Osa paikallisseurakuntaa?

Uskon, että tulevaisuudessa luterilainen usko elää maassamme varsinkin pienemmissä seurakunnissa tai yhteisöissä. Nämä kokoontuvat jumalanpalvelukseen, messuun, joka on oikeasti, ei vain puheissa, viikon tärkein kokoontuminen. Toki jumalanpalvelus luo ja ruokkii myös muuta elämää: on raamattupiirejä, tuetaan lähetystyötä, tehdään diakoniatyötä ja järjestään tilaisuuksia, joissa opetetaan Raamattua. Näissä seurakunnissa tai yhteisöissä - käytän tätä jälkimmäistäkin sanaa vaikka se on vähän erikoinen - suuri osa tehtävistä tehdään vapaaehtoisin voimin. Palkattuja työntekijöitä on vähän.

Jo nyt on tämänkaltaisia seurakuntia tai yhteisöjä. Osa näistä on selvästi osa paikallisseurakunnan elämää. Tarkoitan paikallisseurakunnalla luterilaisen kirkomme seurakuntaa. Osalla ei ole oikeastaan ollenkaan yhteyttä paikallisseurakuntaa ja yhteys on hyvin ohut.

Ajattelen tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa ja mietin, voisiko olla toisin. Olisiko hyvä, että olisi toisin? Mitä hyötyä siitä olisi paikallisseurakunnalle ja yhteisölle?

Uudessa testamentissa puhutaan paljon kristittyjen yhteydestä. Toisaalta kristittyjen yhteys on tosiasia, jota me emme rakenna. Toisaalta Raamattu velvoittaa sen vaalimiseen ja rakentamiseen ja varoittaa yhteyden rikkomisesta. Jälkimmäinenkin täytyy ottaa todesta. Tarkoittaako se myös, että tulisi miettiä, voisiko luterilainen jumalanpalvelusyhteisö, jolla ei ole yhteyttä luterilaiseen paikallisseurakuntaan tai yhteys on hyvin ohut, olla osa paikallisseurakunnan elämää? Pitäisikö tehdä konkreettista sen hyväksi, ettei luterilaisuus entisestään pirstaloidu täällä, missä me elämme? Syitä, ettei yhteyttä paikallisseurakunnan ja yhteisön välillä aina ole, on varmasti monia ja ne ovat erilaisia.

Eikö kirkkomme paikallisseurakunnan olisi hyvä koota kaikki luterilainen toiminta sillä alueella, jolla se toimii? Eikö sen olisi hyvä luoda tai säilyttää kontakti kaikkiin niihin, jotka asuvat seurakunnan alueella ja haluavat tunnustaa luterilaista uskoa? Että jumalanpalvelusyhteisö olisi osa paikallisseurakuntaa, voi merkitä, etteivät tuon yhteisön omakseen kokevat luterilaiset kristityt eroa paikallisseurakunnasta, he osallistuvat paikallisseurakunnan elämään - ehkä lähinnä muuhun kuin messuihin - kantavat vastuuta ja toimivat esimeriksi seurakunnan projekteissa ja ovat mukana seurakunnan hallinnossa. Nämä eivät ole merkityksettömiä asioita. Jos taas etäisyys paikallisseurakunnan ja yhteisön välillä on suuri ja kasvaa, monista kuuluminen seurakuntaan tuntuu kummalliselta.

Varmasti myös jumalanpalvelusyhteisö saisi siitä, että se olisi osa paikallisseurakuntaa. Melkein kaikki näissä yhteisöissä mukana olevat on kastettu luterilaisen kirkkomme jäseniksi, he haluavat olla osa sitä ja rakentaa sitä. Varmaan heillä on toive, että luterilaista uskoa tunnustavia on enemmän ja moni löytää ne aarteet, jotka luterilaisessa uskossa on. Näin tapahtuu varmaan todennäköisemmin, jos ollaan osa suurempaa kokonaisuutta, joka pyrkii tähän.

Mitä se tarkoittaisi käytännössä, että jumalanpalvelusyhteisö integroituu osaksi paikalliseurakuntaa? Sitäkö, että yhteisö mieletään osaksi seurakuntaa, se sanotaan avoimesti ja tästä tehdään johtopäätöksiä? Sitä se ei voi tarkoittaa, että puolin tai toisin osoitetaan syvää epäluottamusta eikä kunnioiteta. Tai esimerkiksi sitä, että seurakunnan kirkkoherra ryhtyy johtamaan ja muuttamaan yhteisöä ja sen jumalanpalveluksia toisenlaisiksi kuin mitä yhteisöön kuuluvat tahtovat.

Varmasti on niitä, jotka eivät halua tätä. Heitä on varmaan paikallisseurakunnissa, kirkomme ylemmällä tasolla ja yhteisöissä. Itsekin mietin - kuten kirjoitin - olisiko integraatio viisasta ja mahdollista. Palvelisiko se seurakuntia ja yhteisöjä? Palvelisiko se Jumalan valtakunnan parasta? Minusta näitä asioita kannattaisi kuitenkin miettiä ja selvittää. Tuntuu, että nyt tiet kulkevat eri suuntiin ja voi olla, että muutaman vuoden kuluttua ollaan niin kaukana toisista, ettei tätä kysymystä enää kannata miettiä. Jos niin tapahtuu, voi olla, että menetetty sellaista, mitä ei saisi menettää?