lauantaina, heinäkuuta 19, 2008

Jumala johdattaa

Olin eilen rukoilevaisten nuortenillassa. Ilta oli osa tänä viikonvaihteena pidettäviä Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistyksen ja Eurajoen seurakunnan kesäseuroja. Lauloimme Halullisten sielujen hengellisiä lauluja ja vanhoja Siionin virsiä, rukoilimme polvillamme ja Raamatun kohdat luettiin Bibliasta, vuoden 1776 raamatunkäännöksestä. Puhuin illassa Jumalan johdatuksesta. Oli hyvä saada olla mukana. Nuoria oli leirikeskuksen sali täynnä. Tapamme ovat erilaisia mutta tärkein yhdistää meitä. Tärkein on halu luottaa Jumalan sanaan ja Raamatun Jeesukseen.

Tänään olin nuorten aikuisten leirillä Tampereella. Pidin kaksi raamattuopetusta. Toinen käsitteli Jumalan johdatusta. Oli oikein mukava käydä Toimelassa, Sleyn kesäkodilla Näsijärven rannalla. Siellä leiri siis pidettiin. Olen pitänyt Tampereen Toimelassa aikanaan rippikoululeirejä. Menneellä viikolla olin Toimelassa raamattupiirissä, sitä ennen olen käynyt tässä kesäkodissa monta vuotta sitten. Paikka oli kuin ennenkin: siisti, hyväkuntoinen ja idyllinen. Mukavuuksia Toimelassa on vähän - ei ole suihkuja tai vesikäyttöisiä vessoja. Viikonlopun mittaisella leirillä niitä ei niin kaivatakaan.

Nuoret aikuiset itse olivat järjestäneet leirin - pyytäneet puhujat, puhuivat itse, järjestivät muuta ohjelmaa ja hoitivat ruokapuolen. Todella hienoa! Mukana taisi olla jonkin verran yli 40 leiriläistä.

Muutama ajatus johdatuksesta. Monissa Raamatun kohdissa Jumalaa kutsutaan paimeneksi. Se kertoo, että Jumala johdattaa. Paimenen tehtävä on juuri johdattaa. Eikä Jumala johdata siten, että hän vain näyttää reitin: mene tuonne, sitten tuonne ja yritä pärjätä - ehkä taas joskus myöhemmin tulen kertomaan seuraavat ohjeet. Paimen johdattaa lampaitaan siten, että hän on lampaidensa kanssa. Kulkee niiden edellä, keskellä tai jälkijoukon mukana. Jumala on kanssamme.

Jumalan johdatus ei useinkaan ole selvää. Emme näe, minne Jumala johdattaa. Emme koe johdatusta. Silloinkin Jumala johdattaa. Hänen johdatuksensa ei ole kiinni siitä, näemmekö me reitin tai tuntuuko meistä siltä, että Jumala johdattaa.

Monesti Jumala johdattaa vaikeaa tietä. Miksi hän tekee niin? Paras vastaus on usein: emme tiedä. Ei tarvitse yrittää keksiä ontuvia selityksiä. Sen kuitenkin tiedämme, että sillä, mitä Jumala tekee tai sallii omilleen, on jokin hyvä tarkoitus. Niillä vaikeuksillakin, joille meidän on vaikea tai mahdoton nähdä mitään hyvää tarkoitusta, on hyvä tarkoitus. "Kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen" (Room 8:28).

Jumala ei koskaan johdata sellaiseen, mikä on vastoin hänen sanaansa. Saatamme perustella toimintaamme, joka on selvästi vastoin sitä, mitä Raamattu sanoo, sillä, että koen Jumalan johdattaneen minut toimimaan tällä tavalla. Tällaisessa ei ole kyse Jumalan johdatuksesta.

Jumala johdattaa taivaaseen. Taivaaseen pääsy on hänen varassaan - sen varassa mitä hän on tehnyt ja tekee. Hän on sovittanut syntimme Poikansa kuolemalla ja avannut meille taivaan. Hän kantaa meitä kohti taivasta. Ja siksi pääsemme sinne. Omin voimin emme pääsisi.

Voi tuntua, ettei Jumalan johdatus voi olla totta. Maailmassa on miljardeja ihmisiä. Ei kai ole edes Jumalalle mahdollista, että hän huomaa tästä suuresta joukosta yhden, pitää tästä yhdestä huolta ja johdattaa juuri häntä. Jumala on ihmeellinen ja kaikki on hänelle mahdollista - sekin mikä meistä tuntuu mahdottomalta. Hänelle on mahdollista sekin, että hän johdattaa yhtä, ja sekin, että hän johdattaa miljardeja. Hän lupaa johdattaa. Raamatussa kerrotaan, että Jumala piti tämän lupauksen - hän johdatti monia. Jumala lupaus on voimassa edelleen ja nytkin hän pitää lupauksensa.

3 Comments:

Blogger Eero said...

Ainainen kipuilun paikka on etsiä vastausta elämän valinnoissa. Meille on mieluista tarjota Jumalan sormeksi omia valintoja, oma lihallinen tahto haluaa usein tyydyttää omia mielitekoja ja Ainainen kipuilun paikka on etsiä vastausta elämän valinnoissa. Meille on mieluista tarjota Jumalan sormeksi omia valintoja, oma lihallinen tahto haluaa usein tyydyttää omia mielitekoja ja haluja, sekä laittaa sille mielestään merkkejä jotka olisivat siis merkki Jumalan tahdosta. Ns. merkit voivatkin olla hyvin puhuttelevia joihin olisi helppo tarrautua ja tuoda ne todistuksena ja vahvistuksena kyseleville ihmisille, sekä antaa varmuutta ja lupaa omalle päätökselleen. Tässä on pääpaino omassa tahdossa, haaveista ja haluista. Lihallinen ihminen etsii mielellään tekoihinsa vahvistuksen muualta kuin Jmalan Sanasta jos se on vähänkään ristiriidassa omien toiveidensa kanssa. Raamattuakin käytetään jos siihen näkyy olevan vähänkin jotain mahdollisuutta, koska se tekee asiasta luotettavan ja hurskaamman vaikutuksen ja että sillä voi yrittää rauhoittaa omaatuntoaan.vastausta elämän valinnoissa. Meille on mieluista tarjota Jumalan sormeksi omia valintoja, oma lihallinen tahto haluaa usein tyydyttää omia mielitekoja ja haluja, sekä laittaa sille mielestään merkkejä jotka olisivat siis merkki Jumalan tahdosta. Ns. merkit voivatkin olla hyvin puhuttelevia joihin olisi helppo tarrautua ja tuoda ne todistuksena ja vahvistuksena kyseleville ihmisille, sekä antaa varmuutta ja lupaa omalle päätökselleen. Tässä on pääpaino omassa tahdossa, haaveista ja haluista. Lihallinen ihminen etsii mielellään tekoihinsa vahvistuksen muualta kuin Jmalan Sanasta jos se on vähänkään ristiriidassa omien toiveidensa kanssa. Raamattuakin käytetään jos siihen näkyy olevan vähänkin jotain mahdollisuutta, koska se tekee asiasta luotettavan ja hurskaamman vaikutuksen ja että sillä voi yrittää rauhoittaa omaatuntoaan.vastausta elämän valinnoissa. Meille on mieluista tarjota Jumalan sormeksi omia valintoja, oma lihallinen tahto haluaa usein tyydyttää omia mielitekoja ja haluja, sekä laittaa sille mielestään merkkejä jotka olisivat siis merkki Jumalan tahdosta. Ns. merkit voivatkin olla hyvin puhuttelevia joihin olisi helppo tarrautua ja tuoda ne todistuksena ja vahvistuksena kyseleville ihmisille, sekä antaa varmuutta ja lupaa omalle päätökselleen. Tässä on pääpaino omassa tahdossa, haaveista ja haluista. Lihallinen ihminen etsii mielellään tekoihinsa vahvistuksen muualta kuin Jmalan Sanasta jos se on vähänkään ristiriidassa omien toiveidensa kanssa. Raamattuakin käytetään jos siihen näkyy olevan vähänkin jotain mahdollisuutta, koska se tekee asiasta luotettavan ja hurskaamman vaikutuksen ja että sillä voi yrittää rauhoittaa omaatuntoaan.mielestään merkkejä jotka olisivat siis merkki Jumalan
tahdosta. Ns. merkit voivatkin olla hyvin puhuttelevia joihin olisi helppo tarrautua ja tuoda ne todistuksena ja vahvistuksena kyseleville ihmisille, sekä antaa varmuutta ja lupaa omalle päätökselleen. Tässä on pääpaino omassa tahdossa, haaveista ja haluista. Lihallinen ihminen etsii mielellään tekoihinsa vahvistuksen muualta kuin Jmalan Sanasta jos se on vähänkään ristiriidassa omien toiveidensa kanssa.
Raamattuakin käytetään jos siihen näkyy olevan vähänkin jotain mahdollisuutta, koska se tekee asiasta luotettavan ja hurskaamman vaikutuksen ja että sillä voi yrittää rauhoittaa omaatuntoaan. Tämä on asia joka koskee kaikkia ihmisiä, kaikissa eteent ulevissa valinoissa ja tekemisissä. On radikaalia tarrautua Sanaan ja samalla kysellä sen valossa johdatusta. On todella radikaalia jutella Jeesukselle kivuistaan, haluistaan, siitä että on kova kiusaus tehdä toisin kuin sana osoittaa. Rukous uhri ja oikeaa uskoa on sitä että uskaltaa tuoda Jeesuksen eteen kielletyt Sanan vastaiset halut ja toiveet Hänen eteensä punnitavaksi ja autettavaksi. Meillä on oikes odotta että Jumalan lapsina saamme avun, voiman totella ja kokea siunausta Jumalan Sanan noudattamisesta. Eero Polsa Parkano

8:34 ip.  
Blogger Eero said...

Näkyy tuossa yllä olevassa kirjoituksessa tulleen monistettuna samoja ajatuksia, jotenkin sähläsin, mutta eikös se ole tällaiselle eläkeläis suntiolle luvallista ja armosta anteeksi annettavaa
Polsan Eero
Parkanosta

9:54 ap.  
Blogger Unknown said...

Kiitos Jari. Hyviä ajatuksia. Tärkeintä on, että Jumala johdattaa taivaaseen. Kunpa tässä porukassa saisi pysyä loppuun saakka. Onneksi se ei ole itsestä kiinni.


PS: Vaikka tämä ei olekaan kaupallinen kanava, en malta olla mainostamatta esikoiskirjaani:

http://www.bod.fi/index.php?id=1257&objk_id=156434

Kimmo Jaatila
Savonlinna

5:33 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home