Hallinto-oikeus kertoi ratkaisunsa
Luin hetki sitten Ylen nettisivulta (www.yle.fi), että Turun hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen asiassani. Valitin hallinto-oikeuteen arkkihiippakunnan tuomiokapitulin päätöksestä erottaa minut määräajaksi Vammalan kappalaisen virasta sekä pappisvirasta siihen kuuluvine oikeuksineen. Tuomiokapituli määräsi minulle rangaistuksen siksi, että en toimittanut kahta jumalanpalvelusta naispastorin kanssa. Pyysin muutosta tähän päätökseen. Hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan arkkihiippakunnan päätös on laillinen.
Hallinto-oikeuden päätös tarkoittaa, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastori, jonka mielestä naispappeus ei ole Raamatun mukaista, ei saa toimia sen mukaan, minkä hän ymmärtää Raamatun äärellä oikeaksi ja mitä hänen omantuntonsa sanoo. Pidän tietysti hallinto-oikeuden päätöstä valitettavana. Tulemme näkemään lähivuosina pastoreiden erottamisia viroista melko suuren määrän. Mietin myös, mikä on seuraava asia, joka pastorin täytyy tehdä vaikka vastoin omaatuntoaan, ja ellei tee, hänet erotetaan virasta. Ensiksi tuomiokapituli tekee päätöksen erottamisesta ja maallinen oikeus – jos sinne valitetaan – pitää tuomiokapitulin ratkaisua oikeana. Ehkä se on homoparien siunaaminen.
Tuntuu ikävältä, ettei tuomiokapituli eikä maallinen oikeus pidä jumalanpalveluksen toimittamista sellaisena tehtävänä, jossa erityisesti otettaisiin huomioon jumalanpalveluksen toimittajan uskonvakaumus. Siis että hän saisi toimia uskonvakaumuksensa mukaan. Kyse minun ja kaltaisteni kohdalla on uskonvakaumuksesta, joka piispojemmekin mukaan mahtuu kirkomme opin sisäpuolelle. Jumalanpalveluksen toimittaminen ei ole mikä tahansa työtehtävä, joka hoidetaan, kun käsketään. Jumalanpalveluksessa pastori on lähellä Jumalaa, palvelee Jumalaa, rukoilee, turvautuu Jumalaan ja välittää seurakunnalle, mitä Jumala tahtoo antaa sille. Tällaista tehtävää pitäisi saada hoitaa hyvällä omallatunnolla. Tuomiokapitulin ja hallinto-oikeuden ratkaisu nousee varmaankin siitä käsityksestä, että jumalanpalveluksen toimittaminen on työtehtävä, jonka pappi hoitaa ja joka hänen täytyy hoitaa virkamiehenä eikä oleellista ole, mitä pastori itse uskoo tai ajattelee jumalanpalvelusta toimittaessaan. Minusta tällainen käsitys on Raamatulle ja luterilaiselle uskolle vieras.
Valitanko hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen? Käsittääkseni minulla on kuukausi aikaa miettiä tätä kysymystä. Valitusaika on kai kuukauden mittainen.
Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli päätti eilen erottaa määräajaksi seurakuntapastorin virasta ja pappisvirasta Markus Malmivaaran. Markus on tehnyt saman rikoksen kuin minä. Hän ei ole toimittanut jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa, koska ei osaa pitää naispappeutta Raamatun mukaisena. Muutama päivä sitten Espoon tuomiokapituli käsitteli valituksia pastorista, joka toimitti homoparin siunaamisen. Kapituli keksi selityksen, ettei kyseessä ollutkaan naisparin siunaaminen vaan rukoushetki kahden ihmisen puolesta, ja totesi, että pastori ole tehnyt mitään väärää, mistä häntä pitäisi rankaista. Elämme nyt tällaisessa kirkossa.
Kotimaan nettisivut huomioivat eilen muutaman päivä sitten painosta tulleen kirjani – www.kotimaa.fi/kotimaa.
Hallinto-oikeuden päätös tarkoittaa, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastori, jonka mielestä naispappeus ei ole Raamatun mukaista, ei saa toimia sen mukaan, minkä hän ymmärtää Raamatun äärellä oikeaksi ja mitä hänen omantuntonsa sanoo. Pidän tietysti hallinto-oikeuden päätöstä valitettavana. Tulemme näkemään lähivuosina pastoreiden erottamisia viroista melko suuren määrän. Mietin myös, mikä on seuraava asia, joka pastorin täytyy tehdä vaikka vastoin omaatuntoaan, ja ellei tee, hänet erotetaan virasta. Ensiksi tuomiokapituli tekee päätöksen erottamisesta ja maallinen oikeus – jos sinne valitetaan – pitää tuomiokapitulin ratkaisua oikeana. Ehkä se on homoparien siunaaminen.
Tuntuu ikävältä, ettei tuomiokapituli eikä maallinen oikeus pidä jumalanpalveluksen toimittamista sellaisena tehtävänä, jossa erityisesti otettaisiin huomioon jumalanpalveluksen toimittajan uskonvakaumus. Siis että hän saisi toimia uskonvakaumuksensa mukaan. Kyse minun ja kaltaisteni kohdalla on uskonvakaumuksesta, joka piispojemmekin mukaan mahtuu kirkomme opin sisäpuolelle. Jumalanpalveluksen toimittaminen ei ole mikä tahansa työtehtävä, joka hoidetaan, kun käsketään. Jumalanpalveluksessa pastori on lähellä Jumalaa, palvelee Jumalaa, rukoilee, turvautuu Jumalaan ja välittää seurakunnalle, mitä Jumala tahtoo antaa sille. Tällaista tehtävää pitäisi saada hoitaa hyvällä omallatunnolla. Tuomiokapitulin ja hallinto-oikeuden ratkaisu nousee varmaankin siitä käsityksestä, että jumalanpalveluksen toimittaminen on työtehtävä, jonka pappi hoitaa ja joka hänen täytyy hoitaa virkamiehenä eikä oleellista ole, mitä pastori itse uskoo tai ajattelee jumalanpalvelusta toimittaessaan. Minusta tällainen käsitys on Raamatulle ja luterilaiselle uskolle vieras.
Valitanko hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen? Käsittääkseni minulla on kuukausi aikaa miettiä tätä kysymystä. Valitusaika on kai kuukauden mittainen.
Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli päätti eilen erottaa määräajaksi seurakuntapastorin virasta ja pappisvirasta Markus Malmivaaran. Markus on tehnyt saman rikoksen kuin minä. Hän ei ole toimittanut jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa, koska ei osaa pitää naispappeutta Raamatun mukaisena. Muutama päivä sitten Espoon tuomiokapituli käsitteli valituksia pastorista, joka toimitti homoparin siunaamisen. Kapituli keksi selityksen, ettei kyseessä ollutkaan naisparin siunaaminen vaan rukoushetki kahden ihmisen puolesta, ja totesi, että pastori ole tehnyt mitään väärää, mistä häntä pitäisi rankaista. Elämme nyt tällaisessa kirkossa.
Kotimaan nettisivut huomioivat eilen muutaman päivä sitten painosta tulleen kirjani – www.kotimaa.fi/kotimaa.
posted by Jari Rankinen | 11:02 ap.
8 Comments:
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Eikö papin kutsumus olekaan julistaa Sanaa ja jakaa sakramentteja niin sopivissa kuin sopimattomissa tilanteissa? Minulle on opetettu, että luterilaisen käsityksen mukaan messun pätevyys ei lainkaan riipu sen toimittajien henkilökohtaisista ominaisuuksista, ulkoisista tai sisäisistä. Näin ollen saarnavuorosta tai ehtoollisen jakamisesta voisi kieltäytyä vain, jos katsoo itsensä siihen kykenemättömäksi.
Martti Pentti
Kotka
Ensinnäkin Pena, sakramentteja ei jaeta sopimattomissa tilanteissa. Vain pelkkää Sanaa tuodaan parannukseksi ja kehoitukseksi esiin kaikissa tilanteissa. Sakramentilla on oma määrätty paikkansa seurakunnan keskellä. Toimittajan/paimenen ominaisuuksista Raamattussa on selkeä ilmoitus Paavalin suulla sanottuna. Kyseistä kohtaa lienee tarpeetonta kirjata tähän, koska siihen uskovilla, kuin siihen kriittisesti suhtautuvilla, on paikat tiedossa.
Miten papin (tai miksei kenen tahansa kristityn, onhan hätäkastekin pätevä) omatunto kestäisi tiedon, että kieltäytyi tilanteen sopimattomuuteen vedoten kastamasta sitä haluavan ihmisen, joka seuraavassa käänteessä kuolikin äkillisesti? Sanotaanko muuten Raamatussa, että sakramenttien jako on seurakunnan paimenen tehtävä?
Martti Pentti
Kotka
Lisään tänne Kimmo Virtasen kommentin. Hän on se Kimmo, jonka kommentti on tässä ketjussa edellä. Hän ei jostakin syystä saanut lisättyä uutta kommenttia, joten teen sen hänen puolestaan.
Jari R.
Kimmo Virtanen, Nokia:
Kyseinen tilanne lienee sopiva kasteen suorittamiseen, mutta ei ketään sovi kastaa sopimattomalla hetkellä, muuten kyse on ristiretkien pakkokastamisesta. Lutherilaisena tiedät tunnustus- kirjojen kohdan, Augsburgin tunnustus, kirkon virka "Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka" eli oikealla ajalla sakramentit, oikein jaettuina, oikeilla jakajilla. Hätäkaste silloin kuin siihen on tarvesta. Muuten kaste niinkuin järjestys vaatii. Jumala on järjestyksen Jumala.
Ps. Ei perisyntiäkään mainita Raamatussa, mutta silti se on sieltä ymmärrettävissä.
Messun kaavassa lausutaan sopivista tilanteista näin: - Totisesti on oikein ja arvollista, että me kiitämme sinua aina ja kaikkialla, pyhä Herra...
Onko sanan ja sakramenttien virka annettu koko seurakunalle (hengellinen pappeus) vai onko se sidoksissa seurakunnan paimenen toimeen? Oikeastaanhan paimenia on vain yksi, Kristus.
Martti Pentti
Kotka
Toden totta. Turun ja Espoon kapitulien epävanhurskaat päätökset lyövät korville jotta soi!
Toista pastoria rangaistaan kirkkojärjestyksen vastaisesta toiminnasta (kieltäytyminen yhteistyöstä naispapin kanssa)yhtä varmasti, kuin aurinko nousee aamulla. Toinen pastori puolestaan suorittaa homo/lesboparin siunaamisen, ja kapituli kääntää ympäri jokaisen kiven löytääkseen syyn olla rankaisematta siunauksen suorittanutta pastoria kirkkojärjestyksen vastaisesta toiminnasta.
Kuulun itse niihin pappeihin (vasta hiljattain vihittynä), jotka toimivat yhteistyössä naispastorien kanssa. En ole osannut tähän naispappeuskysymykseen ottaa koskaan oikein vahvaa kantaa puolesta tai vastaan. Uumoilen sen sijaan, että kaltaisilleni papeille muodostuu tulevaisuudessa rajanvetotilanteeksi juuri samaa sukupuolta olevien siunaaminen. Sitä en voisi suorittaa. Melko usein keskusteluissa nousee esiin se käsitys, jonka mukaan siunaamisesta kieltäytyville papeille annettaisiin jonkin pituinen "rauhoitusaika", mutta sen jälkeen nämä olisivat "vapaata riistaa", kuten naispappeusasiassa on käynyt. Mitkään kirkkojärjestykseen sisällytetyt poikkeuslauseet tms. siunaamisesta kieltäytyvien pappien viranhoidon turvaamiseksi -ponsista nyt puhumattakaan - eivät välttämättä takaa mitään: Kirkolliskokous, jonka kokoonpano olisi tarpeeksi liberaali, saisi käsittääkseni - esitysten ja äänestysten jälkeen - poistettua epämieluisat poikkeukset tai lisäykset. Tällaisen mahdollisuuden tarjoutuessa kysyttäisiin sitä paljon peräänkuulutettua suvaitsevaisuutta. Mahtaisiko sitä löytyä?
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Lähetä kommentti
<< Home