sunnuntaina, joulukuuta 19, 2010

Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa

Sain marraskuussa olla Israelissa. Minulle se oli hyvä, puhutteleva matka. En ole aiemmin käynyt Israelissa. Oli koskettavaa olla monilla paikoilla ja ajatella: Tässä tai lähellä tapahtui se Raamatussa kerrottu tapahtuma. Tällä paikalla tai lähettyvillä Jeesus kohtasi sen ihmisen, teki sen teon tai hänelle tapahtui se asia. Tai tässä Jumala toimi ja teki sen teon.

Tämä kertoo tärkeästä asiasta: Kristinuskomme ei ole vain ajattomia viisauksia, joita Jumala kertoo jostakin kaukaa. Kristinusko on varsinkin Jumalan toimintaa tässä maailmassa. Hän toimi ja teki niitä tekoja, joita Vanha testamentti kertoo. Ja hän toimi tässä maailmassa ja teki tekoja, joista Uusi testamentti kertoo.

Tämä merkitsee myös sitä, että nytkään Jumala ei vain puhu ajattomia viisauksia kaukaa. Hän toimii tässä meidän maailmassamme. Hän vaikuttaa elämässämme. Hän tulee lähellä meitä. Hän on kanssamme.

Joulu puhuu juuri tästä: Jumala tuli tähän maailmaan. Hän tuli tänne Pojassaan Jeesuksessa. Hän tuli osoittamaan meille, millainen hän on. Hän näytti kasvonsa – hän on juuri sellainen kuin hänen Poikansa on. Hän toimi täällä. Hän kulki tien Betlehemistä Golgatalle. Hän kärsi, kuoli ja niin järjesti meille anteeksiantamuksen, pelastuksen ja pääsyn ikuiseen elämään. Hän lupaa, että sinne pääsee jokainen, joka turvautuu Vapahtajaan.

Hyvää, siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa sinulle.