sunnuntaina, tammikuuta 04, 2009

Miksi pitäisi olla kirkon jäsen?

Kirjoitin hetki sitten Kotimaan blogeihin kirjoituksen Miksi pitäisi olla kirkon jäsen? Se löytyy osoitteesta www.kotimaa.fi/kotimaa.

Perheemme joulukirjeessä kerroimme, että Minnan työ nykyisessä tehtävässä päättyy. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa monet yritykset vähentävät väkeä. Monet ystävämme ovat kantaneet tästä huolta ja kysyneet, milloin irtisanominen astuu voimaa. Se tehtävä, jossa Minna vasta aloitti, todella päättyy. Joulun alla, joulukirjeen lähettämisen jälkeen Minna sai kuitenkin uuden tehtävän samassa yrityksessä. Nyt hän on aloittanut tässä tehtävässä. Työ siis jatkuu - ainakin toistaiseksi. Olemme tästä hyvin kiitollisia.

Huomenna maanantaina YLE TV1:ssä lähetetään toinen osa ohjelmasarjasta Mitä uskoa? Yhtenä haastateltavana on pastori Markus Malmivaara. En ollenkaan tiedä, millainen tuo ohjelma on mutta mielenkiintoista on katsoa se jo siksi, että Markus on pyydetty mukaan. Ohjelma alkaa klo 21.50.

Ensi tiistai on loppiainen. Tuolloin Karkussa evankelisella opistolla on jumalanpalvelus, jossa saarnaa Harri Lammi. Airi ja Harri perheineen tulivat kaukaa lähetyskentältä Suomeen vähän ennen joulua. Käsittääkseni nyt on tarkoitus pitkän lähetystyöjakson jälkeen olla Suomessa. Lämpimästi tervetuloa jumalanpalvelukseen. Se alkaa klo 11.

6 Comments:

Blogger Kakkuri said...

Olihan taas hidasta kirjakielipuhumista. Siis tämä TV 1 ohjelma. Jäykistääkö uskonto television vai televisio uskonnon?
Teemu Kakkuri
Kerava

10:19 ip.  
Blogger Eero said...

Tuo alla oleva kirjoitus on kommenttini Jarin Kotimaan blogiin

Rankisen aihe on todella ajankohtainen.
Kun puhutaan kirkosta unohdetaan silloin mistä puhutaan. Jos olisi kyse ihmisten muodostamasta järjestelmästä se olisi ihmisten kirkko. Kristuksen Kirkon perustaja on itse Kristus ja hän päättää milloin se lopetetaan tai jätetään sen jäsenten epäuskon tähden. Kristus on tarkoittanut että olisi vain yksi kirkko ja yksi paimen. Ihmisten syntisyyden tähden on Kristuksen Kirkko jakaantunut moneen osaan ja Hän joutuu niitä kaikkia johtamaan että ne kerran yhtä olisivat. Emme voi puhua kovin kevyesti Kristillisestä kirkosta vaikka se onkin langennut ja se on sitä tehnyt kautta Raamatullisen ja kristillisen kirkon ajan, mutta se on pysynyt koska sillä on sen Ylipaimenena itse Kristus. Kaikkien uskovien tehtävänä on rukoilla ja taistella sen puolesta, niin ovat monen monet Jumalalle uskolliset tehneet kautta aikain, sen uhrin hintaa laskematta omalla kohdallaan. Emme taistelleet jonkin maalisen järjestelmän puolesta, jotakin hengellisiä tarpeita hoitavan laitoksen puolesta. On kyse absoluuttisesta totuudesta ja todellisuudesta joka haastaa jokaisen ihmisen joka joutuu sen läheisyyteen ja vaikutuspiiriin, olet sen puolella tai sitä vastaan.
Onneksi meillä on sellainen Kristus, Vapahtaja, joka on sovittanut koko ihmiskunnan synnit. Meillä kastetuilla on onneksi todistuksena kasteemme joka kertoo että olemme Kristuksen omia ja että on olemassa Kristuksen Kirkko johon olemme liitetyt, on Jumalan Sana ja syntien anteeksi antamus sekä paranuksen teko mahdollisuus, mitä muuta me vielä etsimme

Eero Polsa
Parkano

4:05 ip.  
Blogger Juhani Rautakoura said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

4:27 ap.  
Blogger PPPalmu said...

Hei, "Juhani Rautakoura" (lue: Johann Eisenfaust). Eikö ole huolestuttavaa, miten Rankinen onkin ehtinyt joka paikkaan. Miten hän on onnistunut karkottamaan väen TV-jumalanpalveluksistakin. Ilmeisesti vetänyt kaikki sinne opistolleen. Ja aiheuttanut tämän joukkoeron kirkosta. Ja jo paljon ennen Suomen kirkkoa häätänyt väen Ruotsin kirkosta. Rankinen on noin nuoreksi mieheksi ehtinyt saada käsittämätöntä vahinkoa aikaan myös Hollannissa, kun siellä on 50-luvulta lähtien väki paennut kristillisistä seurakunnista niin, että niihin kuuluu enää puolet maan väestöstä.

Onneksi olet onnistunut paikantamaan pahan ja ilkeyden alkujuuren! Johann Eisenfaust, toimintalinjamme olkoon myös alkaneena vuonna: Rankinen ist unser Unglück! Eköhän kansa palaa kohisten kirkkoihimme!

12:03 ip.  
Blogger PPPalmu said...

Pyyntö moderaattorille: kahdesta yllä olevasta kirjoituksesta puuttuu nimi ja paikkakunta. Ne poistettaneen sivulta.

Pasi Palmu
Kälviä / Kokkola

12:06 ip.  
Blogger Jari Rankinen said...

Tässä nettipäiväkirjassa on siis se käytäntö, että kommentin alle täytyy laittaa allekirjoitus - nimi ja paikkakunta. Ellei näitä ole, kommentti poistetaan. Tästä säännöstä poikkean vain erityisen painavasta syystä.

Jari Rankinen, Vammala, siis Sastamala

6:08 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home