tiistaina, lokakuuta 12, 2010

Kiirettä ja englantia

On ollut viime päivinä ja viikkona melkoinen kiire. On ollut paljon erilaisia työtehtäviä. Niitä on ollut paljon senkin takia, että tänä syksynä Sleyn Satakunnan piirissä ei ole ollut kokoaikaista työntekijää. Pian on. Perjantaina 15.10. työn Satakunnan piirin teologina ja piirivastaavana aloittaa Juhana Tarvainen. Lämpimästi tervetuloa Juhana, Laura ja teidän mukava pieni poikanne Rauli. Tarvaisen perhe asettuu asumaan Poriin.

Tarkoitus on, että jo lauantaina olemme Juhanan kanssa yhdessä työssä. Lauantai-iltana on nuortenilta Kokemäellä Toikilla (Hiivolantie 183). Ilta alkaa klo 19.30. Tervetuloa! Ennen nuorteniltaa on messu Sleyn Huittisten rukoushuoneessa (Karpintie 7). Myös sinne olet tervetullut. Messu alkaa klo 18.

Jonkin verran kiirettä on lisännyt se, että olen tänä syksynä suorittanut lukion englannin kurssia. Olen siis istunut oppitunneilla, tehnyt läskyjä, opetellut epäsäännöllisiä verbejä, kääntänyt lauseita toiselle oppilaalle, lukenut tekstejä, kuunnellut puhuttua englantia ja yrittänyt ymmärtää näitä. Karkun evankelisella opistolla voi suorittaa lukion ja olen ollut siellä oppilaana. On ollut tarpeellista ja mielekästä parantaa aika vaatimatonta englannin kielen taitoa. Huomenna on ensimmäisen kurssin loppukoe. Olen suunnitellut, että osallistuisin ensi syksynä tai keväällä 2012 englannin ylioppilaskirjoitukseen, vaikka olen joskus muinoin kirjoittanut englannin. Tällainen tavoite laittaa mukavuudenhaluisen opiskelemaan. Kuten tekee myös kurssin loppukoe. En haluaisi aivan nolata itseäni.

Siinä määrin kiire on ollut, että olen ehtinyt kirjoittaa huonosti nettipäiväkirjaani. Toivottavasti lähiviikkoina kiire vähän hellittää.