Vaikea ymmärtää
Maan hallitus kertoi eilen ratkaisuistaan, joilla se pyrkii parantamaan maamme kilpailukykyä ja taloutta: Korvausta sunnuntaityöstä alennetaan 25%. Korvaus ylityöstä puolitetaan. Loppiainen tammikuussa ja helatorstai toukokuussa muuttuvat palkattomiksi vapaapäiviksi. Ensimmäiseltä sairauslomapäivältä työntekijä ei saa palkkaa ja seuraavista 2-9 sairauslomapäivästä maksetaan 80% palkasta. Joidenkin vuosiloma lyhenee 38 päivästä 30 päivään.
En ole missään määrin maan tai maailman talouden asiantuntija. Mutta se käsitys minulla on, että maamme taloudellinen tilanne on hyvin vaikea. Se lienee totta. Jos nämä hallituksen ratkaisut auttavat merkittävästi, tuntuu, että pääsemme vähällä. Sittenkin pienistä asioista on kyse. Näitä uhrauksia, joita nyt joudumme tekemään, ei voi verrata niihin, joita suomalaiset ovat joskus ennen joutuneet tekemään. On vaikea ymmärtää siitä huutoa ja myrskyä, joka syntyi hallituksen ratkaisuista. Tai monia niitä lausuntoja, joita nyt annetaan.
Ymmärrän, etteivät nämä ratkaisut kohtele kansalaisia tasapuolisesti. Joillekin ne merkitsevät menetyksiä enemmän kuin toisille. Sellaisia ratkaisuja tuskin voi tehdä, että ne vievät kaikilta saman verran. Tai jos vievät saman verran, se merkitsee varattomammalle enemmän kuin varakkaalle.
Tämäkin Raamatun neuvo on ajankohtainen: - Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme. (1 Tim 2:1-3)

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home