torstaina, lokakuuta 29, 2015

Pesty ja valkaistu

Aloitin tämän nettipäiväkirjan kirjoittamisen syyskuussa vuonna 2006. Aikaa on kulunut yhdeksän vuotta. Tekstejä - joskus lyhempiä, toisinaan pidempiä - on tullut kirjoitettu noin 650. Ne ovat täällä luettavissa. Nyt ajattelin pitää pienen tauon. Uusi kirkkovuosi alkaa - jos Jumala suo - marraskuun lopulla ja vuosi vaihtuu tammikuun alussa. Jommankumman jälkeen on tarkoitus kirjoittaa tänne jälleen.

Tuleva lauantai on pyhäinpäivä. Silloin monissa jumalanpalveluksissa luetaan koskettava Raamatun kuvaus niistä, jotka ovat kerran Jumalan luona: - Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen. Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet. (Ilm 7)

Kaikki ei ole tässä elämässä. Jumalan luona taivaassa ei ole mitään pahaa. Siellä Jumala jopa ottaa kuin syliin ja pyyhkii pois kaikki kyyneleet.

Ilmestyskirjan kohdassa kerrotaan myös, miten Jumalan luo pääsee. Ei tarvitse olla hyvä ihminen, ei onnistunut ja muita parempi. Syntien anteeksiantamus riittää. Sitä tarkoittaa, että vaatteet on pesty ja valkaistu Karitsan veressä. Jeesus kuoli ja toi meille anteeksiantamuksen. Sen turvissa tavallinen syntinen ihminen kelpaa ja pääsee taivaaseen. Anteeksiantamuksen turvissa on se, joka on kastettu Jeesuksen omaksi ja uskoo ristiinnaulittuun Pelastajaan.

1 Comments:

Blogger Aakash said...

thank you for sharing about topic I really liked your post :-)

Beauty Industry
Dermacol

8:43 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home