tiistaina, elokuuta 27, 2013

Painon pudottamisesta ja hyvästä ruoasta

Pari vuotta sitten toinen pojistamme kysyi, ostaisiko hän minulle laitteen, joka kiihtyy sekunnissa nollasta sataa. Hän kertoi, mikä tuo laite on: vaaka. Painoa oli kertynyt vähän yli sata kiloa. Päätin, että reilu kymmenen kiloa saisi lähteä. Taisi kulua viisi tai kuusi kuukautta ja olin viitisentoista kiloa kevyempi. Tuo paino on pysynyt - nyt vakaa näyttää 88 tai 89 kiloa - ja minusta se on ihan hyvä miehelle, jolla on pituutta sentti tai kaksi alle 190 cm.

Painon pudotus ei ollut erityisen vaikeaa. En valvonut öitä enkä ajatellut erityisen tuskaisena ja kärsimättömänä seuraavaa ateriaa. Mielestäni ei kiukutellut kotona enemmän kuin tavallisesti.

Minulle painon pudottamiseen oli kaksi keinoa, joista toinen oli selvästi tärkeämpi. Vähemmän tärkeä oli liikunnan lisääminen. Aloin juosta lyhyempiä ja pidempiä lenkkejä. Sen lisäksi tarvitsin ulkoilua, josta pidän. Se oli ja on minulle metsästys koiran kanssa. Pari tuntia kävelyä metsästä kuluttaa kaloreita, on monipuolista liikuntaa ja virkistää mieltä.

Liikuntaa selvästi tärkeämpää laihduttamiselle on, mitä laittaa suuhun. Harva pystyy urheilemaan niin paljon, että kuluttaa sillä kaiken, mitä syö, jos syö paljon tai yhtä paljon kuin ennen. Tämä on helppo todistaa: katso, paljonko kaloreita on isossa suklaalevyssä ja selvitä sykemittarilla, paljonko täytyy juosta, jotta tuo kalorimäärä kuuluu. En ole pitänyt ruokapaastoja. Minulle tärkeää on ollut syödä aika usein mutta kohtuullisesti joka kerta. Ei siis paljon ja liikaa yhdellä aterialla. Hyvä aamupala on hyvä asia ja se, ettei syö myöhään illalla. Se tuntuu pudottavan painoa, että syö vain vähän karkkia ja juo vain vähän limsaa. Suklaan rajoittaminen on ollut laihduttamisessa minulle ehkä se vaikein juttu. Salaatti täytää hyvin vatsaa eikä tuo kiloja, ellei salaattiin laita reilusti kastiketta, josta ei kaloreita puutu. Ilmeisesti aamulenkki, joka kestää puolesta tunnista tuntiin, ennen aamupalaa vaikuttaa mukavasti painon pudotukseen.

Minulle painonpudotus on ollut oikein hyvä asia. Olo on selvästi kevyempi ja tuntuu, että jaksan enemmän.

Olin menneellä viikolla muutamana päivänä Kemijärvellä vesilintumetsällä. Sain siis liikuntaa, josta pidän. Saalis ei ollut suuri mutta jotakin kuitenkin tuli: yksi haapana, kaksi telkkää ja yksi tavi. Tein eilen niistä ruoan. Keitin lintujen lihoja ja luita vedessä, oluessa ja viinimarjan lehdissä reilun tunnin. Sen jälkeen irrotin lihat luista ja tein kastikkeen siivilän läpi lasketusta keitinvedestä, voista, Maizena-suurusteesta ja kermasta. Kastikkeeseen laitoin suolaa, mustapippuria ja mustia ja valkoisia viinimarjoja. Annoin lihojen kiehua tässä kastikkeessa hetken. Suosittelen - sekä vesilintujen metsästystä että näin tehtyä ruokaa. Reseptin löysin tietysti netistä. Vain yhden asian teen seuraavalla kerralla toisin: Käytin kermaa, johon on sekoitettu aurajuustoa. Kerma ilman aurajuustoa on tähän tarkoitukseen parempaa. Aurajuuston voimakas maku vie ruoasta liikaa hyvää riistalintujen makua.

3 Comments:

Blogger okl said...

Hienoa, Jari, että olet painon pudotuksessa noin hyvin onnistunut. Taisitkin päästä jo ihannepainoalueelle, vaikka pitkänä miehenä saisitkin vielä lisäksi "hyvitystä" uuden laskukaavan myötä:

http://yle.fi/uutiset/laske_uusi_painoindeksisi_taalta/6476582

Itsekin olen onnistunut laihduttamaan, vaikka en vielä ole uskaltanut alkaa juoksemista useiden vuosi(kymment)en tauon jälkeen. UKK-kävelytestissä olen päässyt jo reilusti keskitason yläpuolelle ja olenkin jo varovaisesti kokeillut tuntumaa juoksuunkin, jotta voisi vielä kenr. Puheloisen esimerkin kannustamana juosta Cooper-testinkin.
Toivottavasti selkävaivasi ovat jo helpottaneet. Oletko muuten päässyt perille selkävaivojesi syystä tai syistä? Juoksemisessakin selkä joutuu koville, varsinkin liikapainoisena ja/tai alikuntoisena. Mutta onhan juoksu aina juoksua, kuten saatoin itsekin tuntea yrittäessäni hakea uudelleen tuntumaa vanhaan rakkaaseen harrastukseeni. Siunausta Sinulle, hyviä vointeja ja nautinnollisia kilometrejä!

5:24 ip.  
Blogger okl said...

Ai niin, en muistanut, että täällä piti esiintyä omalla nimellään.

Elikkä edellinen kommentti tuli osoitteesta
Olli Lehto
Tampere

5:28 ip.  
Blogger Jari Rankinen said...

Terve Olli

Syy selkäkipuun ei oikein selvinnyt. Mutta venyttelyllä ja selkää tukevien lihasten vahvistamisella kipu on poistunut. Ehkä jäykät lihakset ja se, että tukevat lihakset eivät ole oikein hyvässä kunnossa, olivat syy. Nyt siis venyttelen ja teen lihaskuntoa parantavia liikkeitä päivittäin. Ja se kannattaa.

Jari Rankinen

1:38 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home