perjantaina, kesäkuuta 11, 2010

Itketään ja kiristellään hampaita

Olin eilen hammaslääkärissä. Tältä erää toimenpiteet saatiin loppuun. Poraaminen, hampaan poistaminen tai niiden instrumenttien asettaminen suuhun, joita tarvitaan paikkaamisessa, ovat epämiellyttäviä ja ainakin minulle kivuliaita toimenpiteitä. Olen joskus pelännyt hammaslääkäriin menoa siinä määrin, että olen siirtänyt sitä useammalla vuodella. Hampaat eivät sillä tulleet kuntoon. Nykyinen hammaslääkärini on silläkin tavalla oikein hyvä, että hän osaa käsitellä jonkin verran pelokasta miestä tuolissaan oikein hyvin.

Eilen suu auki istuessani tai maatessani tulivat mieleeni - kuten usein aiemminkin hammaslääkärissä - Raamatun sanat itkusta ja hammasten kiristelystä. Näillä sanoilla Jeesus kuvaa kadotusta (mm. Matt 8:12). Hän ei varmaankaan tarkoita, että siellä porataan sinne joutuneiden hampaita mutta sanat kertovat syvästä tuskasta ja kivusta, joita kadotuksessa tunnetaan.

Kadotus on varmasti vaikeimpia asioita uskossamme. Voiko Jumala tuomita sellaiseen paikkaan rakastamiaan ihmisiä? Voiko tuska kadotuksessa jatkua ikuisesti? Eikö se ole kohtuuton rangaistus? Tavallista on, että kadotuksen olemassaolo tai mahdollisuus joutua sinne kielletään. Tai ainakin kielletään, että kadotus olisi ikuinen. Vielä tavallisempaa on, ettei kadotuksesta puhuta. Ehkä sen takia ei puhuta, ettei uskota jonkun voivan joutua sinne.

Kuitenkin Raamattu puhuu kadotuksesta. Se sanoo, että se on ja se on todellisuus, jossa on paha olla. Raamatun mukaan on todellinen vaara joutua kadotukseen. Sen mukaan sinne joutuu se, joka ei usko Jeesukseen. Raamattu opettaa myös, että kadotus on ikuinen. Nämä asiat voivat tuntua meistä kohtuuttomilta, epäoikeudenmukaisilta ja vääriltä. Mutta Jumalan ilmoitus kertoo näin. Jumala on Jumala ja me olemme vain ihmisiä. Meidän on tyydyttävä siihen, mitä Jumala on päättänyt. Väärin teemme, jos ryhdymme arvostelemaan häntä ja kerromme hänelle, miten hänen pitäisi toimia. Tyhmästi teemme, jos kiellämme, mitä Jumala on ilmoittanut. Sillä, että me kiellämme tosiasiat, ne eivät muutu.

Luin kirkkomme uuden arkkipiispan Kari Mäkisen saarnan jumalanpalveluksessa, jossa hänet asetettiin arkkipiispan virkaan vajaa viikko sitten. Jeesuksen kertomuksessa, jota hän selitti saarnassaan, puhutaan kadotuksesta ja niiden osasta, jotka pelastuvat tämän elämän jälkeen (Luuk 16:19-31). Oli hämmentävää lukea arkkipiispan saarna: Siitä oli häivytetty kokonaan pois kadotus ja ikuinen elämä Jumalan luona. Arkkipiispa ei puhunut ollenkaan siitä, mitä on tämän elämän jälkeen. Hän puhui vain tästä elämästä.

Raamattu kertoo myös, miten pelastumme joutumasta kadotukseen. Jeesus kärsi puolestamme kadotustuomion. Hän suostui pyhän Jumalan hylkäämäksi. Siksi meidän ei tarvitse joutua ikuiseen eroon Jumalasta. Juuri sitä kadotus on - ikuinen ero hyvästä Jumalasta ja hänen hyvistä lahjoistaan. Se, mitä Jeesus on tehnyt puolesta ja ansainnut meille, on jokaisella, joka on kastettu hänen omakseen ja uskoo häneen. Hän sanoo: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi ikuisen elämän (Joh 3:16).

Huomenna on muuten Karkkugospel-tapahtuma Karkun evankelisella opistolla. Tapahtuman ohjelma on osoitteessa wwww.nuoriso.sley.fi. Olet lämpimästi tervetullut!

5 Comments:

Blogger Tavallinen kristitty said...

Eiköhän olisi viimeinkin aika jättää se jäytävä katkeruus ja piispojen ja muiden pappien jatkuva mollaaminen. Ei tällaisella rakenneta yhteistä kristikuntaa. Hajotetaan vain.

Vuosikausia jatkuva itsensä ylentäminen kostautuu varmasti jossain vaiheessa.

Surullista niin surullista.

8:38 ap.  
Blogger Teininen Jukka said...

Jarin analyysi Arkkipiispan saarnasta oli yhteneväinen minunkin ajatusteni kanssa. Saarnaa kuunnellessani tuli mieleeni 1 kor 15:19 "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat." Kyllä saarnaviran hoitajan tulee pitää esillä taivasta, iankaikkista elämää.

10:32 ap.  
Blogger Viher-Tuomo said...

Mielestäni Jarin kritiikki oli aivan asiallista. En näe hänen ajatustensa sisään, mutta tekstistä en todellakaan löytänyt "jäytävää katkeruutta" ja "itsensä ylentämistä".

On hyvä välillä myös mainita se tosiasia, josta Jeesus puhuu erityisesti Matteuksen evankeliumissa useaan otteeseen. Varsinkin, jos päivän teksti siihen vielä viittaa.

Herra meitä syntisiä armahtakoon ja pelastakoon mahdollisimman monet helvetin kauhuilta. Ja niin Hän varmasti tekeekin, Jumalaan voi aina luottaa! Halleluja!

Tuomo Viherjuuri, Vaasa

12:11 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

10:06 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

11:34 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home