joskus tulevaisuudessa.

Muutamaan vuosikymmeneen ei olisi opetettu, mikä on oikein ja mikä väärin, mitä saa tehdä, mitä ei, tai vaikka olisi opetettu, maan tapa olisi ollut olla välittämättä. Tällä olisi seuraukset: Olisi tavallista, että opettajat tai virkamiehet virastoissa valehtelevat ja tavarasi, joiden vieressä et ole, varastetaan. Poliisi saattaisi sakottaa, etkä tietäisi, minkä rikoksen teit, eikä poliisikaan, mutta sakosta selviäisit sillä, että annat poliisille tämän tarpeisiin 50 euroa.

* * *

On merkittävää, että on itsenäisyys. Kannattaa juhlia sitä. Kannattaa kiittää niitä, jotka ovat tehneet ehkä paljon sen hyväksi, että on tällainen maa. Ehkä tunnet vanhan miehen tai naisen, jolle kannattaa sanoa: Kiitos. Jos tunnet, sano se. Kannattaa kiittää niitä, toimivat nyt sen hyväksi, että on tällaiset olot. Ja kannattaa kiittää Jumalaa. Ajattelen, että tällainen maa ja nämä olot ovat varsinkin Jumala lahja.

* * *

Mietin joskus, miksi me olemme saaneet tällaisen lahjan. Miksi minä olen syntynyt, saanut syntyä, tällaiseen maahan? Miksi ei joku toinen?

Jumala ei anna lahjoja sen mukaan, kuka on muita parempi ja kuka ansaitsee lahjat. Se koskee muita Jumalan lahjoja ja tätäkin. Emme ole muita parempia. Ihmettelemme Jumalan tekoja, emme osaa selittää niitä, kumarrumme Jumalan edessä ja kiitämme häntä. Se on oikea tapa ajatella Jumalan lahjoista, myös tästä lahjasta.

* * *

Minusta yksi asia on varsinkin paha - ristiriitojen luominen, niiden ruokkiminen, toisia vastaan asettuminen ja näin hajottaminen. Se, että ajatellaan: minä kuulun tähän joukkoon, sinä et kuulu, sinä ajattelet tuolla tavalla, olet tuon näköinen, olet toisenlainen kuin minä, olen sinua vastaan, haluankin ristiriitaa erilaisten ihmisten välillä. Ja tehdään näiden ajatusten mukaan. Kiitetään ja pidetään huolta lahjasta, jonka olemme saaneet - tästä maasta ja näistä oloista – myös niin, ettei luoda ristiriitoja, ei mennä mukaan niihin, ei suostuta vastakkainasetteluun. Tämä pitäisi soveltaa pienempiin ja suurempiin asioihin.

* * *

Juttelin joskus vanhan miehen kanssa. Hän oli ilman toista jalkaa, jota ilman hän oli elänyt melkein koko elämänsä. Hän oli nuorena miehenä lähtenyt sotaan ja menettänyt jalkansa siellä. Voimme aavistella, mitä se oli merkinnyt hänelle – toimeentulolle, ihmissuhteissa ja harrastuksissa. Olisiko hän lähtenyt, jos olisi tiennyt, mitä hän menettää? Puhuimme myös siitä. Hän sanoi: Olisin lähtenyt. Jos tämä on se, mitä minun täytyi tehdä tämän maan hyväksi – että on näin hyvä maa – olisin sen tehnyt siinäkin tapauksessa, että olisin voinut tehdä toisin. Jotenkin niin hän sanoi. Hienosti sanottu.

Mitä minä voin tehdä tämän maan hyväksi? Mitä minun pitäisi tehdä? Voi tuntua, että niin kysyttiin ehkä joskus ennen mutta ei enää. Voi tuntua, että on tyhmää kysyä tuollaista – ei minun kannata tehdä toisten hyväksi mutta toisista kannattaa yrittää hyötyä. Tai tuntuu, että maailma on muuttunut – ei enää pitäisi ajatella maita ja valtioita ja mitä tehdä niiden hyväksi. Silti näin pitäisi kysyä.

Opiskele, tee työtä, toimi maan hyväksi. Anna siitä, mitä sinulla on, tämän maan hyväksi. Ehkä joskus voit antaa paljon. Toivottavasti emme koskaan joudu antamaan sellaista, mitä tuo mies oli joutunut. Parhaimpia asioita on, että kysytään, mitä voin tehdä tämän maan hyväksi, ja toimitaan maan hyväksi pienemmissä ja suuremmissa asioissa.

* * *

Lipussamme on risti. Se kertoo, että Jumala rakastaa, välittää, armahtaa. Hän rakasti näin paljon. Risti kertoo, ettei tarvitse yrittää ansaita niitä kaikkein tärkeimpiä asioita. Eikä niiden ansaitseminen onnistuisi. Ei tarvitse miettiä, pystynkö, olenko tarpeeksi hyvä, onnistunko muuttumaan paremmaksi. Ne kaikkein tärkeimmät saa lahjana. Saa suorittamatta, sellaisena kuin on. Saa, koska on Jeesuksen risti – koska hän kuoli ja nousi kuolleista.

Mikä on kaikkein tärkeintä? Se, että on saanut ja saa synnit anteeksi, saa olla Jumalan lapsi, Jumalan oma, josta Jumala pitää huolta, ja pääsee kerran taivaaseen. Nämä saa lahjana, ei tarvitse yrittää ansaita. Se koskee sinua ja se koskee minua.