Hiihtämään tai kalastamaan
Luonto, metsä, järvet, joet, vaarat ja tunturit merkitsevät minulle yhä enemmän. Hienoja ovat hetket luonnossa - kulkea, katsella, ajatella, tehdä tulet ja juoda kahvit. Hienoa on kalastaa tai kulkea metsässä pyssyn kanssa, vaikka saalis ei olekaan niin tärkeää. Luonto hiljentää, virkistää, opettaa ja antaa voimia. Olemme saaneet Luojalta paljon, kun olemme saaneet sellaiset metsät, järvet ja tunturit, jotka meillä Suomessa on. Niistä meidän tulee pitää huolta, että tulevatkin polvet saavat, mitä luonto antaa.
"Lukemattomat ovat tekosi, Herra. Miten viisaasti olet ne tehnyt! Koko maa on täynnä sinun luotujasi." (Ps 104).
Mainostan kahta matkaa, joilla on mahdollisuus olla luonnossa. Niille olet hyvin tervetullut. Molemmat matkat suuntautuvat Lappiin Enontekiölle.
Ensimmäinen on maaliskuussa. Silloin Enontekiöllä on erinomaiset mahdollisuudet hiihtää kirkkailla hangilla. Matkaan kuuluu muutakin - käydään Pallaksella, tutustutaan elämään porotilalla, ollaan mukavassa seurassa, saunotaan, syödään hyvin ja ollaan Sanan äärellä. Majoitumme retkeily- ja leirikeskus Hetan Kodalla Ounasjärven rannalla.
Tälle matkalle lähdetään lauantaina 2.3., paluu on seuraavana lauantaina. Mielelläni kerron lisää - voit soittaa (p. 045 359 7772) tai lähettää sähköpostia (jari.rankinen@sley.fi). Ilmoittautua voit Karkun evankeliselle opistolle (p. 03 513 4151 tai toimisto@keokarkku.fi). Matka maksaa 465 euroa. Opiskelija-alennus on 25% ja lapsialennus (4-12 -vuotiaat) 50%. Hintaan sisältyvät matkat, täysihoito Hetan Kodalla ja matkan ohjelma. Linja-auto lähtee Satakunnasta, Pirkanmaalta tai Varsinais-Suomesta.
Toinen matka on heinäkuussa. Silloin kalastetaan Enontekiön vesillä taimenia, harjuksia, haukia ja ahvenia.
Kalaretkelle lähdetään maanantaina 8.7. ja palataan seuraavana lauantaina. Myös tällä retkellä majoitutaan Hetan Kodalla kahden hengen huoneissa. On mahdollisuus käydä kalastamassa jäämeren rannalla turskia ja seitä. Myös heinäkuussa ollaan päivittäin Sanan äärellä. Kalaretken hinta on noin 425 euroa. Hinta sisältää matkat, täysihoidon Hetan Kodalla, alueen kalastusluvan ja retken ohjelman.
Voit ilmoittautua minulle sähköpostilla tai soittamalla. Retkelle voidaan ottaa 15 kalastajaa.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home