keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Pian Suomeen

Puoli vuotta on mennyt todella nopeasti. Pian on kotiutuminen SKJA:n (Suomalainen kriisinhallintajoukko Afganistanissa) pastorin tehtävästä. Jos suunnitelma toteutuu, kotiudun täällä Kabulissa ensi maanantaina. Täältä lennän Epyptiin, jossa on tarkoitus lomailla viikko perheen kanssa. Suomessa pitäisi olla kahden viikon kuluttua.

On ollut todella hieno kuuden kuukauden jakso. Paljon uusia kokemuksia ja ystäviä. Varmasti olen oppinut jotakin, ehkä paljonkin. Olen saanut keskittyä pastorin työhön ilman niitä jännitteitä, joita on Suomessa. On mukava palata kotiin ja perheen luokse. Silti epäilemättä tulen kaipaamaan tätä aikaa Afganistanissa. Olen iloinen, että ystäväni Teuvo V. Riikonen jatkaa pastorin työtä täällä.

Eilen julkaistiin kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalin tulokset. Olin ehdolla kirkolliskokoukseen. Sain ääniä sen verran, että tulin valituksi listamme ensimmäiseksi varajäseneksi. Hienoa että Keijo Rainerma listaltamme saa jatkaa työtään kirkolliskokouksessa. Lämmin kiitos niille, jotka osoittivat luottamusta minua kohtaan äänestäessään.

Siirsin hetki sitten kirjoituksen Kotimaan blogeihin - Onko yhteiskunnalla yhteiskuntavastuu? Kirjoitus löytyy osoitteesta www.kotimaa.fi/kotimaa.

2 Comments:

Blogger Unknown said...

Onko puoli vuotta tosiaan mennyt niin nopeasti? Blogiasi seuratessa aika on kulkenut siivillä.

Voin hyvin kuvitella, että tunnelma on monipiippuinen. Jumalan siunausta ja voimia tuleviin koitoksiin täällä turvallisessa ja suvaitsevaisessa kotimaassa.

Antti Vaahtoranta
Turku

9:53 ip.  
Blogger Eero said...

Olen vähän myöhäis herännyt kun hoksasin miksi liperaalijen pittää ihan väkisten muuttaa kirkkoa, tai suoritta hiljaine vallankaappaus luterilaisessa kirkossa, miksi he eivät tee omaa kirkkoaan.
Ihmettelen sitä pelekoa joka meissä on kun pittää köyristyä kirkkona ja yksittäisinä ihmisinä sana vääristäjien eessä, kait se on se häppeä joka meissä luonnostaan on. Ei voi muutakuin sanoa Herra armaha meitä ja anna voimaa olla uskollinen Sanalles

12:39 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home