Kehotan rukoilemaan II
Eilen kerrottiin, että eduskunnan lakivaliokunta hylkäsi aloitteen muutoksesta avioliittolakiin. Muutos pyrkii siihen, että samaa sukupuolta olevat voisivat solmia avioliiton.
Kirjoitin tästä nettipäiväkirjassa helmikuussa. Laitan kirjoituksen tähän uudestaan:
"Kehotan ennen kaikkea rukoilemaan"
Eilen eduskunnassa keskusteltiin samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Aamulehden pääkirjoitus tuki voimakkaasti kahden miehen tai naisen mahdollisuutta solmia avioliitto ja perusteli sitä näin: "Perustelu tasa-arvoisen avioliittolain säätämiselle on selkeä: jos kaksi aikuista ihmistä rakastaa toisiaan ilman, että se loukkaa tai haittaa ulkopuolisia, niin heillä on oltava täydet yhteiskunnalliset instituutio-oikeudet."
Johdonmukaisuus on yleensä toivottavaa. Jos asia perustellaan noin, eikö ole mahdoton ajatus, ettei useampi aikuinen saisi solmia aviolittoa? Tai että lähisukulaiset eivät saisi elää avioliitossa. Ehkä moniavioisuus onkin mahdollista Suomessa joidenkin vuosien kuluttua. On ainakin epäjohdonmukaista kieltää se, mikäli kaksi miestä voi solmia avioliiton ja se perustellaan kuten Aamulehden pääkirjoitus.
"Tasa-arvoinen avioliittolaki" on taitavasti keksitty ilmaisu laille, joka mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliiton. Siis tämän lain kannattajat ovat olleet taitavia. Kuka haluaisi olla tasa-arvoa vastaan? Kuka kannattaisi epätasa-arvoista lakia? Sanoilla voidaan vaikuttaa paljon - etenkin nyt kun mielikuvat ovat usein ratkaisevia eikä asioihin jakseta niin paneutua.
Yhteiskuntamme on irtaantunut ja irtaantuu siitä, mitä Raamattu opettaa. Tämä on yksi esimerkki tästä. Ei ole ollenkaan epäselvää, mitä Raamattu opettaa: avioliitto on naisen ja miehen liitto. Varmasti moni pyrkii siihen, että Raamatun opetukset eivät ohjaa yhteiskuntaamme. Ja moni on hyvillään siitä, etteivät ohjaa. Itse uskon, että Luojamme puhuu Raamatussa, ja hän tietää, mikä on meille hyvää, miten kannattaa elää ja mikä on väärin. Raamatulla on paljon hyvää annettavaa yhteiskunnallekin - vaikkei Raamattu olekaan kirja, joka ratkaisee kaikki yhteiskunnalliset kysymykset ja kertoo, millainen yhteiskunta tulee rakentaa.
Usein näissä keskusteluissa vedotaan muutamiin Vanhan testamentin kohtiin - esimerkiksi kieltoihin syödä tiettyjä ruokia - ja sanotaan, että koska näitäkään kohtia ei noudateta, on epäjohdonmukaista vedota Raamattuun ja sanoa, että kahden miehen tai naisen liitto ei ole oikein. Raamattua tulee lukea kokonaisuutena ja Uudesta testamentista käsin. Jeesuksessa Jumalan ilmoitus loistaa kirkkaimmin ja Uusi testamentti - tarkoitan koko Uutta testamenttia - kertoo juuri hänestä. Jos Raamattua luetaan näin - ja juuri kristittyjen tulee lukea sitä näin - monet asiat ovat varsin selviä. Uusi testamentti opettaa, että kiellot syödä joitakin ruokia kuuluivat vanhan liiton aikaan, nyt kaikkea syötäväksi kelpaavaa voi syödä. Toisaalta Uusi testamentti tekee selväksi, että kahden miehen tai naisen suhde ei ole nytkään Jumalan tahdon mukainen.
Raamattu kehottaa meitä rukoilemaan vallanpitäjien puolesta: "Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti." (1 Tim 2:1-2). Näin on syytä tehdä nyt ja muulloinkin.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home