tiistaina, toukokuuta 21, 2013

Valtakunnallinen Evankeliumijuhla

Sunnuntaina vähän yli viikko sitten sain kertoa hyvän uutisen messussa Karkussa evankelisella opistolla: kesällä 2015 Valtakunnallinen Evankeliumijuhla on tarkoitus järjestää Sastamalassa. Asiaa on käsitelty Sleyn elimissä ja Sastamalan seurakunnan kirkkoneuvostossa ja juhlaa voidaan alkaa suunnitella ja valmistella. Olen tästä tietysti iloinen. Suuri tapahtuma vaatii paljon työtä mutta myös antaa paljon. Se on hieno mahdollisuus kertoa hyvästä Jumalasta. Se tuo paikkakunnalle paljon väkeä.

Viime viikolla kävimme katsomassa ja meille esiteltiin mahdollisia tapahtuman paikkoja. Lähipäivinä tehdään varausanomus paikoista.

Lämpimästi tervetuloa siis Sastamalaan perjantaina 26.6.2015. Tätä ennen on toki paljon muuta. Ja kaikkeen, mikä liittyy tulevaan, on syytä sanoa: Jos Jumala suo - kuten Raamattu kehottaa. Rukoilemme näiden suunnitelmien puolesta.

Tänä kesänä Valtakunnallinen Evankeliumijuhla on Kokkolassa Lohtajalla. Toivottavasti pääset mukaan. Tapahtuman nettisivu löytyy osoitteesta www.evankeliumijuhla.fi.

Maamme kirkolliseen elämään kuuluvat kesän suuret hengelliset tapahtumat. Kirkkomme piirissä toimii herätysliikeitä ja järjestöjä, jotka järjestävät näitä tapahtumia. Ajattelen, että nämä liikkeet ja järjestöt ovat olleet ja ovat Jumalan lahjoja. Näistä tapahtumista lähimpänä Sastamalaa on tänä kesänä varmaankin Valtakunnalliset Kansanlähetyspäivät. Tämä tapahtuma on Kankaanpäässä pe 5. - su 7.7.

4 Comments:

Blogger Unknown said...

Upea juttu!

8:24 ap.  
Blogger Hannu Kilpeläinen said...

Jari, näin vuosien jälkeen tunnustan, että pidän sinua ihmisenä, pappina(kin) ja tavallisena elämäänsä elävänä kansalaisena aikalailla kunnonmiehenä. En pidä jees-miehistä (tai naisista), jotka ovat mielinkielin kaikkien auktoriteettien edessä vain oman asemansa ja hyvinvointinsa turvatakseen. Taistelimme, minä voitin, tai oikeasti kirkkomme voitti. Se ei kuitenkaan merkitse, että halveksisin häviäjää.

Ymmärrän senkin, että olet innoissasi SLEY:n kesäjuhlien saamisekseksi Sastamalaan (Vammalaan). Mutta olen tästä kuitenkin surullinen. SLEY:n kannanotot kirkkoomme ja sen virkaan ovat surullista kuultavaa ja luettavaa. Jos olisin vielä Sastamalan kirkkoherra, torjuisin nuo kesäjuhlat kaikella viran tuomalla auktoriteetilla ja vallalla. Sen sijaan kehottaisin seurakuntalaisiani osallistumaan entistä ahkerammin seurakunnan messuihin ja muuhun toimintaan. Kansankirkkomme pappina en voisi osallistua seurakuntaa hajoittavaan toimintaan. Ihan oikeesti SLEY on menettänyt ennen niin kunnioitettavan roolin kirkkomme sanoman elävöittijänä ja aktivoijana.

Hannu Kilpeläinen
Tampere/Laitila

1:02 ap.  
Blogger ml said...

Hannulle: minä olen miettinyt sitä, että miksi aikaisemmin kirkossa ei ollut naispappeja, mutta nykyään kirkon virkaa ei saa, jos vastustaa naispappeutta? Miksi kirkko ei voi suoda omantunnon vapautta niille papeille, jotka eivät voi toimittaa palvelusta naispapin kanssa? Tämä ihan ystävällisenä kysymyksenä...

Marko Laitila
Ikaalinen

9:52 ip.  
Blogger ml said...

Ja ihan sovussa lisään senkin, että olen itse SLEYläinen ja toimin aktiivisesti myöskin omassa kotiseurakunnassani... ja minun mielestäni SLEYn kannanotot ovat kyllä hyvin Sanassa kiinni.. Kaikista kirkon papeista ei voi sanoa samaa.. tulee mieleen Antti Kylliäisen kohukirja muutamien vuosien takaa: "Kaikki pääsevät taivaaseen." Eihän se niin voi mennä.

Marko Laitila
Ikaalinen

10:00 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home