tiistaina, kesäkuuta 17, 2008

Koskettava juhla

Viime viikonloppuna Karkun evankelisen opiston rannassa oli sekä lauantaina että sunnuntaina konfirmaatiomessu. Oli rakennettu kirkko - pystytetty teltta - näitä tilaisuuksia varten, kuten nettipäiväkirjani edellisessä kirjoituksessa kirjoitin. Suuri valkoinen teltta palveli tätä tarkoitusta erinomaisen hyvin. Alttari oli kaunis. Alttarin takana oli kolme suurta kangasta - kolme alttaritaulua - ja näissä puhuttelevat raamatulliset kuvat. Telttaan oli tuotu suuri määrä koivuja ja nurmikko oli kirkkaan vihreä. Äänentoisto toimi hyvin. Kanttori säesti vuoroin pianolla, vuoroin kitaralla. Kuulimme puhuttelevaa sanaa ja saimme nauttia ehtoollisen. Nuoret kirkkaan valkoisissa alboissa saapuivat kirkkoon ristin jäljessä, tunnustivat yhdessä seurakunnan kanssa uskon, heidät siunattiin ja heidän puolestaan rukoiltiin. Moni sanoi konfirmaatiomessujen jälkeen: Tämä on hieno juhla. Teltta sopi hyvin jumalanpalveluspaikaksi. Oli kodikasta, koskettavaa ja kaunista.

Meidän perheessämme vietettiin konfirmaatiojuhlaa lauantaina - ensiksi opistolla ja sitten kotona. Lauantai oli meille tärkeä päivä. Olemme Minnan kanssa hyvin kiitollisia, että saimme viettää tämän juhlan. Poikamme oli kovin tyytyväinen leiriin ja juhlapäivään. Hyvä Herramme siunatkoon kaikkia viime viikonvaihteessa konfirmoituja nuoria.

1 Comments:

Blogger Viher-Tuomo said...

Positiivista luettavaa. Kun ei kirkkojen käytöstä kerran yksimielisyyteen päästä, niin tämä oli varmasti näin parasta!

Tuomo Viherjuuri, Hki

5:03 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home