lauantaina, lokakuuta 04, 2008

Kirja tuli painosta

Evankeliumin tähden -kirja tuli torstaina painosta. Sain itse eilen ensimmäisen kappaleen kirjaani. Tämän viikon Sanansaattajassa oli Johannes Koskenniemen tekemä juttu kirjasta. Juttu oli otsikoitu "Rankisen uutuuskirja nostattaa kysymyksiä piispan roolista".

Sanansaattajan jutussa kerrotaan mm. seuraavaa:

"Sleyn läntisen alueen aluejohtaja Jari Rankinen ei ollut alkuun innostunut kirjoittamaan kirjaan kokemuksistaan.
- Aluksi ajattelin, että enpä halua alkaa kaivella tätä sotkua, hän kertoo.

Muutamat kuitenkin pyysivät häntä harkitsemaan. Vähitellen Rankinen alkoi pitää kirjaa mahdollisena.
- Tämä on kuitenkin merkittävä asia kirkossa. Kirkko on ottanut hyvin poikkeuksellisen askeleen siinä, mitä keinoja se käyttää päästäkseen eroon vanhauskoisista pastoreista. On hyvä, että siitä keskustellaan, hän perustelee.

Toinen syy kirjoittaa oli korjata vääriä käsityksiä.
- Paljon on saanut lukea sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Yritän tässä vielä kerran korjata tahattomia tai tahallisia väärinkäsityksiä.

Tukena kirjan tekemisessä Rankisella oli hänen nettipäiväkirjansa, jonka ensimmäiset merkinnät ovat syyskuulta 2006. Tekstiä sieltä ei kuitenkaan ole otettu.
- Peruslinjaus oli, että sieltä ei oteta suoraan mitään kirjaan. Luin kyllä tietysti koko nettipäiväkirjan läpi kynän ja paperin kanssa, Rankinen kertoo.

Rankinen haluaa julkisuutta asialle, ei itselleen.
- Toivoisin, että kirja huomioitaisiin mediassa. Itselleni en metsästä julkisuutta. Pidän kuitenkin asiaa sillä tavalla tärkeänä, että kokisin tekeväni väärin jos olisin hiljaa, vaikka ymmärrän niitä, jotka eivät halua julkisuuteen.
- Epäilemättä jotkut sanovat, että tämä on julkisuushakuisuutta, hän toteaa."

Näin siis Sanansaattajassa. Toivon, että kirja synnyttäisi keskustelua ainakin näistä asioista: Mihin suuntaan kirkkoamme johdetaan? Onko suunta oikea? Onko Raamatulla kirkossamme asema, joka sillä kuuluu olla kirkossa? Onko Raamattu meille uskon ja elämän ylin ohje? Haluan rohkaista tällä kirjalla luottamaan Raamattuun. Rohkaisen kuuntelemaan ja uskomaan, mitä Jumala puhuu sanassaan. Sitten voi luottaa myös Raamatun evankeliumiin. Se lupaa, että syntinen ihminen saa Jeesuksen sovitustyön perusteella synnit anteeksi ja jokainen, joka turvautuu Jeesukseen, pelastuu ikuiseen elämään.

Monet ovat tilanneet kirjan minulta. Saan kirjan postiin tilaajille maanantaina tai tiistaina. Edelleen kirjan voi tilata minulta. Sähköpostitse se käy kätevimmin - jari.rankinen@kopteri.net. Minulta kirjan saa hintaan 25 euroa ja postimaksu. Kirjan voi tilata myös Kustannus OyArkin kotisivulta http://www.kustannusarkki.fi/.

1 Comments:

Blogger okl said...

Sain kirjan tänään ja luin sen heti. Mielestäni se on todella aito ja avoin puheenvuoro tässä valitettavassa tilanteessa, jossa kirkkomme on. Omakohtaisesti havahduttavaa oli Jarin kuvaus omasta taustastaan ja siitä miten loppujen lopuksi tahtomattaan joutui tällaiseen tilanteeseen. Havahduttavaa sikäli, että lukiessani tunsin varsin elävästi, kuinka itse olisin samanlaisessa tilanteessa, jos olisin valinnut työn kirkon palveluksessa. Erittäin ahdistavaa on kokea, että uskoaan ja kutsumustaan ei voi toteuttaa omassa hengellisessä syntymäkodissaankaan. Jari joutui virkansa puolesta tahtomattaan julkisuuteen, mutta on varmasti lukuisia maallikkojäseniä, jotka kokevat nykytilanteen kirkossamme ahdistavana. Toivon mukaan joskus tulevaisuudessa tämä kirja palvelee dokumenttina menneestä ahdingosta, josta lopulta oli käänne parempaan. Jarin esittämät peruskysymykset ovat sellaisia, että jos niihin todella syvennytään ja haetaan rukoillen vastauksia, niin uskon ja toivon,että kyseinen käänne on vielä mahdollinen.


Olli Lehto
Kangasala

7:13 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home