perjantaina, heinäkuuta 25, 2014

Järkyttävä uutinen

Eilen kerrottiin järkyttävä uutinen: kaksi suomalaista oli surmattu Afganistanissa. Tästä kerrotaan mm. Ylen sivuilla, www.yle.fi.

Kyse tuskin on ryöstöstä. Varmaan murhan syynä on viha länsimaalaisia ja kristittyjä kohtaan, ehkä erityisesti kristittyjä, länsimaalaisia naisia kohtaan. Jotkut Afganistanissa haluavat, ettei maassa ole länsimaalaisia eikä kristittyjä.

Osanotto näiden surmattujen naisten läheisille. Emme ymmärrä, miksi Jumala sallii tällaistakin. Saa kuitenkin uskoa, että hyvä Herramme oli läsnä siinäkin tilanteessa, piti huolta omistaan ja otti omansa luokseen.

* * *

Olen ollut tämän viikon rippikoululeirillä. Leiri jatkuu vielä ensi viikon ja sunnuntaina 3.8. on konfirmaatiomessu. Rippikoulu on valtavan tärkeä asia. Rippikoululaiset, isot ja opettajat saavat olla Jumalan suurten tekojen äärellä. Ihmeellisin hänen teoistaan on, mitä tapahtui ristillä: sovitettiin kaikkien synnit ja järjestettiin kaikille pelastus. Jeesuksen ristiin saa turvautua jokainen sellaisena kuin on. Joka siihen turvautuu, omistaa, mitä Jeesus kuolemallaan hankki meille. Tämä koskee sinuakin.

Hienoa jos muistat rukouksissa tätä ja muita rippikouluja. Ensi sunnuntaina on rippikoulumme vierailupäivä. Olet lämpimästi tervetullut messuun Karkun evankeliselle opistolle. Messu alkaa klo 11.