Raamattu vai kirkko?

Sastamalassa on pian kirkkoherranvaali. Tällä viikolla paikallislehdessä ehdokkaille esitettiin kysymys, joka nyt taidetaan kysyä jokaisessa papinvaalissa: Oletko valmis vihkimään samaa sukupuolta olevat henkilöt tai siunaamaan heidän rekisteröidyn parisuhteensa? Kaksi kolmesta ehdokkaasti kertoi olevansa valmis siinä tapauksessa, että kirkko hyväksyy näiden parien vihkimisen tai siunaamisen. Tämä on monien pappien vastaus.

Tämä vastaus kertoo suuresta ja luterilaisella uskolle vieraasta luottamuksesta paikalliskirkkoon ja sen päätöksiin. Joka vastaa näin, uskoo, että kirkko tekee oikeat ratkaisut. Tai hän uskoo, että paikallisella kirkolla on suuri mahti. Kun se ilmoittaa, että jokin aiemmin vääränä pidetty asia ei enää olekaan väärä, asia muuttuu oikeaksi.

Luulisi, että kirkon historia saisi toisiin ajatuksiin. Monta kertaa jokin paikallinen kirkko tai kirkko laajemmin on tehnyt päätöksiä, jotka eivät ole oikeita ja Jumalan tahdon mukaisia. Tätä ei ehkä ole nähty siinä tilanteessa mutta jälkikäteen kirkon erehtymistä harva on kiistänyt.

Tai onko kyse siitä, että ne, jotka vastaavat näin, ajattelevat, että pastorin tehtävä on hoitaa työnsä kyselemättä sen enempää, mikä on oikein ja mikä väärin? Mitään työtä ei pitäisi hoitaa kysymättä oikeaa ja väärää. Erityisesti tämä koskee seurakunnan paimenen tehtävää.

Vastauksen perusteluna voi olla ajatus siitä, että kirkko kantaa päätöksistään vastuun, sen viranhaltijat voivat toimia tehtyjen päätösten mukaan eikä heidän tarvitse vastata tekemisistään. Tällaista perustelua Raamattua ei tunne. Se ei opeta missään, että vastuun voi siirtää kirkolle. Jokainen vastaa kerran tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Tämäkin koskee erityisesti seurakunnan pastoria.

Käsitys, että paikallisen kirkon ratkaisut kertovat Jumalan tahdon, johtaa mahdottomiin ajatuksiin. Mikä kirkko on se, joka ilmoittaa Jumalan kannan - paikalliskirkkoja kun on useita ja ne voivat olla eri mieltä? Onko Jumala kanta toisella alueella toinen kuin toisella - eri alueiden valtakirkot kun voivat olla tällaisissa asioissa eri mieltä? Tai onko niin, että Jumalan kanta on nyt muuttumassa? Kirkko Suomessa on aiemmin pitänyt homosuhteessa elämistä syntinä. Mutta jos se ottaa nyt toisen kannan, Jumalan käsityskin asiasta on toinen kuin ennen. Eihän näin voi olla.

Raamattu opettaa, ettei homosuhteessa elävä saa omakseen Jumalan valtakuntaa. Jos kirkko pystyy päätöksellään muuttamaan tämän Raamatun opetuksen, miksi ei otettaisi esityslistalle muitakin Raamatun kohtia, kumottaisi niitä ja luvattaisi taivas niille, joille Raamatussa ei ole lupausta ikuisesta elämästä? Miksi ei päätettäisi, ettei kadotusta ole tai ainakaan kukaan ei joudu sinne?

Joku voi sanoa, että työpaikalla täytyy tehdä niin kuin esimiehet määräävät. Jos kirkkoherra, piispa tai kirkolliskokous käskee tehdä jotakin, pastorin ja muiden kirkon työntekijöiden täytyy tehdä se, vaikka itse pitäisi sitä vääränä. Tämä ei voi olla kirkossa ratkaisu, jota noudatetaan suoraviivaisesti. Kirkko on kirkko. Kristuksen kirkkoa eivät omista piispat tai kirkkoherrat. Kirkossa eivät korkeimpina määrääjinä ole ihmiset. Kirkko on Jumalan, hänen tulee olla kirkossa korkein auktoriteetti ja hän puhuu Raamatussa.

On vanha kysymys, kumpi on yläpuolella - Raamattu vai kirkko. Ollaan vaarallisella tiellä, jos ajatellaan, että kirkko on Raamatun yläpuolella ja kirkko kertoo, mitkä Raamatun opetukset ovat vielä voimassa ja mitkä eivät. On turvallinen tie antaa Raamatun olla uskon ja elämän ylin ohje. Juuri luterilaisen uskon mukainen vastaus on, että Raamattu on kirkonkin yläpuolella.

On hienoa, että saa luottaa Raamattuun ylimpänä ohjeena. Sitten voi luottaa myös siihen suurimpaan Raamatun lupaukseen: Kristuksen turvissa syntinen ja kadotuksen ansainnut saa ikuisen elämän. Sen saa jokainen, joka uskoo ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Jeesukseen.