sunnuntaina, tammikuuta 18, 2009

Jumalallinen voima

Vuosi vaihtui ja menneellä viikolla jatkui työ täysipainoisemmin. Edellisellä viikolla oli loppiainen tiistaina ja kolmipäiväiset Sleyn työntekijäpäivät.

Menneellä viikolla alkoivat Raamattu tutuksi -luennot Laviassa, Vammalassa - tai Sastamalassa - ja Porissa. Alkavalla viikolla tiistaina alkaa luentosarja Raumalla ja seuraavalla viikolla keskiviikkona Huittisissa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan. Laviassa luennot ovat kerran kuukaudessa maanantaina. Ne pidetään seurakuntatalossa. Vammalan Luther-talossa kokoonnutaan joka toinen tiistai ja Porissa Sleyn rukoushuoneessa Varvinkatu 3:ssa joka toinen torstai. Raumalla illat ovat joka toinen tiistai seurakuntatalossa Pyhän ristin kirkon vieressä ja Huittisissa joka toinen keskiviikko Sleyn rukoushuoneessa Karpintie 7:ssa.

On etuoikeus saada opettaa Raamattua. Jospa voisi jakaa pienen osan siitä, mitä itse saa luentoja valmistellessa. On sanottu, että paras tapa oppia on ryhtyä opettajaksi.

Menneen viikon tehtäviin kuului myös luento kansainvälisiin tehtäviin lähteville suomalaisille upseereille. Kerroin kokemuksistani Afganistanissa. Se, mitä Afganistanissa näki ja koki, on usein mielessä. Tapahtumia tuossa maassa seuraa aivan toisella tavalla kuin joskus ennen. Itsemurhapommittajan isku Kabulissa tai muualla Afganistanissa pysäyttää ja tuo mieleen ihmisiä ja tapahtumia. En kuitenkaan ole kokenut tätä ahdistavana. Puoli vuotta Afganistanissa oli kokemus, jota en antaisi pois.

Eilen Karkussa evankelisella opistolla oli Sleyn läntisen alueen piirien ja kahden osaston johtokuntien yhteinen kokous. Puhuimme Sleyn tulevaisuudesta ja kuulimme lyhyitä alustuksia toimintatavoista, jotka ovat olleet hyviä ja toimivia jollakin paikkakunnalla. Toiset voivat ottaa näistä mallia. Viime ajat eivät ole olleet Sleylle pelkää myöntätuulta. Oli rohkaisevaa pitää kokous eri ikäisten johtokuntien jäsenten kanssa, joilla ei ollut masentunut mieli. Vastatuulet kuuluvat kristityn ja kristillisen seurakunnan elämään. Työssämme on paljon haasteita, myös uhkia. Pyydämme, että saisimme olla Jumalan käytössä. Niillä, jotka ovat Jumalan käytössä, on tulevaisuus, jonka Jumala antaa. Uskomme, että Jumalalla on käyttöä niille, jotka tahtovat julistaa eri tavoin hänen sanaansa ja evankeliumia hänen Pojastaan.

Eilen oli myös nuortenilta Kiukaisissa. Aloitimme messulla Kiukaisten kirkossa ja sen jälkeen ilta jatkui Laaksosten kodissa. Lämmin kiitos Laaksosille!

Tänään toimitimme Erkki Koskenniemen kanssa jumalanpalveluksen opiston salissa Karkussa. Nämä jumalanpalvelukset ovat ainakin minulle keidashetkiä. Jumalan sana ja yhteys toisiin kristittyihin hoitavat. Sali oli kutakuinkin täysi. Oli mukava juoda kirkkokahvit ja jutella ihmisten kanssa.

Tänään on sunnuntai, jolle on annettu otsikko "Jeesus ilmaisee jumalallisen kirkkautensa". Jeesus teki ihmeitä - paransi sairaita, käveli veden päällä, ajoi pois riivaajia, muutti vettä viiniksi. Näin hän ilmaisi olevansa Jumalan Poika. Hänessä Jumala oli tullut ihmiseksi ja siksi hän pystyi siihen, mihin Jumala pystyy. Jeesus voi tehdä edelleen ihmeitä ja niin osoittaa jumalallisen voimansa.

Mutta milloin Jeesusta varsinkin syytettiin siitä, että hän tekee itsestään Jumalan vertaisen? Siitä että hän luulee omistavansa voiman, joka on vain Jumalalla. Niin tapahtui silloin, kun hän antoi syntejä anteeksi. Sanottiin: - Kuka muu kuin Jumala voi tehdä tällaista?

Juuri näin Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Hän on Jumalan Poika, hänessä Jumala tuli ihmiseksi ja siksi hänellä on valta antaa synnit anteeksi. Hänellä on valta avata taivas sille, joka on ansainnut kadotuksen. Näin Jeesus osoittaa voimansa nytkin. Hän antaa synnit anteeksi. Kukaan ihminen ei pysty järjestämään itse itselleen paikkaa taivaassa eikä kukaan voi järjestää sitä toiselle ihmiselle. Mutta Jeesus voi. Hänellä on tämä Jumalan voima.