Jari Rankisen nettipäiväkirja

Mitä tapahtuu? 2

2012-02-12T17:01:00.005+02:00

Viime marraskuussa kirjoitin nettipäiväkirjaani postauksen Mitä tapahtuu? Kirjoitus löytyy tästä linkistä. Se on kirjoitettu marraskuun 16. Hahmottelin postauksessa, mitä tapahtuu Kemijärven seurakunnassa, kun kirkkoherra Lasse Marjokorpi jää eläkkeelle ja kirkkoherranvirka täytetään.

Menneellä viikolla Oulun hiippakunnan tuomiokapituli päätti, että kaksi - Aki Lautamo ja Juha Saari - jotka ovat hakeneet Kemijärven kirkkoherranvirkaa, eivät ole kelpoisia virkaan. Aki on hoitanut erittäin hyvin kohta 15 vuotta Kemijärven seurakunnan kappalaisen virkaa ja toiminut usein kirkkoherran sijaisena. Juha on hyvin vaativassa tehtävässä Venäjällä. Tähän pastorin tehtävään kuuluu myös esimiehenä toimimista. Kumpikaan näistä ei siis Oulun tuomiokapitulin mielestä kykene toimimaan Kemijärven kirkkoherrana. Kapitulin päätös löytyy osoitteesta www.oulunhiippakunta.evl.fi.

Aika näyttää, miten hyvin tai huonosti toteutuu, mitä kirjoitin marraskuussa. Alku näyttää menevän pitkälti sen mukaan. Tuomiokapitulin päätös on erittäin ikävä, väärä ja seurakuntaa hajottava.

Toinen päättää, ketä on tuettava

2012-02-04T15:26:00.005+02:00

Kotimaan verkkolehdessä www.kotimaa24.fi kerrottiin eilen, että kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki ei myöntänyt taloudellista tukea nuorisotyötä tekeville kristillisille järjestöille, jotka viime syksynä olivat mukana Älä alistu -kampanjassa tai joiden ministeri ajatteli olleen mukana. Näitä järjestöjä olivat Suomen ev.lut. Kansanlähetys ja Svenska Lutherska Evangeliföreningen. Ilmeisesti ministerin mielestä erityisen paheksuttavaa kampanjassa oli Anni-nimisen nuoren naisen tarina. Hän kertoo olleensa lesbo mutta nyt vapautuneensa siitä, seurustelevansa nuoren miehen kanssa ja aikovansa solmia tämän kanssa avioliiton.

Taloudellisen tuen myöntämättä jättäminen on tottakai herättänyt paljon keskustelua. Minua ihmetyttää eniten, miksi kulttuuri- ja urheiluministeri ylipäänsä jakaa avustuksia järjestöille. Siis ensiksi kerätään rahaa - tai pakotetaan kansalaiset antamaan, verot täytyy maksaa - sitten joku ottaa nämä rahat haltuunsa ja päättää, mihin hän haluaa antaa rahaa ja mihin ei. Tällä kertaa ministeri jakoi 2,7 miljoonaa euroa. Miksi näitä veroja ei jätetä kokoamatta ja kukin antaisi tukensa sinne, minne tahtoo antaa? Eikö nykyinen käytäntö tarkoita, että meitä kansalaisia pidetään tyhminä ja toisen täytyy meidän puolestamme ratkaista, mitä järjestöjä pitää tukea ja mitä ei? Ymmärrän toki, että niistä, jotka saavat päättää toisten rahojen käytöstä ja ohjata rahoja sinne, minne haluavat ja mikä palvelee heidän päämääriään, tämä käytäntö voi olla oikein hyvä. Toivon, että tällaisesta käytännöstä päästäisiin pian. Ehkä pakko tulee konsultiksi. Kun rahat ovat entistä lujemmassa - ja epäilemättä tulevaisuudessa ovat - tällaisista kummallisista tavoista luovutaan.

Tietysti yhteiskunnalla on tehtäviä, joihin täytyy koota varoja kansalaisilta, haluavat nämä sitä tai eivät. Monenkirjavien järjestöjen, jotka tekevät työtä nuorten parissa, tukeminen ei ole tällainen tehtävä. En tarkoita, että meidän pitäisi saada pitää rahamme ja käyttää ne itsemme viihdyttämiseen. Varmasti meidän pitäisi jakaa omastamme enemmän kuin jaamme. Mutta meidän pitäisi saada myös itse päättää, mihin tarkoitukseen annamme.

Kahdet vaalit

2012-02-01T19:29:00.003+02:00

Eilen oli Kuopion hiippakunnan piispanvaalin ensimmäinen kierros. Kaksi selvästi eniten ääniä saanutta oli professori Miikka Ruokanen ja pääsihteeri Jari Jolkkonen. Molempien toiselle kierrokselle päässeiden on mediassa kerrottu edustavan selvästi konservatiivisempaa teologiaa kuin nykyisen Kuopion piispan. En tunne Miikka Ruokasta ja Jari Jolkkosta hyvin mutta sen verran tunnen, että varmaankin edellä sanottu pitää paikkansa.

Miksi piispanvaalissa äänestetään tiettyä ehdokasta, siihen on monia muitakin kuin teologisia syitä. Silti ajattelen, että Kuopion piispanvaali kertoo hiippakunnan halusta kulkea toisenlaista tietä kuin mille piispa Wille Riekkinen on halunnut hiippakuntaansa opastaa. Tämä on hyvä merkki. Samaan tapaan voi tulkita Espoon piispanvaalin, joka käytiin vasta. Valituksi tuli kirkkoherra Tapio Luoma, jonka teologia on käsittääkseni selvästi konservatiivisempaa kuin edellisen Espoon piispan. Myös Mikkelin ja Tampereen hiippakunnassa on teologialtaan konservatiivisempi piispa. Ehkä Lapuallakin. Kunpa tuntisin kirkkomme piispoja paremmin. Onko siis piispakunnassa enemmistö niitä, joiden linja merkittävissä teologisissa kysymyksissä on toinen kuin esimerkiksi arkkipiispa Kari Mäkisen? Toinen asia on, vaikuttaako tämä kirkkomme linjauksiin ja ratkaisuihin.

En tunne Kuopion hiippakuntaa, mutta minusta tuntuu, että se valitsee piispakseen Jari Jolkkosen. Voi olla, että hän tuntuu turvallisemmalta ja luterilaisemmalta valinnalta. Onko hän näitä, siihen en oikein osaa ottaa kantaa. Tuntisinpa myös piispaehdokkaita paremmin. Miikka Ruokasta opin hiukan tuntemaan arkkipiispan vaalin aikana. Hänestä voisin sanoa useita hyviä asioita.

Maassamme käydään toisiakin vaaleja. Tasavallan presidentti valitaan ensi sunnuntaina. Vaaliin liittyvissä keskusteluissa on ollut humoristisiakin piireitä. Muusikko Mikko Kuustonen tukee innokkaasti Pekka Haaviston valintaa. Hän esiintyi televisio-ohjelmassa, jossa - jos ymmärsin oikein - keskusteltiin ylilyönneistä, harkitsemattomista lausunnoista, vääristä puheista, ikävästä vähättelystä ja vihapuheista sosiaalisessa mediassa liittyen presidentin valintaan. Keskustelussa tietysti paheksuttiin näitä. Mikko Kuustonen puolusti Pekka Haavistoa, jonka kykenevyyttä puolustusvoimien ylipäälliköksi on epäily sen takia, ettei hän ole suorittanut varusmiespalvelusta. Mikko Kuustonen sanoi televisio-ohjelmassa, ettei armeijassa opi muuta kuin syömään munkkeja ja harrastamaan itsetyydystä niin, etteivät toiset huomaa sitä. Ylilyönteihin, harkitsemattomiin lausuntoihin, vääriin puheisiin ja ikävään vähättelyyn ei tarvittu sosiaalista mediaa. Televisiokeskustelu, joissa näitä vastustettiin, oli hyvä foorumi näille.

Voisiko jumalanpalvelusyhteisö olla osa paikallisseurakuntaa?

2012-01-25T16:34:00.003+02:00

Kotimaan verkkolehdessä julkaisiin eilen juttu, jossa kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo miettii jumalanpalvelusyhteisöjen toimintamahdollisuuksia osana paikallista seurakuntaa. Mielenkiintoinen asia. Juttu löytyy osoitteesta www.kotimaa24.fi.

Viime vuosina luterilaisen kirkkomme sisäpuolella tai sen liepeillä on syntynyt kymmeniä jumalanpalvelusyhteisöjä. Epäilemättä niitä syntyy lähivuosina huomattava määrä lisää. Yhteisöt ovat erilaisia ja syntyvät eri tarpeista. Itse tunnen parhaiten niitä yhteisöjä, joiden pyrkimys on pitää kiinni Raamatusta ja luterilaisesta uskosta. Nämä yhteisöt eivät niinkään ole jotakin uutta - ennemmin perinteistä luterilaisuutta ja jumalanpalveluselämää. Ei kuitenkaan tee oikeutta näille yhteisöille pitää niitä perinneliikkeinä. Mukana on hämmästyttävän paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Yhteisöt ovat usein nuorekkaita, ulospäinsuuntautuvia ja uusia mukaan kutsuvia.

Ehkä olisi oikein hyvä, että nämä jumalanpalvelusyhteisöt olisivat osa kirkomme paikallisseurakuntaa. Ja että näin ei olisi vain puheissa vaan yhteys olisi syvempää. Ainakin pääosa näiden yhteisöjen jäsenistä on kirkkomme paikallisseurakuntien jäseniä. Se, että jumalanpalvelusyhteisö olisi osa paikallista seurakuntaa, voisi merkitä hyvää niin yhteisölle kuin seurakunnalle. Minustä tätä asiaa kannattaisi selvittää. Vielä ei varmaan ole liian myöhäistä. Löytyisikö ne kirkkomme johtajat ja herätysliikkeidemme johtajat - usein yhteisöt ovat jonkin tai joidenkin herätysliikkeiden toimintaa - jotka yhdessä miettivät, mitä asian hyväksi voidaan tehdä, ja tekevät?

Tietenkään ei voida toimia niin, että syntyneet ja syntyvät jumalanpalvelusyhteisöt otetaan osaksi paikallisseurakuntaa ja niitä ryhtyy johtamaan seurakunnan kirkkoherra tai Jukka Keskitalon haastattelussa mainittu rovasti. Ja kirkkoherra tai rovasti päättää, miten jumalanpalvelusyhteisöissä toimitaan ja ketkä niissä toimittavat jumalanpalvelukset. Jumalanpalvelusyhteisöille ei voi sanella, että niissä täytyy hyväksyä naispappeus ja homoseksuaaliset suhteet. Jos yhteyttä yritetään rakentaa näin, ei kannata edes yrittää. Mutta voitaisiinko toimia niin, että jumalanpalvelusyhteisöillä, jotka poikkeavat joissakin asioissa kirkkomme viimeaikaisista linjauksista, olisi paikallisseurakunnassa tilaa ja niiden annettaisiin elää ja toimia sen mukaan, miten niissä ymmärretään Raamattua. Puolin ja toisin etsittäisiin ratkaisuja, joissa kunnioitus näkyy. Kaikessa kirkomme toiminnassa - myös jumalanpalvelusyhteisöissä - tulisi tietysti pysyä luterilaisen uskon sisäpuolella.

Jumalanpalvelusyhteisöt tulevat toimeen ilman kiinteämpää yhteyttä kirkkomme paikallisseurakuntiin. Varmasti paikallisseurakunnat elävät ilman jumalanpalvelusyhteisöjäkin. Silti ajattelen, ettei varmaankaan olisi huono asia, että jumalanpalvelusyhteisöt olisivat osa paikallista kansankirkkomme seurakuntaa.

Lappiin hiihtämään

2012-01-17T11:16:00.003+02:00

Mitä jos lähtisit muutaman viikon kuluttua Enontekiölle? Siellä on kirkkaat hanget ja paljon latuja. Voi juoda kahvit autiotuvassa, on lepoa, rauhaa ja mukavaa seuraa. Lasketellakin voi, suksilla tai laudalla. Lapsille on omaa ohjelmaa. Joka päivä ollaan myös Sanan äärellä. Majoittuminen, ruokailut, saunominen ja yhdessäolo sisätiloissa on retkeily- ja leirikeskus Hetan Kodalla (www.hetankota.fi).

Matkaan lähdetään lauantaina 25.2. ja paluu on seuraavana lauantaina 3.3. Matkanjohtajina ovat Pentti ja Liisa Rantanen sekä tämän nettipäiväkirjan pitäjä. Kysy lisää minulta (puh. 045 359 7772) ja ilmoittaudu Karkun evankeliselle opistolle (puh. 03 513 4151). Matka täysihoidolla maksaa aikuisilta 450 euroa. Opiskelija-alennus on 25% ja lapsialennus 50%.

Olet lämpimästi tervetullut!

Pitäisikö liittyä Natoon?

2012-01-11T18:37:00.004+02:00

Yhteiskunnalliset kysymykset kiinnostavat, samoin sotilaalliset, vaikka olen molemmissa aivan amatööri. Sotilas olen sen verran, että olen reserviupseeri ja osallistunut aika moniin kertausharjoituksiin. Tänään alkaneissa presidentinvaaleissa valitaan myös maamme puolustusvoimien rauhanajan ylipäällikkö.

Ehdokkailta on kysytty, miten pitäisi valmistautua Suomen puolustamiseen tilanteessa, jota ei toivottavasti koskaan tule. Ehdokkaat ovat pitkälti samaa mieltä: Nykyiset ratkaisut ovat hyvät. Suomi kykenee tarvittaessa omin voimin nykyisen kaltaisella armeijalla puolustamaan itsenäisyyttään. Pieniä painostuseroja ehdokkaiden välillä on.

Olen samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä nykyiset ratkaisut eivät toimisi, eivät hyvin ainakaan, siinä tilanteessa, että suurvalta-armeija hyökkäisi Suomeen. Mitä pidemmälle tulevaisuuteen mennään, varmaankin sitä huonommin ne toimisivat. Sota on yhä teknisempää, sitä käydään yhä hienommilla laiteilla. Jolla varaa niihin, sen ylivoima on murskaava verrattuna armeijaan, jolla ei ole varaa suuriin määriin hyvin kallista tekniikkaa. Näin on nimenomaan sodassa, jota armeijat käyvät niin kuin ne ovat perinteisesti sotineet. Suomella ei tietenkään ole varaa siihen, mihin suurvallalla on.

Suurvalta-armeija käyttää satelliitteja, tiedustelulentokoneita ja yhä tehokkaampia tutkia. Näiden avulla se pystyy selvittämään vastustajan joukkojen sijainnin, jopa yksittäisen sotilaan sijainnin, tai johtamispaikat hämmästyttävän tarkasti. Kohteisiin, jotka ovat ratkaisevia, voidaan kohdistaa hirvittävän tehokas ja tarkka tuli. Meidän tiedustelumme on lähinnä sen varassa, mitä maastossa liikkuvat tiedustelupartiot havaitsevat. Se on aika vähäistä. Suurvalta-armeija pystyy ottamaan nopeasti ilmatilan haltuun alueella, jota puolustaa muutama Hornet-hävittäjä ja aika vähäinen määrä ilmatorjuntaohjuksia. Jos hyökkääjä hallitsee Suomen ilmatilaa, joukkojen siirtyminen paikasta toiseen on äärimmäisen vaikeaa tai mahdotonta. Siirtyvät joukot voidaan tuhota iskuilla ilmasta eikä sotaa voida käydä ilman joukkojen siirtymistä. Suurvalta-armeija pystyy toimimaan pimeässä. Sillä on paljon erilaisia pimeänäkölaitteita. Jos toisella puolella niitä ei ole tai on vain hyvin vähän, sillä, jolla pimeänäkölaitteita ei ole, lienee yhtä hyvät mahdollisuudet voittaa perinteisessä sodassa kuin divaritason jalkapallojoukkueella, joka aloittaa pelin huippuhyvää maajoukkuetta vastaan tilanteella 0-15. Divarijoukkue on tässä tapauksessa kotijoukkue.

Viime vuosina käydyissä sodissa aika hyvätkään armeijat eivät ole pärjänneet tavanomaisessa sodassa suurvalta-armeijaa vastaan. Irakin armeija lyötiin muutamassa päivässä. Lienee vaikea esittää perusteluja, miksi Suomen tilanne olisi aivan toisenlainen ja meidän armeijamme kykenisi taistelemaan tasaväkisesti, vaikka hyökkääjä olisi tiedustelussa valtavasti edellämme, se hallitsisi ilmatilaamme, sen tulivoima olisi paljon suurempi ja se pystyisi toimimaan suurin joukoin pimeässä.

Jos nykyiset ratkaisut eivät toimi, mitä pitäisi tehdä? Monet ovat sitä mieltä, että pitäisi liittyä Natoon. Se on perusteltu ratkaisu. Kriisitilanteessa Naton jäsen saa tiedustelutietoa, jota välttämättä tarvitaan ja jota tiedustelupartiot eivät voi antaa. Natoon kuuluvan maan ilmatilaa hyökkääjä ei ota helposti haltuun. Nato kykenee järjestämään jäsenilleen sellaista sotateknologiaa, jota tulevaisuudessa yhä enemmän tarvitaan ja johon Suomen kaltaisella maalla ei yksin ole varaa. Varmasti Natoon kuuluminen olisi myös pelote sille, joka mahdollisesti suunnittelee Suomeen tunkeutumista.

Puheet Euroopan yhteisestä puolustuksesta ovat puheita, joita moni mielellään kuuntelee mutta jolla ei varmaan ole toteutumismahdollisuuksia. Suuri osa Euroopan Unionin maista kuuluu Natoon eivätkä nämä maat ole halukkaita rakentamaan rinnakkain kahta puolustusjärjestelmää. Se on ymmärrettävää. Olisi hyvin kallista pitää yllä, harjoituttaa ja kehittää kahta järjestelmää eikä uusi järjestelmä toisi Natoon kuuluville maille mitään merkittävää uutta hyvää.

Ehkä on myös toinen vaihtoehto. Viime vuosina ja vuosikymmeninä aika pienetkin sissiarmeijat ovat taistelleet hyvin suurvalta-armeijoita vastaan ja tuottaneet niille suuria tappioita, jopa voittaneet sotia. Neuvostoliitto joutui lähtemään Afganistanista, Yhdysvallatkin pärjää siellä huonosti, vaikka sissejä on varsin vähän eikä heillä ole huippuvarusteita ja -koulutusta. Satelliiteista, ilmatilan hallinnasta, pimeänäkölaitteista ja muusta hienosta teknologiasta ei ole ratkaisevaa hyötyä, koska niiden avulla ei näe toisen pään sisälle eikä voi selvittää, kuka on sissi ja kuka ei. Jos Suomi ei liity Natoon, ehkä armeijaa pitäisi kehittää tähän suuntaan. Vahvan sissiarmeijan pelote on suuri. Jos suurvallan päättäjät tietävät, että he joutuvat taistelemaan 100.000 sissiä vastaan, joilla on hyvä koulutus, halu taistella ja hyvät tällaisen sodan vaatimat aseet, päätös luultavasti on, ettei sellaiseen maahan lähdetä. Eikä varsinkaan jos kansa maassa varsin yksimielisesti tukee taistelua maahan tunkeutujia vastaan, koska se haluaa sellaisen yhteiskunnan, joka sillä oli ennen hyökkääjiä. Sota on aina pahaa ja raskasta, sissisota on sitä erityisesti. Ja tällainen sodankäynti olisi joltakin osin kansainvälisiä sopimuksia vastaan. Käsittääkseni niiden mukaan sotilaat eivät saa olla siviilivaatteissa.

Teki mieli kirjoittaa näitä ajatuksia, kun olen seurannut mahdollisten tulevien armeijan ylipäälliköiden vastauksia maanpuolustukseen liittyviin kysymyksiin. Tietysti paljon tärkeämpää kuin miettiä varautumista tilanteeseen, joka tuntuu kaukaiselta - ja varmasti onkin - on rukoilla rauhan puolesta. Varsinkin se on kristityn tehtävä. Tehtävämme on rukoilla rauhaa myös sinne, missä sitä ei nyt ole. Uskon, että monien suomalaisten rukouksilla rauhan puolesta on ollut suuri merkitys. Ne ovat vaikuttaneet siihen, että olemme saaneet elää pitkään rauhassa. Rukoukset ovat vaikuttaneet myös meihin itseemme. Haluamme elää rauhassa ja olemme valmiita tekemään ja uhraamaankin paljon sen hyväksi, että rauha säilyisi.

Tiedämme paljon

2012-01-03T08:00:00.002+02:00

Kaksi päivää sitten alkoi vuosi 2012. Tuollainen vuosiluku tuntui koulussa joskus 1970-luvulla todella kaukaiselta. Mitä tiedämme alkaneesta vuodesta - millainen se on?

Emme tiedä, saammeko elää tämänkin vuoden vauraudessa, johon olemme tottuneet. Emme tiedä, suoritammeko maksumme vielä vuoden lopussa euroilla ja senteillä. Emme tiedä, saammeko elää rauhassa. Tai missä kukin meistä on vuoden kuluttua tai kuka meistä elää, kun opettelemme kirjoittamaan päiväyksiin 2013? Emme tiedä, saammeko tai saavatko rakkaamme olla terveitä. Emmekä sitäkään, onko tämä maailma vielä olemassa, kun tämä vuosi päättyy.

Mutta tiedämme paljon tai ainakin tarpeeksi. Tiedämme tärkeimmät asiat. Tämä maailma on Jumalan käsissä. Hänellä on suunnitelma tätä maailmaa varten. Hän toteuttaa suunnitelmaansa alkaneenakin vuonna. Tämä maailma ei riistäydy hänen käsistään. Jumala on kanssamme. Hän on lähellä omiaan, hän pitää omistaan huolta tänäkin vuonna. On syntien anteeksiantamus. On anteeksiantamus kaikkeen mahdolliseen, koska Jeesus on kuollut ja kuolemallaan sovittanut kaikkien kaikki synnit. On taivas ja ikuinen elämä.

Eivät muut asiat ole merkityksettömiä, eivät tietenkään. Mutta sittenkin nämä ovat vielä tärkeämpiä: olemme Jumalan käsissä, hän on kanssamme, on syntien anteeksiantamus ja pelastus. Mistä tiedämme nämä asiat? Siitä että Jumala on luvannut nämä. Hän lupaa ne sanassaan, joka on Raamattu. Jumalan lupaukset olivat totta menneenä ja ovat totta tänä vuonna.

Näistä tärkeimmistä saa voimaa, apua ja toivoa. Niistä saa myös voimaa taistella pahaa vastaan ja toimia hyvän puolesta.

Hyvää, siunattua armon vuotta 2012.

Augustus, seimi ja palasivat

2011-12-20T07:13:00.002+02:00

Viime lauantai-iltana Karkun evankelisella opistolla oli joulujuhla. Puhuin siellä kolmesta jouluevankeliumin sanasta. Tämä puhe olkoon nettipäiväkirjani joulutervehdys.

Augustus

On sanottu, ettei kristinusko ei niinkään ole ajattomia totuuksia Jumalasta, ihmises-tä, oikeasta ja väärästä, kuolemasta, pelastumisesta. On kristinuskossa myös ajattomia totuuksia. Mutta ensisijaisesti kristinusko on Jumalan toimintaa tässä maa-ilmassa, meidän todellisuudessamme, elämässämme. Jouluevankeliumissa Augustus muistuttaa tästä. Elettiin tiettyä tilannetta tässä maailmassa. Oli Rooman suurvalta ja sen hallitsijana oli keisari Augustus. Jumala toimi tuona aikana tässä maailmassa.

On valtavan hienoa, ettei kristinusko niinkään ole ajattomia totuuksia vaan Jumalan toimintaa täällä, missä me ihmiset elämme. Ei siis ole vain niin, että Jumala jostakin kaukaa kertoo meille syviä viisauksia – tällainen olen, näin tulee elää, tästä elämässä on kyse tai näin ihminen pelastuu. Jumala tulee tänne, missä me olemme. Hän toimii täällä. Hän on lähellä meitä. Hän pitää meistä huolta. Hän johdattaa. Hän tulee luoksemme ja tuo meille pelastuksen. Saa turvautua Jumalaan, joka on lähellä meitä, toimii tässä maailmassa ja vaikuttaa elämässämme.

Jumala tuli ihmiseksi. Se on joulun ihmeellinen sanoma. Se varsinkin oli Jumalan toimintaa tässä maailmassa. Ja se, mitä tapahtui sen jälkeen, mitä tapahtui Betlehemissä. Jumala Pojassaan kulki tien, joka vei ristille. Hän otti kannettavakseen ihmisten synnit. Hän sovitti synnit, hän antoi anteeksi, hän järjesti kaikille pelastuksen. Jokainen, joka turvautuu tähän Jumalaan, pelastuu ikuiseen elämään.

Seimi

Jouluevankeliumissa kerrotaan Jumalan voimasta, suuruudesta ja kirkkaudesta, jonka ihmiset näkivät. Oli pimeä yö, paimenet varmaan istuivat nuotiolla, ja sitten pimeyden valaisi Jumalan häikäisevä valo. Enkeli ilmestyi ja alkoi puhua. Ja kohta paikalla oli suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa.

Jouluevankeliumissa kerrotaan myös ja varsinkin, miten vaatimattomasti kaikki tapahtui – ilman suurta näkyvää voimaa, loistoa ja vavahduttavia tapahtumia. Maria ja Joosef tekivät matkan varmaan samalla tavalla kuin niin monet muut pohjoisesta Galileasta etelään, Juudeaan ja Betlehemiin. He majoittuivat ehkä talliin, ehkä luolaan, jossa pidettiin yleensä eläimiä. Siellä lapsi syntyi niin kuin lapset syntyvät. Vastasyntynyt kapaloitiin ja laitettiin seimeen, kaukaloon, johon tavalli-sesti laitettiin ruokaa eläimille.

Joskus Jumala näyttää voimansa niin, että ihmiset näkevät sen. Tapahtuu ihmeellistä, on vavahduttavaa, Jumalan kirkkaus loistaa. Useimmiten Jumala toimii toisin. Hän toimii vaatimattomuudessa, tavallisuudessa, heikkoudessa, siellä, missä ei näytä tapahtuvan ihmeellistä eikä ole voimaa ja loistoa. Hän käyttää tavallisia, heikkoja ihmisiä.

Näin Jumala toimii useimmiten nytkin. Se saattaa tuntua oudolta. Ajattelemme, että merkki Jumalan toiminnasta on ja pitääkin olla voima, jonka mekin voimme nähdä. Että merkki Jumalan toiminnasta on menestys, voitot ja onnistuminen. Ja se, ettei ollut näkyvää voimaa tai epäonnistuttiin, on merkki siitä, että Jumala ei toiminutkaan. Näin voimme ajatella mutta näin ei ole. Jumala useimmiten kätkee voimansa ja toimii heikkoudessa ja tavallisuudessa.

Raamattu on vailla sellaista voimaa, jota moni arvostaa. Tai odottaa, että sitä pi-täisi olla, jos on kyse Jumalan toiminnasta. Ja kuitenkin Jumala on ja toimii juuri Raamatun sanoissa, siinä että niitä luetaan ja opetetaan. On sanottu, että Raamattu on nyt seimi, jossa Jeesus on. Ehkä se on vaatimaton kuten seimi, rosoinen, sellainen, mistä jotkut sanovat: pitäisi olla toisenlaista, että uskoisin tämän olevan Jumalan puhetta. Mutta juuri Raamatussa Jeesus on, puhuu, tulee meidän luoksemme, toimii, luo uskoa ja vahvistaa sitä.

Palasivat

Jouluevankeliumissa kerrotaan, että paimenet palasivat. Se voi tuntua yllättävältä tai lattealta. Tai siltä, etteihän niin voinut tapahtua. Paimenet olivat nähneet enkeleitä. He olivat kuulleet, että maailmaan on syntynyt Vapahtaja. Toteutui, mitä Jumala oli luvannut ja mitä oli kauan odotettu. He etsivät ja löysivät Betlehemistä Vapahtajan. Varmaan he kumarsivat häntä. Oli ihmeellinen hetki. Ja sitten kerrotaan, että he palasivat – takaisin arkiseen työhön, paimentamaan lampaita, viemään niitä sinne, missä on ruokaa, viemään niitä teurastettavaksi, istumaan yöllä nuotiolla. Voi tuntua, etteivät he näin voineet tehdä – kaiken jälkeen, mitä näkivät ja kokivat.

Se, että paimenet palasivat, kertoo tärkeistä asioista. Jumala haluaa, että elämme tavalista arkea, hoidamme siinä tehtävämme, jotka tuntuvat arkisilta. Niin palvelemme Jumalaa. Palvelemme häntä arkisissa tehtävissä – niissä joissa palvelemme toisia ihmisiä. Tämä on huikea ajatus: Jumala tahtoo, että hoidan arkisia tehtäviä työpaikalla, kotona ja harrastuksissa ja niissä palvelen toisia ihmisiä. Jos niin teen, palvelen Jumalaa.

Se, että paimenet palasivat, kertoo, että juuri arkeen sanoma Vapahtajasta on tarkoitettu. Siellä saa uskoa, että on Vapahtaja, on syntien anteeksiantamus, Vapahtajan takia saa olla Jumalan lapsi ja on ikuinen elämä, jonne kerran pääsee Jeesuksen takia. Tämä sanoma ei niinkään ole tarkoitettu juhlahetkiin vaan arkeen. Siellä se kantaa, siihen se antaa voimia.

Arjen jälkeen Jeesus kantaa juhlaan. Sen takia että Vapahtaja syntyi, eli, kuoli ristillä ja nousi kuolleista, pääsemme sinne, missä on ikuinen juhla.

* * *

Toivotan sinulle hyvää, siunattua joulua. Meille on syntynyt Vapahtaja.

Galatalaiskirjeen äärellä opittua

2011-12-10T13:34:00.000+02:00

Olen menneen syksyn aikana muutamissa paikoissa yrittänyt opettaa Paavalin kirjettä galatalaisille. Yleensä opettaja saa opettaessaan tai valmistellessaan opetustaan paljon enemmän kuin ne, joille opettaa. Varmaan näin on ollut nytkin. Toivottavasti jotakin olen osannut jakaa toisille. Itse olen oppinut Galatalaiskirjeen äärellä paljon.

Paavali julisti evankeliumia Galatiassa, nykyisen Turkin alueella. Jumala kosketti ja synnytti uskoa Jeesukseen. Ihmisiä kastettiin ja heistä tuli kristittyjä. Syntyi seurakuntia. Paavalin matka jatkui muualle ja hänen lähtönsä jälkeen seurakuntiin tuli opettajia, jotka sanoivat, että kristittyjen täytyy noudattaa Mooseksen lakia - ainakin tiettyjä sen kohtia. Näiden opettajien mukaan se, mitä Paavali oli julistanut, oli ehkä hyvä alku mutta se ei riittänyt. He opettivat, että Mooseksen lakia noudattamalla kristitty varmistaa pelastuksen, kohoaa tasolle, jolla pelastuu, hänestä tulee selvästi parempi kristitty tai kristitty sanan varsinaisessa merkityksessä. Monet Galatiassa uskoivat näitä opetuksia ja alkoivat toimia niiden mukaan. Ryhdyttiin noudattamaan Mooseksen lain määräyksiä, ja siinä tarkoituksessa, että varmistetaan pelastus, pelastutaan, tullaan kristityiksi tai paremmiksi kristityiksi. Kirjeessään galatalaisille Paavali torjuu tiukasti ja jyrkästi tällaiset opetukset.

Olen miettinyt, oliko sille, että galatalaisille kelpasivat nämä opetukset, tämä syy: He tunsivat itsensä huonoksi kristityiksi. Usko ei ollut niin palavaa kuin he olisivat toivoneet. Jumalan tahdon totteleminen ei onnistunut niin hyvin kuin he olisivat halunneet. He näkivät puutteita itsessä ja toisissa. He kaipasivat enemmän. He halusivat olla lähempänä Herraa. Sitten tuli opettajia, jotka kertoivat, että heillä on ratkaisu. Kun ryhdytte noudattamaan Mookseksen lakia, tilanne muuttuu. Uskosta tulee palavaa, noudatatte paremmin Jumalan tahtoa, saatte enemmän ja elätte lähempänä Jumalaa. Ehkä tästä syystä monet Galatiassa lähtivät seuraamaan uusia opettajia ja heidän oppejaan.

Meistä tuntuu varmaan aika usein samalta: Haluaisin olla parempi kristitty. Uskoni on heikkoa. Miten voisin elää lähempänä Jumalaa? Meille tuskin tarjotaan ratkaisuna Mooseksen lain noudattamista - miesten ympärileikkausta, ruokamääräysten noudattamista ja Vanhan testamentin juhlakalenterin seuraamista. Mutta voidaan tarjota ratkaisuja, joissa on paljon samankaltaista: Tee tämä tai nämä, noudata tätä, suorita, yritä, antaudu ja onnistu - ja sinusta tulee parempi kristitty tai kristitty sanan varsinaisessa merkityksessä.

Paavali opettaa aivan toisin: Kristus ja hänen tekonsa meidän puolestamme riittävät. Meidän tekojamme ei tarvita. Omat tekomme, joita tehdään siinä tarkoituksessa, että kelpaamme Jumalalle tai kelpaamme hänelle paremmin, ovat paitsi turhia myös vaarallisia. Ne voivat irrottaa meidät Jumalan armosta. Jumala ei suostu jakamaan ihmisen kanssa kunniaa tämän pelastumisesta. Jos yritämme saada kunniaa itsellemme siitä, että olemme Jumalan omia, voi käydä niin, että Jumala jättää meidät yksin yrittämään itsemme pelastamista. Jos niin tapahtuu, olemme mahdottoman tehtävän edessä: meidän pitäisi tehdä kaikki, mitä Jumala käskee tehdä, ja jättää tekemättä kaikki, mitä hän kieltää. Siihen ei kukaan pysty. Vain Jumalan armon takia ja sen turvissa olemme Jumalan omia ja pelastumme. Jumalan armo on juuri siinä, mitä Jeesus teki puolestamme.

Paavalin opetus ei ehkä tunnu meistä hyvältä, se, että itse pitäisi tehdä yhtä ja toista, voi tuntua paremmalta. Silti Paavali opetus on oikeaa ja muu on väärää. Ja onhan se, mitä Paavali opettaa, valtavaa: Saan lahjana syntien anteeksiantaumuksen, olen armosta Jumalan oma ja matkalla taivaaseen. Minun ei tarvitse ansaita näitä mitenkään. Sellaisena kuin olen, kelpaan Jumalalle Jeesuksen takia. Tähän saan palata aina uudestaan ja tämän varassa saa elää kristittynä. Tässä saan levätä.

Se, että tunnemme itsemme alamittaisiksi ja kaipaamme parempaa, kai kuuluu Jumalan omana elämiseen tässä maailmassa. Juuri silloin, kun tuntee itsenä niin alamittaiseksi, saa katsoa ristiinnaulittua Jeesusta ja luottaa: hänessä on kaikki, mitä tarvitsen kelvatakseni ikuiseen elämään. Tämä luottamus syntyy, kasvaa ja vahvistuu siellä, missä on Jumalan sana, evankeliumi Jeesuksesta ja ehtoollinen.

Pitäisikö vanhusten surmaaminen mahdollistaa?

2011-12-02T10:42:00.005+02:00

Helsingin Sanomien vaalikoneen mukaan (www.hs.fi) enemmistö presidenttiehdokkaistamme kannattaa eutanasiaa. Sitä toisinaan kutsutaan armokuolemaksi. Samansuuntaisia tuloksia on saatu, kun on kysytty kansalaisten mielipidettä - näyttää, että enemmistö suomalaisista on eutanasian kannalla.

Se on mahdollista, ettei aina tiedetä, mistä puhutaan. Kun kansalaiselta kysytään, kannatatko eutanasiaa, hän saattaa vastata kyllä ja tarkoittaa, ettei hän kannata vanhuksen elämän pitkittämistä keinotekoisesti tekniikan avulla vuosia. Hänen mielestään kuoleman saa antaa tulla, kun se tulee. Mutta sitä mieltä hän ei ole, että vanhukseen pitäisi ruiskuttaa myrkkyä, joka surmaa hänet. Joka on tätä mieltä, ei kannata, mitä eutanasialla varmaankin kyselyssä tarkoitetaan. Se on kuitenkin selvää, että huomattava osa suomalaisista on sen kannalla, että tietyissä tapauksissa ihmisen surmaaminen pitäisi sallia. Voi olla, että tällä kannalla on selvä enemmistö. Varmaan presidenttiehdokkaat tietävät, mitä eutanasilla esimerkiksi Helsingin Sanomien vaalikoneen kysymyksissä tarkoitetaan. Kyse ei ole ns. passiivisesta eutanasiasta - ihmisen annetaan kuolla - vaan aktiivisesta - ihminen surmataan. Jos kyse olisi passiivisesta eutanasiasta, vaalikoneessa ei kysyttäisi, pitäisikö Suomessa olla mahdollisuus eutanasiaan. Passiivinen eutanasia on sallittua ja käsittääkseni tavallista sairaaloissa.

Vaalikoneen tulos yllättää. Toisaalta ei yllättä. Suomessa sallitaan ja on jo useampi vuosikymmen sallitu varsin vapaa ihmisen elämän lopettaminen elämän alkupäässä. Nykyisen aborttikäytännön kyseenalaistaminen tai arvostelu ei ole yhteiskunnassamme edes kunnolla sallittua. Jos sallitaan elämän lopettaminen elämän alkupäässä, miksi ei sallittaisi sitä myös loppupäässä? Eutanasian hyväksyminen lienee johdonmukainen seuraus varsin vapaan abortin hyväksymisestä.

Mikä on seuraava askel? Onko se, että vammaisia aletaan surmata? Hehän eivät parane - tarkoitan sellaiseksi tulemista kuin on enemmistö ihmisistä - ehkä joku heistä haluaa itse surmaamista tai heidän omaisensa kokevat, että vammaisen hoitaminen on hyvin raskasta. Ehkä keskustelu tästä ei olekaan niin kaukana kuin ensiksi tuntuu. Tuleeko rahasta ratkaisija? Parantumattomien vanhusten hoitaminen on kallista. Sillä säästetään, että vanhusten elämä lopetetaan. Sama perustelu sopii vammaisiin tai muihin, jotka tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Avaako eutanasian mahdollistaminen ovet sille, että muistakin syistä ihmisiä voidaan surmata? Pelkään, että avaa. Tulee mahdolliseksi surmata niitä, joista ei ole yhteiskunnalle hyötyä.

Raamattu opettaa, että Jumala on luonut ihmisen kuvakseen. Ihminen on valtavan arvokas, koska hän on Jumalan kuva. Ihminen on Jumalan kuva alusta loppuun. Ihminen on niin arvokas, että Jumalan Poika kuoli jokaisen ihmisen puolesta. Ihmisen arvo ei riipu ollenkaan siitä, mihin hän pystyy, millaisia kykyjä hänellä on tai mihin hän mahdollisesti tulevaisuudessa kykenee. Hän on joka tapauksessa äärimmäisen arvokas. Terve yhteiskunta pitää ihmistä äärimmäisen arvokkaana ja toimii sen mukaan.

Mielenkiintoinen uutinen

2011-11-30T14:33:00.002+02:00

Onpa mielenkiintoinen uutinen: www.kotimaa.fi. Tuleekohan tällaisia päätöksiä enemmänkin.

Kahden professorin kummallinen kirjoitus

2011-11-22T14:57:00.003+02:00

Aamulehdessä sunnuntaina oli kahden professorin raju kirjoitus - toinen heistä, Markku Myllykangas, on virassa Itä-Suomen yliopistossa, toinen, Esko Länsimies, on eläkkeellä. Nämä vaativat kiivaasti, että teologiset tiedekunnat on poistettava yliopistoista. He kirjoittivat otsikolla Papit ulos yliopistosta!

Minusta tuntuu, etteivät professorit tunne teologisia tiedekuntia, niiden opetusta ja niissä harjoitettavaa tutkimusta. Heidän kirjoituksestaan saa käsityksen, että teologiset tiedekunnat ovat paikkoja hartauden harjoittamiselle ja niissä Jumalaa käytetään perusteluna, kun tehdään tutkimusta. Näin ei ole. Oma kokemukseni on, että teologiset tiedekunnat pyrkivät nimenomaan olemaan ja ovat tiedeyhteisöjä. Kun asioita perustellaan, Jumala tai hänen toimintansa ei käy perusteluksi. Perustelujen tulee olla - ja ovat teologisissa tiedekunnissa - niitä, joita tieteessä käytetään. Jumala on tieteellisen tutkimuksen ulkopuolella, koska häntä ei voi tutkia kuten asioita tai ilmiöitä, joita tutkitaan tieteen menetelmillä.

Tämä ei ole tulevien kirkon pastoreiden ja lehtoreiden kannalta tietenkään pelkästään hyvä asia. Se, että harjoitettaisiin hartautta ja otettaisiin Jumala ja hänen mahdollisuutensa huomioon, antaisi valmiuksia työhön Kristuksen kirkon palveluksessa.

Ymmärtäisin, jos teologisten tiedekuntien poistamista yliopistoista vaadittaisiin sillä perusteella, ettei nykyaikaisessa yliopistossa kokonainen tiedekunta voi keskittyä yhteen uskontoon, sen tutkimiseen ja siitä opettamiseen. Mutta sitä en ymmärrä, että teologisten tiedekuntien lakkauttamista vaaditaan sillä perusteella, etteivät ne epätieteellisinä kuulu yliopistoon. Toki sillekin voidaan esittää monia järkeviä perusteluja, että Suomen kaltaisessa maassa tarvitaan tiedekuntia tai yliopiston osastoja tutkimaan juuri kristinuskoa.

Tieteen avulla ei voi todistaa, että Jumala on, eikä sitä, ettei häntä ole. Tieteen menetelmät rajoittuvat todellisuuteen, joka voidaan havaita, ja Jumala on tämän todellisuuden ulkopuolella - vaikka uskon, että hän toimii tässä todellisuudessa. Onko Jumalaa vai ei, on kunkin uskonratkaisu. Se ei ole asia, johon tiede pystyy kertomaan vastauksen. Olen ajatellut, että ainakin suomalaisissa tiedeyhteisöissä ajatellaan poikkeuksetta tai melkein poikkeuksetta näin. Kun luin kahden professorin kirjoituksen, tuntuu, ettei näin olekaan. Professorien mielestä kaikenlainen usko Jumalaan, joka on tavalla tai toisella tämän maailman olemassaolon takana, on tieteenvastaista. Heidän mielestään on vaarallista ja järjetöntä puhua Jumalasta. He vaativat, että yliopistojen tulisi puuttua siihen, että niiden opettajat pitävät Jumalan olemassaoloa totena. Ehkä puuttuminen tarkoittaisi ensiksi varoitusta ja sitten erottamista.

Professorit sekoittivat pahasti oman uskonnollisuutensa - siis sen etteivät he usko Jumalaan - ja tieteen. Professorien kirjoitus kertoo mielestäni, miten aggressiivista ateismi voi olla. Sille ei riitä, mitä on ajateltu - ettei tiede kykene ratkaisemaan syvimpiä uskonnollisia kysymyksiä. Se voi ottaa tieteen aseekseen - vaikka tiede ei aseeksi sovellu - taistelussa Jumalaa vastaan.

Professorit lainasivat kirjoituksessaan tekstiä, joka ehdottaa pakkohoitoa Jumalaan uskoville ihmisille. Professorit eivät suinkaan tyrmään ehdotusta. Minäkin siis olisin niiden joukossa, joita ilmeisesti hoidettaisiin ja lääkittäisiin vastoin tahtoa, mikäli näillä professoreilla olisi valta.

Professorien mielenharmi hymyilyttää: heitä raivostuttaa, että väitöskirjojen esipuheissa saatetaan kiittää Jumalaa. Ajattelevatko he samalla tavalla siitä, että joku kiittää paljon vaatineen tutkimuksen esipuheessa läheisiään - lapsiaan ja puolisoaan? Eihän sitäkään voida näyttää tieteellisesti toteen, että perhe on ollut tutkijalle tärkeä tuki hänen työssään.

Maailmassa on sittenkin paljon asioita, joita ei voi tutkia tieteen menetelmin. Jos sanotaan, että ajatellaan ja toimitaan vain sen mukaan, mikä voidaan näyttää tieteellisesti toteen, ollaan monissa asioissa umpikujassa. Jos joku on sitä mieltä, että kaikki valkoihoiset täytyisi vangita tai surmata, ei voida esittää sellaista tieteellistä näyttöä, ettei näin voi ajatella. Täytyy olla muutakin kuin tiede. Täytyy olla esimerkiksi se, mikä antaa hyvät arvot elämälle ja mikä kertoo oikean ja väärän. Kristinusko antaa erinomaiset arvot ja kertoo erinomaisesti oikean ja väärän.

Mitä tapahtuu?

2011-11-16T20:01:00.005+02:00

Olen kotoisin Kemijärveltä. Kävin siellä peruskoulun ja lukion. Kemijärven seurakunta oli minulle hyvin tärkeä kasvupaikka rippikoulun jälkeen. Aloitin Kemijärvellä myös pappisurani. Vanhempani asuvat siellä yhä.

Muutama viikko sitten kerrottiin, että Kemijärven kirkkoherra Lasse Marjokorpi jää eläkkeelle, jos muistan oikein, ensi vuonna 1.6. Työnsä Lasse jättää varmaan maaliskuussa - kertyneet lomat pidetään yleensä ennen eläkkeelle siirtymistä.

Äitini on muutaman kerran kysynyt, mitä Kemijärven seurakunnassa tapahtuu, kun Lasse jää eläkkeelle. Ymmärrän hyvin, että hän on huolestunut.

Aki Lautamo on toiminut Kemijärvellä pitkään kappalaisena. Hän on pidetty ja hyvä pastori. Mutta hänestä ei voi tulla uutta kirkkoherraa, koska - mikäli hän hakee virkaa - Oulun tuomiokapituli toteaa hänen olevan kykenemätön kirkkoherraksi. Syy on, että hän pitää kiinni siitä, mikä on kirkon perinteen mukainen käsitys papinvirasta. Hän ei osaa pitää naispappeutta Jumalan tahdon mukaisena ratkaisuna.

Kemijärven seurakunnassa voi tapahtua seuraavaa. On jopa hyvin todennäköistä, että tapahtuu.

Lassen jälkeen kirkkoherraksi valitaan pastori, jonka mielestä naispappeus ei ole Raamatun vastaista. Uusi kirkkoherra pitää hyvänä tai taipuu sen vaatimuksen edessä, että seurakuntaan saadaan naispastori. Mitä mieltä kirkkoherra on tällaisissa asioissa, sillä on hyvin suuri merkitys, vaikka hän ei päätäkään asiaa. Kemijärvellä taitaa olla nyt toinen kappalaisen viroista vailla pastoria. En tiedä, täytetäänkö se ennen kirkkoherran vaalia.

Kun seurakuntaan on saatu naispastori, Aki määrätään toimittamaan jumalanpalvelus hänen kanssaan. Hän kieltäytyy ja häntä uhataan oikeustoimilla. Piispa käy Kemijärvellä ja kertoo kappalaiselle, että vaihtoehtoja - mikäli hän ei taivu tekemään mitä käsketään - on kaksi: hän joko jättää virkansa tai hänet erotetaan virasta. Ensiksi tuomiokapituli erottaa määräajaksi ja jos kieltäytyy jumalanpalveluksista naispastorin kanssa tämän jälkeen, erotetaan pysyvästi. Voi olla, että joku tai muutama muukin seurakunnan työntekijä joudutaan erottamaan. Tai he taipuvat toimimaan vastoin sitä, mitä pitävät oikeana, kun heitä uhataan erottamisella. Tämä tietysti vaikuttaa melkoisesti ilmapiiriin seurakunnassa, näihin ihmisiin ja heidän intoonsa tehdä työtä kirkon ja seurakunnan palveluksessa.

Tässä vaiheessa varmaankin kura lentää melkoisesti. Kappalaisesta, joka ei suostu toimittamaan messua naispastorin kanssa, levitetään ikäviä puheita. Täytyy luoda syitä kappalaisen erottamiselle. Varmaan myös toiselta puolelta lyödään sanoilla. Lehdessä, seurakunnan kokouksissa, kaupoissa ja kodeissa keskustellaan joskus asiallisesti, aika usein asiattomasti. Ystävyyssuhteita katkeaa, seurakunnassa riidellään, toiset asettuvat toiselle puolelle, toiset toiselle, kaivetaan esille asioita, jotka eivät liity mitenkään tähän asiaan, monia ahdistaa ja väsyttää, aika monet väsyvät siinä määrin, että ottavat eteisyyttä seurakuntaan ja sen toimintaan.

Kappalainen joutuu lähtemään. Mikäli uudeksi kirkkoherraksi valitaan naispastori, kappalaisen lähtö tapahtuu varmaan nopealla aikataululla. Ehkä jo ennen kappalaisen eroa tai erottamista käynnistyvät jumalanpalvelukset, joita pidetään koululla tai muussa sopivassa paikassa. Näissä jumalanpalveluksissa pastoreina toimivat nykyinen kirkkoherra ja kappalainen. Kirkossa tavallisessa jumalanpalveluksessa osallistujia on 30 tai 40, jumalanpalveluksissa koululla tai muussa sopivassa paikassa toistasataa.

Kemijärven seurakunnan toiminta monilta osin halvaantuu tai hiipuu. Kauneimmat joululaulut lauletaan kuten ennenkin, lapsia kastetaan, päiväkerhoja pidetään ja hautaan siunataan. Mutta lähetysmyyjäisten järjestäminen on hankalaa, kun monet niistä, jotka ennen toimivat myyjäisten hyväksi, on työnnetty paikallisseurakunnasta etäälle. Raamattupäiviä tai seuroja ei juuri pidetä, koska niihin on niin vähän osallistujia. Ennen vireä nuorten toiminta hiipuu, koska monet nuoret siirtyvät sinne, minne nykyinen kirkkoherra ja kappalainen on työnnetty. Ilmapiiri seurakunnassa on pitkään raskas. Syytellään puolin ja toisin, moni miettii, eikö tilanne olisi pitänyt ratkaista toisin ja mitä minä olisin voinut tehdä toisenlaisen ratkaisun hyväksi.

Syntyy ja muotoutuu jumalanpalvelusyhteisö, jonka elämä on varsin vireää. Kovin suuri tämä yhteisö ei ole - sen piirissä on parikolme sataa ihmistä. Se kokoontuu jumalanpalveluksiin, järjestää muuta toimintaa, varsinkin sellaista, mikä paikallisseurakunnassa on loppunut tai mitä siellä ei pidetä tarpeellisena, ja sen pastorit kastavat ja siunaavat hautaan siihen kuuluvia ja muitakin.

Jotkut eroavat kirkosta, koska eivät voi hyväksyä, miten kappalaista kohdellaan. Jotkut eroavat siitä syystä, ettei seurakunta enää anna heille, mitä he tarvitsevat - he saavat sen muualta ja haluavat tukea taloudellisesti sitä muuta. Jotkut eroavat siksi, että heistä on vastenmielistä seurata riitelyä seurakunnassa. Jotkut siksi, että heistä on käsittämätöntä, että kirkossa kiistellään vielä 2000-luvulla tällaisista asioista.

* * *

Toki voi tapahtua yllättävää. Jumala voi puuttua asioihin tavalla, jota emme osaa aavistaa tai pitää mitenkään todennäköisenä. Kunpa Kemijärvellä tapahtuisi niin.

Jos sehhiin on vikatikki

2011-11-10T06:25:00.005+02:00

Parantelin maanantaina flunssaa ja katsoin aika vanhan suomalaisen Elämän vonkamies -elokuvan. Se perustuu muutamaan Kalle Päätalon kirjaan, joissa hän kuvaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1920-luvun Pohjois-Suomessa Taivalkoskella. Elokuvan lopussa taidetaan olla jo seuraavan vuosikymmenen alussa. Elokuva kuvaa varmaan totuudenmukaisesti tuon ajan elämää Pohjois-Suomessa, yhdessä perheessä ja laajemminkin.

On vielä elossa niitä, jotka ovat eläneet tuota aikaa. Heidän elämänsä aikana on tapahtunut aivan valtava muutos. Elämä on monilta osin aivan toisenlaista kuin se oli 90 tai 80 vuotta sitten. Tuon ajan ihmiset ei voineet kuvitella, millaisissa kodeissa asumme, miten hyvin keskimäärin ihmiset Suomessa tulevat toimeen, miten helposti voidaan matkustaa ja käydä kaukanakin ja millaiset välineet auttavat meitä jokapäiväisessä elämässä.

Varsinkin yhtä asiaa jäi miettimään. Kalle Päätalon isä Hermanni on kova työmies ja toimii uittomiesten työnjohtajana. Suuri lama, joka iski Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan, lopetti monet työt Pohjois-Suomessakin. Työnjohtaja sai kuukausipalkan, vaikka työtä ei ollut. Tämä oli Hermannista vastenmielistä - saada palkkaa vaikka ei tee työtä. Hän purki mieltään vaimolleen Riitulle: - Millä pirulla sitä (palkkaa) ilikiää nostaa ja syyvä. Kun Hermanni ei voinut rauhassa nostaa palkkaa, hän otti yhteyttä - varmaan monta kertaa - esimieheensä ja tiedusteli, eikö kuitenkin jotakin tekemistä olisi, kun palkkakin tulee. Esimies tuskastui kyselijää ja käski tiukasti työnjohtajan mennä kotiinsa odottamaan mahdollisia töitä. Riitu ymmärsi esimiestä ja moitti miestään, joka kyselee jatkuvasti, mitä voisi tehdä. Mutta Hermanni ei ymmärtänyt: - En tiiä, mihin tämä muolima mennöö, jos sehhiin on vikatikki, että yrittää huolehtia hommistaan.

Tämä kertoo varmaan useimpien tuon ajan ihmisten työmoraalista. Työtä tehdään, sitä kuuluu tehdä, ja tosissaan, se on kunnia-asia. Tällaisella työmoraalilla - niin ajattelen - tästä maasta on rakennettu sellainen hyvinvointiyhteiskunta kuin tämä on.

Katsoin eilen hetken Big Brotheria. Mietin elämää maassamme vuonna 2011, elämäntapojamme, suhtautumistamme työhön, tapaamme tehdä työtä. Ilmeisesti hyvinvointi, joka on rakennettu Hermannin Päätalon kaltaisella työmoraalilla, on tuottanut hyvin toisenlaista moraalia, elämää ja suhtautumista työhön ja moniin muihin asioihin kuin mitä oli niillä, jotka ovat tehneet mahdolliseksi elämän tällaisessa yhteiskunnassa. Minusta tuntuu tai olen varma, ettei hyvinvointiyhteiskuntamme säily kovinkaan pitkään. Se ei voi säilyä ilman että tehdään lujasti työtä. Se ei kestä, jos yhä useampi vieroksuu kovaa työtä - jos elämän täyttävät aivan muut asiat, niistä ollaan kiinnostuneita, niitä tavoitellaan ja keskitytään viihtymiseen.

Varmaan tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskuntia rakennetaan tällä hetkellä jossakin muualla - siellä missä monet tekevät työtä työmoraalilla, jossa on paljon samankaltaista kuin Hermanni Päätalon suhtautumisessa työhön. Meidän yhteiskuntamme ei ole tulevaisuudessa hyvinvointiyhteiskunta, ellei maassamme tapahdu suuri muutos.

Se on selvää, että Kalle Päätalon isän työmoraalin kaltaisessa ajattelussa on myös huonoja puolia. Niistäkin elokuva kertoo. Se voi johtaa moniin ongelmiin. Ehkä Hermannin työmoraali oli yksi syy hänen sairastumiseensa. En siis tarkoita vääränlaista työn ihannointia. Enkä sitäkään että työ on elämässä ainoa todellinen arvo. Vielä vähemmän tarkoitan, että niiden, jotka eivät kykene työhön sairauden takia tai jotka ovat työttömiä vastoin omaa tahtoaan, pitäisi tuntea syyllisyyttä ja huonoutta.

Armoa omistamaan

2011-11-02T19:12:00.002+02:00

Monena vuotena pyhäinpäivän viikonloppuna Vammalassa on ollut tapahtuma, jota on kutsuttu raamattu- ja lähetyspäiviksi. Tämä tapahtuma on tänä vuonna ensi viikonvaihteessa. Tapahtuman otsikoksi on annettu Kaikki saavat tulla armoa omistamaan.

Launtaina 5.11. klo 11 aloitamme messulla Karkun evankelisella opistolla (Mainiementie 50). Messun jälkeen opistolla on mahdollisuus syödä keittolounas ja juoda kirkkokahvit.

Lauantaina klo 14 jatketaan Vammalan Luther-talossa (Valkamakatu 4). Ensiksi on raamattuopetus aiheesta Tule Jeesuksen luo - siis minne ja miksi? Raamattuopetuksen jälkeen on kahvit ja seurat.

Sunnuntaina 6.11. klo 11 on messu opistolla Karkussa. Ja keittolounas ja kirkkokahvit. Klo 14 jatketaan Vammalan seurakuntatalon rantasalissa (Asemakatu 6). Raamattuopetuksen aihe on Elää Jeesuksen omana - mitä se on? Opetuksen jälkeen juodaan kahvit ja pidetään seurat.

Tapahtumassa puhuvat, opettavat, toimittavat messun, laulavat tai juontavat ainakin seuraavat: Markus Malmivaara, Erkki Koskenniemi, Matti Rusama, Antero Forss, Kannelmiehet, Pasuuna, Seppo Laaksonen, Matti Hautamäki ja tämän nettipäiväkirjan pitäjä. Tapahtuman järjestävät Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Vammalan osasto ja Vammalan seudun ev.lut Kansanlähetys.

Tule mukaan. Olet lämpimästi tervetullut.

Puuttuu motivaatio

2011-10-27T19:16:00.003+03:00

Olen tainnut kertoa nettipäiväkirjassani joskus aiemminkin veljeni kaverista. Hän oli suorittamassa varusmiespalvelusta. Hän oli menestynyt siinä määrin hyvin, että oli ylennetty aliupseerikoulussa heti puolen kurssin jälkeen korpraaliksi. Siihen aikaan aliupseerikoulu käytiin loppuun ja vasta sen jälkeen parhaiten menestyneet lähtivät upseerikouluun. Kurssin loppupuolella oli lähtö maastoon ja sotaharjoitukseen. Aliupseerioppilaat seisovat kentällä tavaroineen. Koulun johtaja oli paikalla ja kysyi kovalla äänellä, onko kaikilla kaikki maastossa ja ilmeisen raskaassa harjoituksessa tarvittavat tavarat mukana vai puuttuuko jotakin. Veljeni ystävä oli nostanut kätensä ja kertonut: - Herra majuri, minulta puuttuu motivaatio.

Tämä nuori mies ei lähtenyt aliupseerikoulun jälkeen upseerikouluun. Jos muistan oikein, hän oli vielä jonkin aikaa aliupseerikoulun jälkeenkin korpraali.

Olin muutama päivä sitten illassa, jossa keskusteltiin myös lähestyvistä kirkolliskokousvaaleista. Se, mitä veljeni kaveri sanoi, tuli mieleeni.

Olen iloinen, että on niitä kirkkomme jäseniä, jotka pitävät kiinni Raamatusta ja luterilaisesta uskosta, joita toisinaan kutsutaan konservatiivisiksi kristityiksi ja jotka edelleen innostuvat kirkkomme vaaleista. He haluavat vaikuttaa kirkossamme ja viedä sitä parempaan suuntaan. Tuossakin illassa muutama päivä sitten heitä oli. Minun on vaikea innostua. Minusta tuntuu, että on turha kuluttaa aikaa ja voimia kirkkomme luottamustehtävissä. Minusta järkevämpää on käyttää voimat toisiin tehtäviin. Voi olla, että olen väärässä.

En tarkoita, että olisin turhautunut enkä jaksaisi innostua työstä, jonka uskon palvelevan Jumalan valtakuntaa. Päinvastoin. Olen motivoinut ja hyvinkin innostunut. Mutta tehtävistä ennen hyvin rakkaassa kansankirkossa ja sen paikallisseurakunnissa minun on vaikea innostua.

Joitakin vuosia sitten tuskin olisin voinut kuvitella, että ajattelen tällä tavalla. Olenhan tullut mukaan seurakunnan elämään ja kasvanut kristittynä nimenomaan kirkkomme paikallisseurakunnassa. Vielä neljä vuotta sitten - kun oli viimeksi kirkolliskokousvaali - olin siinä määrin innostunut vaalista, että tein työtä jonkin verran tai aika paljon sen eteen. Olen nykyisen kirkolliskokouksen varajäsen.

Uskon, että on aika monia kristittyjä ja kirkomme jäseniä, jotka ajattelevat samalla tavalla ja ovat ottaneet etäisyyttä kirkkoomme, sen paikallisseurakuntiin, tehtäviin ja hallintoon. Tai heitä on työnnetty etäämmälle. Varmasti on niitä, jotka ovat hyvillään tästä. Varmaan kirkossamme on myös niitä - myös kirkkomme valtaapitävissä - joiden mielestä tämä ei ole hyvä suunta.

Miksi kuulua kirkkoon, jos kokee, ettei sillä ole suurta merkitystä, ketkä ovat sen kirkolliskokouksessa? Kirkolliskokous on sentään kirkon korkein päättävä elin. Se on kysymys, johon ei ole aivan helppo vastata. Kuitenkin ajattelen, että kristityn on hyvä kuulua jäsenenä myös johonkin näkyvään kirkkoon tai seurakuntaan - ei vain näkymättömään ja maailmanlaajaan Kristuksen Kirkkoon, kaikkien Jumalan omien laumaan. Minulla ei ole mielessäni Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa parempaa vaihtoehtoa, johon kuulua. Siksi olen sen jäsen. Toki muitakin syitä on. Onhan minut esimerkiksi kastettu tämän kirkon jäseneksi ja olen saanut tämän kirkon piirissä oppia tuntemaan hyvän Vapahtajan. Ymmärrän kyllä ja paremmin kuin joskus vuosia sitten myös niitä, jotka ovat jättäneet tämän kirkon. Eivätkä siitä syystä, että he eivät usko kirkon uskon mukaisesti vaan juuri siksi, että uskovat.

* * *

Kuulin hetki sitten hienon uutisen. Vanhempani kertoivat, että Kemijärven seurakunnassa 86 nuorta on ilmoittautunut matkalle Maata näkyvissä -festareille. Se on todella paljon. Ikäluokka Kemijärvellä taitaa nykyisin olla vähän yli viisikymmentä. Ja yleensä nuoret ovat siellä rippikoulun jälkeen nelisen vuotta. Sen jälkeen lähdetään opiskelemaan muualle. Tämä tarkoittaa, että noin kolmannes paikkakunnan nuorista lähtee liki 2000 kilometrin matkalle ja osallistuu tapahtumaan, jossa Jumalan sana on vahvasti esillä. Onpa hienoa! Maata näkyvissä -festarit ovat pe 18. - su 20.11. Niiden nettisivu on osoitteessa www.maatanakyvissa.fi.

Uskon etten voi uskoa omasta järjestäni

2011-10-19T17:16:00.003+03:00

Suomessa, kuten muuallakin, on jonkin verran niitä, jotka ovat sitä mieltä, ettei Jumalaa ole. Ne, jotka ajattelevat tällä tavalla, ovat varsin pieni vähemmistö. Jotkut näin ajattelevista ovat hyvin innokkaita kertomaan uskostaan. Jotkut tekevät sen jopa aggressiivisesti.

Minä on kykene uskomaan, ettei Jumalaa olisi. Pidän paljon luonnossa liikkumisesta. Minun on vaikea tai mahdoton ajatella, että se kaikki, mitä luonnossa näen, olisi vain sattuman tulosta. Paljon helpompi on ajatella, että tällä on tekijä, suuri Jumala, Luoja.

Tällä en tarkoita, että kiistäisin tieteelliset selvitykset maailman synnystä ja muotoutumisesta sellaiseksi kuin se on. Tällä hetkellä kannatetuin ja varmaan perustelluin näistä selvityksistä on evoluutioteoria. Tiedemiehet ja -naiset selvittäkööt maailman syntyä ja muotoutumista niillä keinoilla, joita tieteellä on käytettävissä. Toisaalta en ajattele, että evoluutioteoria on varmasti oikea selvitys, miten maailmasta on tullut sellainen kuin se on. Voi olla, että 20 vuoden kuluttua toinen teoria on vallalla.

Tuntuu, että aika usein unohdetaan tai ei ymmärretä, mihin tiede kykenee ja mihin se ei kykene. Tieteen meneteltämät voivat selvittää paljonkin maailman kehitysvaiheista tai iästä. Mutta ne eivät kykene vastaamaan kysymykseen, miksi tämä maailma on ja onko kaiken takana Luoja, joka tahtoi, että tämä maailma on, ja siksi on kaikki sekin, mitä näemme luonnossa. Jumalaa ei voi tavoittaa kaukoputkella tai mikroskoopilla eikä häntä voi laittaa tutkimuspöydälle. Ei voi todistaa tieteen keinoin, ettei Jumalaa ole. Tämä asia on tieteen menetelmien ulkopuolella. Yhtä vähän voi tieteen keinoin todistaa, että Jumala on ja jokaisen järkevän ihmisen täytyy uskoa häneen. Jumala on uskonasia. Toinen uskoo, että hän on, toinen, ettei häntä ole.

Aika usein sanotaan, ettei uskolla Jumalaan ole erityistä annettavaa moraalille. Tästä olen toista mieltä. Minun täytyy sanoa, että varsinkin se, että Jumala on ja uskon hänen antaneen käskyjä ja kieltoja, miten tulee elää, vaikuttaa käyttäytymiseeni. Jos en uskoisi Jumalaan, minun olisi paljon helpompi tehdä sellaista, mistä olisi vahinkoa itselleni ja toisille. Olen paljon taipuvaisempi tekemään pahaa kuin hyvää ja jos ei ole Jumalaa, joka kertoo, mikä on oikein, ja jonka edessä kerran vastaan tekemisistäni, keksin kyllä selityksiä, miksi voin tehdä sellaista, mistä toinen ihminen joutuu tai itse joudun kärsimään. En tarkoita, että ateisti on ilman muuta moraliiton.

Minun täytyy myös sanoa, että minun on vaikea nähdä elämälläni syvempää tarkoitusta, ellei ole Jumalaa, joka on antanut minulle elämän ja joka on tarkoittanut, että elän yhteydessä häneen tämän elämän jälkeenkin. Jos kaikki on tässä elämässä ja elämäni on sattumaa, minua kalvaa ajatus siitä, että eikö elämäni ole melko tavalla tarkoituksetonta. Tunnen suurta iloa, että saan uskoa Jumalaan. Olen saanut elämäni häneltä ja elämälläni on syvä tarkoitus.

Voidaan väitellä, onko Jumalaa vai ei. Sellaista väittelyä voi olla mielenkiintoista seurata. Tai osallistua väittelyyn. On tärkeä muistaa, ettei usko Jumalaan, joka on, joka loi tämän maailman ja joka tuli tähän maailmaan Pojassaan Jeesuksessa, synny tällaisista väittelyistä. Martti Luther kirjoittaa, että hän uskoo, ettei hän voi uskoa omasta järjestään tai voimastaan. Jumalan Pyhä Henki on kutsunut hänet evankeliumin välityksellä ja antanut hänelle uskon. Usko elävään Jumalaan syntyy evankeliumista. Evankeliumi on sanoma Jumalan ihmeellisestä armosta ja rakkaudesta. Jumala rakastaa meitä ja antaa meille anteeksi lahjana. Hän ottaa meidät omakseen ja lahjoittaa meille ikuisen elämän armosta, vaatimatta meiltä ansioita ja suorituksia. Hän rakastaa meitä Poikansa Jeesuksen, hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa takia. Ihmeellinen evankeliumi.

Avioliittoleirillä ja matka Lappiin

2011-10-11T20:54:00.005+03:00

Viime viikonloppuna Karkussa evankelisella opistolla oli Hame- ja housuväen avioliittoleiri. Vuosi sitten oli ensimmäisen kerran vastaava leiri. Olin silloin elämäni ensimmäisen kerran avioliittoleirillä. Se oli ihan hyvä kokemus. Niin oli myös leiri muutama päivä sitten.

Varmaan on totta, että avioliitto tarvitsee hoitamista. Hoitaminen ei aina tarkoita ihmeellisiä asioita. Puolisoiden yhteiset iltakävelyt voivat olla hyvin merkittäviä avioliitolle ja tärkeää liiton hoitamista. Tai se että lähdetään viikonvaihteeksi leirille, jolla on aikaa olla yhdessä, puhua puolison kanssa avioliittoon liittyvistä asioista ja kuunnella alustuksia.

Minun mieleeni leiriltä jäi varsinkin, miten tärkeää kuunteleminen on. Ja miten tärkeää on, että kokee tulevansa kuulluksi. Se on tärkeää kaikissa vähänkin tärkeämmissä ihmissuhteissa tai työpaikalla. Erityisen tärkeää se on avioliitossa. Puhuminen on tärkeää mutta myös se että toinen kuuntelee. Aina toinen ei kuuntele.

Saimme leirillä tehtävän. Avioliitossa on jokin asia, joka vaatii selvittämistä. Ainakin toinen puolisoista on sitä mieltä. Ensiksi toisen tehtävä oli kertoa asiatiedot tästä asiasta. Toinen, joka kuunteli selvityksen, toisti omin sanoin mutta varsin tarkasti sen, mitä toinen kertoi. Sitten toinen - se joka oli kertonut asiatiedot - kertoi, miten hän kokee asian, joka täytyy selvittää. Miltä hänestä tuntuu. Ja toinen toisti kuulemansa. Tämän jälkeen se, joka oli kertonut asiatiedot ja tuntemuksensa, kertoi, miten hän toivoo, että asia ratkaistaan. Ja toinen toisti kuulemansa. Tässä vaiheessa ei vielä ollut lupa kommentoida, mitä toinen sanoi. Täytyi vain kuunnella ja toistaa. Kommentoinnin ja omien ajatusten tai omien ratkaisuehdotusten aika tuli myöhemmin.

Näin toimiminen voi tuntua vähän naurettavalta mutta ei ole sitä. Tällä varmistetaan, että toinen kuuntelee toista ja että toinen tietää ja kokee tulevansa kuulluksi. Näin ei tietenkään voi toimia silloin, kun tunteet ovat pinnassa ja puolisot ottavat yhteen asiasta, jota kiista koskee. Harvoin silloin asia saadaankaan ratkaistua. Kun tunteet ovat vähän jäähtyneet, kerrotulla tavalla asiaa voi ryhtyä purkamaan ja etsimään ratkaisua. Usein se löytyy, jos malttaa kuunnella toista ja toinen saa puhua asiansa niin, että toinen kuuntelee.

* * *

On ollut harmaita ja sateisia lokakuun päiviä. Kevättalvella Lapissa on toisenlaista. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi matkalle Enontekiölle. Matkaan lähdetään lauantaina 25.2. ja paluu on seuraavana lauantaina. Hiihdetään kirkkailla hangilla, juodaan kahvit autiotuvalla, nautitaan levosta ja rauhasta, saunotaan, ollaan mukavassa seurassa ja Sanan äärellä. Ainakin yhtenä päivänä halukkailla on mahdollisuus lasketella. Majoitumme Hetan Kodalla ja matkanjohtajina ovat Pentti ja Liisa Rantanen sekä tämän nettipäiväkirjan pitäjä. Kysy lisää minulta (puh. 045 359 7772) ja ilmoittaudu Karkun evankeliselle opistolle (puh. 03 513 4151). Matka täysihoidolla maksaa aikuisilta 450 euroa. Opiskelija-alennus on 25% ja lapsialennus 50%.

Jos tämä ajankohta ei sovi, edellisellä viikolla on vastaava matka. Sen vetävät Erkki Koskenniemi ja Paavo Toikka. Kysy lisää Karkun evankeliselta opistolta.

Tärkein kokoontuminen

2011-10-03T21:16:00.004+03:00

Aika usein sanotaan, että seurakunnan tärkein kokoontuminen on jumalanpalvelus, messu. Olen samaa mieltä. Todellisuus ei usein tue tätä väitettä. Seurakunnan elämässä muu kuin jumalanpalvelus innostaa enemmän niin seurakuntalaisia kuin seurakunnan työntekijöitä, siihen muuhuun annetaan aikaa ja voimia ja ohjataan ihmisiä, tuntuu, että muussa kuin jumalanpalveluksessa sykkii ainakin jossain määrin elämä.

Herätysliikkeen palveluksessa oleva pastori sanoi vasta: Muistan hyvin, että joitakin vuosia sitten puhuimme, että jumalanpalveluksen pitäisi olla seurakunnan elämän keskus. Emmekä jaksaneet uskoa, että se voisi olla sitä. Nyt näemme, että niin voi olla myös käytännössä.

On paikallisseurakuntia, joissa jumalanpalvelus kokoaa nuorempia ja vanhempia, jumalanpalveluksessa on paljon väkeä ja se on odotettu seurakunnan elämän kohokohta. On kirkkomme piirissä toimivia herätysliikkeitä ja järjestöjä, joiden jumalanpalvelusyhteisöt kokoavat paljon nuorempia ja vanhempia. Monet odottavat näiden yhteisöjen kokoontumisia ja saavat niistä paljon.

Itse olen saanut olla mukana jumalanpalveluksissa Karkun evankelisella opistolla. Päällimmäisenä tunteena on ilo ja kiitollisuus. Jumala on tehnyt ja tekee työtä, jota ihmettelen. Tuntuu, että Jumala on käyttänyt hyviin tarkoituksiinsa vaiheita ja tilanteita, jotka ovat tuntuneet ihmisistä raskailta ja tarkoituksettomilta. Tottakai väkeä voisi olla mukana paljon enemmänkin.

Jumalanpalveluksessa Jumalan sana on läsnä rikkaasti. Luetaan useita Raamatun kohtia. Lauletaan virsiä, jotka selittävät Jumalan sanaa ja joista monet ovat kestäneet vuosikymmenten tai -satojen kulutuksen. Kuullaan Jumalan vastaus siihen, että hänen eteensä kokoontuneet tunnustavat syntinsä. Kuullaan Jumalan sanan selitystä ehkä kahdessakin puheessa - saarnassa ja johdantosanoissa. Valtavan tärkeää on, että saadaan olla Herran pöydässä ja hän palvelee meitä. Sitä lähemmäksi häntä tuskin pääsemme missään tässä maailmassa. Hän hoitaa meitä, vahvistaa meissä uskoa ja jakaa sitä armoa, jonka hän järjesti meille kuolemallaan.

Tilastot eivät ole tärkeintä, eivät ehkä tärkeitä ollenkaan. Silti niitä on mielenkiintoista seurata ja ne kertovat jotakin. Tein tilaston tämän vuoden pääjumalanpalveluksista Karkun evankelisella opistolla. Jumalanpalveluksia on pidetty 40. Viime vuonna vastaava luku tässä vaiheessa vuotta oli 42. Salin remontin takia kahtena sunnuntaina ei ollut messua. Osallistujia on ollut yhteensä 8211, osallistujamäärien keskiarvo on 205 ja keskiluku 185. Vastaavat luvut viime vuodelta ovat 7947, 189 ja 156. Opistolla on aika paljon tapahtumia ja nämä usein osallistuvat jumalanpalvelukseen.

Viime sunnuntaista eteepäin Karkun evankelisella opistolla pidettävien jumalanpalvelusten saarnat ovat kuunneltavissa opiston nettisivuilla. Saarnat löytyvät osoitteesta www.keokarkku.fi.

Lähde ensi sunnuntaina jumalanpalvelukseen. Yksi hyvä mahdollisuus on tulla Karkkuun evankeliselle opistolle. Messu siellä alkaa klo 11.

Ajatuksia Kemijärven metsistä

2011-09-23T16:02:00.003+03:00

Olen ollut menneen viikon kesälomalla ja kulkenut paljon metsässä. Joka aamu kello on soinut viiden paikkeilla, olen syönyt aamupalan, laittanut useimpina aamuina eväät reppuun ja pyrkinyt siihen, että olen metsän reunassa valmiina lähtemään metsään, kun on sen verran valoa, että metsässä näkee kulkea ja havaitsee lentoon lähtevät linnut. Olen ollut Kemijärvellä ja täällä saa metsästää metsäkanalintuja. Rolle - mäyräkoiramme - on ollut touhussa mukana. Tänään se jäi sateen takia vanhempieni luokse. Jos pieni koira on monta tuntia sateessa, sen tulee kylmä. Tosin tänään satoi vain hetken siellä, missä olin metsällä, vaikka säätiedotus lupasi Kemijärvelle jatkuvaa ja melko runsasta sadetta.

Suomalainen metsä ja luonto ovat hienoja. Metsässä liikkuessa voi nähdä yhtä ja toista. Tällä viikolla näin ketun aivan läheltä - en ole ennen ollut metsässä niin lähellä kettua. Ketulla on todella upea häntä. Muutaman päivä sitten Rollen ja minun yläpuolella liiteli kotka. Kotka on upea näky. En tiedä, oliko se kiinnostunut pienestä koirasta. Tänään katselimme oravan kanssa toisiamme aika pitkään muutaman metrin päästä silmästä silmään. On hyvä, ettei valtio ole ottanut kaikkia metsiään tehokkaan metsänhoidon piiriin. Metsät, joissa on hyvin vanhoja puita, ovat todella hienoja, niissä kulkeminen on erityinen kokemus ja metsäkanalinnutkin viihtyvät niissä. Näitä metsiä Kemijärvelläkin on aika paljon.

Olemme saaneet paljon, kun olemme saaneet tällaisen luonnon. Se on suuri Jumalan lahja. Saamme käyttää lahjaa ja hyötyä siitä, toisaalta meidän tulee pitää siitä huolta ja varjella sitä. Tulevillakin polvilla on oikeus halutessaan kulkea metsässä ja nauttia syksyn luonnosta. Varastamme heiltä, jos emme jätä heille lahjaa, jonka Jumala on tarkoittunut meille ja heille.

Luonto muistuttaa - ainakin minua - Jumalan suuruudesta. Me ihmiset emme kykene sellaiseen, mihin Luoja on kyennyt. Me olemme pieniä, Jumala on suuri. Luonnon keskellä en mitenkään pysty ajattelemaan, että tämä kaikki on sattuman tulosta. Suuren Jumalan täytyy olla olemassa, ilman häntä ei olisi näin hienoa, tarkoituksenmukaista ja kaunista luontoa.

Raamatun luomiskertomuksessa kerrotaan, että Jumala loi ihmisen kuvakseen. Se kertoo meidän suuresta arvosta. Jokainen ihminen on valtavan arvokas, koska jokaisen Jumala on luonut kuvakseen. Että olemme Jumalan kuvia, se muistuttaa myös siitä, että meillä on tehtävä. Tehtävämme on palvella Jumalaa - tehdä, mitä hän tahtoo, että teemme. Meillä on myös vastuu. Olemme Luojallemme vastuussa, mitä teemme ja miten käytämme elämämme. Kerran olemme Jumalan edessä ja vastaamme, mitä olemme tehneet ja mitä jättäneet tekemättä. Se, että olemme Jumalan kuvia, tarkoittaa myös, että meidät on tarkoitettu elämään yhteydessä Luojaamme. Jos elämme toisin kuin miten meidän on tarkoitettu, siitä seuraa pahaa itsellemme ja toisille.

Metsästyksessä pääasia ei ole saalis. Sitä tärkeämpää yleensä metsästäjille on luonnossa kulkeminen, luonnon tarkkailu, tulilla rauhassa istuminen ja pienempien tai suurempien asioiden mielessä puntarointi. Toki saalistakin on mukava saada. Tänä vuonna metsäkanalintuja näyttää Pohjois-Suomessa olevan enemmän kuin yleensä. Minuakin on onnistanut - olen saanut muutaman linnun.

Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu

2011-09-14T16:47:00.003+03:00

Olihan se melkoinen uutinen, josta kuultiin viime sunnuntaina. Markku Koivisto - Nokia Mission johtaja, tai entinen johtaja - kertoi tehneensä, mikä on vastoin Jumalan tahtoa. Hän kertoi mm. olleensa uskoton puolisolleen. Hän oli rikkonut kuudetta käskyä toisen miehen kanssa.

En ole koskaan osallistunut Nokia Mission tilaisuuksiin. Toki olen seurannut jonkin verran liikettä, sen julistusta ja toimintaa. Tällaisenkin - liikkeestä etäällä olevan - uutinen hämmensi, teki hiljaiseksi ja laittoi miettimään.

Moni on arvostellut Markku Koiviston tapaa kertoa lankeemuksestaan tai lankeemuksista. On kysytty, pitikö tulla tunnustamaan synnit muutaman sadan ihmisen eteen. On sanottu, että Nokia Missio järjesti tapahtuneesta näytöksen. Markku Koivistolle julistettiin tässä näytöksessä synnit anteeksi. Itsekin aika tavalla vierastan tällaista. Eikö olisi voitu toimia vähemmän julkisesti? Eikö ripittäytyminen olisi hyvä tehdä tiedotusvälineistä kaukana? Olihan jokaisen tiedossa, että tilaisuudessa, jossa Markku Koivisto esiintyy suuren kohun jälkeen, on varmasti paljon toimittajia ja kameroita.

Toisaalta täytyy sanoa, että kyseisessä tilaisuudessa oli paljon hyvää ja esimerkillistä. Rumatkin synnit saa anteeksi. Jeesus on sovittanut kaikkien kaikki synnit eikä anteeksiantamus koske vain syntejä, jotka meistä tuntuvat pieniltä ja tavallisilta. Katuva saa omistaa anteeksiantamuksen kaikkeen mahdolliseen. Jumalan anteeksiantamus on lahja, jota meidän ei tarvitse ansaita mitenkään, koska Jeesus on kuolemallaan ansainnut sen meille. Tätä Nokia Mission tilaisuus opetti. Hienoa oli myös, ettei Markku Koivisto selitellyt ja puolustellut tekojaan. Tai sanonut, etteivät Raamatun opetukset homosuhteista koske sitä, mitä hän on tehnyt. Hän luki Roomalaiskirjeestä kohdan, jossa sanotaan selvästi, että kahden miehen tai kahden naisen seksisuhde on vastoin Jumalan tahtoa. On esimerkillistä, että tunnustaa Jumalan tahdoksi, mikä Raamattu kertoo Jumalan tahdoksi, ja tunnustaa rikkoneensa sitä vastaan, jos niin on tehnyt.

Jotkut ovat sanoneet, että nämä tapahtumat merkitsevät Nokia Mission loppua. En usko. Jos Markku Koivisto olisi toiminut toisin - jos hän ei olisikaan tunnustanut tekojaan vääräksi - se olisi ollut kova isku Nokia Missiolle. Mutta hän tunnusti. Tai jos Nokia Mission johto ei olisi puuttunut Markku Koiviston toimintaan - se olisi yrittänyt vaieta asiasta ja sitten kun se lopulta olisi paljastanut, johto olisi sanonut, että asia on Markku Koiviston käsissä, ja hän tekee halutessaan johtopäätökset - se olisi ollut kova isku Nokia Mission elämälle ja tulevaisuudelle. Mutta liikkeen johto toimi toisin.

Tällaiset tapahtumat muistuttavat monista Raamatun opetuksista. Minua ne ovat muistuttaneet näistä Jeesuksen sanoista: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." Ja näistä apostoli Paavalin sanoista: "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu."

Jumala pitää lupauksensa

2011-09-05T11:19:00.003+03:00

Viime viikonvaihteessa evankelisella opistolla Karkussa on isien ja poikien leiri. Nyt taisi olla neljäs kerta, kun syyskuun alussa opistolla on järjestetty tämä leiri. Mukana oli vähän yli 70 isää ja poikaa. On ilo vetää leiriä yhdessä hyvän ystävän ja erinomaisen työtoverin Ari Kuuselan kanssa.

Ilman muuta tällaisia leirejä tarvitaan. Hienoa että niitä järjestään eri puolilla Suomea. Useamman isän kanssa puhuttiin, että tällainen leiri tarjoaa hyvän mahdollisuuden siihen, mitä pitäisi olla enemmän: isä on pojan tai poikien kanssa, antaa aikaa ja tehdään yhdessä, mikä on mukavaa.

Tällainen leiri voi palvella myös sitä hyvin tärkeää tarkoitus, että pojat saavat eväitä elää kristittynä miehenä. Kristityn malli voi olla aika naismainen. Tällä en tarkoita mitään naisia halventavaa. Mutta miehet ja naiset, pojat ja tytöt ovat erilaisia. Teemme suuren virheen, jos yritämme tehdä miehistä naisia tai tytöistä poikia. On hyvin huono asia, jos puheistamme, toiminnastamme tai tavoistamme saa käsityksen, että kristityn miehen ollakseen kristitty pitää luopua siitä, mikä miehelle on ominaista. Isien ja poikien leiri on onnistunut, jos se rikkoo tällaista käsitystä. Väärää käsitystä voidaan murtaa sillä, että tehdään sellaista, mistä miehet yleensä pitävät, ollaan reilusti miehiä ja poikia ja ollaan miehinä ja poikina Jumalan edessä ja turvaudutaan häneen.

Soitin hetki sitten opistolle Karkkuun ja varasin sieltä tilat ensi vuoden isien ja poikien leiriä varten. Leiri on vuoden kuluttua - jos Jumala suo - lauantaina 1. ja sunnuntaina 2.9. Opistolle voi ilmoittautua (puh. 03 513 4151). Lämpimästi tervetuloa!

Saarnasin messussa, johon isien ja poikien leiri osallistui. Pojat tosin olivat saarnan aikana pyhäkoulussa. Siellä olikin komea joukkoa: opettajat kertoivat, että pyhäkoulussa oli noin 70 lasta - leiriläisiä nelisenkymmentä, muita lapsia melkein kolmekymmentä ja muutamia lasten vanhempia. Sunnuntain evankeliumi oli Jeesuksen kertomus kahdesta pojasta, joista toinen lupasi ja toinen ei luvannut (Matt 21:28-32). Sanoin mm. seuraavaa:

- Ystäväni oli vuosia töissä toisessa maassa. Yritys, jonka palveluksessa hän oli, rakensi maan pääkaupunkiin taloja. Oli neuvottelu pääkaupungin korkean virkamiehen kanssa. Virkamies kertoi, mitä kaikkea kaupunki tekee sen hyväksi, että rakennusyhtiö voi toteuttaa kaupunkia hyödyttävät projektit. Kuultiin monta lupausta. Tämän hän hoitaa, tuon kaupunki tekee ja vielä tuon ja tuonkin. Kun tapaaminen päättyi ja virkamies poistui, yrityksen edustajat joutuivat toteamaan: tuon miehen lupauksista 120 % ei tule toteutumaan. Ystäväni kertoi, miten vaikea tuollaisessa maassa oli toimia.

Toivottavasti meidän maamme ei ole koskaan tuollainen. Suomalaisia on pidetty ja pidetään maailmalla luotettavina. Joskus suomalaisille hymyillään pilkallisesti: lupaatte ja teette, vaikka toiset eivät tee. Hienoa, jos suomalaiset tulevaisuudessakin tunnetaan tällaisina, vaikka se joidenkin mielestä olisi tyhmyyttä. Ollaan itse luotettavia. Ja opetetaan lapsillemme, että hienoimpia piirteitä ihmisessä, että hän pitää, mitä lupaa.

- Jeesuksen kertomus lupaamisesta ja mitä pojat sitten tekivät, muistuttaa myös tästä: Jumala pitää, mitä hän on luvannut. On mahdotonta, että hän tekisi toisin. Se ei olisi vastoin hänen olemustaan, eikä se ole mahdollista. Hän on luotettava tai hän on luotettavuus.

Hän ei ole luvannut, että hänen omillaan on aina helppoa, menee hyvin eikä ainakaan suuria vaikeuksia ole. Voi olla niin suuria vaikeuksia. Mutta sen Jumala on luvannut, että hän on omiensa kanssa. Hän on kanssasi niissä vaikeuksissakin, joita on tai tulee. Se on valtava lupaus. Hän on luvannut viedä taivaaseen jokaisen, joka uskoo Jeesukseen. Senkin lupauksen Jumala pitää. Sinutkin hän vie taivaaseen – sinut joka olet Jeesuksen turvissa. Se on kaikkein valtavin lupaus.

- Tapahtuu meidän aikanamme myös sitä, mistä Jeesus myös puhui. On niitä, jotka eivät lupaa - joita uskonasiat eivät kiinnosta. Ne eivät merkitse mitään. Ehkä se ei kiinnosta, millaisia käsityksiä Jumalasta ihmiset ovat luoneet. Tai tuntuu, että uskonasiat eivät kuulu minulle – ne kuuluvat paremmille. Sitten ihminen kohtaa hänet, jossa elävä Jumala on ja jossa hän puhuu. Ja Jeesus koskettaa, pysäyttää. Hänen pyhyytensä koskettaa. Hänen ehdottomuutensa. Ja hänen rakkautensa, hänen anteeksiantamuksensa. Nämä vetävät puoleensa, nämä saavat kiinnostumaan siitä, mikä ennen ei kiinnostanut, nämä synnyttävät uskon.

Puhutaan Jeesuksesta, siitä Jeesuksesta, josta Raamattu puhuu. Opetellaan tuntemaan häntä. Kerrotaan hänestä muillekin. Kerrotaan evankeliumia, hyvää uutista, joka puhuu hänestä. Ja siinä evankeliumissa hän tulee keskellemme. Hän koskettaa, synnyttää uskoa häneen ja vahvistaa sitä. Hän tekee sen, mihin meidän tai muiden käsitykset Jumalasta – meidän tai muiden omat jumalat – eivät pysty.

- Mitä on ollut, se ei ole niin merkittävää. Se ei ole niin merkittävää, olemmeko luvanneet tai olleet lupaamatta. Se ei ole ratkaisevaa, miten olemme aiemmin suhtautuneet Jeesukseen tai Jumalan sanaan. Ratkaisevaa on nyt. Uskommeko nyt häneen, jossa Jumala tuli ihmisten keskelle? Turvaudummeko nyt häneen? Lähdemmekö nyt työhön hänen viinitarhaansa?

Terveisiä Kesänkaatajaisista

2011-08-27T19:07:00.003+03:00

Olin menneen viikon Kemijärvellä. Neljänä päivänä kiertelin metsäjärviä, -lampia ja jokia vanhemman poikani ja koiramme Rollen kanssa. Metsästimme vesilintuja. Yhtenä päivänä saimme metsästyskaveriksemme Aki Lautamon, hyvän ystävän ja hyvän pastorin Kemijärveltä.

Oli hienoa kulkea Pohjois-Suomen metsissä, miettiä, mille järvelle seuraavaksi suuntaamme, tehdä tulet, juoda kahvit ja ihailla loppukesän luontoa. Useimpina päivinä paistoi aurinko, oli lämmintä eikä sadevaatteita tarvittu. Metsästys toi tähän vielä pienen lisän - sitä voi varmaan sanoa jännitykseksi.

Saimme saalista jonkin verran, vaikka vesilintuja oli selvästi vähemmän kuin monena vuotena aiemmin. Saalis laitettiin pakastimeen odottamaan joulua. Silloin on tarkoitus syödä vesilintupaistia.

Varmaan joku paheksuu harrastustani. Kuitenkin useimmat syövät ruokaa, joka on tehty eläimistä. Tappamatta eläintä eläimen liha ei tule lautaselle. Melkein kaikkien mielestä on hyväksyttävää, että eläin teurastetaan ja siitä tehdään ruokaa. Miksi eläintä ei saisi tappaa metsästämällä?

Nyt istun Kesänkaatajaisissa Karkun evankelisen opiston salin takapenkissä. Sali on kutakuinkin täynnä nuoria. Tänä vuonna osallistujia on enemmän kuin koskaan aiemmin. Salissa istuu, kuuntelee ja välillä keskustelee noin 160 nuorta. On siis nuorten tapahtuma, jossa opetetaan Raamattua, kuunnellaan bändejä, rukoillaan, lauletaan yhdessä, pelataan, ollaan messussa ja ollaan kavereiden kanssa. Erityisen hienoa tässä tapahtumassa on, että nuoret itse kantavat suuren vastuun tapahtumasta. Joukko nuoria on suunnitellut ohjelman, nuoret käyttävät puheenvuoroja, nuoret ovat laittaneet paikat kuntoon, nuoret juontavat, laulavat ja esittävät musiikkia. Tällainen tapahtuma on Jumalan ihme ja suuri kiítoksen aihe.

Nuoremmille ja meille vanhemmille opetetaan nyt uskomme aivan keskeisimpiä asioita: Raamatussa meille kerrotaan Jumalan tahto. Sitä tulee noudattaa. Emme kuitenkaan onnistu siinä niin hyvin, että se riittäisi Jumalalle ja pelastaisi meidät. Onneksi on evankeliumi. Se kertoo, miten Jumalan tahtoa vastaan rikkonut pelastuu. Jeesus on kuollut puolestamme ja hankkinut meille anteeksiantamuksen. Anteeksiantamuksen turvissa kelpaamme pyhälle Jumalalle ja pääsemme ikuiseen elämään.

Huomenna sunnuntaina klo 11 opiston salissa Karkussa on messu. Tervetuloa! On koskettavaa, että nuoremmat ja vanhemmat kristityt ovat yhdessä Jumalan edessä ja yhdessä polvistuvat ottamaan vastaan Herramme ruumiin ja veren.

Terveisiä teologisilta päiviltä

2011-08-18T11:00:00.003+03:00

Raamattu- ja lähetysteologiset päivät Karkun evankelisella opistolla alkoivat viime sunnuntaina ja päättyivät toissapäivänä tiistaina. Päivien aihe oli Usko ja uskonnot. Tässä muutamia ajatuksia päivillä kuulemastani ja oppimastani.

- Jumalan ilmoitus itsestään luonnossa - hänen luomisteoissaan - on niin selvä, että hänet oppii tuntemaan näistä teoista. Mutta ongelma on synti, joka vaikuttaa kaikessa, mitä ihmisessä on. Se on tahrinut ja vaikuttaa myös ihmisen ajattelussa, myös ihmisen kyvyssä oppia tuntemaan Jumala hänen teoistaan. Siksi Jumalan ilmoitus luonnossa ei riitä synnin tahrimalle ihmisille. Tarvitaan Jeesus - ihmiseksi tullut Jumala - ja Jumalan sana, joka kertoo Jeesuksesta ja jossa Jeesus tulee nyt luoksemme. Näissä syntinen ihminen oppii tuntemaan Jumalan.

- Paavalin julistuksessa keskeistä oli tulevasta tuomiosta kertominen. Kerran Jumala kutsuu kaikki eteensä ja kaikkien on tehtävä tili elämästään hänelle, joka on antanut meille elämän. Keskeistä oli myös siitä kertominen, että Jeesus pelastaa ihmisen tulevalta vihalta. Näistä saarnaaminen synnytti aikanaan uskoa. Jumalan sitoutui tällaiseen julistukseen ja teki sen kautta työtään. Niin on edelleen.

- Jumala voi käyttää myös unia. Näin tapahtui Raamatun aikana ja voi tapahtua nytkin. Päivillä kerrottiin musliminaisesta, joka oli nähnyt unen: unessa oli ollut nainen ja hieno koru, josta oli mennyt jokin osa hukkaan. Maahan, jossa nainen eli, oli tullut vasta lähetystyöntekijä, joka osasi huonosti paikallista kieltä. Lähetti oli saanut tehtäväkseen valmistella pyhäkoulun lapsille ja hän oli valinnut pyhäkoulun raamatunkertomukseksi Jeesuksen kertomuksen naisesta, jolla oli koru mutta joka hukkasi korusta osan. Puuttuva osa etsittiin ja löydettiin ja sitten iloittiin. Musliminainen oli kertonut ulkomaalaiselle näkemästään unesta. Lähetti oli kertonut - ja hän oli osannut kertoa, kiitos pyhäkoulun, vaikka osasi kieltä vasta vain vähän - mistä tuo kertomus on ja mitä Jeesus kertomuksella halusi sanoa. Uni - tai Jumalan sana, joka tuli naiselle unen välityksellä ja unen takia käydyssä keskustelussa - synnytti musliminaisessa uskon Kristukseen. Hän löysi elävän Jumalan. Hän sai kuulla, että Jumala välittää, etsii, löytää ja antaa anteeksi. Jumalan sana ja muut tavat, joita Jumala voi käyttää, eivät sulje toisiaan pois. Ne muut tavat voivat palvella sitä, että ihminen kuulee Jumalan sanan. Tietysti Jumalan sana on kaiken yläpuolella.

- Suomeen muuttaneille pakolaisille, jotka eivät tunne Raamatun Jumalaan, tulee kertoa hänestä. Heillä on oikeus tietää, mitä Raamattu kertoo. Heidän parissaan tulee tehdä lähetystyötä. Lähetystyö on helpottunut. On kallista lähettää lähettejä kaukaisiin maihin. Nyt ne, joiden parissa on tehtävä lähetystyötä, ovat lähellä meitä. Ehkä näin Jumala on järjestellyt asioita. Tästäkään syystä kristityn ei pitäisi kauhistella sitä, että maahamme tulee pakolaisia.

- Postmodernismi, josta nykyisin puhutaan paljon, kun puhutaan aatevirtauksista, ei ole uskomme kannalta vain huono asia. Ajattelu, joka oli vallalla aiemmin ja jonka mukaan kaikki täytyy voida perustella järjen asettamin vaatimuksin, on oikeastaan pahempia asia uskon kannalta. Uskossamme on paljon sitä, mitä järkemme ei ymmärrä ja mitä ei voi selittää siten, että järki on tyytyväinen. Aiemmin vallalla olleen ajattelun vaikutuksesta moni yritti tehdä uskosta Jeesukseen mahdollisimman järkevää, siis järjen vaatimusten mukaista. Tällainen yritys näivettää tai tappaa uskon kokonaan.

- Usko Jeesukseen ylittää kansallisuuksien, kulttuurien, kielten, rotujen ja poliittisten katsomusten rajat. Saatetaan yrittää tehdä johonkin kansallisuuteen sopiva versio uskosta Jeesukseen. Tai suurkaupunkiin sopiva versio. Tämä on yleensä väärä ja vaarallinen tie. Näin on siinä tapauksessa, jos versio poikkeaa siitä, mitä usko Jeesukseen oikeasti on - siis mitä Raamattu opettaa siitä. Sama evankeliumi kuuluu kaikille. Ja samat Raamatun käskyt ja kiellot. Taivaaseen on vain yksi tie. Sille tielle kaikki ovat tervetulleita. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei kansallisuutta, sen piirteitä, kulttuuria tai elinympäristöä mitenkään pitäisi ottaa huomioon uskonasioissa. Mutta sitä tämä tarkoittaa, ettei voi uskoa ja toimia vastoin Raamattua ja perustella tätä kansallisuuden tai elinympäristön vaatimuksilla.

- Vanha testamentti ei suinkaan vain vedä rajaa valitun kansan ja muiden kansojen välille. Sen sivuilla on suuri joukko lupauksia tai ennustuksia siitä, että kaikki kansat palvelevat ja palvovat Israelin Jumalaa. Näitä lupauksia on Vanhan testamentin vanhimmissa kirjoituksissa ja niitä on Vanhan testamentin nuorimmissa osissa, profeettojen julistuksessa. Nämä lupaukset toteutuvat varsinkin uuden liiton aikana. Jeesus kuoli kaikkien puolesta, sovitti kaikkien synnit ja avasi kaikille tien elävän Jumalan yhteyteen. Hän antoi tehtävän julistaa evankeliumia kaikille, jotta kaikki oppisivat tuntemaan sen Jumalan, joka valitsi yhden kansan ja toteutti suunnitelmaansa tämän kansan avulla.

Tässä vain joitakin hajanaisia ajatuksia päiviltä.

Nämä päivät ovat osallistujamäärältään kasvaneet jonkin verran. Vuosi sitten päivillä oli ilmoittautuneita osallistujia 109. Tänä vuonna meitä oli 148. Ne, jotka osallistuvat yhteen tai kahteen tilaisuuteen, eivät yleensä ilmoittaudu. Kaikki eivät ole alusta loppuun. Sunnuntain messussa oli erityisen paljon väkeä. Suntio merkitsi kirjaan 305.

Ensi vuonna Raamattu- ja lähetysteologiset päivät ovat Karkun evankelisella opistolla su 12. - ti 14.8. Päivien aiheeksi on sovittu Yksi Herra - monta ääntä? Kirkon moniäänisyydestä. Tervetuloa!

Riparin jälkeen

2011-08-09T18:28:00.003+03:00

Melkein kahden viikon rippikoululeiri päättyi sunnuntaina. Pyhän Marian kirkossa oli konfirmaatiomessu. Valkeissa puvuissa oli 9 tyttöä ja 18 poikaa, heidän puolestaan rukoiltiin, heidät siunattiin, he kertoivat haluavansa osoittaa Jumalan armon avulla uskon kolmiyhteiseen Jumalaan elämässään ja heille jaetiin Herran ehtoollinen. Aika monet nauttivat Kristuksen ruumiin ja veren ensimmäisen kerran. Kirkko oli täynnä väkeä, muutamat seisoivat takaseinustalla.

On todella hienoa, että on rippikoulun kaltainen mahdollisuus olla uskonasioiden äärellä. Olen pitänyt lyhempiä ja pidempiä rippikoululeirejä. Kirkkomme järjestöjen leirit ovat pidempiä kuin yleensä paikallisseurakuntien leirit. Näin on käytännönkin syistä. Rippikoululaiset tulevat eri puolilta Suomea - jotkut Suomen rajojen ulkopuoleltakin - eikä ole mahdollista, että näiden nuorten kanssa kokoonnuttaisiin usein ja lyhyiksi ajoiksi. Minusta tuntuu, että pitkä leiri on hyvä ja parempi kuin että kokoonnutaan usein ja leiri on vain viikon mittainen tai vielä lyhyempi. Tuntuu, että pitkällä leirillä saadaan paremmin ja rauhassa keskittyä niihin asioihin, joista rippikoulussa puhutaan. Pitkällä leirillä tutustutaan myös toisiin paremmin.

Tälläkin leirillä, jonka konfirmaatio oli sunnuntaina, varmasti monista tuntui leirin alussa ja ensimmäisinä päivinä, että leiri on tosi pitkä ja loppuu tuskin koskaan. Viimeisenä päivänä moni sanoi, että aika on mennyt uskomattoman nopeasti ja leiri loppuu kuin kesken; aivan vastahan aloitimme.

Isoset ovat rippikoululeirillä valtavan tärkeä joukko, ehkä vielä tärkeämpi kuin opettajat. Iloitsin paljon riparimme isoista. Tehtävään ja uskoomme lujasti sitoutuneita nuoria, jotka osasivat paljon ja joille saattoi uskoa vaativia tehtäviä.

Melkein kahden viikon aikana ehditään puhua ja miettiä paljon uskonasioita. Rippikoulun opettajan rukous on, että siemen, jota on kylvetty, itäisi, kasvaisi ja tuottaisi satoa. Joskus kauan sitten - kun olin itse isona riparilla - rippikoulun opettaja rukoili vetäjien iltapalaverissa, ettemme me vetäjät olisi rippikoulussa esteenä Jumalan työlle. Se tuntui silloin vähän oudolta rukoukselta. Myöhemmin olen monta kertaa ajatellut, että se on tärkeä rippikoulun opettajan rukous.

Nyt on aika kutsua rippikoulun vasta käyneitä mukaan sinne, missä kristityt kokoontuvat, luetaan ja opetetaan Raamattua ja vietetään ehtoollista. Ilman yhteyttä niihin välineisiin, joilla Jumala luo ja vahvistaa uskoa Jeesukseen, uskoa ei synny eikä usko pysy elossa.

Kuulin, että ainakin Helsingin Sanomissa oli kerrottu tuoreesta tutkimuksesta: kaikenkaikkiaan suomalaisista nuorista rippikoulun käy noin 85 %, helsinkiläisistä nuorista noin 65 %. Usein muu maa seuraa joidenkin vuosien viiveellä, mitä tapahtuu Helsingissä. On hyvin huono asia, jos muutaman vuoden kuluttua maamme nuorista rippikoulun käy vain jonkin verran yli puolet.

En ihmettele, jos kirkossamme tätä kehitystä vastaan pyritään taistelemaan niin, että rippikoulun opetusta muutetaan. Siitä tehdään sopivampaa niille ajatuksille, jotka ovat tavallisia tänä aikana. Seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä opetetaan toisin kuin Raamattu ja kirkon perinteinen opetus opettavat. Opetetaan esimerkiksi, että seksi kuuluu muihinkin suhteisiin kuin miehen ja naisen avioliittoon. Tai Jeesuksen ei sanota olevan ainoa tie Jumalan luo ja ikuiseen elämään.

Jos opetusta rippikoulussa muutetaan siitä, mitä Raamattu opettaa, voidaan ehkä lyhyellä aikavälillä saavuttaa jotakin, mikä näyttää myönteiseltä. Pidemmällä jänteellä ei saavuteta. Kirkkoa kantaa vain se sanoma, jonka Jumala on ilmoittanut Raamatussa ja jota kirkon tehtävä on julistaa. Se vetää ihmisiä kirkon yhteyteen ja pitää sen yhteydessä. Sanoma, joka ei ole se, minkä Jumala ilmoittaa, ei tee tätä.

Valtavin Jumalan uutinen on sanoma Jeesuksen sovitustyöstä ja armosta pelastumisesta. Jeesuksen työ meidän puolestamme riittää, meidän tekojamme pelastumiseen ei tarvita, pelastus on lahja, pelastumme armosta. Valmiin pelastuksen omistamme, kun meidät on kastettu ja uskomme Jeesukseen. Nimenomaan tämä sanoma luo uskoa ja vahvistaa sitä, vetää kirkon yhteyteen ja pitää sen yhteydessä. Tällä en tarkoita, ettei muusta, mitä Jumala ilmoittaa sanassaan, tarvitsisi välittää.

Pyydän, että rukoilet

2011-07-22T16:23:00.004+03:00

Tiistaina alkaa rippikoululeiri. Karkun evankelisella opistolla leirejä on kesäisin kolme - nyt alkava on niistä viimeinen. Riparille on tulossa 27 rippikoululaista, 11 isoa, kaksi vähän vanhempaa isoa - näistä tyttöä kutsutaan emoksi ja poikaa sudeksi - sekä kolme opettajaa. Saan toimia riparilla pastorina.

Rippikoulu on aikanaan minulle hyvin tärkeä vaihe elämässä. Uskon, että se on sitä monille nuorille. Se voi olla aivan ratkaisevakin vaihe. Toivon, että tälläkin riparilla Jumala tekee sitä työtä, johon me ihmiset emme pysty mutta hän pystyy. Hän luo uskoa hyvään Vapahtajaan, vahvistaa sitä, uudistaa ja korjaa. Hän tekee tätä työtä sanallaan. Rippikoulussa Jumalan sana on vahvasti läsnä, olemme jatkuvasti tekemisissä sen kanssa, tahdomme opettaa ja oppia sitä.

Pyydän, että rukoilet alkavan rippikoulun puolesta. On hyvä tehdä tärkeää työtä, jos on monia, jotka kantavat rukouksin. Rukous laittaa liikkeelle Jumalan voimia ja niitä voimia tarvitaan.

Jos Jumala suo, vuoden kuluttua pidän myös rippikoululeirin Karkussa evankelisella opistolla. Tämä ripari alkaa tiistaina 24.7. ja päättyy konfirmaatioon sunnuntaina 5.8. Nyt puhun siis vuoden 2012 riparista. Tiedätkö jonkun, joka miettii, missä kävisi rippikoulun vuoden kuluttua? Tämä on hyvä mahdollisuus. Ripari Karkussa maksaa 300 euroa ja sinne voi ilmoittautua soittamalla Karkun evankeliselle opistolle (p. 03 513 4151) tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen toimisto@keokarkku.fi.

Tämän kesän riparin konfirmaatiomessu on Sastamalan Pyhän Marian kirkossa - ennen puhuttiin Sastamalan vanhasta kirkosta - sunnuntaina 7.8. klo 10. Tervetuloa! Tervetuloa myös tätä edeltäviin jumalanpalveluksiin Karkun evankeliselle opistolle. Ensi sunnuntaina 24.7. messussa opistolla saarnaa Reijo Arkkila ja sunnuntaina 31.7. Juhana Tarvainen. Juhana on riparilla toisena opettajana.

Hyviä ilmoja, kaloja ja sääskiä

2011-07-14T22:01:00.003+03:00

Olen ollut muutaman päivän Enontekiöllä. Kuten vuosi sitten näihin aikoihin nytkin on miesten kalaretki näille vesille. On saunottu, juteltu, syöty hyvin, kalastettu, luettu Raamattua, juotu kahvit nuotion ääressä ja saatu jonkin verran kalojakin. Kalojen syönti tänä vuonna on selvästi parempi kuin viime vuonna. Ilmatkin ovat suosineet: en ole vielä joutunut ottamaan sadetakkia ja -housuja repusta. Sääskiä on kuten aina kesällä Lapissa. Niitä ei kuitenkaan ole poikkeuksellisen paljon - niin jotkut etelän lehden väittivät. Ehkä ennemminkin tavallista vähemmän. On ollut mukava olla. Tällaistakin työtä pastorina saa tehdä. Ei tämä kyllä työltä tunnu.

Huomenna on onneksi vielä kalastuspäivä. Lauantaiaamuna on tarkoitus lähteä kohti etelää. Toivottavasti taas ensi vuonna pääsee tänne. Hetan Kota on erinomainen tukikohta tällaisellekin retkelle.

Terveisiä kesäjuhlilta

2011-07-06T16:42:00.002+03:00

Viime viikonvaihteessa oli useammat suuret hengelliset kesäjuhlat. Lumijoella oli Suviseurat, Seinäjoella Kansanlähetyspäivät ja Raahessa Evankeliumijuhla. Itse olin mukana viimeksi mainitussa. Nämä juhlat kokoavat paljon väkeä. Tarkkoja lukuja on vaikea sanoa. Niiden selvittäminen vaatisi huomattavan joukon ihmisiä, jotka keskittyvät juhlassa eri paikoissa olevien ja paikasta toiseen siirtyvien laskemiseen. Sen kuitenkin voi sanoa, että väkeä oli paljon - Lumijoella aivan erityisesti. Kansanlähetyspäivien järjestäjät kertoivat, että päivillä oli osallistujia enemmän kuin koskaan aiemmin. Raahessakin oli paljon ihmisiä - vaikka monet jännitimme, jaksavatko Sleyn ystävät lähteä etelästä niinkin kauaksi pohjoiseen.

Hengellisillä kesäjuhlilla erityisesti ilahduttaa nuorten, nuorten aikuisten ja lapsiperheiden suuri määrä. Raahessa nuorten tilaisuudet pidettiin urheiluhallissa, joka oli monta kertaa aivan täynnä. Menneinä kuukausina on keskustelu herätysliikkeistä, niiden toiminnasta ja asemasta kirkossa. Jotkut, aika monet, ovat osoittaneet niille ovea - elleivät ne suostu toimimaan niiden linjausten mukaan, joita kirkossa on viime aikoina tehty, niiden sopii lähteä kirkosta. Raahessakin juhlapaikoilla kulkiessani ja väkeä katsellessani mietin, nämäkö pitäisi ajaa kirkosta pois. Ja sittenkö asiat kirkossa olisivat paremmin? Typerä ajatus. Juttelin vasta entisen kauppiaan kanssa. Hän sanoi, että niistä, jotka käyvät kaupassa, täytyy pitää lujasti ja lempeästi kiinni. Uusien asiakkaiden saaminen on vaikeaa ja tuskin koskaan käy niin, että työtämällä kaupasta joitakin pois tilalle saadaan uusia. Kirkko ei ole kauppa tai liikeyritys, silti vanhemman kauppiaan ajatukset taitavat olla hyvin sopivia myös kirkon elämään.

Toisinaan sanotaan, että herätysliikkeiden juhlissa lähinnä lyödään sanoilla, puhutaan naispappeudesta ja homoseksuaalisuudesta ja arvostellaan ankarasti kirkkoa ja sen johtoa. Joskus tuntuu, että ne, jotka näin sanovat, eivät taida olla koskaan osallistuneet vaikkapa herätysliikkeiden kesäjuhliin. En kuullut kaikkia Raahessa pidettyjä puheita mutta useita kuulin. Niihin ei sovi ollenkaan väite, että niissä lyödään ja keskitytään arvostelemaan. Pääasia oli sanoma Jumalasta, joka välittää meistä, rakastaa meitä ja antoi pelastajaksemme Poikansa. Ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Vapahtajaan saa turvautua sellaisena kuin on. Jumala lupaa, että Jeesuksen turvissa kadotuksen ansainnut välttää kadotuksen ja pelastuu ikuiseen elämään.

Kunpa suuret hengelliset kesäjuhlat olisivat vielä paremmin tapahtumia, joihin on helppo tulla - niidenkin, jotka ovat harvoin siellä, missä puhutaan Jumalasta, hänen tahdostaan ja rakkaudestaan. Uskon, että nämä juhlat voisivat vielä nykyistä paremmin palvella sitä tarkoitusta, että Jumalan luota eksynyt löytää Isänsä tai tulee Isänsä löytämäksi.

Monet kesäjuhlat ovat tältä kesältä takana. Osa juhlista on tulevina viikkoina. Toivotan lämpimästi tervetulleeksi yhteen tapahtumaan, vaikkei se varsinaisesti kesäjuhla olekaan. Karkun evankelisella opistolla on Raamattu- ja lähetysteologiset päivät su 14. - ti 16.8. Niiden ohjelmaan voit tutustua sivulla www.keokarkku.fi Monille näistä päivistä on tullut tärkeä tapahtuma kesän loppupuolella. Päivien ohjelmassa kerrotaan, että tapahtuma on tarkoitettu hengellistä työtä tekeville, sen alan opiskelijoille ja kaikille, joita teologia, kirkon työ ja teologia kiinnostavat.

Naispappeus, homoseksuaalisuus, sitten varmaan lähetystyö

2011-06-27T07:58:00.006+03:00

Suhtautuminen naispappeuden torjumiseen on usein erittäin kovaa. Sitä, ettei pidä naispappeutta oikeana ratkaisuna, ei ymmärretä, sitä vastaan saatetaan hyökätä tavalla, joka saa naispappeuden torjujan ihmettelemään, voiko tällaista olla. Naispappeuden torjujat leimataan toisinaan ihmisoikeuksien polkijoiksi ja sellaisten käsitysten edustajiksi, joille ei kertakaikkiaan saa olla tilaa nykyisessä maailmassa. Näin ei tapahdu kaikkialla mutta Suomessa kyllä.

Pitkälti samankaltaista suhtautuminen alkaa olla niihin, jotka eivät pidä homosuhdetta oikeana ja Jumalan tahdon mukaisena elämäntapana. Saatetaan sanoa, että he vihaavat ihmisiä - homoseksuaaleja. He edustavat menneen maailman käsityksiä, jotka ovat vaarallisia. He tuomitsevat ja puuttuvat asioihin, jotka kukin saa ratkaista omalla tavallaan.

Monet kirkon johdossa ja vaikuttajissa myötäilevät näitä ajatuksia, tai ovat ehkä itsekin tätä mieltä. Se, että naispappeuden tai homosuhteiden torjumisessa on kyse Raamatusta - halutaan seurata Raamatun tiettyjä opetuksia - saa hämmästyttävän vähän ymmärtämystä kirkon piirissä.

Mikä on seuraava kirkon uskoon ja elämään liittyviä asia, jota ryhdytään käsittelemään samaan tapaan kuin suhtautumista naispappeuteen ja homosuhteisiin? Uskon, että se on lähetystyö. Nimenomaan sellainen lähetystyö, joka puhuu pelastumisesta ikuiseen elämään, kutsuu ihmisiä kääntymään kristityiksi ja opettaa, että Jumalan luo on vain yksi tie - hän, joka sanoo olevansa ainoa tie Isän luo. Niin Jeesus väittää itsestään. Tullaan sanomaan - ja vielä paljon voimakkaammin kuin nyt sanotaan - että on ihmisoikeuksia loukkaavaa vaatia kääntymistä toiseen uskontoon. On suvaitsematon ja nykyiseen maailmaan täysin sopimaton ajatus, että yksi uskonto olisi se oikea. Valtio ei saa tukea toimintaa, joka edistää tällaisia käsityksiä.

Viimeaikaisissa keskusteluissa lähetysmäärärahojen mahdollisesta poistamisesta joiltakin lähetysjärjestöiltä on nähty välähdyksiä näistä ajatuksista. Ehkä lähikuukausia, viimeistään lähivuosina nämä ajatukset jyräävät suurena vyörynä kirkkoamme.

Luulen, että kirkkomme on aika hampaaton näiden vaatimusten edessä. Luultavasti sen johto myötäilee suuren enemmistön käsityksiä. Jotkut yhtyvät näihin käsityksiin. Jotkut pelkäävät, että mikäli kirkko asettuu vastustamaan näitä ajatuksia, se menettää suuren määrän jäseniään ja asema kansankirkkona murenee entisestään. Uskon, että enenevässä määrin kirkko kertoo tekevänsä ja tukevansa sellaista lähetystyötä, joka avustaa ihmisiä heidän tämän elämän tarpeissaan mutta ei opeta, että kadotuksesta pelastuu Jeesukseen uskomalla ja vain niin.

Jos kirkko muuttuu sellaiseksi, ettei se ole uskollinen kirkon Herran opetuksille, onko se enää kirkko? Ei varmaankaan. Enemmin se on yhdistys tai laitos, joka tekee sinänsä arvokasta hyväntekeväisyystyötä ja yrittää jollakin tavalla vastata ihmisten uskonnollisiin tarpeisiin mutta niillä ehdoilla, jotka ihmiset asettavat. Usein Kristuksen kirkko kulkee vastatuuleen. Sen tulee kuunnella ja totella Herraansa vastustuksesta huolimatta. Usein kirkko, joka taipuu, myötäilee ja muuttaa opetustaan, kun sitä vaaditaan, innostaa lopulta tuskin ketään. Mutta kirkko, joka on vastustuksesta huolimatta pysyy uskollisena sanomalleen, innostaa ja kokoaa nuorempia ja vanhempia.

Toki sekin on mahdollista, että kirkkomme uudistuu, moni etsii Jumalan tahtoa hänen sanastaan, annetaan herätyksen aika eikä tapahdukaan, mistä edelle kirjoitin. Kunpa näin kävisi. Rukouksemme olkoon, että Jumala antaisi herätyksen ja aloittaisi sen meistä.

Mukava olla lomalla

2011-06-20T07:04:00.004+03:00

On ollut mukava olla lomalla. Loma jatkuu vielä tämän viikon. Säätiedotukset eivät ole luvanneet kummoisia ilmoja mutta se ei haittaa. On oikein mukava olla kotona, lukea, nukkua kun nukuttaa, herätä aamulla myöhään tai varhain, keittää kahvit, käydä lenkillä ja yrittää opettaa koiraa.

Luin joskus jonkun sanoneen, etteivät rennosti ottaminen ja ahkeruus ole toistensa vastakohtia. Tämän ajattelijan mielestä ne juuri kuuluvat yhteen: Sillä, joka osaa ottaa rennosti, on paremmat edellytykset olla ahkera kuin sillä, joka aina tai melkein aina puurtaa. Sillä, joka osaa ottaa rennosti, kun on sen aika, on voimia olla ahkera, luova ja tuottava, kun on aika tehdä työtä. Itse olen aika huono tässä. Loma on hyvää aikaa opetella.

PS Maahan saatiin viimein hallitus. Hymyilytti, kun kuulin, että ministeriksi, jonka vastuulla ovat kirkolliset asiat, tulee Päivi Räsänen. Edellisessä hallituksessa - kuten usein aiemminkin - nämä asiat ovat kuuluneet kulttuuriministerille. Ilmeisesti Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ei ollut halukas myös kirkkoministeriksi. Niinpä tämä tehtävä on nyt sisäministeri Päivi Räsäsellä. Minusta tämä on oikein hyvä ratkaisu. Kaikki kirkkossamme tuskin ajattelevat samalla tavalla. Toki täytyy muistaa, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyvin itsenäinen suhteessa valtiovaltaan eikä kirkollisista asioista vastaava ministeri vaikuta kovinkaan kirkon asioihin. Kirkolliskokouksessa hän käy ainakin puhumassa ja kirkolliskokouksen puheenjohtaja, arkkipiispa Kari Mäkinen, toivottaa hänet lämpimästi tervetulleeksi.

Uskon etten voi omasta voimastani uskoa

2011-06-11T08:13:00.002+03:00

Huomenna on helluntai. Helluntaina - ja miksei monesti muulloinkin - on hyvä kerrata keskeiset uskomme asiat Pyhästä Hengestä.

Uskomme yhteen Jumalaan, jolla on kolme minää, kolme persoonaa. Elävä Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Raamatun Jumala on Luoja ja maailman ylläpitäjä, hän on pelastajamme ja syntiemme sovittaja, hän on Pyhä Henki, jonka Jeesus lupasi lähettää pitämään huolta hänen omistaan. Yhdessä kolmiossa on kolme kulmaa. Pyhä Henki on yksi yhden ja ainoan Jumalan kolmesta minästä.

Pyhän Hengen tehtävä on synnyttää usko Jeesukseen, pitää sitä yllä ja vahvistaa sitä. Martti Luther kirjoittaa tästä Vähässä katekismuksessa syvällisesti ja Raamatun mukaan: ”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oi-keassa uskossa.” Nämä Lutherin sanat kannattaa opetella vaikka ulkoa.

Pyhä Henki tee myös muuta – hän voi antaa myös sellaisia armolahjoja, jotka saattavat tuntua meistä oudoilta. Jos Jumalan Henki antaa niitä, niitä ei tulisi vie-roksua vaan käyttää seurakunnan rakentamiseksi ja hyödyksi.

Pyhä Henki ei vain käy synnyttämässä ihmisessä uskoa Jeesukseen. Raamatun mukaan hän asuu jokaisessa Jumalan omassa. Se, että Pyhä Henki asuu meissä, ei niinkään ole tunne. Merkki Pyhän Hengen asumisesta ihmisessä on, että tämä uskoo Jeesukseen.

Pyhä Henki vaikuttaa meissä Hengen hedelmiä – rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää (Gal 5:22). Tärkeää on myös muistaa, että synti asuu kristityssäkin koko tämän elämän ja siksi Jumalan tahdon mukainen elämä meissä on kovin vajaata ja keskeneräistä. Pyhä Henki meissä osoittaa myös tämän ja niin ajaa meidät turvautumaan Jeesukseen ja armoon, jonka hän järjesti meille.

Pyhä Henki tekee työtään siellä, missä ovat Jumalan sana ja sakramentit. Nimenomaan siellä hän luo uskoa ja vahvistaa sitä. Siksi sinne, missä julistetaan Jumalan sanaa ja evankeliumia Jeesuksesta, siksi lukemaan Raamattua, siksi ehtoolliselle. Niin syntyy uskoa ja usko kasvaa.

Lähde huomenna messuun. Yksi mahdollisuus on tulla Karkun evankeliselle opistolle. Siellä messu alkaa klo 11.

* * * * *

Eilen oli hyvin samanlainen päivä kuin melko tarkalleen vuosi sitten. Olin silloinkin lomalla ja rakensin takapihamme ympärille aidan, jonka tarkoitus oli pitää mäyräkoiramme Saku omalla pihalla. Tuo aita osoittautui hieman liian matalaksi, koira onnistui painamaan aitaa jonkin verran vinoon kohdassa, jossa tolpat olivat liian kaukana toisistaan, ja punnertamaan itsensä ihanaan vapauteen. Nyt pihallamme on korkeampi aita ja puutolppia on tiheämmässä. Rolle etsi eilen ja on etsinyt tänään reittiä naapureiden houkutteleville pihoille. Ei ole löytänyt.

Rolle tuli meille

2011-06-03T13:32:00.008+03:00

Kerroin huhtikuussa, että menetimme Sakun - puolitoista vuotiaan mäyräkoiramme. En olisi uskonut, miten pahalta tuntuu rakkaan koiran menettäminen. Aika pian menetyksen jälkeen sovimme, että otamme uuden koira. Saimme Rollen, huhtikuun alussa syntyneen karkeakarvaisen mäyräkoirauroksen, kotiimme keskiviikkoaamuna. Rolle on hyvin rauhallinen kaveri. Ensimmäisen yönsäkin meillä se tyytyi nukkumaan kopassaan. Pariin otteeseen se taisi vihkua hetken mutta oli taas rauhallinen, kun laitoin käteni sängyltä sen koppaan.

Tässä muutama kuva Rollesta.

Karkeakarvainen on varsin toisennäköinen kuin pitkäkarvainen mäyräkoira. Ajattelimmekin, ettemme ota liian Sakun näköistä koiraa. Saku oli Saku ja nyt meillä on toinen koira. Toivottavasti Rollestakin tulee mukava seurakoira kotona ja aina innokas metsään ja metsälle lähtijä. Yleensä karkeakarvaisella mäyräkoiralla on voimakkaampi vietti jäniksen ajamiseen kuin pitkäkarvaisella.

* * *

PS Olen seurannut rippikoulutunnin selvittelyä Torniossa. Tapahtumista kerrotaan mm. Kotimaan verkkolehdessä, www.kotimaa.fi. Olipa piispa Samuel Salmella erinomainen tilaisuus opettaa kristinuskon keskeisiä asioita: On taivas ja kadotus, ja on todellinen mahdollisuus joutua kadotukseen. Jeesus kuolemallaan sovitti sen, minkä takia jokainen ihminen on ansainnut kadotukseen. Jeesukselta saa synnit anteeksi. Anteeksiantamuksen turvissa ja vain sen turvissa välttää kadotuksen. Sen turvissa on ihminen, joka on kastettu Jeesuksen omaksi ja uskoo häneen. Joka torjuu Jeesuksen, torjuu pelastuksen.

Mutta piispa ei puhunut näistä asioista. Varmaan joku olisi suuttunut kovin, jos olisi puhunut.

Kotimaan verkkolehden mukaan Oulun piispa painottaa, että papin on opetuksessaan naispappeudesta liityttävä kirkon opetukseen. Näin asiat näyttävät menevän: Kun naispappeus tuotiin kirkkoon, annettiin lupa toimia vakaumuksen mukaan. Jos jonkun pastorin vakaumus esti jumalanpalveluksen toimittamisen naispastorin kanssa, pastoria ei pakotettu toimimaan vastoin vakaumustaan. Sitten siirryttiin siihen, että saa opettaa ja sanoa, ettei pidä naispappeutta Raamatun mukaisena, mutta ei sallittu toimimista tämän käsityksen mukaan. Niissä taistoissa, joita itse jouduin käymään, minulle tarjottiin monta kertaa ratkaisuksi sitä, että voit ajatella ja opettaa niin kuin ajattelet mutta messu on toimitettava naispastorin kanssa. Nyt ainakin Oulun piispan mukaan on siirrytty seuraavaa vaiheeseen: pastori ei saa opettaakaan, minkä on oppinut Raamatusta Jumalan tahdoksi.

Eivätköhän asiat mene samalla myös homosuhteiden, niiden puolesta rukoilemisen, niiden siunaamisen ja niihin vihkimisen suhteen.

PS 2 Sain sähköpostin, jossa minua moitittiin kovin siitä, mitä kirjoitin rippikouluun liittyvistä tapahtumista Torniossa. Sanottiin, etten voi tietää, mitä piispa Samuel Salmi on sanonut Torniossa ja mitä jättänyt sanomatta. Totta etten ollut paikalla siellä. Ajattelin tietysti, minkä viestin piispa antoi tiedotusvälineiden kautta. Hyvin harvat olivat paikalla Torniossa kokouksessa, paljon useammat lukivat, mitä tiedostusvälineet kertoivat. Jos piispa olisi halunnut käyttää tilaisuuden ja puhua suurelle yleisölle taivaasta ja kadotuksesta, varmaan se olisi onnistunut. Siihen olisi ollut monia mahdollisuuksia. Ilmeisesti piispa ei halunnut.

Pyydän anteeksi, jos annoin väärän todistuksen piispasta. Oikein hyvä, jos hän itse tilaisuudessa puhui taivaan ja kadotuksen todellisuudesta ja siitä, miten kadotuksen ansainnut pelastuu ikuiseen elämään.

Ajatuksia Viipurista

2011-05-31T07:56:00.004+03:00

Olin viime lauantaina Viipurissa. Sain vetää sinne miestenretken yhdessä Markus Malmivaaran ja Esko Mäki-Soinin kanssa. Retkestä jäi ainakin minulle hyvä maku. Meitä oli 34 miestä.

Muutama ajatus kaupungista, jossa en ole käynyt ennen.

Sen perusteella, mitä olen kuullut Viipurista, ajattelin, että kaupunki on hyvin ankea, rähjäinen ja sitä leimaa vahvasti Neuvostoliiton kaupunkien piirteet. Kyllä Viipuri onkin aika surkean näköinen. Ajattelin kuitenkin, että se olisi vielä huonommassa kunnossa. Torin seutu oli varsin siisti, kaupunkiin oli rakennettu uusiakin taloja, osa taloista oli varsin hyväkuntoisen näköisiä ja esimerkiksi Torkkelinpuisto, jota katsoimme bussin ikkunasta, näytti aika hyvin hoidetulta.

Roskien määrä kaupungissa ihmetytti. Vähänkin sivummalla maahan oli heitetty kaikki, mikä oli kulkenut mukana ja mitä ei enää tarvittu. Roskia oli poltettu nuotioissa aivan kaupungin tuntumassa. Jotkut puutkin olivat palaneet siinä samalla. Lasinsiruja on hirmuisesti. Kävimme Patterinmäen kallioilla. Siellä ei voisi missään tapauksessa kulkea avojaloin tai ulkoiluttaa koiraa, koska rikottuja pulloja on joka paikassa.

Viipurissa oli edelleen suuri Leninin patsas. Sen molemmin puolin liehuivat punaiset liput ja toukokuun alussa voitonpäivänä patsaan juureen oli laskettu useita seppeleitä. Venäjä ei ole tehnyt lainkaan sellaista irtiottoa Neuvostoliitosta kuin Saksa Hitlerin Saksasta. Ei voisi kuvitella, että saksalaisen kaupungin torilla olisi Hitlerin patsas ja sen molemmin puolin hakaristiliput. Monet ovat sitä mieltä, että Neuvostoliiton hirmuteot olivat vielä paljon pahempi kuin Natsi-Saksan.

Söimme Viipurin pyöreässä tornissa. Ravintola oli varsin viihtyisä ja tarjoilu hyvää ja nopeaa. Kovinkaan halpa ravintola ei ollut. Pääruoka - porsaanlihaa, ranskalaisia ja muutama kurkun ja tomaatin siivu sekä kivennäisvesi - maksoi vähän yli kymmenen euroa.

Torilla oli lauantaina muutama myyntikoju ja niissä pellavaliinoja, koreja, luutia ja matkamuistoja. Kerjäläiset ja myyjät, joiden tavarat kulkivat heidän mukanaan, iskivät nopeasti kiinni, kun torille pysähtyi suomalainen linja-auto. Autojen tavaratiloista myytiin viinaa ja viagraakin olisi voinut ostaa nuorelta mieheltä. Torin vieressä kauppahallissa on paljon pieniä myymälöitä ja niissä paljon tavaraa. Huomattava osa tavaroista näytti laadultaan aika heikolta. Ostin muutaman Rapalan puu-uistimen, jotka olivat paljon halvempia kuin Suomessa.

Viipuri on varmasti ollut ainakaan hieno kaupunki. Ja olisi sitä edelleen, jos se kuuluisi Suomeen. Kaupungissa on vanhoja rakennuksia, sen tori on upealla paikalla, siellä on kauniita puistoalueita. Matkallamme kysyttiin, pyysikö Suomi Viipuria takaisin Neuvostoliiton kaatuessa ja olisiko Suomi sen saanut, jos olisi pyytänyt tai jossain määrin vaatinut. Kuulimme, ettei ainakaan julkisesti valtiomme johto pyytänyt Viipurin palauttamista. Tuskin salassa julkisuudeltakaan käytiin vakavia neuvotteluja. Meille kerrottiin myös, ettemme varmaankaan olisi pyynnöistä huolimatta saaneet Viipuria mutta itseään kunnioittavan kansan ja sen johtajien pitäisi tällaisessa tilanteessa sanoa selvästi, että kaupunki, joka on nyt toisten hallussa, on viety vääryydellä, se kuuluisi meille ja siksi pyydämme sen palauttamista. Näihin ajatuksiin on helppo yhtyä.

Tutustuimme erinomaisen oppaamme johdolla tapahtumiin Viipurissa 20.6.1944. Tuona päivänä Suomi menetti Viipurin. Aamuyöllä viimeiset Viipurin itäpuolella olleet suomalaiset joukot vetäytyivät kaupunkiin tai sen länsipuolelle ja kertoivat Viipuria puolustamaan ryhmittyneille joukoille, ettette mahda mitään vihollisen vyörylle. Aamulla ja aamupäivällä suomalaiset, joilla oli vain vähän panssarintorjunta-aseita, kuuntelivat, että kaupungin edustalle ryhmittyy yhä enemmän venäläisiä panssarivaunuja, ja torjuivat venäläisten tunnustelevia hyökkäyksiä. Vihollisen tykistö ja lentokoneet olivat kimpussa. Viipuria puolustaneen prikaatin yksi pataljoona lähti vetäytymään - tai pakoon - asemistaan ja sen myötä puolustus romahti. Iltapäivällä viimeiset suomalaiset jättivät kaupungin, jotkut uivat lahtien ja salmien yli, siniristilippu otettiin kovassa kiirreessä linnan tornista ja pian siellä liehui punainen lippu.

Komentaja, jonka tehtävä oli puolustaa prikaatillaan Viipuria, ja ainakin yksi pataljoonan komentajista tuomittiin sotaoikeudessa tehtävän huonosta hoitamisesta. Ehkä molempien tuomiot olivat epäoikeudenmukaisia. Viipuriin määrätyillä joukoilla ei tainnut olla edellytyksiä estää venäläisten tunkeutumista kaupunkiin, vaikka niitä olisi johtanut kuka ja miten hyvin tahansa.

Kävimme myös Ihantalan kirkon raunioilla. Oppamme näytti paikkoja, joihin venäläisten hyökkäys pysäytyi. Se oli suuri ihme. Puna-armeijan vyöryä eivät kestäneet saksalaiset joukot eivätkä mitkään muutkaan etelämpänä Euroopassa. Neuvostoliitto kärsi kyllä valtavia tappioita mutta työntyi vääjämättä eteenpäin. Se oli tarkoitus myös Suomen rintamalla. Suomen itsenäisyys oli aivan hiuskarvan varassa ja on suuri ihme, että se säilyi.

Sotilaita - myös saksalaisia sotilaita jotka taistelivat kesällä 1944 suomalaisten rinnalla - täytyy kiittää ja kehua. He antoivat maan poliittisille johdolle mahdollisuuden neuvotella rauha siedettävillä ehdoilla. Näemme kesän 1944 tapahtumat kuitenkin liian pinnallisesti, jos ajattelemme niiden olleen vain ihmisten toiminnan tulosta. Suuri Jumala auttoi. Kaikkivaltias tahtoi, että Suomi säilyy itsenäisenä maana eikä sen tarvitse kokea, mitä monet maat joutuivat kokomaan. Jumalan armo meitä kohtaan on ollut ihmeellinen.

Maailmanmestaruus, hallitusneuvottelut ja Libya

2011-05-20T20:40:00.003+03:00

Viime päivinä on puhuttu paljon kolmesta asiasta. Toki muistakin. Näistä kolmesta muutama ajatus.

- Olen innokas jääkiekon seuraaja. SM-liigaa tulee seurattua vähän satunnaisemmin mutta MM-kisojen ottelut katson tarkasti, jos se vain on mahdollista. Maailmanmestaruus oli aivan upea juttu. Voi olla, että sillä on yllättäviäkin positiivisia vaikutuksia esimerkiksi maan talouteen tai siihen, että suomalaisia vaikuttajia kuunnellaan maailmalla ja he pääsevät tehtäviin, joissa voi vaikuttaa maailman asioihin enemmän. Kun Suomi voitti viimeksi 16 vuotta sitten, en nähnyt loppuottelun viimeistä erää. Olin tuolloin pastorina Keminmaan seurakunnassa ja siellä oli Yhteisvastuu-keräykseen liittyvä konsertti. Tehtäväni oli pitää puhe konsertissa ja pidin sen enkä katsonut pelin ratkaisevia hetkiä. Nyt loppuottelu tuli myöhemmin sunnuntai-iltana ja näin koko hienon pelin.

Mestareiden paluu Suomeen ei ollut yhtä mukavaa katsottavaa. Osa pelaajista ja joukkueen tai valmennuksen johdosta oli oikein kunnolla humalassa. Oli säälittävää katsoa juopuneiden touhua lentokentällä ja voitonjuhlassa. Tuntuu käsittämättömältä, että tällaista tapahtuu. Täytyyhän pelaajien ja johdon pystyä pitämään pullot kiinni turnauksessakin ennen peliä. Ellei tähän pystytä, pelit loppuvat. Miksi ei pystytä tekemään samaa ennen voitonjuhlaa? Toki monet joukkueesta esiintyivät hyvin ja esimerkillisesti.

Emme elä kristityssä maassa. Jääkiekon voitonjuhla ja sen jälkeen siitä käyty keskustelu kertovat tästä. On myös vapauttavaa myöntää, ettei maamme ole kristitty maa; ei tarvitse yrittää uskotella itselle sellaista, mikä on vastoin ilmeisiä tosiasioita.

- Toinen paljon uutisoitu asia on käynnissä olevat hallitusneuvottelut. Näyttää siltä, että saamme hallituksen, johon kuuluvat Kokoomus ja Vasemmistoliitto ja melkein kaikki puolueet näiden välillä. Vain Keskusta ja Perussuomalaiset ovat pois. Keskusta varmaan mahtuisi hyvin mukaan mutta se ilmoitti heti vaalien jälkeen, ettei se lähde hallitukseen.

Olen kuullut monien - varsinkin nuorempien - sanovan, että on samantekevää, minkä verran eduskunnassa on minkäkin puolueen edustajia tai ketkä ovat hallituksessa. Kaikki tekevät kuitenkin kutakuinkin samoja ratkaisuja. Moni on jättänyt tästä syystä äänestämättä. Se, että on mahdollista koota hallitus, johon kuuluvat melkein kaikki puolueet oikealta vasemmalle, kertoo, että monien käsitys taitaa olla oikea. Onko niin, että vain Perussuomalaiset edustavat selvästi toisenlaisia yhteiskunnallisia ratkaisuja? Aika näyttää.

- Kolmas asia on Libya. Siellä on sodittu jo pitkään. Sota taitaa jatkuakin pitkään. Tuntuu, että länsimaat tekivät virheen ryhtyessään pommittamaan kohteita Libyassa - vaikka maan hallitsija ja hänen hallintonsa eivät missään tapauksessa ole sellaisia, että näiden pitäisi johtaa maata. Tilanne Libyassa on niin sekainen, että se pitäisi yrittää ratkaista muuten kuin lähettämällä sinne lentokoneita. Pommittamalla maata ilmasta käsin sekainen tilanne tuskin ratkeaa. Kaaos ehkä pahenee, pakolaisia on jo nyt hirmuinen määrä ja heitä taitaa tulla lisää.

* * *

Sunnuntaina on messu monessa kirkossa, myös Karkun evankelisella opistolla. Tervetuloa. On hienoa, että saa kantaa asioita, joita miettii, Jumalan eteen, rukoilla hänen johdatustaan ja apuaan ja luottaa siihen, että hän on taivaan ja maan Herra.

Hienoa jos voit rukoilla

2011-05-10T06:41:00.004+03:00

Olen viime päivinä vastannut ensi kesän rippikoululaisten kirjeisiin. Tämä on hyvä tapa, jonka vanhempi pastori opetti minulle, kun siirryin Sleyn palvelukseen: rippikoululaisilta kannattaa pyytää kirje ennen rippikoulun alkamista. Näin nuoria oppii tuntemaan jo ennen kuin tapaa heidät ja heillä on tilaisuus kertoa odotuksistaan, toiveistaan ja siitä, mikä heitä harmittaa, kun he ajattelevat rippikoulua. Joidenkin on helpompi kertoa asioistaan kirjeessä kuin kasvotusten. Jotkut – yleensä pojat – saattavat kirjoittaa muutaman rivin, jotkut – nämä ovat yleensä tyttöjä – voivat kirjoittaa pitkän kirjeen. Varmasti joillekin kirjoittaminen on helppoa, joillekin paljon vaikeampaa ja vanhemmat saavat patistella kirjoittamaan.

Aikanaan minulle itselleni rippikoulu oli hyvin tärkeä. Siitä alkoi uusi vaihe elämässäni. Rippikoulussa uskonasiat tulivat tärkeiksi ja omakohtaisiksi. Muistan, että ennen rippikoulua mietin paljon, miten minun käy, jos kuolen. Pelkäsin, ettei minun käy hyvin. Joskus sanotaan, etteivät pojat mieti tällaisia asioita – heitä kiinnostavat vain jääkiekko, mopot ja tytöt. Oma kokemukseni kertoo muuta. Rippikoulussa löysin sen, että Jeesuksen turvissa minun käy hyvin. Hän pelastaa kadotuksen ansainneen. Hänen turvissaan olen, kun uskon häneen. Tämä on perusta, jolla on hyvä elää ja lähteä kerran tästä elämästä.

Pyydän sinua rukoilemaan ensi kesän rippikoulujen puolesta. Rukous vaikuttaa. Jos on rukousta, on paljon muutakin. Itse pidän rippikoululeirin Juhana Tarvaisen kanssa 26.7. – 7.8. Hienoa jos voit rukoilla myös tämän leirin puolesta. Rippikoulu on valtava mahdollisuus. Kunpa rippikoululaiset käyttäisivät tämän mahdollisuuden ja kunpa meillä vetäjillä olisi taitoa käyttää oikein tämä mahdollisuus.

Jos Jumala suo, pidän Juhanan kanssa rippikoululeirin Karkun evankelisella opistolla myös kesällä 2012. Se alkaa tiistaina 24.7. ja päättyy konfirmaatiomessuun sunnuntaina 5.8. Tiedätkö jonkun, joka miettii, missä kävisi tai missä hänen nuorensa kävisi vuoden kuluttua rippikoulun? Tämä on yksi hyvä vaihtoehto. Minulta voi kysyä lisää (puh. 045 359 7772 tai jari.rankinen@sley.fi). Ilmoittautua voi Karkun evankeliselle opistolle (puh. 03 513 4151 tai toimisto@keokarkku.fi). Ilmoittautua voi jo nyt ja se kannattaa tehdä. Leiri maksaa n. 300 euroa.

Usko ja uskonnot

2011-04-29T19:39:00.004+03:00

Elokuussa Karkun evankelisella opistolla on Raamattu- ja lähetysteologiset päivät. Päivien ohjelma on osoitteessa www.keokarkku.fi.

Päivien otsikko on Usko ja uskonnot. Ohjelma on mielestäni mielenkiintoinen ja ajankohtainen.

Lämpimästi tervetuloa! Ilmoittaudu päiville viimeistään 5.8. Ilmoittautua voi toki jo aiemmin. Voit ilmoittautua soittamalla opistolle Karkkuun (puh. 03 5134 151) tai sähköpostilla (toimisto@keokarkku.fi).

Näillä päivillä on jo aika monen vuoden perinne. Niistä on tullut monille tärkeä kesän tapahtuma. Päivät on tarkoitettu teologeille, hengellistä työtä tekeville, alan opiskelijoille ja kaikille, joita teologia, kirkon työ ja lähetystyö kiinnostavat. Päivät järjestää Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys.

Siunattua ristin ja ylösnousemuksen juhlaa

2011-04-23T09:38:00.003+03:00

"Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meillä hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi." (2 Kor 5:19 - 6:1)

"Kuolema on nielty ja voitto saatu. Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema? Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki. Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!" (1 Kor 15:54-57)

Toivotan sinulle hyvää, siunattua ristin ja ylösnousemuksen juhlaa.

Tänään monissa kirkoissa on pääsiäisyön messu. Messu on myös Karkun evankelisella opistolla. Siellä messu alkaa klo 23. Olet lämpimästi tervetullut.

Jeesus palvelee meitä

2011-04-21T11:17:00.002+03:00

On kiirastorstai - päivä joka muistuttaa ensimmäisestä ehtoollisesta. Ehtoollinen on valtavaa: Siinä Jeesus tulee luoksemme ja palvelee meitä. Hän jakaa meille, mitä hän on ansainnut meille - syntien anteeksiantamusta. Hän vakuuttaa, että saamme olla armosta Jumalan omia ja pelastumme. Hän ruokkii meitä ja vahvistaa meissä uskoa häneen.

Emmehän jää pois kiirastorstaina ehtoollispöydästä. Yksi mahdollisuus polvistua tänään Herran pöytään on Karkun evankelisella opistolla. Siellä kiirastorstain messu alkaa klo 19. Olet lämpimästi tervetullut.

Surullinen ja raskas päivä

2011-04-19T07:36:00.004+03:00

Eilen maanantaina kodissamme oli surullinen ja raskas päivä. Sunnuntai-iltana koiramme Saku juoksi metsätieltä, jolla se sai kulkea vapaasti, radalle ja törmäsi siellä junaan. Koira oli elossa, kun hain sen radan vierestä. Ensiksi eläinlääkäri ja itsekin arvelimme, että se on saanut iskun ehkä vain jalkaan, josta oli lähtenyt yksi varvas. Maanantain aikana selvisi, että myös pää on kolahtanut johonkin, vamma on luultavasti vakava ja Saku tuskin pystyy elämään sellaista elämää, jota se on elänyt. Teimme lääkärin kanssa päätöksen ja eilen Saku haudattiin evankelisen opiston tontille Karkussa.

Meillä on tietysti kova ikävä Sakua. Koiraan kiintyy todella. Tämä elämä on luopumista. Sitten kerran perillä Jumalan luona ei ole kyyneleitä, ei niitäkään, joita luopuminen tuottaa.

Millainen ihminen on, millainen Jumala?

2011-04-18T10:52:00.004+03:00

On hiljainen viikko. Se, mistä tämä viikko muistuttaa, ja Raamatun kohdat, joita tällä viikolla luetaan kirkoissa, kertovat, millainen on ihminen. Joku kavaltaa, kun saa rahaa ja kansanjohtajien hetkellisen tuen. Toinen kieltää koskaan tunteneensa, vaikka on oltu yhdessä vuosia ja hetki sitten on vakuuttanut aivan muuta. Joku luovuttaa ristiinnaulittavaksi säilyttääkseen suosion ja asemansa, jotkut valehtelevat, toiset jättävät parhaimman ystävänsä yksin. Ensiksi huudetaan: "Hoosianna" ja kohta huudetaan: "Ristiinnaulitse." Sellaisia me ihmiset olemme.

Pääsiäiviikko ja viikon Raamatun kohdat kertovat myös, millainen Jumala on. Hän suostuu kärsimään, pilkattavaksi ja kuolemaan. Tämän hän tekee meidän takiamme, meidän puolestamme. Hän riippuu ristillä ja rukoilee armoa häpäisijöilleen. Hän suorittaa tehtävänsä loppuun ja niin tuo pelastuksen meille kadotuksen ansainneille. Hän on luotettava ja uskollinen. Tällainen Jumala on.

Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi hiljaisen viikon ja pääsiäisen jumalanpalveluksiin Karkun evankeliselle opistolle:

Tiistaina 19.4. klo 19 on hiljaisen viikon iltakirkko
Torstaina 21.4. klo 19 vietetään kiirastorstain messua
Lauantaina 23.4. klo 23 juhlitaan Herramme ylösnousemusta pääsiäisyön messussa
Maanantaina 25.4. klo 11 on toisen pääsiäispäivän messu

* * *

Ps Olen kirjoittanut nettipäiväkirjassani silloin tällöin koirastamme Sakusta. Eilen tapahtui onnettomuus. Saku törmäsi kovaa vauhtia ajavaa tavarajunaan. Saku sai juosta metsätiellä vapaasti ja rata ei ollut kovin kaukana. Kun hain Sakun radan vierestä ja lähdin kantamaan sitä, olin varma, että koira kuolee. Ilmeisesti niin pahasti kuin Minnan kanssa luulimme ei kuitenkaan käynyt. Toinen takajalka oli veressä ja jokin junan osa oli vienyt siitä yhden varpaan. Koira oli varmaan shokissa ja siksi vain makasi maassa. Eläinlääkäri nukutti Sakun ja ompeli haavan ja toisen pienemmän. Nyt Saku on kotona. Se on hyvin vaisu ja kävelee hyvin hitaasti ja välillä horjahtaa. Yöllä piti antaa kipulääkettä lisää. Lähipäivät varmaan kertovat, onko tapahtunut pahempaa. Toivomme parasta.

Hienoa jos toimittaisiin niin kuin puhutaan

2011-04-13T08:35:00.003+03:00

Luin Kotimaan verkkolehden uutisen piispa Samuel Salmen saarnasta, jonka hän piti eilen valtiopäivien päätösjumalanpalveluksessa. Hän oli puhunut vakaumuksesta ja siitä, että on tärkeää saada pitää kiinni omastatunnostaan. Pelottelulla tai kaupanteolla ei piispan mukaan saisi murtaa ihmisen minuutta ja kutsumustietoisuutta. Kotimaan uutinen löytyy osoitteesta www.kotimaa.fi.

Olisi hienoa, jos kirkossamme ei vain puhuttaisi näin vaan toimittaisiin niin kuin puhutaan ja kehotetaan toimimaan.

Lähde opiskelemaan Johanneksen kirjettä

2011-04-08T13:07:00.003+03:00

Tänään perjantaina alkaa raamattukurssi Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä Sastamalassa. Kirjeellä on meille paljon annettavaa. Se on hyvin ajankohtainen. Kirje puhuu koskettavasti valosta ja pimeydestä, synnistä ja armosta sekä kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta. Opettajina kurssilla ovat Markus Malmivaara, Matti Rusama ja nettipäiväkirjan kirjoittaja.

Aloitamme tänään klo 18 Rukoushuoneessa Liekolankatu 5:ssä. Tänään ilta päättyy n. klo 20.30. Huomenna jatkamme Luther-talossa (Valkamakatu 4). Aloitamme lauantaina klo 12 ja päätämme n. klo 18. Sunnuntaina on messu opistolla Karkussa (Mainiementie 50) klo 11 ja Ensimmäisen Johanneksen kirjeen opiskelu jatkuu Liekolankadun rukoushuoneessa klo 15. Kurssi päättyy n. klo 17.30.

Lähde mukaan! Voit olla kurssilla osan aikaa tai alusta loppuun. Kurssi ei maksa mitään. Sopivissa väleissä saamme kahvia ja keittoa.

Onko luterilainen usko arkkipiispalle vierasta?

2011-04-04T10:42:00.004+03:00

Viime viikolla kaksi kirkkomme piispoista - Seppo Häkkinen ja Simo Peura - ottivat kantaa paljon puhuttuun Älä alistu! -kampanjaan ja varsinkin siitä käytyyn keskusteluun. Heidän ajatuksiaan voi lukea Kotimaan verkkolehdestä: www.kotimaa.fi/Häkkinen ihmettelee ja www.kotimaa.fi/Simo Peura: Nyt jäitä hattuun.

Näiden piispojen puheet ovat toisenlaisia kuin arkkipiispa Kari Mäkisen. Ne ovat sovittelevia ja antavat tunnustusta työlle, jota kampanjassa mukana olleissa järjestöissä ja herätysliikkeissä tehdään ja on tehty. Tuntui hyvältä lukea nämä puheenvuorot. Kari Mäkinen puolestaan arvosteli kampanjaa erittäin voimakkaasti. Mitään hyvää sanottavaa siitä hänellä ei ollut. Hän sanoutui kampanjasta irti. Hän puhui useampaan otteeseen siitä mahdollisuudesta, että kirkko tai sen paikallisseurakunnat lakkaavat antamasta taloudellisesta tukea kampanjassa mukana olleille järjestöille. Monet ymmärsivät tämän kehotuksena tai innostamisena toimia näin.

Monista tuntui siltä, että kun monet median edustajat, julkisuuden henkilöt ja huomattava osa kansasta vaativat kampanjan järjestäjien lyömistä, arkkipiispa oli valmis lyömään. Täytyi pyrkiä osoittamaan, ettei kirkon johto tue kampanjaa, jota valtavirta vastustaa. Täytyi kertoa, että kirkon johto on samaa mieltä valtavirran kanssa, jotta jälleen ei lähtisi liikkeelle suuri eroaalto kirkosta.

Arkkipiispan toiminta näyttää varmaan monista siis taktiikalta pyrkiä säilyttämään kirkon asema ja tulot. Tai halpamaiselta yritykseltä nostaa kirkon suosiota. Itse ajattelen, ettei kyse ensisijaisesti ole tästä. Uskon, että kirkkomme arkkipiispa on aidosti niiden ajatusten takana, joita hän on esittänyt arvostellessaan mainittua kampanjaa. Minusta tuntuu, että se uskonkäsitys, joka on esimerkiksi kampanjassa mukana olleissa herätysliikkeissä, on arkkipiispalle vieras, tai jopa vastenmielinen. Hänen uskonkäsityksensä on kovin toisenlainen. Raamattu ei ole hänelle sellainen auktoriteetti, jollaisena sitä halutaan pitää näissä herätysliikkeissä. Monet kirkkomme johtajat ovat viime vuosikymmenten aikana sanoneet, että herätysliikkeet ovat kirkkomme rikkaus ja siunaus. Uskon, ettei nykyinen arkkipiispa ole tätä mieltä - ei ainakaan niistä herätysliikkeistä, jotka lähtevät mukaan tällaisiin kampanjoihin. Luulen, että hän pitää näitä herätysliikkeitä kirkon ongelmina, suhtautuu niihin kuten ongelmiin suhtaudutaan, siksi lausuu sellaista, mitä olemme voineet lukea viime päivinä, ja jättää sanomatta, mitä kaksi muuta piispaa sanoi. Toivon, että olen väärässä.

En nyt ajattele vain tätä kampanjaa, sen toteutustapaa tai tavoitteita, jotka julkisessa keskustelussa pitkälti unohdettiin ja haluttiin unohtaa. Ajattelen laajemmin, miten kampanjassa mukana olleissa herätysliikkeissä ja järjestöissä uskotaan, toimitaan ja tehdään työtä. Jos arkkipiispa arvostaisi sitä, nyt olisi ollut hyvä tilaisuus sanoa se. Ja olisi vieläkin. Ymmärrän kyllä, että tätä kampanjaa myös arvosteltiin, koska siinä oli myös arvosteltavaa. En tarkoita, että kampanjan kritisoiminen tarkoittaa luterilaisen uskon kritisoimista.

Tunnen kirkkomme herätysliikkeistä parhaiten evankelisuuden. Olen sen keskusorganisaation Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen palkkalistoilla. Evankelisuudessa on ollut tapana sanoa, ettei meillä ole erityisoppeja, jotka ovat tunnusomaisia juuri tälle herätysliikkeelle. Haluamme uskoa luterilaisen uskon mukaan. Ajattelemme, että Raamattu ja sitä selittävät luterilaiset tunnustuskirjat määrittelevät, mitä on luterilainen usko. Näin myös kirkkomme määrittelee, mihin sen oppi ja opetus perustuvat. Jos osoitetaan, että tässä tai tuossa asiassa uskomme, opetamme ja toimimme vastoin luterilaista uskoa, meidän, jotka olemme evankelisen herätysliikkeen piirissä, tulee korjata uskoamme, opetustamme tai toimintaamme. Uskon, että näin ajatellaan pitkälti myös muissa herätysliikkeissämme. Onko siis niin, että ottaessaan etäisyyttä tällaisiin liikkeisiin ja vierastaessaan niitä arkkipiispa ottaa etäisyyttä luterilaiseen uskoon ja vierastaa sitä?

En tarkoita, että evankeliset tai minkään muun herätysliikkeen kristityt hallitsevat luterilaisen uskon, ymmärtävät siitä kaiken, uskovat, elävät ja toimivat aina sen mukaan. Meillä kaikilla on paljon oppimista. Ja kannattaa oppia, opiskella ja syventyä. Luterilainen usko on suuri aarre.

Eikö kirkon opetus muuttunut?

2011-03-29T18:38:00.004+03:00

Tänään keskustelu Älä alistu! -kampanjasta on saanut uusia piireitä. Kirjoitin tästä kampanjasta jonkin verran nettipäiväkirjani edellisessä kirjoituksessa. Tänään on julkaistu avoin kirje kirkkohallitukselle. Kirjeessä toivotaan tai vaaditaan, että kirkko lopettaa taloudellisen tuen niille järjestöille, jotka ovat olleet mukana mainitussa kampanjassa. Tämä tarkoittaa varsinkin, ettei näille järjestöille koottaisi kirkkomme seurakuntien tilaisuuksissa kolehteja. Ehkä myös sitä, etteivät seurakunnat saisi tukea verotuloillaan niitä lähetysjärjestöjä, joiden nimi löytyy kampanjan allekirjoittajista. Tällä kirjeellä on tällä hetkellä noin 300 allekirjoittajaa.

Kirjeen lisäksi tänään on tehty kantelu niiden järjestöjen johtajista, jotka ovat mukana kampanjassa. Kantelu on osoitettu neljään tuomiokapituliin, joiden alaisuudessa nämä pastorit ovat. Kantelussa väitetään näiden pastoreiden mm. edistäneen lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa syrjintää.

Surettaa ja toisaalta naurattaa.

Siellä täällä on sanottu, ettei kirkkomme muuttanut opetustaan seksuaalieettisissä asioissa päättäessään mahdollisuudesta järjestää rukoushetki homosuhteessa elävien kanssa ja heidän puolestaan. Kyse olisi vain sielunhoitoon liittyvästä ohjeistuksesta. On sanottu, ettei kirkko päätöksellään ratkaissut tai edes ottanut kantaa, tuleeko homosuhdetta pitää oikeana ja Jumalan tahdon mukaisena vai Jumalan tahdon vastaisena. Monet ovat tulkinneet päätöksen tarkoittavan, että nyt Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyy homosuhteen. On sanottu, että tämä on väärä tulkinta.

Minun on vaikea ymmärtää näitä puheita. Minusta kirkkomme muutti kantansa tässä asiassa menneenä vuonna. Toisaalta ainakin jotkut niistä, jotka sanovat, ettei kirkko muuttanut kantaansa tai ratkaissut suhtautumistaan homosuhteisiin, tuntevat tehdyn päätöksen vaiheet ja sen laajat perustelut erinomaisen hyvin. Täytyy suhtautua vakavasti siihen, mitä he sanovat.

Olisi hyvin tärkeää, että kirkon johto kertoisi, onko tehty päätös tulkittu väärin, kun se on tulkittu tarkoittavan homosuhteiden hyväksymistä. Onko niin, ettei kirkon opetus tässä asiassa olekaan muuttunut? Aiemmin kirkon linja on ollut, ettei homoseksuaalisuus ole synti mutta tämän suuntautuneisuuden toteuttaminen on. Pitäisi saada selvä vastaus kysymykseen, pitääkö kirkko homosuhdetta hyväksyttävänä vai vääränä? Tai onko niin, että tästä asiasta voi kirkon piirissä ajatella kummin tahansa?

Mitä näihin kysymyksiin vastataan, se on hyvin merkittävää niidenkin hankkeiden kannalta, jotka tänään on julkistettu. Se on selvää, että kampanja, josta viime päivinä on puhuttu paljon, ei ole sen vastainen, mitä Suomen evankelis-luterilainen kirkko on aiemmin opettanut. Jos kirkon opetus ei ole muuttunut, kampanja ei ole nytkään kirkon opetuksen vastainen. Jos kirkko ei ottanut viime vuonna tekemällään päätöksellä kantaa siihen, onko homosuhde oikein vai väärin, kirkossa täytyy vähintään olla tilaa niille, jotka ajattelevat ja opettavat kirkon perinteisen opetuksen mukaisesti - siis pitävät homosuhdetta Jumalan tahdon vastaisena, ajattelevat, että Jumala voi muuttaa ihmisen seksuaalista suuntautuneisuutta ja pitävät hyvänä, mikäli ihmisessä tapahtuu muutos heteroseksuaalisuuteen. Kirkon perinteisen opetuksen mukaisesti ajattelevat eivät ajattele, että tämä muutos tapahtuu kaikissa, joilla on taipumus homoseksuaalisuuteen. Jotkut muuttuvat, toiset ja ehkä useimmat eivät. Nekin, joissa muutosta ei tapahdu, ovat Jumalan omia, mikäli uskovat Jeesukseen. Kuten kirjoitin, homoseksuaalisuutta sinänsä ei ole pidetty syntinä mutta homosuhdetta on. Tällaisessa suhteessa Jeesukseen uskovan ei Raamatun mukaan tule elää.

Voi olla, että kampanjan toteutuksessa oli taitamattomuutta tai että siitä puuttui sellaista, mitä siinä olisi saanut olla. Mutta tämä on aivan eri asia kuin se, että kampanja on kirkon opetuksen vastainen. Ja niin suuressa määrin kirkon opetuksen vastainen, että siinä mukana olevilta järjestöiltä täytyy ottaa pois kirkon taloudellinen tuki ja tuomiokapituleiden täytyy määrätä kampanjassa mukana olevien järjestöjen johtajille rangaistus. Kysymyksiin, joista edellä kirjoitin, pitäisi saada vastaus, ennen kuin ratkaistaan, onko oikein ottaa pois kirkon taloudellinen tuki kampanjassa mukana olevilta järjestöiltä tai voivatko tuomiokapitulit rankaista järjestöjen johtajia.

Kunpa uskomme tärkein asia saisi niin paljon huomiota kuin kysymys homoseksuaalisuudesta. Uskomme tärkein asia on sanoma syntien anteeksisaamisesta. Jeesus sovitti syntimme ja avasi meille taivaan. Taivaaseen pääsee tavallinen syntinen ihminen, joka on Jeesuksen turvissa. Jeesuksen turviin pääsee armosta. Hänen turvissaan on jokainen, joka on kastettu hänen omakseen ja uskoo häneen. Armosta pelastuminen ei tietenkään tarkoita, että voi rikkoa surutta ja kaikessa rauhassa Jumalan tahtoa vastaan.

Joitakin ajatuksia kampanjasta

2011-03-23T16:36:00.003+02:00

Maanantaina Nuotta-lehden verkkosivuilla avattiin Älä alistu! -kampanja. Kampanjan tiedotteet ja video löytyvät osoitteesta www.nuotta.com/kampanja.

Eilen ja tänään kampanjasta on käyty kiivasta ja laajaa keskustelua. Tämä on ymmärrettävää - puhutaan hyvin herkästä ja ihmistä syvästi koskettavasta asiasta.

Kampanjan videolla "Anni" kertoo koskettavasti tarinansa. Hän tunsi vuosia seksuaalista halua toisiin naisiin ja seurusteli naisen kanssa. Sitten hän vapautui tästä suhteesta ja seksuaalisesta halusta samaan sukupuoleen. Hän ei enää voinut pitää näitä oikeina. Tämä tapahtui sen seurauksena, että hän lähti seuraamaan Jeesusta. Kun on seurannut kampanjasta käytyä keskustelu, on tuntunut, ettei "Annilla" olisi oikeutta kokemukseen, josta hän kertoo, tai hän ei ainakaan saisi kertoa siitä. Tämä on tuntunut hyvin oudolta.

Jumala voi tehdä, mitä tapahtui videolla tarinansa kertovalle naiselle. Mutta kaikille, joilla on taipumus homoseksuaalisuuteen, ei tapahdu niin kuin tapahtui "Annille". Kaikki eivät ala tuntea vetoa vastakkaiseen sukupuoleen eivätkä kaikki solmi avioliittoa, vaikka seuraavatkin Jeesusta. Näin mainittu kampanja ei väitäkään. Kunnioitan syvästi niitä kristittyjä, joilla on taipumus homoseksuaalisuuteen, jotka ei vapaudu tästä taipumuksesta mutta jotka haluavat kilvoitella kristittynä ja noudattaa Raamatun opetusta. Raamattu kieltää seksisuhteen samaan sukupuoleen. Jos voin jotenkin tukea näitä kristittyjä, haluan sen tehdä.

Tunnen tietysti parhaiten Sleyn nuorisotyötä niistä järjestöistä, jotka ovat mainitun kampanjan takana. Olenhan Sleyn palveluksessa. Sleyn nuorisotyössä ei harrasteta puoskaroitia niissä hyvin herkissä asioissa, jotka liittyvät ihmisen seksuaalisuuteen. Mutta halutaan kulkea yhdessä nuorten ja vanhempien kanssa, jakaa elämän iloja ja suruja, puhua vaikeistakin asioista, tukea elämään Jumalan sanan mukaan ja rohkaista luottamaan Jumalan anteeksiantamukseen. Kaikilla meillä on omat kipumme. Samoin taipumuksemme tehdä sitä, minkä Jumalan sana kieltää. Kaikki lankeamme. Mutta saa luottaa armoon, jonka Jeesus on järjestänyt meille. Siitä, että Jumala rakastaa ja antaa anteeksi, saa myös halua ja voimaa noudattaa Jumalan tahtoa. Vaikka sen noudattaminen onnistuukin meiltä kaikilta huonosti. Uskon, että näin on muissakin niissä järjestöissä, jotka ovat tämän kampanjan allekirjoittajia.

Kotimaan verkkolehdessä tänään haastateltiin Sleyn toiminnanjohtaja Lasse Nikkarikoskea ja Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Timo Rämää. Juttu on osoitteessa www.kotimaa.fi. Haastattelu on hyvä. Timo Rämä ihmettelee syystä suurta muutosta kirkossamme. Kampanja edustaa sitä, mikä oli kirkkomme kanta viime vuoteen saakka. Nyt ne, jotka pitävät edelleen kiinni tästä kannasta, joutuvat ankaran hyökkäyksen kohteeksi niin kirkon edustajien kuin yhteiskuntamme päättäjien taholta.

Nyt esillä oleva kysymys liittyy siihen, miten meidän kaikenkaikkiaan tulisi elää ja toteuttaa seksuaalisuuttamme. Voimmeko esimerkiksi olla uskottomia puolisollemme? Voimmeko elää avoliitossa vai pitäisikö solmia aviolitto? Uskon, että Raamatussa on hyvät, turvalliset ja koetellut ohjeet tähän tärkeään elämänalueeseen.

Perusteluja ja niiden arviointia

2011-03-19T17:42:00.004+02:00

Käsitystä, joka kristityillä on ollut vuosisatoja tai pari vuosituhatta, arvostellaan ankarasti. Tarkoitan käsitystä, jonka mukaan homosuhde on vastoin Jumalan tahtoa. Kirjoitan muutamista perusteluista, joihin tässä arvostelussa on vedottu, ja arvioin niitä. Teen tämän aika lyhyesti, koska nettipäiväkirja ei ole hyvä foorumi pitkille kirjoituksille. Tämäkin kirjoitus on varmaan liian pitkä. Kaikkiin perusteluihin en ota kantaa.

* * *

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei enää 2000-luvulla ylipäänsä pitäisi vedota muinaisiin kirjoituksiin. Heidän mielestään näin ei varmaan olisi pitänyt tehdä enää pitkään aikaan. Kristitty ei voi ajatella näin. Uskomme, että Raamattu ei ole aikansa ihmisten hengentuote. Se on meille Jumalan ilmoitus. Jumala puhuu siinä tämänkin ajan ihmisille ja ilmoittaa itsensä, tahtonsa ja tien hänen luokseen.

Tämä on tietysti uskonasia. Tälle ei voi esittää sellaisia perusteluja, että jokaisen järkevän ihmisen on pakko uskoa näin. Viime kädessä on kyse Jumalan ihmeestä. Hän antaa uskon itseensä, myös siihen, että hän puhuu Raamatussa. Toisaalta kristittyjen usko ei ole järjenvastaista eikä sitä voi kumota järkisyin. Ei ole järjenvastaista ajatella, että suuri Jumala, tämän maailman Luoja, on antanut meille kirjan, jossa hän puhuu ja ilmoittaa itsensä.

* * *

Tavallista on, että muistutetaan tietyistä Vanhan testamentin kohdista ja sanotaan: Miksi vaaditte noudattamaan Raamatun kohtia, joissa tuomitaan homoseksuaalinen suhde; ettehän noudata näitä toisiakaan Raamatun kohtia? Niissä toisissa kohdissa on esimerkiksi kielto olla syömättä tiettyjä ruokia tai käsky tuomita kuolemaan pahantekijä.

On kuin ei tiedettäisi, miten kristityt ovat lukeneet Raamattua. Ehkä monet eivät sitä tiedäkään. Toiset kyllä tietävät mutta käyttävät tätä perustelua, koska se on käyttökelpoinen.

Kristityt lukevat Raamattua kokonaisuutena. Kristityt lukevat Raamattua muistaen, mitä Raamattu itse opettaa: Ensiksi oli vanha liitto, jonka Jumalan solmi Israelin kansan kanssa. Sitten Jumala solmi uuden liitto. Uusi liitto alkoi Jeesuksen elämästä maan päällä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Uuden liiton aikana ei tarvitse eikä saakaan noudattaa kaikkia niitä määräyksiä, joita vanhan liiton aikana annettiin Israelin kansalle. Tämä koskee etenkin kristittyjä, jotka eivät ole juutalaisia. Esimerkiksi ruuista Raamattu opettaa, että nyt uuden liiton aikana kaikkea syötäväksi kelpaavaa saa syödä. Kristityt lukevat Raamattua Uudesta testamentista käsin. Jumalan ilmoitus loistaa kaikkein kirkkaimmin hänen Pojassaan ja Kristuksen apostolien kirjoituksissa. Uusi testamentti opettaa esimerkiksi, ettei niille, jotka uskovat ja toimivat vastoin kristittyjen uskoa, pidä langettaa kuolemantuomiota. Jeesus ei tuominnut kuolemaan naista, joka vanhan liiton säädösten mukaan oli ansainnut kuoleman. Mutta homosuhde on Uuden testamentinkin mukaan vastoin Jumalan tahtoa.

* * *

Homosuhteiden hyväksymistä perustellaan usein vetoamalla siihen, että kirkko tulkitsee Raamattua ja kertoo oikean tulkinnan. Ja nyt kirkko on tulkinnut Raamattua siten, ettei homosuhteessa olekaan mitään pahaa. Siis kirkko ilmoittaa, mikä on Jumalan tahto.

Jos näin ajatellaan, ollaan nopeasti umpikujassa tai mielettömissä ajatuksissa. Jos kirkko ilmoittaa Jumalan tahdon, mikä kirkko on Jumalan tahdon ilmoittaja? Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle homosuhde ei ilmeisesti enää ole synti mutta katoliselle kirkolle Suomessa käsittääkseni on. Samoin helluntaikirkolle. Mikä näistä kertoo oikean Raamatun tulkinnan? Suomessa luterilainen kirkko ei hyväksy ainakaan vielä homoparien avioliittoon vihkimistä, mutta Ruotsissa hyväksyy. Onko Jumalan tahto siis toinen Suomessa kuin Ruotsissa? Muuttuuko Jumalan mielipide siirryttäessä Torniosta joen yli Haaparannalle? Tietenkään näin ei voi olla. Vai onko kyse siitä, että Jumala muutti hiljattain mielipidettään? Vielä jokin aika sitten Suomen evankelis-luterilainen kirkko piti homosuhdetta Jumalan tahdon vastaisena. Oliko siis Jumalan tahto silloin tuo, nyt se on muuttunut? Usein Raamatun ymmärtäminen ei vaadi monimutkaisia tulkintoja ja kirkollista elintä, joka kertoo, miten Raamattua tulee ymmärtää. Raamattu tarkoittaa sitä, mitä se sanoo. Raamatun opetus siitä, onko homosuhde hyväksyttävä elämäntapa vai ei, on hyvin selvä. Vaikeaksi asian tekee se, että Raamattu opettaa toisin kuin tänä aikana monet länsimaissa ajattelevat.

* * *

Joskus keskusteltaessa homosuhteista toivotaan, että tiedettäisiin Jeesuksen kanta asiaan. Sanotaan myös, että koska Jeesus ei puhu tästä asiasta eikä siis sano homosuhdetta vääräksi, homosuhteet on oikein hyväksyä. Näin ei ainakaan luterilaisen kristityn pitäisi argumentoida. Uskomme, että koko Raamattu on Jumalan sana – eivät vain ne evankeliumikirjojen kohdat, joissa on lainaus Jeesukselta. Jeesus puhuu meille myös Roomalaiskirjeessä ja Ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisille. Näissä kirjeissä otetaan kantaa homosuhteisiin. Siis Jumala puhuu niissä ja ilmoittaa tahtonsa.

Jeesuksen ajan juutalaisuudessa homosuhteet torjuttiin ehdottomasti. Lainopettajille oli selvää, ettei Jumalan kansan jäsen voi elää tällaisessa suhteessa. Jeesus arvosteli aikansa lainopettajia monista heidän opetuksistaan mutta ei tästä. Tämäkin kertoo Jeesuksen kannasta tähän asiaan.

* * *

Jotkut perustelevat homosuhteiden hyväksymistä sillä, etteivät kansankirkot – tai niiden päättävien elinten enemmistö - Pohjoismaissa pidä homosuhteita syntinä. Voisivatko näin monet erehtyä ja harvat, jotka ovat näissä maissa toista mieltä, olla oikeassa? Maailmanlaajuisesti Pohjoismaiden kansankirkot edustavat pientä vähemmistöä. Tämä unohtuu meiltä helposti, vaikka puhutaan siitä, että elämme globaalissa maailmassa. Valtaosa maailman kirkoista ja kristityistä pitää homosuhdetta syntinä. Vain pieni vähemmistö on toista mieltä. Toisaalta asiaa ei ratkaise, mitä mieltä kirkkojen enemmistö on. Se ratkaisee, mitä mieltä Raamattu on.

* * *

Homosuhdetta saatetaan perustella vetoamalla armoon. Siis saatetaan pitää tällaista suhdetta vääränä, tai ainakin mahdollisesti vääränä, mutta sanotaan, että kristittyhän pelastuu armosta ja anteeksiantamus on kristinuskon tärkein asia. Eikö tämä koske myös homosuhteessa elävää?

Totta on, että pelastumme armosta. Vain anteeksiantamuksen turvissa ihminen voi kohdata pyhän Jumalan ja välttää ansaitsemansa tuomion. Jumalan tuomion on ansainnut jokainen. Jeesus kuolemallaan järjesti anteeksiantamuksen kaikille. Anteeksiantamus on sen turvana, joka on kastettu ja uskoo Jeesukseen.

Tämä ei tarkoita, että voi elää vastoin Jumalan tahtoa. Enhän voi pettää puolisoani tämän tästä, elää suhteessa johonkin kolmanteen ja sanoa, että saan kaiken anteeksi ja ettei pettämiseni mitenkään vaikuta siihen, olenko kristitty ja pelastunko. Jos joku ajattelee ja toimii näin, hän ei ole käsittänyt, mitä Raamattu opettaa armosta tai hän on käsittänyt sen väärin. Usko on suhde Jumalaan, joka rakastaa. Tämä suhde ei ole todellinen, jos en välitä siitä, miten Jumala tahtoo minun elävän. Se, että olen saanut ja saa anteeksi, saa minut taistelemaan elämässäni sitä vastaan, mikä on vastoin Jumalan tahtoa. Jumalan omana eläminen on jokapäiväistä parannusta. Kadun syntejäni, pyydän anteeksi, luotan anteeksiantamuksen ja pyydän voimaa toimia Jumalan tahdon mukaan.

Tämä ei koske vain sitä, jolla on taipumus homoseksuaalisuuteen. Tämä koskee jokaista kristittyä. Yhdellä meistä on erityinen taipumus tietyissä asioissa rikkoa Jumalan tahtoa vastaan, toisella toisissa asioissa. Ja jokaisella näitä asioita on monia. Totta on myös, että lankeamme. Onneksi anteeksiantamus on. Sen turvissa jatkamme elämäämme ja vaellusta kristittynä.

Onko vastoin Jumalan tahtoa vai ei?

2011-03-12T09:04:00.004+02:00

Eilen Kotimaan verkkolehdessä piispainkokouksen pääsihteeri Jari Jolkkonen otti kantaa kirkkomme herätysliikkeiden kannonottoihin. Nämä kannanotot koskevat piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen ratkaisua, jonka mukaan pastori voi järjestää rukoushetken homosuhteen puolesta. Jari Jolkkonen syyttää herätysliikkeitä tietoisesta vääristelystä, kun nämä ovat ottaneet kantaa tehtyä ratkaisua vastaan. Hän ihmettelee, että herätysliikkeille edullinen päätös on haluttu vääntää herätysliikkeissä niitä itseään vastaan. Hän pitää ratkaisua herätysliikkeille edullisena siksi, ettei päätös hänen mielestään muuta avioliittokäsitystä eikä kirkon oppia, homosuhteen siunaamiskaavaa ei tehty eikä pastoreita päätetty pakottaa näihin rukoushetkiin. Jari Jolkkosen haastattelu löytyy osoitteesta www.kotimaa.fi.

Ensiksi mietin, voiko piispainkokouksen pääsihteeri olla näin tyhmä tai tietämätön. Siitä ei varmaan ole kyse. Varmaan Jari Jolkkonen ymmärtää, miksi herätysliikkeet ovat ottaneet voimakkaasti kantaa ratkaisua vastaan. Ratkaisevaa on, pidetäänkö homosuhdetta ja siinä elämistä syntinä vai ei. Onko tällainen suhde Jumalan tahdon vastainen vai ei? Tehty päätös kertoo, etteivät sen tekijät pidä homosuhdetta vääränä. Eihän sellaisen puolesta, mikä on synti, voida järjestää rukoushetkeä. Eihän rukoilla esimerkiksi varastamisen puolesta tai varkaan puolesta, että Jumala siunaisi hänen yölliset toimensa ja hän menestyisi keikallaan.

Piispainkokous ja kirkolliskokous ottivat ratkaisevan askeleen, kun päättivät, että homosuhteen puolesta voidaan rukoilla. Ratkaiseva askel oli juuri se, ettei homosuhdetta pidetä Jumalan tahdon vastaisena. Ratkaisu vaatii tulevaisudessa ottamaan seuraavat askeleet: Se, minkä puolesta voidaan rukoilla, voidaan myös siunata. Tai rukoushetkihän on jo siunaus. Tätä varten täytyy laatia kaava. Jos kahden miehen tai kahden naisen suhde ei ole väärin, miksi myös sitä ei nimitettäisi avioliitoksi. Tai jos niin halutaan, suhteelle voidaan keksiä toinen nimi mutta se on yhtä hyvä ja arvokas kuin miehen ja naisen suhde. Jos kahden miehen tai kahden naisen suhdetta ei pidetä syntinä, on vain ajan kysymys, milloin kirkon pastorit velvoitetaan siunaamaan tällainen suhde. Sanotaan perustellusti, että se loukkaa näitä ihmisiä ja antaa aivan väärän kuvan kirkosta ja sen ihmiskäsityksestä, jos joku kieltäytyy siunaamasta tällaisen suhteen ja jos kirkko hyväksyy kieltäytymisen.

Vielä pahemmasta on kyse siinä, etteivät kirkon elimet pitäneet homosuhdetta syntinä. Raamatun mukaan tällainen suhde on vastoin Jumalan tahtoa. Raamattu sanoo jopa, ettei ihminen, joka elää tällaisessa suhteessa, pääse Jumalan valtakuntaan. Jos tässä asiassa voidaan sivuttaa Raamatun selvät sanat, ne voidaan sivuttaa monissa muissakin asioissa. Jos Raamattu ei tiedä, ketkä eivät pääse Jumalan valtakuntaan, eikö johdomukaista ole ajatella, ettei se ehkä tiedä sitäkään, ketkä sinne pääsevät ja miten sinne päästään?

On turvallista luottaa Raamattuun. Ihmisten käsitykset tulevat ja menevät. Niiden varassa ei ole hyvä olla. Ne kyllä saattavat joskus tuntua turvallisilta mutta viimeistään tämän elämän jälkeen niiden merkitys katoaa. Jumalan sana ei katoa. Se ilmoittaa meille elävän Jumalan, hänen tahtonsa ja tien hänen luokseen. Se kertoo, miten syntinen ihminen välttää kadotuksen ja pelastuu ikuiseen elämään. Ikuiseen elämään pääsee Jeesuksen turvissa.

Näistä syistä kirkon herätysliikkeet ovat ottaneet voimakkaasti kantaa tehtyä ratkaisua vastaan. Uskon Jari Jolkkosen tietävän hyvin, että tästä on kyse. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opetus tässä asiassa on muuttunut. Aiemmin homosuhdetta pidettiin Jumalan tahdon vastaisena.

Voiko kirkosta eronnut saada ehtoollisen?

2011-03-08T16:23:00.007+02:00

Pari viikkoa sitten Sleyn johtoryhmän teologit ottivat kantaa, voiko Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta eronnut mutta luterilaista uskoa edelleen tunnustava osallistua Sleyn järjestämissä messuissa ehtoollisenviettoon. Johtoryhmän teologit linjasivat, että tällainen kristitty on tervetullut ehtoolliselle.

Tätä linjausta on arvosteltu. Jotkut ovat tehneet sen hyvin kovin sanoin. Kirjoitin aiemmin nettipäiväkirjassani, että itse yhdyn tähän linjaukseen. Sille muutama perustelu:

Kristityn tulisi kuulua seurakuntaan, jolla on näkyvät muodot, rakenteet ja myös jäsenluettelo. Normaalitilanne ei ole, että kristitty on vain maailmanlaajan Kristuksen kirkon mutta ei minkään näkyvän seurakunnan jäsen. Näin ajattelen varsinkin järjestyksen takia. Hyvä järjestys on hyvä ja Jumalan tahdon mukainen asia. Jumala on Raamatun mukaan järjestyksen Jumala. Toisaalta ajattelen, että nyt elämme hyvin poikkeuksellista aikaa kirkossamme. Poikkeuksellisena aikana voivat poikkeukselliset ratkaisut tulla kysymykseen ja olla perusteltuja. En tarkoita, että poikkeuksellisissa tilanteissa voi toimia Raamatun selviä opetuksia vastaan. Raamatun yksiselitteinen opetus ei ole, että kristityn on joka tilanteessa kuuluttava sellaiseen näkyvää seurakuntaan, jollaisia esimerkiksi kirkkomme paikallisseurakunnat ovat. Se kyllä on Raamatun opetus, että kristityn tulee elää yhteydessä seurakuntaan ja olla osa sitä. Seurakunnalla Uusi testamentti tarkoittaa - niin ymmärrän - mitä luterilainen tunnustuksemme sanoo seurakunnasta: se on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Seurakuntana voidaan pitää kastettujen ja Jeesukseen uskovien joukkoa, joka kokoontuu messuun, kuuntelee Jumalan sanan julistusta ja nauttii Herran pyhän ehtoollisen.

Poikkeuksellista aikaa kirkossamme elämme siksi, että kirkomme toimii toisin kuin sen pitäisi toimia. Se sallii, että sen tilaisuuksissa opetetaan vastoin Raamattua ja luterilaista uskoa. Se erottaa palvelijoitaan, jotka yrittävät toimia Raamatun ja luterilaisen uskon mukaan. Se on tehnyt ratkaisuja, jotka eivät ole sopusoinnussa Raamatun ja luterilaisen uskon kanssa. Se antaa luvan siunata ja jopa kehottaa siunaamaan, minkä Raamattu sanoo synniksi. Näistä syistä on luterilaisia kristittyjä, jotka eivät halua kuulua tällaiseen kirkkoon. Joku perusteli eroamistaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta sillä, ettei hän voi kuulua kirkkoon, joka vainoaa kristittyjä. Toinen perusteli eroaan sillä, ettei halua jäsenyydellään tukea synnin siunaamista. Hän tarkoitti lupaa järjestää rukoushetkiä, joissa siunataan homosuhde.

Nämä luterilaiset kristityt eivät ole liittyneet minkään näkyvän seurakunnan jäseniksi. Jos olisivat, heidän paikkansa olisi tietysti siellä. Olisi vastuutonta jättää nämä kristityt vaille Herran pyhää ehtoollista. Tai laittaa ehtoollisen pääsyn ehdoksi, että heidän on liityttävä kirkkoon, jonka jäseniä he eivät voi olla siksi, että heidän mielestään kirkko toimii niin toisin kuin luterilaisen kirkon pitäisi toimia.

Kirkosta eronneilla luterilaisilla kristityillä ei ole paikkaa mihin mennä. Ei ole luterilaista seurakuntaa, jonka jäseneksi voisi hyvällä mielellä tai olisi luontevaa liittyä. Tarkoitan jälleen seurakunnalla näkyvää yhteisöä. Toivottavasti tämä poikkeustilanne ei jatku kovin pitkään. Kuten kirjoitin, normaalitilanne on, että kristitty on myös näkyvän seurakunnan jäsen. Toivottavin ratkaisu olisi, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko palaisi harharetkiltään, sitoutuisi siihen, mihin se edelleen periaatteessa ilmoittaa sitoutuvansa - Raamattuun Jumalan sanana ja luterilaiseen tunnustukseen sen tulkitsijana - ja toimisi käytännössä tämän mukaan. Jos näin tapahtuu, moni kirkosta eronnut luterilainen kristitty palaa jäseneksi kirkkoon. Ja paluuta voisi edellyttääkin. Tietysti toinen ratkaisu on, että jossakin vaiheessa Suomessa on luterilainen kirkko, joka sitoutuu myös käytännössä luterilaiseen uskoon mutta joka ei ole Suomen evankelis-luterilainen kirkko, ja sen jäseneksi liittyvät myös ne, jotka nyt ovat eronneet kirkosta mutta eivät ole jättäneet luterilaista uskoa. Tätä en pitäisi ollenkaan niin hyvä ratkaisuna kuin edellistä.

Kun olen seurannut Sleyn johtavien teologien arvostelua - moni on vaatinut, että heidän pitäisi kieltää kirkosta eronneita osallistumasta ehtoolliselle - olen miettinyt, monikohan näistä arvostelijoista on valmis sanomaan ensi kesänä sille rippikoululaisen isälle, joka on eronnut kirkosta, ettei hän saa tulla ehtoolliselle lapsensa konfirmaatiojumalanpalveluksessa. Tuskin kovin moni. Jos he ovat johdonmukaisia, niin pitäisi sanoa.

En tietenkään tarkoita, ettei kirkossamme olisi enää mitään hyvää. Hyvää on paljonkin. On paikallisseurakuntia, joissa tehdään uskollisesti työtä Jumalan valtakunnan asialla ja joiden jäsen luterilainen kristitty mielellään on.

Messu jälleen ensi sunnuntaina

2011-03-01T22:03:00.004+02:00

Kävin tänään Karkun evankelisella opistolla. Kun olin saanut tehtyä työni, kävin katsomassa salia. Sehän on ollut remontissa kaksi ja puoli viikkoa. Näytti hyvältä. Salia, salin takana olevaa luokkaa ja sakastia on maalattu, on tehty melkoisesti sähkötöitä, äänentoistoa on uusittu, uusia lamppuja kattoon on kiinnitetty, salin ja luokan välissä olevaa oviaukkoa on suurennettu ja loputkin lattiasta saa varmaan huomenna uuden pinnan.

Remontin takia kahtena sunnuntaina opiston salissa ei ole voitu pitää messua. Ensi sunnuntaina 6.3. jälleen voidaan. Tuntuu oikein hyvältä. Messussa saarnaa Tom Nyman, minä toimin liturgina, Salla Yli-Erkkilä on kanttori. Messu alkaa klo 11. Saarnan aikana on pyhäkoulu ja messun jälkeen juodaan kirkkokahvit. Lämpimästi tervetuloa! Sinua odotetaan mukaan.

Näyttää siltä, että uusia tuoleja emme vielä ensi sunnuntaiksi saa. Toivottavasti ne ovat salissa lähiviikkoina. Jos haluat ja sinulla on mahdollisuus osallistua tuolikeräykseen, se on vielä mahdollista. Keräyksestä kerrotaan lisää osoitteessa www.keokarkku.fi.

Sleyn johto otti kantaa kirkosta eroamiseen

2011-02-22T10:27:00.004+02:00

Silloin tällöin minultakin kysytään, voinko edelleen tulla jumalanpalvelukseen ja osallistua ehtoollisenviettoon - olen nimittäin eronnut kirkosta. Tähän asiaan Sleyn toimiva johto on ottanut aivan vasta kantaa. Kirjoitus löytyy Sleyn nettisivuilta osoitteesta www.sley.fi.

Minusta esimiesteni haastattelu on oikein hyvä. Heidän linjauksiinsa on hyvä yhtyä. Emme halua hylätä niitä, jotka ovat eronneet Suomen evankelis-luterilaisesta sen takia, että he haluvat pitää kiinni Jumalan sanan opetuksista. He eivät katso voivansa kuulua Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, koska kirkko on tehnyt Jumalan sanan vastaisia ratkaisuja ja tukee Raamatulle vierasta tai sen vastaista opetusta ja toimintaa. Haluamme sanoa näille luterilaisille kristityille: tervetuloa, älä jää joukosta pois, tarvitsemme Jumalan sanan ja sakramenttien hoidossa olemista. Tärkeää on korostaa myös sitä, mitä Sleyn johto korostaa kirjoituksen lopulla: emme kehota ketään eroamaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta.

Ongelma ratkeaa tavalla tai toisella

2011-02-14T20:47:00.003+02:00

Olin lauantaina nuortenillassa. Illassa opetuksen piti työtoverini, joka aloitti työn Sleyn palveluksessa viime syksynä. Kuulimme oikein hyvän opetuksen Jeesuksen vertauksesta, jossa viinitarhan omistaja palkkaa työntekijöitä ja antaa kullekin saman palkan riippumatta siitä, miten pitkään on tehnyt työtä. Vertaus on Matteuksen evankeliumin luvussa 20. Työtoverillani on erityinen lahja puhua nuorille ja olla nuorten kanssa.

Tuntuu kurjalta, ettei tämä teologian maisteri saa pappisvihkimystä samalla tavalla kuin esimerkiksi itse sain parikymmentä vuotta sitten. Ilman pappisvihkimystä työtä, johon hänet on kutsuttu, ei ole mahdotonta tehdä, mutta ilman muuta se, ettei ole pastori, rajoittaa työtä ja mahdollisuuksia siinä. Sley, kuten jotkut muutkin kirkkomme järjestöt, kaipaa kipeästi uusia pastoreita.

On selvää, että tämä ongelma ratkeaa tavalla tai toisella. Uskon, että ratkaisu löytyy aika nopealla aikataululla. Ja täytyy löytyä. Tarkoitan aikataulua tästä eteenpäin; pitkäänhän tästä asiasta on menneinä vuosina puhuttu. Toivon ja uskon, että vuoden kuluttua työtoverini on pastori.

Hyvä ratkaisu olisi se, että kirkkomme piispat tai joku heistä suostuisi vihkimään näitä teologian maistereita pastoreiksi. Nykyisistä piispoista kukaan ei ole suostunut. Edellytys on ollut, että on osallistuttava vihkimykseen, jossa vihitään myös naisia pastoreiksi. Nyt taidetaan edellyttää myös sitä, että on toimitettava messu yhdessä naispastorin kanssa. Kunpa tähän asiaan tulisi muutos. Kunpa piispamme vihkisivät vaikkapa vain herätysliikkeiden ja kirkollisten järjestöjen palvelukseen pastoreita, jotka eivät omantunnon syistä voi osallistua pappisvihkimykseen ja messun toimittamiseen yhdessä naispastoreiden kanssa. Vihkimys voitaisiin toimittaa herätysliikkeen kesäjuhlassa tai muussa sopivassa tilaisuudessa.

On toki aika monta muutakin mahdollista tapaa saada pappisvihkimys. Niistä varmaan etsitään ja löydetään se paras vaihtoehto, mikäli piispamme toimivat jatkossakin kuten tähän asti. Uskon - kuten kirjoitin - että tämä tapahtuu tämän vuoden aikana.

Kalaretki heinäkuussa

2011-02-07T21:49:00.007+02:00

Viime kesänä vedin kalaretken Enontekiön vesille. Samanlainen retki on tarkoitus tehdä ensi kesänä. Kalastamme joilla ja järvillä. Niissä on taimenia, harjuksia, haukia ja ahvenia. Näitä voi tavoitella lipoilla, uistimilla ja perhoilla.

Retkelle lähdetään maanantaina 11.7., paluu on lauantaina 16.7.

Majoitumme retkeily- ja leirikeskus Hetan kodalla. Syömme siellä päivittäin aamiaisen, lounaan ja ilta- tai yöpalan. Lounaalla teemme eväät kalaretkeä varten ja lähdemme muutaman hengen porukoissa kalastamaan eri kohteisiin. Illalla sauna on lämmin. Aamupalan ja lounaan välissä avaamme Raamatut ja olemme Sanan äärellä.

Mahdollisuus on myös käydä kalastamassa jäämeren rannalla. Tai tehdä pidempi retki erämaahan ja olla yö teltassa.

Hetan kodalla käytettävissämme on kaksi mökkiä, joissa kummassakin on neljä kahden hengen huonetta. Mökeissä on mm. kuivauskaapit.

Kalaretki maksaa 390 euroa. Hintaa sisältyvät matkat, majoittuminen omilla liinavaatteilla, ruokailut Hetan kodalla, sauna joka päivä, alueen kalastuslupa ja retken ohjelma.

Lähde mukaan! Voit ilmoittautua minulle sähköpostilla tai soittamalla - jari.rankinen@sley.fi, p. 045 359 7772. Retkelle voidaan ottaa 15 kalastajaa. Muutama paikka on vielä vapaana.

Viikon tärkein kokoontuminen

2011-01-29T14:59:00.003+02:00

Viime vuosina messu, ehtoollisjumalanpalvelus, on tullut monille kristityille tärkeäksi, paljon tärkeämmäksi kuin mitä se joskus aiemmin oli. Voidaan jopa puhua jumalanpalvelusherätyksestä. Olen tästä hyvin iloinen. Ehtoollisjumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus. Se on viikon tärkein seurakunnan kokoontuminen. Siitä sykkii elämää muihinkin seurakunnan toimintoihin.

Näin on opetettu Suomessakin pitkään. Parikymmentä vuotta sitten, kun minut vihittiin papiksi, näin ei ollut. Nuorena pastorina ajattelin, että näin pitäisi olla mutta todellisuudessa ei ole. Monille herätysliikkeiden kristityille jumalanpalvelusta selvästi tärkeämpiä kokoontumisia olivat seurat, raamattupiirit, rukouskokoukset tai evankeliumijuhlat. Nyt monin paikoin tilanne on toinen. Halutaan tulla juuri messuun. Ehtoollinen on tullut välttämättömäksi. Messuun tullaan yhdessä lasten kanssa. Iloitsen tästä. Enkä usko, että tämän takia muut seurakunnan toiminnot hiipuvat tai kuolevat. Eivät ainakaan ne toiminnot, jotka eivät saa hiipua tai kuolla.

Sastamalan Karkussa evankelisella opistolla on pidetty jumalanpalveluksia – ne ovat melkein aina messuja – joka sunnuntai kohta kolme vuotta. Näyttää siltä, että näistä on tullut monille hyvin tärkeitä. Koolla on eri-ikäisiä. Pyhäkoulussa on melkoinen joukko lapsia. Monet haluavat kantaa jossakin tehtävässä vastuuta näissä jumalanpalveluksissa. Viime vuoden osalta tilastot kertovat seuraavaa: Jumalanpalveluksia on pidetty yhteensä 56. Näistä kaksi konfirmaatiomessua oli Sastamalan seurakunnan kirkossa. Osallistujia oli yhteensä 9921. Osallistujia oli siis keskimäärin 177 ja osallistujamäärien keskiluku oli 153.

Määrät eivät ole pääasia. Tärkeintä on, että Jumala palvelee ja hoitaa meitä sanallaan ja ehtoollisen sakramentilla. Uskomme, että niin tapahtuu huomennakin.

Katsoin torstai-iltana TV:stä keskustelun, jossa Hjallis Harkimo jututti Timo Soinia. He puhuivat myös uskonasioista. Timo Soini kertoi olevansa kristitty ja uskovansa niin kuin kristitty uskoo. Hän sanoi, ettei hän pelkää kuolemaa, koska uskoo, ettei tarina pääty kuolemaan. Hän uskoo pääsevänsä Jumalan luo. Hjallis Harkimo kysyi, mistä tuollaisen uskoo saa, ja sanoi itse pelkäävänsä kuolemaa. Olisipa Timo Soini puhunut siitä, että Jumala antaa ja vahvistaa uskoa siellä, missä ovat Jumalan sana ja sakramentit. Ja että tulee olla näiden vaikutuspiirissä, jotta saa uskon, pysyy uskossa ja usko saa kasvaa. Olisipa hän innostanut keskustelukaveriaan osallistumaan usein messuun.

Puhelinnumero vaihtui

2011-01-24T05:01:00.003+02:00

Ostin muutama päivä sitten uuden kännykän. Aina ennen on ollut Nokia, nyt on HTC.

Puhelimen vaihdon myötä jouduin vaihtamaan puhelinnumeron. Operaattori, jonka kanssa minulla on ollut sopimus, on Sonera. Olin tehnyt mielestäni hyvän sopimuksen Soneran kanssa: siihen kuului sekin, että saan sunnuntaisin soittaa eurolla miten pitkän puhelun tahansa. Kun Sonera aikanaan tarjosi tätä etua, minulle kerrottiin kyllä, että sopimus on määräaikainen. Määräaikaista sopimusta on jatkettu vuosittain siten, että olen saanut noin kuukautta ennen määräajan loppumista testiviestin, johon on pyydetty vastaamaan, mikäli haluan lopettaa mainitun edun. Tietysti olen ajatellut, että etu kannattaa säilyttää.

Eipä tullut mieleeni, mitä tästä seuraa: niin kauan kuin määräaikainen sopimus euron sunnuntaiedusta on voimassa, en voi päättää sopimustani Soneran kanssa. En siis voi siirtää puhelinnumeroani toiselle operaattorille. Tai voin tehdä sen vasta lokakuussa, jolloin nykyinen määräaikainen sopimus päättyy. Ymmärrän kyllä, että määräaikainen sopimus on yleensä sellainen, ettei sitä voi purkaa ennen määräajan päättymistä. Olisin kyllä toivonut, että Soneralta tämä asia olisi kerrottu selvästi, kun sopimusta sunnuntaiedusta tarjottiin. Toki on ymmärrettävää, että operaattori mielellään tekee asiakkaiden kanssa tällaisia sopimuksia: näin asiakas sidotaan aika lujasti kyseiseen operaattoriin. Puhelinnumeron muuttamiseen on aika korkea kynnys.

Vanha numeroni on siis sidottu Soneran kanssa tehtyyn sopimukseen ja tämä sopimus päättyy vasta reilun puolen vuoden kuluttua. Koska uuteen puhelimeen minun oli selvästi edullisempaa ottaa toinen operaattori, jouduin vaihtamaan puhelinnumeron. Uusi numero on 045 3597772. Vanha numero on käytössä lokakuun loppuun asti, sitten se siirtyy jollekin toiselle. Puhelin, jossa on Soneran sim-kortti, ei aina ole mukanani.

Raamattuluentoja ja tuoleja saliin

2011-01-16T20:35:00.002+02:00

Ylihuomenna tiistaina 18.1. Vammalan Luther-talolla alkaa tämän talven ja kevään Raamattu tutuksi -luentosarja. Illoissa puhutaan ajankohtaisista ja tärkeistä uskomme asioista. Ensimmäisellä kerralla selvitellään näitä kysymyksiä: Mitä tehdä, kun ystävä lankeaa? Voiko toista nuhdella? Miten se pitäisi tehdä? Kahden viikon kuluttua 1.2. ovat vuorossa tällaiset kysymykset: Miksi homoseksuaalisuudesta puhutaan kirkossa paljon? Mitä Raamattu opettaa siitä? Voiko pastori rukoilla homosuhteen puolesta?

Olet lämpimästi tervetullut iltoihin. Vammalan Luther-talon osoite on Valkamakatu 4. Illat alkavat klo 18.30. Sitä ennen on tarjolla kahvit. Opettajina ovat Erkki Koskenniemi ja tämä nettipäiväkirjan kirjoittaja. Iltoihin kuuluu opetus aiheesta sekä keskustelua.

* * *

Karkun evankelisen opiston salissa tehdään remontti helmikuussa. Salin ilme muuttuu melkoisesti ja sellaiseksi, että se on nykyistä vielä enemmän kirkkosalin kaltainen. Arkkitehti Erkki Pitkäranta on laatinut suunnitelman salin kunnostuksesta.

Tarkoitus on, että saliin hankitaan uudet tuolit. Ja salin vanhat tuolit siirretään opiston luokkiin. Uusia tuoleja tarvitaan 200 kappaletta. Voisitko ostaa saliin yhden uuden tuolin? Yksi tuoli maksaa 90 euroa. Tai ehkä voit hankkia tuolin yhdessä jonkun toisen kanssa. Maksun tuolista voi maksaa tilille Karkun Osuuspankki 511307-2523. Maksun viestiin tulisi kirjoittaa "Juhlasalin tuolit". Hankkeesta kerrotaan Karkun evankelisen opiston nettisivuilla.

Sunnuntaina 6.3. remontin pitäisi olla takana. Lämpimästi tervetuloa messuun silloin. Ja toki monta kertaa jo ennen tuota päivää. Ensi sunnuntaina 23.1. saamme vierailevaksi saarnaajaksi kirkkoherra Keijo Rainerman Kankaanpäästä.

Jumalanpalvelusyhteisöjä tarvitaan

2011-01-10T13:06:00.003+02:00

Juttelin vasta hyvän ystäväni kanssa kahden herätysliikkeen asioista. Toinen liikkeistä on minulle hyvin tuttu, toinen ystävälleni.

Puhuimme jumalanpalvelusyhteisöjen tarpeellisuudesta. Totesimme, että molemmissa herätysliikkeissä niille on suuri tarve ja olimme iloisia niistä yhteisöistä, joita jo on.

Tarve on ainakin seuraavista syistä: Kirkkomme seurakunnissa on yhä enemmän naispastoreita. Ja yhä on huomattava joukko niitä luterilaisia kristittyjä, jotka eivät voi osallistua tai joiden on vaikea osallistua jumalanpalvelukseen, jonka toimittajana on naispastori. Paikallisseurakunnan jumalanpalveluksissa opetus voi olla sellaista, ettei se ruoki uskoa ja elämää kristittynä. Keskitytään asioihin, joista ei saa ravintoa. Tai opetus voi olla Raamatun ja luterilaisen uskon vastaista. Tällaisiin jumalanpalveluksiin ei mielellään osallistu eikä niihin mielellään ohjaa toisia. Jumalanpalvelusyhteisöille on tarvetta kirkossamme viime vuosina tehtyjen ratkaisujen takia. Kirkkomme seurakuntiin ei saada niitä pastoreita, joita osa seurakuntalaisista toivoisi pastoreikseen. Ei edes yhtä vaikka seurakunnassa olisi useita pastoreita. Heitä ei vihitä pastoreiksi, heille ei anneta vaalisijaa pastoreiden vaaleissa, heidät erotetaan viroistaan tai pakotetaan muuten lähtemään. Yksi syy jumalanpalvelusyhteisöjen tarpeellisuudelle on kiire. Työelämä ja perhe vaativat paljon eikä ehkä siksi ole aikaa osallistua moniin tilaisuuksiin viikossa. Sunnuntain messu voi olla ainoa tilaisuus, johon voi tai jaksaa lähteä. Sen tulisi olla tilaisuus, joka ruokkii ja antaa uskolle eväitä, joilla selviydytään läpi kiireisen elämänvaiheen.

Tarvitaan siis jumalanpalvelusyhteisöjä ja niihin tarvitaan pastoreita. Mistä heitä saadaan? Piispamme eivät suostu vihkimään pastoreiksi niitä teologian maistereita, jotka eivät toimita messua yhdessä naispastorin kanssa, eivätkä he saa virkoja kirkkomme seurakunnista.

Puhuimme ystäväni kanssa siitä, että kirkkomme herätysliikkeiden ja järjestöjen, jotka ovat yhtä mieltä jumalanpalvelusyhteisöjen välttämättömyydestä, pitäisi miettiä asioita yhdessä, tehdä suunnitelmia yhdessä ja toimiakin yhdessä. Voitaisiinko sopia, että jollakin paikkakunnalla yksi herätysliike, järjestö tai säätiö pitää luterilaisia jumalanpalveluksia, toisella paikkakunnalla sen tekee toinen herätysliike, järjestö tai säätiö. Resursseja ei ole liikaa ja siksi tuskin on viisasta, että pienehkössä kaupungissa on kaksi, kolme tai neljä pienehköä jumalanpalvelusyhteisöä, joiden teologia ja opetus, ehkä useimmat käytännötkin, ovat hyvin lähellä toisiaan. Eikö viisaampaa olisi, että varsin samankaltainen jumalanpalvelusyhteisö olisikin kahdella, kolmella tai neljällä eri paikkakunnalla? Suurempiin kaupunkeihin mahtuu varmasti useita samankaltaisia jumalanpalvelusyhteisöjä. Mutta olisiko niissä viisasta sopia siitä, että jumalanpalvelukset ovat eri puolilla kaupunkia tai ne ovat eri aikoina? Näin ne voisivat paremmin koota ihmisiä eri puolilta ja eri elämäntilanteista.

Puhuimme ystäväni kanssa myös siitä, että kirkkomme herätysliikkeiden ja järjestöjen olisi hyvä yhdessä miettiä ja etsiä ratkaisut siihen ongelmaan, miten saadaan pastoreita jumalanpalvelusyhteisöihin.

Voi olla, että se, mistä puhuimme, johtaisi varsin kiinteään yhteyteen herätysliikkeiden, järjestöjen ja säätiöiden kesken. Sitä emme ystäväni kanssa osanneet pitää huonona asiana. Usein suurempi joukko saa aikaa enemmän kuin monta pientä joukkoa. Niin voi olla tässäkin. En tarkoita, että herätysliikkeiden, järjestöjen ja säätiöiden pitäisi yhdistyä. Se lienee monista syistä mahdotonta ja tarpeetonta. Mutta yhteistyötä olisi syytä tiivistää. Ehkä voitaisiin luoda myös jonkin yhteinen organisaatio, joka palvelisi eri tahojen työtä Jumalan valtakunnan asialla.

Eikö siis pitäisi keskustella näistä asioista? Useiden kirkkomme herätysliikkeiden, järjestöjen ja säätiöiden kesken on varsin vahva teologinen yhteys. Se antaa pohjan keskustella, suunnitella ja edetä yhdessä konkreettisissa käytännön asioissa. Ehkä näitä keskusteluja on käytykin. Konkreettisiin tuloksiin pääseminen olisi hyvin tarpeellista. Ja tuntuu, että näillä tuloksilla on kiire.

Pyydämme hyvän Jumalan johdatusta. Hän avatkoon ovet, joista hän tahtoo meidän menevän, ja sulkekoon muut ovet.

Muutama Ilmestyskirjan keskeinen opetus

2011-01-08T21:48:00.002+02:00

Joitakin päiviä sitten puhuin Ilmestyskirjan muutamista keskeisistä opetuksista:

Raamatun viimeinen kirja, Ilmestyskirja, on toisenlainen kuin muut Raamatun tai ainakin muut Uuden testamentin kirjat. Se on näkyjä, näkyjen kieltä, sen tapa kertoa on aivan toisenlainen kuin Ensimmäisen Samuelin kirjan, Matteuksen evankeliumin tai Roomalaiskirjeen. Siinä suhteessa Ilmestyskirja on samanlainen kuin kaikki muutkin Raamatun kirjat, että siinä, sen välityksellä, Jumala puhuu meille. Ajattele: taivaan ja maan Herra puhuu meille, puhuu juuri sinullekin.

Haluan muistuttaa muutamasta asiasta, joista Jumala puhuu Ilmestyskirjassa.

Tässä maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, vain kahdenlaisia. Siis kaikki ihmiset voi-daan jakaa jompaankumpaan joukkoon. Ovat ne, jotka ovat Jumalan omia, ja ovat ne, jotka eivät ole Jumalan omia. Ovat ne, jotka uskovat elävään Jumalaan ja hänen Poikaansa, ja ovat ne, jotka eivät usko. On Jumalan kansa ja ovat ne, jotka ovat tämän kansan ulkopuolella.

Ilmestyskirja puhuu tästä tällaisella kuvalla: Jumalan enkeli kulkee ja painaa tiettyihin ihmisiin Jumalan sinetin. Jumalan sinetti, Jumalan merkki, kertoo, ketkä ovat Jumalan omia. Ne, joissa tätä merkkiä ei ole, eivät ole Jumalan omia. Toisessa kohdassa Ilmestyskirja puhuu siitä, että niissä, jotka eivät ole Jumalan omia, on toinen merkki - Jumalan vastustajan, pedon, merkki.

Ehkä haluaisimme ajatella toisin ja on niitä, jotka opettavat toisin: Että tämä on liian mustavalkoista ajattelua. Että ei ihmisiä voi tällä tavalla jakaa kahtia. Täytyy olla muitakin vaihtoehtoja kuin että on Jumala oma tai ei ole Jumalan oma. Tai sanotaan, että kaikki ovat lopulta Jumalan omia. Tuntuu pahalta ajatella siitä ystävästä tai vielä paljon läheisemmästä ihmisestä, joka torjuu Jumalan ja hänen puheensa Raamatussa, ettei hän olisi Jumalan oma. Kuitenkin näin Ilmestyskirja opettaa, ja Raamattua muuallakin. Siis Jumala sanoo, että on vain kahdenlaisia ihmisiä – Jumala omia ja niitä, jotka eivät ole Jumalan omia. Sinäkin olet jommassakummassa joukossa. Ja minä. Kummassa olemme?

En tarkoita, että me tiedämme, missä rajat kulkevat. Että osaamme sanoa jokaisesta, onko tämä Jumala oma ja onko tuo. Kun Ilmestyskirja puhuu Jumala sinetistä, jolla Jumalan enkeli merkitsee Jumalan omat, se tuskin tarkoittaa mitään sellaista, minkä me voimme nähdä. Mutta Jumala näkee sinettinsä ja tunnistaa omansa.

Voimme olla suuressa vaarassa, jos ajattelemme, ettei tämä asia ole näin yksinkertainen – että ovat Jumalan omat ja sitten ne, jotka eivät ole Jumalan omia. Jos ajatellemme, että näin ole, luultavasti ja aika nopeasti alamme ajatella yhdestä ja toisesta asiasta samalla tavalla kuin muutkin. Alamme uskoa samalla tavalla kuin monet muut. Alamme toimia samaan tapaan kuin ne, jotka eivät ole Jumalan omia. Jos näin tapahtuu, olemme suuressa vaarassa luopua uskosta, siirtyä pois Jumalan omien joukosta.

En tarkoita, että Jumalan oman täytyy ajatella liki kaikesta eri tavalla kuin muut. Tai pitäisi aina toimia eri tavalla kuin muut. Tai pitäisi olla aivan toisenlainen kuin muut. Monesta asiasta voi olla samaa mieltä ja voi tehdä paljon samaa kuin muutkin. Mutta on myös asioita, joissa täytyy ajatella ja toimia eri tavoin. Jumalan oma kuuntelee, mitä Jumala sanoo – mitä hän puhuu Raamatussa. Miten hän käskee toimia, mitä hän kieltää tekemästä, mitä hän kertoo itsestään, miten hän opettaa uskomaan. Ne, jotka eivät ole Jumalan omia, eivät kuuntele Jumalan puhetta.

Ilmestyskirja puhuu usein siitä, että Jumalan omat ovat tässä maailmassa vähemmistö, pieni vähemmistö. Voi joskus olla toisin. Sain itse olla aivan tavallisessa lukiossa sellaisella luokalla, jolla Jeesukseen uskovat eivät tainneet olla aivan enemmistö mutta suuri joukko kuitenkin. Yleensä kristityt ovat pieni vähemmistö. Siksi siihen, mistä hetki sitten puhuin, on kova paine: alamme ajatella, uskoa ja toimia kuten muutkin, koska emme halua olla erilaisia kuin monet muut. Näin kristitty ei voi tehdä. On kuunneltava Jumalan puhetta Raamatussa ja oltava tarvittaessa, toisinaan, joissakin asioissa erilaisia. Ellemme näin tee, olemme vaarassa luopua uskosta.

Ketkä ovat Jumalan omia? Ilmestyskirja vastaa: Ne, jotka pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Ilmestyskirja ei sano, että Jumalan omat ovat ne huipputyypit – rohkeimmat, viisaimmat, voimakkaimmat, ne, jotka onnistuvat. Jumalan omia ovat tavalliset, syntiset ihmiset. Ne, jotka eivät aina onnistu. Jotka eivät ole onnistuneet elämään hienosti ja aina Jumalan käskyjen mukaan ja jotka juuri siksi tarvitsevat sitä, että heidät on pesty puhtaiksi Jeesuksen veressä. Jumalan omia ovat ne, joilla on turvana syntien anteeksiantamus – se jonka Jeesus hankki kuolemalla ristillä. Se on sen turvana, joka on kastettu Jeesuksen omaksi ja uskoo häneen. Se on sinunkin turvanasi, joka olet kastettu ja uskot Jeesukseen. Olet Jumalan oma.

Monia Ilmestyskirja pelottaa. Ja on niitä, jotka opettavat Ilmestyskirjaa niin, että he saavat opetuksillaan toisia pelkäämään. Varmasti Ilmestyskirjassa on sellaista, mikä pelottaa. Se kuvaa tätä maailmaa, mitä täällä tapahtuu, ja tässä maailmassa on pelottavia asioita. Mutta Ilmestyskirjaa ymmärretään aivan väärin, jos se ensisijaisesti pelottaa. Sitä opetetaan väärin, jos sen avulla lähinnä pelotellaan. Ilmestyskirjan tehtävä on aivan toinen. Sen tehtävä on rohkaista, lohduttaa ja tukea. Muista Ilmestyskirjasta juuri tämä: se rohkaisee.

Se rohkaisee opettamalla tätä: Tämä maailma on Jumalan käsissä. Jumalalla on suunnitelma tätä maailmaa varten. Hän johtaa tätä maailmaa niin, että hänen hyvä suunnitelmansa toteutuu. Minkä Jumala estää, se ei tapahdu. Minkä hän tahtoo tapahtuvan tai minkä hän sallii, se tapahtuu.

Mietimme tulevaa ja ehkä pelottaa – mitä tapahtuu, tälle maailmalle, minulle, rakkailleni? Miten turvallista on sanoa: Tämä maailma on Jumalan käsissä. Minun elä-mäni on hänen käsissään. Ja hänen käsiinsä saan jättää rakkaat ihmiset.

Tämä ei tarkoita, että emme tee mitään tässä maailmassa tai omassa elämässä asioiden hyväksi. Sanomme vain, että asiat ovat Jumalan käsissä ja tapahtuu Jumalan tahto. Juuri se, että asiat ovat hyvän Jumalan käsissä ja hän toteuttaa tässä maailmassa hyvää suunnitelmaansa, innostaa meitä toimimaan. Se innostaa ja sen tuleekin innostaa toimimaan hyvän puolesta pahaa vastaan.

Vielä yksi asia. Ilmestyskirjassa on monta näkyä, jotka haluavat opettaa: Lopputulos on tärkein. Ei niinkään se, mitä tapahtuu tai koetaan tai joudutaan kokemaan jossakin vaiheessa ennen loppua. Lopputulos on se, että Jumala voittaa. Hän tekee lopun kaikesta pahasta. Lopputulosta on se, että hänen omansa pääsevät ikuiseen elämään, jossa ei ole mitään pahaa. Ja ne, jotka torjuivat hänet, joutuvat kadotukseen. Lopputulos on tärkein ja lopputuloksesta käsin meidän tulee arvioida, mikä on tärkeää, mikä on tärkeintä ja mikä on vähemmän tärkeää.

Riemumessuun

2010-12-31T09:54:00.002+02:00

Lähde tänään uudenvuodenaattona riemumessuun Karkun evankeliselle opistolle. Messu alkaa klo 23 ja päättyy pian vuoden vaihtumisen jälkeen. Nuorten bändi soittaa ja nuoret toimivat esilaulajina. Pastoreina ovat Lasse Räty ja tämän nettipäiväkirjan kirjoittaja. Opiston osoite on Mainiementie 50, Sastamala. Jumalanpalvelus on erinomainen paikka aloittaa uusi vuosi.

Myös uudenvuodenpäivänä opistolla on jumalanpalvelus. Se alkaa klo 11. Tuon päivän psalmissa sanotaan: "Herra, meidän Jumalamme, kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä! Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi. Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan. Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen." Upea psalmin kohta.

Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa

2010-12-19T07:56:00.003+02:00

Sain marraskuussa olla Israelissa. Minulle se oli hyvä, puhutteleva matka. En ole aiemmin käynyt Israelissa. Oli koskettavaa olla monilla paikoilla ja ajatella: Tässä tai lähellä tapahtui se Raamatussa kerrottu tapahtuma. Tällä paikalla tai lähettyvillä Jeesus kohtasi sen ihmisen, teki sen teon tai hänelle tapahtui se asia. Tai tässä Jumala toimi ja teki sen teon.

Tämä kertoo tärkeästä asiasta: Kristinuskomme ei ole vain ajattomia viisauksia, joita Jumala kertoo jostakin kaukaa. Kristinusko on varsinkin Jumalan toimintaa tässä maailmassa. Hän toimi ja teki niitä tekoja, joita Vanha testamentti kertoo. Ja hän toimi tässä maailmassa ja teki tekoja, joista Uusi testamentti kertoo.

Tämä merkitsee myös sitä, että nytkään Jumala ei vain puhu ajattomia viisauksia kaukaa. Hän toimii tässä meidän maailmassamme. Hän vaikuttaa elämässämme. Hän tulee lähellä meitä. Hän on kanssamme.

Joulu puhuu juuri tästä: Jumala tuli tähän maailmaan. Hän tuli tänne Pojassaan Jeesuksessa. Hän tuli osoittamaan meille, millainen hän on. Hän näytti kasvonsa – hän on juuri sellainen kuin hänen Poikansa on. Hän toimi täällä. Hän kulki tien Betlehemistä Golgatalle. Hän kärsi, kuoli ja niin järjesti meille anteeksiantamuksen, pelastuksen ja pääsyn ikuiseen elämään. Hän lupaa, että sinne pääsee jokainen, joka turvautuu Vapahtajaan.

Hyvää, siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa sinulle.

Tanssivatko kadetit tulevaisuudessa?

2010-12-12T16:28:00.006+02:00

Aika monet kiinnittivät huomiota siihen, että tänä vuonna presidentinlinnassa itsenäisyyspäivän vastaanotolla oli useita homopareja. Juhlien emäntä oli varmaan halunnut näin. Monet näistä pareista saivat runsaasti tilaa mediassa.

Ainakin yhdellä netin keskustelufoorumilla on mietitty kadettien tulevaisuutta presidentinlinnassa. Linnan juhlassa perinteisesti osalla kadeteista on ollut tehtävä tanssia juhlaan kutsuttujen kanssa. Mitä jos miespuolinen, avoimesti homoseksuaaliksi tunnustautuva itsenäisyyspäivän juhlija hakee tanssimaan mieskadettia tai naispuolinen naiskadettia? Voi olla, että jo tänä vuonna kävi näin. Mitä tapahtuu, jos kadetti kieltäytyy tanssimasta ja sanoo, että hänestä on luonnotonta ja siksi vastenmielistä tanssia juhlassa samaa sukupuolta olevan kanssa? Mitä jos se, joka hakee tanssimaan, kokee tulleensa syvästi loukatuksi sukupuolisen suuntautuneisuutensa takia, koska kadetti tanssii kyllä muiden, vastakkaista sukupuolta olevien, kanssa mutta ei hänen kanssaan, ja tämä loukkaantunut päättää tehdä kadetista rikosilmoituksen?

En pidä ollenkaan mahdottomana, että näin tapahtuisi. On niitä, joiden mielestä tällaisilla toimilla taistellaan homoseksuuaalien oikeuksien puolesta.

Jos tämänkaltainen oikeusjuttu tulisi, varmaankin oikeus nyky-Suomessa katsoisi kadetin syyllistyneen syrjintään. Kadetin toimintaa pidettäisiin oikeudessa todennnäköisesti vastaavana kuin että kadetti kieltäytyy tanssimasta tummaihoisen kanssa. Kadetti saisi tuomion tasa-arvolain rikkomisesta ja luultavasti sakot. Ehkä häntä rangaistaisiin myös siitä, että hän on laiminlyönyt hänelle määrätyn tehtävän.

Kadetti, joka kieltäytyisi tanssimasta, voisi ehkä välttää tuomion keksimällä kieltäytymiselleen jonkin muun syyn kuin sen, että hänestä on luonnotonta tanssia samaa sukupuolta olevan kanssa. On inhottavaa, jos yhteiskunta tällaisessa asiassa määrää tuomion, mikäli ei valehtele.

Ehkä kadetit presidentinlinnan juhlavastaanotolle täytyy tulevaisuudessa valita sen mukaan, ketkä suostuvat tanssimaan myös samaa sukupuolta olevan kanssa. Toisaalta tämän selvittäminenkin voi olla rikos. Luultavaa on, ettei kovin monta vapaaehtoista kadettia linnanjuhlaan löydy, mikäli ehdoksi asetetaan tanssiminen samaa sukupuolta olevan kanssa. Annetaanko siis määräys ja pyritään pakottamaan tanssiin, joka tuntuu luonnottomalta? Millaista olisi tanssia sellaisen kanssa, joka on pakotettu vastoin tahtoaan tähän tehtävään?

Nähtäväksi jää, tanssivatko kadetit vielä tulevaisuudessakin linnan juhlassa.

Yllä kirjoitettu tuntuu tietysti hullulta mutta elämme yhteiskunnassa, jossa tällainen hulluus ei ole mahdotonta. Eikö tällaisissa asioissa pitäisi antaa vapaus toimia omantunnon ja perustellun vakaumuksen mukaan? En voi olla näkemättä tiettyjä yhtäläisyyksiä siihen, että pastori ei omantunnonsyistä voi toimittaa jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa ja hänet tuomitaan siitä. Tässäkin asiassa pitäisi olla vapaus toimia omantunnon ja perustellun vakaumuksen mukaan.

Afrikkalainen gospelmessu

2010-12-08T13:43:00.003+02:00

Olen palautellut mieleen Afrikkalaisen gospelmessun sanoja ja sävelmiä. Messu tämän järjestyksen mukaan toteutetaan - jos Taivaan Isä suo - ensi sunnuntaina Karkun evankelisella opistolla ja minun tehtäväni on toimia liturgina. Pekka Simojoki - Afrikkalaisen gospelmessun toinen tekijä - johtaa messussa musiikkia ja saarnaa. Evankelisen opiston gospellinja on Pekan johdettavana. Se soittaa ja toimii esilaulajana.

Olet lämpimästi tervetullut tähän toisenlaiseen jumalanpalvelukseen, joka julistaa hienosti Jumalan suuruutta, pyhyyttä, rakkautta ja armoa. Osa Afrikkalaisen gospelmessun lauluista on hyvin tunnettuja ja paljon laulettuja muuallakin kuin tässä messussa. Messu alkaa sunnuntaina 12.12. klo 11.

Ensi sunnuntai on kolmas adventtisunnuntai. Silloin Raamatun kohdat puhuvat varsinkin Johannes Kastajasta. Johannes muistetaan parannussaarnaajana, joka tarttui oikein ja tiukasti ihmisten synteihin. Synti on vaarallista eikä sen tekemiseen saa antaa itselle tai toisille lupaa. Johanneksen suusta ovat myös nämä sanat: "Katsokaa: Jumala Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" Johannes sanoi näin Jeesuksesta. Jeesus otti kannettavakseen kaikkien kaikki synnit. Hän kärsi niistä rangaistuksen. Siksi me saamme anteeksi. Jumala on jo antanut meille anteeksi ja me saamme turvautua tähän anteeksiantamukseen. Jeesus otti pois maailman synnin - sinunkin syntisi ja minun.

Hoosianna!

2010-11-27T07:59:00.003+02:00

Huomenna - jos Jumala suo - alkaa uusi kirkkovuosi. Lähdethän kuuntelemaan sanomaa aasilla ratsastavasta Kuninkaasta ja laulamaan Hoosiannaa. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi messuun Karkun evankeliselle opistolle. Se on yksi hyvä mahdollisuus olla siellä, missä Jumala palvelee meitä. Messu opistolla alkaa klo 11. Saan toimittaa jumalanpalveluksen yhdessä hyvän ystävän ja veljen Markus Malmivaaran kanssa.

* * *

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: "Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin."

Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: "Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?" He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat: - Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa! (Mark 11:1-10)

Pyydän anteeksi lähetystyötä

2010-11-18T07:05:00.005+02:00

Palasin eilen Israelista. Monella tavalla puhutteleva matka. Ehkä palaan joihinkin matkan asioihin täällä nettipäiväkirjassa. Viikon kuluttua torstaina 25.11. klo 18 on miestenilta Karkun evankelisen opiston rantasaunalla (Mainiementie 50). Siellä ainakin kuullaan terveisiä Israelista. Olet lämpimästi tervetullut.

Luin hetki sitten Kotimaan nettilehdestä jutun emeritusarkkipiispa John Vikströmin radiokolumnista Yle Areenassa. Kotimaan juttu löytyy osoitteesta www.kotimaa24.fi.

Kolumnissaan Vikström oli ottanut kantaa ajankohtaiseen aiheeseen. Hän oli siunannut homoseksuaalit sanomalla: "Jumala siunatkoon sinua. Jumala siunatkoon kaipuutasi rakkauteen, toisen ihmisen läheisyyteen ja lämpöön.”

Hän oli puhunut suhtautumisesta homoseksuaaliin ihmiseen seuraavasti: "Sinäkin olet Jumalan luoma sellaisena kuin olet. 1970-luvulle asti seksuaalista suuntaustasi pidettiin rikollisuuteen johtavana taipumuksena, 80-luvulle asti sitä pidettiin sairautena. Nyt ymmärrämme paremmin mistä on kyse, myös kirkossa. Minäkin. Sinä et ole rikollinen, et sairas, et synnillinen. Sinä kuulut siunauksen piiriin, et kirouksen.”

Kotimaan verkkolehdelle Vikström oli kommentoinut puhettaan näin: "On tärkeä huomata, että puhun siunauksesta laajasti ymmärrettynä, siis siitä että siunaus on hyvän puhumista toisista. Menenkö pidemmälle kuin kirkolliskokous, joka ehdottaa rukousta, en mielestäni. Mutta mikä on sellainen esirukous, johon ei sisälly siunaamisen ulottuvuutta."

Jotkut ovat pitäneet Vikströmin puhetta kirkon anteeksipyyntönä homoseksuaaleilta. Tätä ajatusta Vikström arvioi näin: "En ajatellut anteeksipyyntöä, kun minulta pyydettiin radiokolumni ohjelmaan, joka käsitteli homoseksuaalisuutta. Mutta voi sen niinkin tulkita, vaikka minulla ei emeritusarkkipiispana ole mitään mandaattia esittää kirkon anteeksipyyntöä."

Joskus aiemmin en olisi uskonut, että kirkkomme emerituspiispa tai joku virassa olevista piispoistamme voisi ottaa lähetystyöhön kantaa tähän tapaan:

- Jumala siunatkoon sinua, edustat mitä uskontoa tahansa. Jumala siunatkoon kaipuutasi turvautua johonkin. Hän siunatkoon pyrkimystäsi jonkin suuremman yhteyteen.

- Sinäkin olet Jumalan hyväksymä siinä uskossa, joka sinulla on. Joskus aiemmin sinusta yritettiin tehdä kristitty. Sinun uskoasi pidettiin vääränä. Sinulle sanottiin, että Jeesus on ainoa tie Jumalan luo. Saatettiin sanoa, että ilman Jeesusta joudut kadotukseen. Nyt ymmärrämme asiat paremmin. Minäkin ymmärrän. Sinä et ole matkalla kadotukseen, et kohti Jumalan tuomiota. Taivaaseen on monta tietä. Sinä kuljet niistä yhtä. Pysy sillä tiellä ja ole turvallisella mielellä. Siunaamme sinua ja uskoasi, emme kiroa.

- Pyydän anteeksi, että kirkko on tehnyt lähetystyötä. Varsinkin aiemmin se oli kovaa ja suvaitsematonta. Lupaan tehdä kaikkeni, ettemme enää tee sellaista, mitä olemme aiemmin tehneet. Emme väitä, että meillä olisi oikea tieto Jumalasta. Kaikki etsimme häntä sisarina ja veljinä. Tahdomme auttaa ja palvella ihmisiä, emme julistaa omaa uskontoamme.

Enää en ihmettelisi, mikäli kirkkomme aiemmalta tai nykyiselta johdolta kuultaisiin tällaisia puheita. Raamatun mukaan se, joka elää homosuhteessa tai harjoittaa näitä suhteita, ei ole Jumalan valtakunnan perillinen. Raamattu siis kytkee homosuhteen harjoittamisen pelastukseen. Kuten se kytkee sen, uskooko ihminen Jeesukseen vai ei. Miksi ei siis otettaisi seuraavia askeleita, joita monet vaativat? Nyt tehty ratkaisu avasi ovet näille askelille. Uskon, että niitä askeleita, joita edellä kuvasin ja jotka liittyvät lähetystyöhön, tullaan lähivuosia ottamaan. Paine siihen tulee olemaan kova.

Olen viime aikoina lukenut erityisesti Paavalin kirjeitä ja yrittänyt opettaa joitakin niistä. Miten kauaksi on kuljettu apostolin opetuksista. Apostolin, joka on juuri meidän pakanoiden, siis ei-juutalaisten, apostoli.

Huomenna melkein Jerusalemissa

2010-11-07T20:56:00.003+02:00

Huomenna on aikainen nousu. Klo 03 linja-auto lähtee Vammalasta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Sieltä lento Tel Aviviin ja perillä pitäisi olla aika pian puolenpäivän jälkeen. Huomenna tähän aikaan on määrä olla Tiberiaassa Gennesaretin järven rannalla. Tuntuu oikein mukavalta ajatella näin.

Meitä on lähdössä hieman yli 40 matkaajan ryhmä. Hyvän ystäväni Timo Vehviläisen kanssa saan olla vetämässä matkaa. Mukavaa on sekin, että Minna on mukana. Ehkä saan laitettua Israelissa muutaman kuvan ja ajatuksen tänne nettipäiväkirjaan.

Kelpaa kirkkoherraksi mutta ei kelpaa kirkkoherraksi

2010-11-05T12:59:00.004+02:00

Tämän viikon tiistaina Oulun hiippakunnan tuomiokapituli päätti, ettei Utsjoen kirkkoherra, TT ja OTT Arto Seppänen ole kelpoinen hakija Posion seurakunnan kirkkoherran virkaan. Lyhyt toteamus tästä löytyy Oulun hiippakunnan nettisivuilta.

Tuomiokapituli ei siis pidä Artoa kykenevänä hoitamaan kirkkoherran virkaa. Toisaalta Arto hoitaa koko ajan kirkkoherran virkaa samassa hiippakunnassa. Eikö tuomiokapitulin pitäisi erottaa virastaan kirkkoherra, jonka se arvioi kykenemättömäksi virkaan? Ei kai voi ajatella, että virkaa voi hoitaa Utsjoella mutta vastaavaa ja samat pätevyysvaatimukset edellyttävää virkaa ei voi hoitaa muutama sata kilometriä etelämpänä?

Tällaisten ratkaisujen pitäisi perustua johonkin tai joihinkin kirkollisen lainsäädännön kohtiin. Olisi mielenkiintoista tietää, minkä pykälän mukaan on kykenevä toisessa seurakunnassa tehtävään mutta ei toisessa seurakunnassa vastaavaan ja samat vaatimukset edellyttävään tehtävään. Utsjoen ja Posion seurakunnan kirkkoherran virkojen kelpoisuusehdot eivät tietääkseni poikkea toisistaan. Tai voi olla, että Utsjoen seurakunnan kirkkoherran virka vaatii haltijaltaan enemmän - saamen kielen taitoa.

Tietenkin kyse on siitä, että Arto Seppänen edustaa kirkon perinteen mukaista käsitystä pappisvirasta eikä tuomiokapituli tästä syystä halua päästää häntä Posion seurakunnan kirkkoherraksi.

Kun näitä uutisia lukee, ei tiedä, itkisikö vai nauraisi. Varmaan parempi hymyillä. Voi kirkkoparkaa!

Mitä tapahtuu?

2010-10-29T11:38:00.004+03:00

Marraskuussa kirkolliskokous käsittelee kirkkomme suhtautumista homosuhteisiin. Kirkolliskokousedustajille tarjotaan ratkaisua, että kirkon työntekijät voivat halutessaan rukoilla homosuhteessa elävän parin ja heidän suhteensa puolesta. Ehkä tällaisten rukousten tueksi luodaan ja kootaan materiaalia - siis ainakin rukouksia - jota voidaan käyttää. Sen eteen, että tämä ratkaisu saadaan kirkolliskokouksen päätökseksi, tullaan varmasti tekemään paljon, myös harjoittamaan kovaa painostusta.

Ehkä kirkolliskokous päättää, että yksinkertainen enemmistö ratkaisee asian. Voi olla, että tarvitaankin määräenemmistö, joka on 3/4 edustajista. Jälkimmäinen tuntuu minusta oikealta ratkaisulta. Onhan kyse kirkon oppiin ja opetukseen kuuluvasta asiasta ja näissä asioissa muutoksen tekeminen kirkolliskokouksessa vaatii tuon määräenemmistön. Jos tarvitaan määräenemmistö, kirkolliskokouksen ratkaisu ei ole ollenkaan selvä. Ehkä tästä syystä kirkolliskokouksen enemmistö päättää, että yksinkertainen enemmistö riittää ja se esitys, jolla on eniten kannatusta, tulee kirkolliskokouksen kannaksi.

Mitä tapahtuu, mikäli kirkolliskokous päättää, että kirkon työntekijät voivat rukoilla homosuhteiden puolesta? Aletaan järjestää rukoushetkiä näiden suhteiden puolesta. Rukous ei siis liity vain sielunhoidolliseen keskusteluun, jossa puhutaan myös homoseksuaalisuudesta ja homosuhteesta ja nämäkin asiat kannetaan Jumalan eteen. Rukoushetkistä tulee osa juhlaa, jossa kaksi naista tai kaksi miestä lupaa rakastaa toisiaan. Rekisteröity parisuhde on ehkä solmittu tai se saatetaan solmia joskus myöhemmin. Paikalla on kymmeniä tai satoja ihmisiä eikä monien mielestä juhla poikkea mitenkään naisen ja miehen hääjuhlasta.

Kun tällaisia rukoushetkiä on jonkin aikaa pidetty, sanotaan, että nämä ovat itse asiassa olleet siunaustilaisuuksia. Kirkolliskokous toteaa olemassaolevan tilanteen eikä katso, että voitaisiin ottaa askel tai muutama taaksepäin. Ja niin laaditaan ja hyväksytään kaava näitä siunaustoimituksia varten.

Kun homosuhteiden siunaustilaisuuksia on pidetty jonkin aikaa, todetaan, että avioliittoon vihkimisessä kirkon osuus on nimenomaan siunaus tai siunauksen pyytäminen. Ja siksi - niin tullaan sanomaan - olisi aivan outoa, mikäli kirkko siunaa homosuhteen mutta ei vihi siihen. Tämä tietysti edellyttää, että yhteiskunnassa kaksi samaa sukupuolta olevaa voi solmia avioliiton. Tämä luultavasti on mahdollista muutaman vuoden sisällä. Tällaista toimitusta varten kirkolliskokouksen ei tarvitse hyväksyä uutta kaavaa kirkollisten toimitusten kirjaan. Avioliittoon vihkimisen kaavaa täydennetään ja siitä ehkä otetaan jotakin pois, ettei pastori vain vahingossa lukisi jotakin sopimatonta.

En ymmärrä niitä, jotka sanovat, että rukoushetki homosuhteen puolesta sopii mutta homosuhteen siunaaminen ei. Mitä tosiasiallista eroa näiden välillä? Jokaisen pitäisi nähdä, että lupa rukoushetkiin johtaa siunaustilaisuuksiin. En ymmärrä sitäkään, että jotkut sanovat homosuhteen siunaamisen käyvän mutta ei homosuhteeseen vihkimisen. Mitä eroa näiden välillä on siinä tilanteessa, että yhteiskunta sallii kahden naisen tai miehen solmivan avioliiton?

Toki sen ymmärrän, että monet haluvat tässä vaiheessa ottaa vain yhden askeleen, koska useamman askeleen ottaminen ei nyt onnistu. Ja he tietävät, että kun tämä yksi askel otetaan, kuluu vain vähän aikaa ja on otettava heidän toivomansa muutkin askeleet.

Uskon, että edellä kerrotut asiat tapahtuvat nopealla aikataululla, mikäli kirkolliskokous marraskuussa päättää, että homosuhteiden puolesta voidaan pitää rukouksia. Uskon myös, että nopealla aikataululla luovutaan siitä, että seurakunnan pastori voisi kieltäytyä tällaisen rukoushetken tai siunaustoimituksen pitämisestä. Tässä asiassa ei odoteta 20 vuotta, kuten siinä, että luovuttiin niistä lupauksista, jotka annettiin, kun kirkkoomme hyväksyttiin naispappeus. Nopeasti ja voimakkaasti aletaan rummuttaa näitä ajatuksia: Eihän kukaan kieltäydy rukoilemasta tummaihoisten puolesta tai siunaamasta heitä. Jos joku kieltäytyy rukoilemasta homosuhteen puolesta tai siunaamasta sitä, häntä tulee kohdella samalla tavalla kuin jos joku kieltäytyy siunaamasta ihonvärin tai vasenkätisyyden perusteella.

Täysin toisenlaiseen ratkaisuun kirkolliskokous päätyy, jos se pitää kiinni siitä, mitä Raamattu opettaa. Raamattu opettaa, että homosuhteessa eläminen tai tällaisten suhteiden harjoittaminen on Jumalan tahtoa vastaan. Sille, mikä on Jumalan tahtoa vastaan, kirkko ei voi pyytää siunausta. Ei edes rukoilla sen puolesta. Ihmisten puolesta, jotka rikkovat jossakin tietyssä asiassa Jumalan tahtoa vastaan, meidän tulee rukoilla. Mutta silloin rukous on muuta kuin avun ja tuen pyytämistä sille, mitä he tekevät.

Tänään Raumalla alkaa PieniSuuri -raamattukurssi. Opiskelemme viikonvaihteen ajan Ensimmäistä Pietarin kirjettä. Kurssi pidetään Unajan seurakuntakodissa (Unajantie 332). Aloitamme tänään perjantaina klo 18. Huomenna kurssi jatkuu klo 13. Sunnuntaina klo 10 on messu ja sen jälkeen kurssi jatkuu noin klo 14.30 asti. Olet lämpimästi tervetullut.

Korkein oikeus tuomitsi

2010-10-22T23:05:00.003+03:00

Uutiset kertoivat tänään, ettei korkein oikeus muuttanut käräjäoikeuden ja hovioikeuden pastori Ari Norrolle määräämää tuomiota. Hyvä ystäväni Ari oli kieltäytynyt toimittamasta messua yhdessä naispastorin kanssa. Hän oli tullut kutsuttuna vierailevana saarnaajana Hyvinkään seurakunnan jumalanpalvelukseen. Jumalanpalveluksen toimittajina piti olla vain miespuolisia pastoreita. Sakastissa vähän ennen jumalanpalvelusta selvisi, että näin ollutkaan. Ari oli kyllä tarjonnut sitä mahdollisuutta, että hän jäisi messusta pois, mutta sitä naispastori ei ollut pitänyt mahdollisena vaan oli poistunut paikalta. Ari tuomittiin sakkoihin. Ne eivät ole kovin suuret - vähän yli 300 euroa. Oikeudenkäyntikulut, jotka määrättiin Arin maksettavaksi, ovat varmaan useita tuhansia euroja.

Korkeimman oikeuden päätös tarkoittaa, ettei Suomen evankelisluterilaisen kirkon pastori voi kieltäytyä jumalanpalveluksen toimittamisesta, ei varmaan muistakaan työtehtävistä, vaikka jumalanpalveluksen toimittaminen tai muu tehtävä olisi vastoin hänen vakaumustaan. Se ei muuta asiaa, että vakaumus on pastorille syvä omantunnonasia. Eikä sekään että vakaumus perustuu Raamattuun, on teologisesti hyvin perusteltu ja mahtuu kirkkomme opin sisäpuolelle. Tai se että vakaumus ei ole pastorin yksityisajattelua vaan edustaa kristikunnan enemmistön näkemystä ja on omankin kirkkomme pitkään perinteen mukainen. Tai tietysti pastori voi toimia sen mukaan, mitä hän pitää oikeana ja minkä hän on oppinut oikeaksi Raamatun äärellä. Mutta siitä hän voi saada tuomion.

Keskustelin joskus juristin kanssa, miten hän neuvoisi toimimaan, jos pastori, joka pitää naispappeutta Jumalan tahdon vastaisena eikä siksi voi toimittaa messua naispastorin kanssa, joutuu vastaavaan tilanteeseen, johon Ari Norro joutui Hyvinkäällä. Tällainen tilanne voi tulla vastaan yllättäen ja siksi, että on tapahtunut katkos informaatiossa. Tai tällainen tilanne voi olla tarkoituksella viritetty ansa.

Juristi sanoi, että mikäli ei halua saada tuomiota syrjinnästä ja sakkoja, kirkon sakastista on parasta poistua nopeasti ja syytä kertomatta. Juristin mukaan syytä ei kannata kertoa silloinkaan, jos asiasta tehdään rikosilmoitus ja joutuu poliisin kuulusteluun. Kuulustelussa kannattaa sanoa vain se, että poistuin sakastista. Kysymykseen, miksi poistuit sieltä, on syytä olla vastaamatta ja sanoa vain, että poistuin. Juristi oli sitä mieltä, että mikäli pastori toimii näin, hänen tuskin voidaan katsoa rikkoneen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta vastaan ja tuomita syrjinnästä sukupuolen perusteella.

Hullultahan tällainen kuulostaa. Eikä tällainen toiminta tietenkään ole normaalien käyttäytymissääntöjen mukaista. Varmaan sekin mietityttää, voiko kristitty olla vastaamatta esivallan edustajan kysymykseen. Mutta hullulta tuntuu sekin, että tuomion saa siitä, mistä Ari tuomittiin.

Korkeimman oikeuden päätös kertoo varmaankin, mitä tulee tapahtumaan, mikäli kirkossamme otetaan käyttöön rukoushetket homosuhteiden puolesta, näiden suhteiden siunaaminen tai homoparien vihkiminen. Jos pastori kieltäytyy näistä tehtävistä, voidaan tehdä rikosilmoitus ja tuomioistuin määrää tuomion syrjinnästä ja katsoo pastorin toimineen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta vastaan. Nyt jotkut puhuvat siitä, ettei pastoreita pakoteta näihin toimituksiin. Ne puheet lienevät vain puheita nyt eikä niillä on merkitystä siinä vaiheessa, kun pastori on tuomittavana sen takia, ettei hän suostunut siunaamaan homosuhdetta.

Kuulin tänään radiosta myös professori Esko Valtaojan haastattelun. Hän on arvostellut kovin sanoin Päivi Räsästä siitä, mitä tämä sanoi homoseksuaalisuudesta ja homosuhteista. Harvoin kuulee niin fanaattista puhetta kuin tuossa haastattelussa. Se tuntui melkein pelottavalta. Tuntui siltä, että jos asia olisi Esko Valtaojasta kiinni, Päivi Räsänen ja muut hänen kaltaisensa siirrettäisiin leireille - kuten Neuvostoliitossa - elleivät ideologiset oppitunnit tuottaisi tulosta ja ihminen alkaisi ajatella Esko Valtaojan edellyttämällä tavalla.

Suuri voima

2010-10-20T23:28:00.004+03:00

Jumalan sanassa on suuri voima. Osoituksia siitä olemme nähneet viime päivinä. Televisio-ohjelmassa kansanedustaja ja puoluejohtaja sanoi muutaman lauseen siitä, mitä Raamattu sanoo. Ja tästä syntyi valtava kohu. Moni, joka tavallisesti käyttäytyy rauhallisesti ja asiallisesti, on käynyt uskomattoman kovilla kierroksilla. Moni on ollut raivoissaan ja päästänyt suustaan, mitä luultavasti myöhemmin itsekin katuu. Sen kimppuun, joka rauhallisesti kertoi Jumaalan sanan kannan, on hyökäytty tavoilla, joita on ollut vaikea uskoa todeksi. On vaikea uskoa, että jonkun ihmisen ajatukset ja niiden lainaaminen saisivat aikaan tällaisia reaktioita. Jumalan sana toisinaan saa aikaan tällaista. Siinä on ihmeellinen voima.

En jaksa uskoa

2010-10-19T10:58:00.003+03:00

Eilen A-studiossa haastateltiin arkkipiispa Kari Mäkistä viime päivien kohusta - kirkosta erotaan ja kiistellään, miten tulisi suhtautua homosuhteisiin. Haastattelu on nähtävissä Ylen Areenalla. Haastattelussa Kari Mäkinen sanoi, ettei kirkon pastoreita pakoteta homoliittojen siunaamiseen.

Kun naispappeus aikanaan hyväksyttiin kirkkoomme, niille, joiden mielestä naispappeus on Raamatun vastaista, luvattiin tilaa kirkossa. Heitä ei pakotettu vastoin heidän omaatuntoaan toimittamaan jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa ja luvattiin, ettei pakotettaisi jatkossaan. Kului parikymmentä vuotta ja nyt pakotetaan. Ja ellei suostu pakotukseen, erotetaan. Kari Mäkinen on erityisesti kunnostautunut näissä toimissa.

Itse en jaksa uskoa siihen, mitä arkkipiispa eilen lupasi. Ehkä joku jaksaa. Minusta tuntuu, että Kari Mäkinen itsekään ei ajattele, että kirkko antaisi tässä asiassa pastoreilleen vapauden toimia omantuntonsa mukaan. Miksi antaisi, kun ei anna toisessakaan vastaavassa asiassa? Mikäli homoliittojen siunaaminen hyväksytään kirkossa, vapaus voidaan antaa vähäksi aikaa. Jos ei heti voida ottaa kahta askelta, otetaan yksi ja vähän myöhemmin se toinen.

Raamattu ei ole täynnä ristiriitoja

2010-10-18T15:53:00.005+03:00

Tämän päivän Iltalehden painetussa versiossa on melkein aukeaman juttu otsikolla "Täynnä ristiriitoja". Toimittaja on ottanut Raamatusta kolme kohtaa, joissa kielletään homosuhteet - kaksi Mooseksen kirjoista Vanhasta testamentista ja yhden Uudesta testamentista Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille - ja laittanut näiden kohtien ylle otsikon "Näin Raamatussa sanotaan". Tämän otsikon vieressä on toinen otsikko: "... mutta noudatetaanko näitä?" Otsikon alla on neljä kohtaa Mooseksen laista. Niissä määrätään kuolemantuomio sille, joka aiheuttaa kuoleman toiselle, lyö vanhempiaan tai tekee työtä sapattina. Yhdessä kohdassa käsketään olla leikkaamatta hiuksia lyhyeksi ohimolta.

Toimittajan pyrkimys on selvä: Hän haluaa sanoa, että kristityt, jotka vetoavat homokysymyksessä Raamattuun, poimivat Raamatusta mielivaltaisesti toisia kohtia ja ottavat ne todesta. Toisista kohdista he eivät välitä. He ovat hyvin epäjohdonmukaisia. He pitävät homosuhteita Jumalan tahdon vastaisina, koska Raamattu sanoo niiden olevan Jumalan tahdon vastaisia, mutta heidän pitäisi vaatia myös kuolemantuomiota sille, joka lyö äitiään, koska Raamatussa on myös tämä määräys. Elleivät he vaadi kuolemaa, he toimivat mielivaltaisesti, mikäli sanovat homosuhdetta synniksi.

Toimittajan asiantuntemus tässä jutussa on äärimmäisen heikko. Tuskin mikään lehti sallisi vastaavaa monissa muissa asioissa. Toivoisi, että sillä, joka kirjoittaa näyttävän jutun Raamatusta, olisi jonkin verran tuntemusta Raamatusta ja siitä, miten Raamattu itse opettaa ymmärtämään sitä ja miten kristityt lukevat Raamattua.

Raamattu on kokonaisuus ja sitä tulee lukea kokonaisuuteena. Raamatussa on määräyksiä, jotka koskivat Israelin kansaa, joilla ohjattiin valitun kansan yhteiskunnallista elämää tai jotka määräsivät valitun kansan hengellistä elämää ja joita piti noudattaa vanhan liiton aikana. Raamattu itse opettaa, etteivät nämä määräykset koske muihin kansoihin kuuluvia - siis esimerkiksi meitä suomalaisia - eikä niitä tarvitse tai saa noudattaa uuden liiton aikana. Vanha liitto vaihtui uudeksi Jeesuksen maanpäällisen elämän, kuoleman ja ylösnousemisen myötä. Monet Mooseksen lain määräykset ovat määräyksiä, joita Israelin kansan tuli noudattaa vanhan liiton aikana mutta joiden mukaan ei enää tule toimia. Näitä ovat mm. kaikki ne määräykset, jotka on laitettu Iltalehden juttuun, ja annetaan ymmärtää, että Raamattuun vetoavat ovat epäjohdonmukaisia. Raamattua tulee lukea Uudesta testamentista - siis Jeesuksen ja hänen apostoliensa opetuksista - käsin. Jumalan ilmoituksen valo loistaa Vanhassa testamentissa. Kaikkein kirkkaimmin se loistaa Jeesuksessa ja hänen oppilaidensa kirjoituksissa Uudessa testamentissa.

En tarkoita, ettei Raamatun ymmärtämisessä ole koskaan mitään vaikeuksia. Mutta kirja, joka on täynnä ristiriitoja ja joka tekee johdonmukaisuuden mahdottomaksi, Raamattu ei ole, mikäli sitä luetaan niiden periaatteiden mukaan, joita se itse opettaa ja joiden mukaan kristityt ovat lukeneet sitä vuosisatoja ja -tuhansia.

Kirkon kanta

2010-10-17T23:13:00.005+03:00

Viime tiistain Ylen TV2:n keskusteluohjelman jälkeen Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta on eronnut yli 17.000 jäsentä. Keskusteluohjelma käsitteli homoseksuaalisuutta ja homosuhteita.

Helsingin Sanomien nettisivuilla - sama uutinen löytyy muualtakin - arkkipiispa Kari Mäkinen sanoutuu irti siitä, mitä Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen sanoi keskusteluohjelmassa. Mäkinen sanoo, että Päivi Räsänen puhui TV-keskustelussa äänellä, joka ei edusta kirkon ääntä. Tästä saa käsityksen, että kirkon kanta homoseksuaalisuuteen ja homosuhteisiin on toinen kuin mitä Päivi Räsänen kertoi kannakseen. Hän totesi lehtitietojen mukaan, että hän hyväksyy ihmiset, joilla on taipumus homoseksuaalisuuteen, mutta ei homoseksuaalisia suhteita, siis tämän taipumuksen toteuttamista.

Koska arkkipiispan puheista saa käsityksen, että kirkon kanta on toinen kuin Päivi Räsäsen edustama kanta, hänen pitäisi kertoa, mikä on kirkon kanta. Luulen, ettei Kari Mäkinen halua kertoa sitä, koska se on ainakin vielä tällä hetkellä se, mitä Päivi Räsänen sanoi. Homoseksuaalisuus ei ole väärin - siis että on taipumus homoseksuaalisuuteen. Mutta se on, mikäli toteuttaa tätä taipumusta ja harjoittaa homoseksuaalisia suhteita. Kun kirkkomme on ottanut kantaa tähän kysymykseen, se on linjannut kantansa näin. Tämä on myös Raamatun opetus.

Suomen evankelisluterilainen kirkko voi muuttaa kantaansa ja olla eri mieltä Raamatun kanssa. Sitä kirkkomme ei tietääkseni ainakaan vielä ole tehnyt tässä asiassa. Toivottavasti ei tee tulevaisuudessakaan. Kirkon kanta ei ole sama kuin arkkipiispa mielipide tai toive.

Onpa yksinkertaista

2010-10-15T14:20:00.005+03:00

Tiistaina Ylen TV2:lla oli koko myöhäisillan kestänyt ohjelma, jossa keskusteltiin homoseksuaalisuudesta, homoliitoista, niissä elämisestä, niihin suhtautumisesta, niiden siunaamisesta ja niihin kirkollisesti vihkimisestä.

Seuraava päivänä eroakirkosta.fi-sivuston mukaan kirkosta erosi yli 2500 ihmistä. Torstainakin eroajia oli yli 2000. Se on selvää, että suuri eroajien määrä oli seurausta mainitusta ohjelmasta.

Tänään Talouselämä-lehden nettisivuilla julkaisu juttu tiesi kertoa, kuka sai aikaan tällaisen ryntäyksen pois kirkosta. Syyllinen jutun mukaan on kansanedustaja ja Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen. Jutun mukaan hän laukoi niin jyrkkiä homovastaisia kannanottoja, että sai kahdessa päivässä noin 4500 kirkon jäsentä jättämään jäsenyyden. Talouselämän juttu löytyy osoitteesta www.talouselama.fi.

Jutun kirjoittaja sysää Päivi Räsäsen kannettavaksi myös sen suuren taloudellisen menetyksen, joka aiheutuu kirkolle näistä eroamisista. Olipa hän laskenut eurojen määriäkin, paljonko Päivi Räsäsen puheenvuorot maksoivat kirkolle.

Onneksi sittenkin harvoin lehdissä on asioita näin yksinkertaistavia juttuja. Elämä on monimutkaisempaa. Mistä jutun kirjoittaja tietää näiden noin 4500 kirkosta eroajan syy eroamiseen? Tuo joukko ei varmasti ole yhteinen. Siellä on niitä, jotka ovat täysin toista mieltä Päivi Räsäsen kanssa, ajattelevat hänen edustavan Suomen ev.lut. kirkkoa eivätkä halua kuulua siihen kirkkoon, jonka edustajalla on tuollaisia käsityksiä. Eroajien joukossa niitä, jotka ovat täysin toista mieltä ohjelmassa esiintyneen pastori Leena Huovisen kanssa - hän kannattaa homosuhteiden siunaamista - eivätkä halua kuulua kirkkoon, jonka pastori voi halutessaan toimittaa homosuhteen siunaamisen eikä siitä tule hänelle seuraamuksia. Nämä odottavat, että kirkko ja sen pastorit toimivat Raamatun opetusten mukaan.

Eroajissa on niitä, jotka ovat tyytyväisiä kirkon nykyiseen viralliseen linjaan tässä asiassa - sen mukaan homosuhteiden siunaamistilaisuuksia ei tule järjestää - mutta ajattelevat, että kirkko vähitellen liukuu siihen käsitykseen ja sen mukaiseen toimintaan, jota kansan enemistö pitää oikeana. He haluvat jättää kirkon jo tässä vaiheessa. Eroajiin kuuluu niitä, joita ei ärsyttänyt Päivi Räsäsen esiintyminen vaan joidenkin toisten kannanotot, joita on vaikea pitää kovin perusteltuina. Eroajissa on varmasti myös niitä, joille kysymys homosuhteiden siunaamisesta ei ole tärkeä. Heidän mielestään kirkko voi ratkaista tämän asian niin kuin tahtoo mutta sitä he eivät voi ymmärtää, että kirkossa tunnutaan keskittyvän tähän asiaan. Heidän mielestään pitäisi keskittyä aivan muihin asioihin. Eroajissa on niitä, jotka ovat jo pitkään syystä ja toisesta halunneet erota kirkosta, mutta selitys ratkaisulle piti vielä löytää - selitys jonka voi sanoa itselle ja toisille, vaikkei se olisikaan todellinen syy. Nyt se löytyi, ehkä jonkun ohjelmassa esiintyneen puheenvuoroista. Varmasti eroajilla on muitakin syitä.

Millainen määrä 4500 eroajasta kuuluu mihinkin ryhmään, on mahdoton sanoa. Olisi hyvä, jos tästä voitaisiin tehdä tutkimus. Se vain ei taida olla mahdollista, koska eroakirkosta.fi-sivustolla ei käsittääkseni kysytä eroamisen syytä. Sivuston ylläpitäjien mukaan nyt eronneiden keski-ikä on tavallista korkeampi. Se viittaisi siihen, että kirkosta on eronnut paljon myös homosuhteisiin torjuvasti suhtautuvia.

PS (kirjoitettu perjantaina 22.10) Sain muutama päivä sitten viestin, jossa kerrottiin, että eroakirkosta.fi -sivustolla voi kertoa myös syyn kirkosta eroamiseen. Kiitos Jori tiedosta. Tätä en tiennyt.

Kiirettä ja englantia

2010-10-12T06:39:00.004+03:00

On ollut viime päivinä ja viikkona melkoinen kiire. On ollut paljon erilaisia työtehtäviä. Niitä on ollut paljon senkin takia, että tänä syksynä Sleyn Satakunnan piirissä ei ole ollut kokoaikaista työntekijää. Pian on. Perjantaina 15.10. työn Satakunnan piirin teologina ja piirivastaavana aloittaa Juhana Tarvainen. Lämpimästi tervetuloa Juhana, Laura ja teidän mukava pieni poikanne Rauli. Tarvaisen perhe asettuu asumaan Poriin.

Tarkoitus on, että jo lauantaina olemme Juhanan kanssa yhdessä työssä. Lauantai-iltana on nuortenilta Kokemäellä Toikilla (Hiivolantie 183). Ilta alkaa klo 19.30. Tervetuloa! Ennen nuorteniltaa on messu Sleyn Huittisten rukoushuoneessa (Karpintie 7). Myös sinne olet tervetullut. Messu alkaa klo 18.

Jonkin verran kiirettä on lisännyt se, että olen tänä syksynä suorittanut lukion englannin kurssia. Olen siis istunut oppitunneilla, tehnyt läskyjä, opetellut epäsäännöllisiä verbejä, kääntänyt lauseita toiselle oppilaalle, lukenut tekstejä, kuunnellut puhuttua englantia ja yrittänyt ymmärtää näitä. Karkun evankelisella opistolla voi suorittaa lukion ja olen ollut siellä oppilaana. On ollut tarpeellista ja mielekästä parantaa aika vaatimatonta englannin kielen taitoa. Huomenna on ensimmäisen kurssin loppukoe. Olen suunnitellut, että osallistuisin ensi syksynä tai keväällä 2012 englannin ylioppilaskirjoitukseen, vaikka olen joskus muinoin kirjoittanut englannin. Tällainen tavoite laittaa mukavuudenhaluisen opiskelemaan. Kuten tekee myös kurssin loppukoe. En haluaisi aivan nolata itseäni.

Siinä määrin kiire on ollut, että olen ehtinyt kirjoittaa huonosti nettipäiväkirjaani. Toivottavasti lähiviikkoina kiire vähän hellittää.

Kiitos, Irmeli

2010-09-29T15:58:00.003+03:00

Viime sunnuntaina Vammalan seurakuntatalossa oli Sastamalan seurakunnan pyhäkoulusihteerin Irmeli Kulonpään lähtöjuhla. Irmeli siirtyi eläkkeelle tehtyään pitkää hyvin merkittävää työtä seurakunnan lapsi- ja perhetyössä. Saimme olla Irmelin kanssa työtovereita noin kymmenen vuotta. Alla puhe, jonka pidin tässä juhlassa.

Hyvät ystävät. Ja Irmeli aivan erityisesti.

"Mitä sinäkin ymmärrät eläkkeelle siirtymisestä?" Tällainen kivahdus kuultiin eräässä lähtöjuhlassa. Nuorempi pastori puhui siitä, millaista on siirtyä eläkkeelle ja olla sillä – millaisia uusia mahdollisuuksia tämä elämänvaihe tarjoaa. Puheen keskeytti kivahduksella juuri eläkkeelle siirtynyt, jonka lähtöjuhlaa vietettiin.

Kun en minäkään taida ymmärtää mitään eläkkeelle siirtymisestä, en puhu siitä. Mutta muistelen menneitä, joista jotakin tiedän.

Tulin työhön Sastamalan seurakuntaan – tai se oli silloin Tyrvään seurakunta – vuonna 1998. Olin asunut Vammalassa kolmisen vuotta. Tunsin joitakin seurakunnan työntekijöitä mutta totta kai uuteen työyhteisöön tulo jännitti. Miten työ alkaisi sujua? Pääsenkö sisälle työyhteisöön, saako siinä paikan, joka tuntuu minusta hyvältä? Miten seurakuntalaiset suhtautuvat minuun? Oli hyvä tulla ja hyvä olla. Oli muitakin, jotka vaikuttivat siihen, että oli hyvä tulla ja olla. Sinä, Irmeli, olit ilman muuta yksi niistä, jotka vaikuttivat tähän. Olit kiinnostunut uudesta työntekijästä. Kysyit, mitä kuuluu, millainen perhe sinulla on, miten työ on alkanut, miten olet jaksanut. Vedit mukaan erilaisiin tehtäviin ja töihin. "Olen suunnitellut tällaista, olen menossa päiväkotiin tai muualle, tule mukaan, tehdään yhdessä." Annoit palautetta, usein myönteistä ja kannustavaa, joskus kriittistä, ja sekin oli tarpeen.

Irmeli, sinulla on erityinen lahja luoda kontakteja uusiin ihmisiin. Sinulla on erityinen lahja vetää mukaan. Olen kiitollinen, että minun kohdallani, kun tulin uutena työntekijänä seurakuntaan ja sen jälkeen, käytit tätä lahjaa.

Sain myöhemmin vastuulleni lapsi- ja perhetyön. Siinä joukossa, joka teki tätä työtä, oli hyvä toimia. Oli erilaisia työntekijöitä. Kaikki pidimme tätä työtä hyvin tärkeänä. Kaikilla oli halu kertoa lapsille ja vanhemmille sitä parasta uutista. Sinä, Irmeli, olit meistä varsinkin se, jolla oli uusia ideoita. "Kokeillaan tällaista työtapaa. Olin siellä ja näin, että siellä tämä työtapa toimi hyvin. Tai kuulin tällaisesta toimintatavasta. Tai sain tällaisen idean." Tähän tapaan usein työkokouksissamme tai kahden kesken sanoit. Ja olit innostunut uudesta toimintatavasta, hämmästyttävän innostunut sen huomioon ottaen, että olit tehnyt tätä työtä jo useamman vuosikymmenen. Ideasi olivat hyviä senkin takia, että ne oli yleensä mahdollista toteuttaa. Ne olivat jalat maassa suunniteltuja toimintatapoja.

Paljon uusia toimintatapoja otettiinkin käyttöön. Alettiin pitää viisivuotiaille ja heidän vanhemmilleen tilaisuuksia. Perhekirkkoja pidettiin säännöllisesti. Käytiin tervehtimässä kodeissa nelivuotiaita heidän syntymäpäivänään ja heille annettiin lastenraamattu. Pidettiin lastenkirkkoja päiväkodeissa. Nämä ja monet muut olivat ideoitasi, joihin me muut lähdimme mukaan.

Tarvitaan uusia toimintatapoja. Tarvitaan uusia tapoja julistaa sitä sanomaa, joka ei muutu. Niistä toimintatavoista, jotka toimivat, ei pidä luopua, mutta niistä täytyy, joista aika on kulkenut ohi. Tarvitaan niitä, jotka näkevät, miten nyt tulee toimia. Tarvitaan rohkeutta tehdä joskus suuriakin muutoksia. Tarvitaan sitä, että jalat ovat kuitenkin maassa. Sinä, Irmeli, olit ja olet uusien hyvien toimintatapojen löytäjä.

Olimme ja olemme Irmelin kanssa samaa mieltä monista asioista. Joistakin asioissa olemme eri mieltä. Ainakin itse olen kokenut, että me voimme olla eri mieltä. Meidän ei tarvitse riidellä niistä asioista, joista olemme eri mieltä. Itse olen kokenut, että sinun kanssasi on ollut helppo olla eri mieltä. Ymmärrämmehän tämän oikein. Voi olla, että joku toinen on kokenut toisin. Olethan, Irmeli, vahva persoona. Varmasti joku on kokenut, että minun kanssani on vaikea eri mieltä. Ehkä minäkin olen aika vahva persoona. Mutta minun mielestäni me olemme voineet olla eri mieltä, ja silti olemme ystäviä, voimme puhua asioista, niistäkin, joista ajattelemme eri tavoin, on hyvä olla ja voimme tehdä työtä yhdessä. Ehkä tätä on helpottanut se, että me molemmat ajattelemme mielessämme: minä kuitenkin olen oikeassa.

Joskus on sanottu, että yksi ihmisen suuruuden tai pienuuden mittari on se, voiko hänen kanssaan olla eri mieltä. Siihen suuntaan tulisi kasvaa, että toinen voi olla kanssani eri mieltä.

Se ei tietenkään ole niin merkittävää, mitä mieltä me olemme mistäkin asiasta. Varsinkaan näissä seurakunnan asioissa se ei ole ratkaisevaa. Ratkaisevaa on se, mitä mieltä Raamattu on. Mihin asiaan Raamattu ei ota kantaa, siitä voimmekin olla eri mieltä. Mihin se ottaa kantaa, siinä asiassa meidän pitäisi olla Raamatun kannalla.

Asenne elämään voi olla, että katsotaan lähinnä taaksepäin. Haikaillaan mennyttä. Sinun elämänasenteesi, Irmeli, se ei ole ollenkaan. Menneitä ei pidä unohtaa. Niistä voi oppia paljon, niistä saa sitä elämänkokemusta, joka on todella tärkeä pääoma. Mutta menneessä ei pidä elää. Tulisi elää tätä hetkeä ja tulisi katsoa eteenpäin. Tämä hetki ja tuleva on tärkeämpää kuin mennyt.

Katsotaan eteenpäin. Ja katsotaan pidemmälle eteenpäin. Tarkoitan sitä, että ei katsota vain tuleviin päiviin, kuukausiin tai vuosiin tässä elämässä. Katsotaan sinne, mitä on tämän elämän jälkeen. On taivas, ikuinen elämä Jumalan luona. On se todellisuus, jossa ei ole mitään pahaa. Kaikki on hyvin. Taivasta saisimme ajatella enemmän kuin ajattelemme. Miten sinne pääsemme? Raamattu lupaa, että sinne pääsee tavallinen syntinen ihminen Jeesukseen uskomalla. Jeesus on kuollut puolestamme, so-vittanut syntimme, järjestänyt meille Jumalan armon, anteeksiantamuksen. Jeesuksen turvissa pääsemme ikuiseen elämään. Jeesuksen turvissa on se, joka on kastettu hänen omakseen ja uskoo häneen.

Katsotaan pidemmälle eteenpäin. Katsotaan taivaaseen. Ja siitä saa myös voimaa elää tätä elämää.

Irmeli, kiitos sinulle, lämmin kiitos. Voimia, hyvän Herramme siunausta sinulle ja rakkaillesi tähän päivään ja tuleviin.

Ymmärrän hyvin, vaikka olisin toivonut toisin

2010-09-17T21:39:00.008+03:00

Luin seurakuntavaalien ehdokaslistat Sastamalan seurakunnassa. Eniten huomio kiinnittyi siihen, että listoilta puuttui monia sellaisten nimiä, jotka ovat olleet seurakunnan luottamuselimissä vuosia tai vuosikymmeniä ja jotka ovat mukana jonkin Sastamalassa vaikuttavan herätysliikkeen toiminnassa. Muutamat näistä saivat edellisissä vaaleissa hyvin paljon ääniä. Ilmeisesti he eivät enää ole halunneet asettua ehdokkaaksi.

Olisin toivonut, että monet näistä olisivat edelleen mukana seurakunnan luottamuselimissä. Heitä tarvittaisiin niissä. Toisaalta ymmärrän hyvin, etteivät he ole ryhtyneet ehdokkaiksi. Varmasti monet ovat turhautuneita. He kokevat, etteivät voi vaikuttaa asioihin tai voivat niin vähän. Seurakuntaa viedään suuntaan, johon heidän mielestään sitä ei pitäisi viedä, mutta heillä ei ole eikä anneta mahdollisuutta korjata suuntaa. On nykyisiä luottamushenkilöitä, joille menneet vuodet Sastamalan seurakunnassa ovat olleet hyvin raskaita. On ymmärrettävää, että he haluvat päästä vähemmällä ja käyttää aikaansa ja voimiaan siellä, missä he kokevat saavansa aikaan hyödyllistä. Seurakunnan ja kirkon johdon taholta monet herätysliikkeisiin sitoutuneet luottamusmiehet ovat kuulleet tai heidän on annettu ymmärtää, ettei heitä kaivata seurakunnassa - he hajottavat, heillä ei ole positiivista annettavaa eikä hengellisyyttä, joka heille on rakasta, pidetä osana paikallisseurakunnan elämää tai toimintaa. Kun työnnetään pois, ei ole ihme, että jotkut lähtevät.

Varmasti on niitä, jotka ovat tyytyväisiä, kun katsovat ehdokaslistoja. Seurakunnan luottamuselimet puhdistuvat henkilöistä, joita heidän mielestään ei pitäisi olla niissä. Minusta seurakunnalle suuri menetys on aina, jos ne, jotka haluavat sitoutua luterilaiseen uskoon, ottavat etäisyyttä paikallisseurakuntaan eivätkä jaksa kantaa vastuuta siinä. Tällä en tarkoita, ettei nyt julkaistuilla listoilla olisi ollenkaan hyviä ehdokkaita. On mielestäni oikeinkin hyviä. Toivottavasti he tulevat valituiksi. Myös sitä toivon, että monet niistä, jotka ovat turhautuneita tai pettyneitä seurakuntaan, jaksaisivat lähteä äänestämään vaaleissa.

Risti jää

2010-09-11T00:02:00.004+03:00

Toissapäivänä torstaina Sastamalassa oli reserviläisjärjestöjen järjestämä ilta. Siihen kuului esitelmä ja iltakirkko. Antti Saarelma piti Vammalan seurakuntatalossa esityksen kokemuksistaan Afganistanissa. Antti toimi maassa vuoden viestiupseerina ryhmässä, joka liikkui paljon Pohjois-Afganistanin aavikoilla, vuoristoissa ja kapeilla teillä. Hyvä, mielenkiintoinen esitelmä. Olosuhteet maassa ovat nyt vielä vaativammat kuin mitä ne olivat silloin, kun itse olin siellä. Antti palasi noin puoli vuotta sitten Suomeen.

Esitelmän jälkeen Antilta kysyttiin, onko hänen mielestään perusteltua, että länsimaalaisia sotilaita on Afganistanissa. Hän vastasi kertomalla, mitä monet tavalliset afgaanit sanoivat hänelle ja muille rauhanturvaajille. He sanoivat tämäntapaista: Hienoa että olette täällä. Teitä tarvitaan täällä nyt. Tuotte meille turvallisuutta. Ellette olisi täällä, täällä käytäisiin veristä, raskasta sisällissotaa. Tai talebanit ottaisivat vallan ja sitä emme tahdo.

Pidin puheen iltakirkossa Pyhän Olavin kirkossa. Se on tässä alla.

- - - - -

Tämä kirkko paloi syyskuussa 1997, 13 vuotta sitten. Alttari, penkit, lehterit, katto, esineet, joita oli täällä kirkkosalissa – kaikki paloivat. Yksi esine jäi: kirkon alttaripöydällä pidetty vanha puinen krusifiksi, ristiinnaulitun Jeesuksen kuva. Ei tapahtunut suoranaista ihmettä. Tai miksei tätä voi sanoa ihmeeksi: vanha ristiinnaulitun kuva oli poikkeuksellisesti pois täältä kirkosta, kun tuhopolttaja tuli. Ja niin se säilyi.

Risti jäi. Se muistuttaa tästä: Se, mitä risti julistaa, jää. Se kestää. Se ei lakkaa olemasta voimassa. Se kestää, vaikka mikään muu ei kestäisi. Se on totta, vaikka mikään muu ei olisi. Vaikka kaikki muuttuisi. Se jää silloinkin, kun menetämme tämän ja vielä tuonkin.

Mitä risti julistaa? Mitä se haluaa sanoa? Ajattelen nyt kahta asiaa.

Jeesus ajatteli toisia. Hän toimi toisten hyväksi. Hän kärsi toisten puolesta – meidänkin puolestamme. Hän luopui siitä, mitä hänellä oli, että meille kävisi hyvin. Sen takia hän riippui ristillä.

Risti julistaa: Etkö tekisi jotakin samaa? Ei sinun tarvitse riippua ristillä. Toivottavasti sitäkään tilannetta ei tule, että meidän tarvitsisi muuten kuolla toisten puolesta. Mutta jotakin samaa voimme tehdä: Ajatella toisia, toimia toisten hyväksi, luopua jostakin, mitä meillä on tai mihin meillä on oikeus, jotta toisella olisi hyvä tai parempi olla. Joskus kärsiä toisten takia.

Ehkä se, että pitäisi tehdä näin, on hyvin vierasta tälle ajalle ja niille ajatuksille, jotka ovat tavallisia ja joiden mukaan toimitaan. Minä, minulle, minulle ensiksi ja minulle eniten – ne ovat niitä tärkeitä sanoja tänä aikana. Moni pitää tyhmyytenä, ettei yrittäisi ottaa itselleen mahdollisimman paljon, kaikkea, mitä voi saada. On selityksiä, miksi ei kannata jakaa siitä, mitä itsellä on. Toisaalta moni valittaa sitä, että maailmamme on kova. On paljon tarkoituksettomuutta, elämä tuntuu turhalta. Uskon, että nämä liittyvät toisiinsa. Jos ajatellaan vain tai lähinnä itseä, se tekee maailmasta kovan. Se ei siunaa elämää, ei edes omaa elämää. Se ei anna, mitä ihminen tarvitsee. Se tekee elämästä tarkoituksettoman tuntuisen. Mutta se siunaa, jos ajatellaan toisia ja toimitaan toisten hyväksi.

Ehkä elämässäsi on juuri nyt sellainen tilanne, jossa voit toimia toisen hyväksi. Se ei välttämättä ole valtavan suuri asia. Pienentuntuinenkin voi olla hyvin tärkeä. Jeesuksen risti julistaa: Toimi niin, että ajattelet toisia, toimi toisten hyväksi. Tai meidän elämäämme kaiken kaikkiaan tulisi leimata, ettemme ajattele vain itseämme. Ei aina ja kaikessa tarvitse luopua siitä, mitä itselle on, ja toimia vain toisten hyväksi. Mutta niin tulisi tehdä useammin kuin teemme.

Risti julistaa vielä suurempaa asiaa. Se julistaa anteeksiantamusta. Kuolemallaan Jeesus järjesti meille anteeksiantamuksen - sen että Jumala antaa meille anteeksi. Hän otti kuin omakseen meidän pahat tekomme. Hän kärsi rangaistuksen, joka pahoista teoista täytyy kärsiä – ja jonka me olemme ansainneet, koska olemme tehneet pahaa. Siksi me saamme anteeksi. Jumala antaa meille anteeksi.

Ehkä jokin paha teko painaa sinua erityisesti. Ehkä ajattelet jotakin tilannetta, jossa olisi pitänyt toimia toisen hyväksi mutta toimit itsekkäästi ja ajattelit vain omaa parastasi. Se on hyvä, jos pahat tekomme toisinaan painavat meitä. Se on tervettä, että tuntee syyllisyyttä. Se on Jumalan työtä meissä. Jumala ei kuitenkaan tahdo jättää meitä siihen, että tunnemme vain syyllisyyttä. Jeesuksen risti julistaa anteeksiantamusta. Saat kaiken pahan anteeksi. Niin itse Jumala vakuuttaa. Ja se koskee sinuakin.

Muutama vuosi sitten täältä kutsun pois saanut, Lapuan piispakin toiminut Eero Lehtinen kertoi erään tapahtuman viime sotien ajalta. Eero Lehtinen toimi silloin joukkueenjohtajana. Sotilas hänen joukkueestaan haavoittui pahoin. Joukkueenjohtaja meni vielä tapaamaan miestä joukkosidontapaikalle. Haavoittunut kysyi: - Herra luutnantti, sanokaa, pääseekö tällainen tavallinen mies taivaaseen. Luutnantti vakuutti: - Pääsee, koska Jeesus on kuollut kaikkien puolesta ja järjestänyt kaikille anteeksiantamuksen.

Risti julistaa anteeksiantamusta. Anteeksiantamuksen turvissa tavallinen ihminen, syntinen, pahaa tehnyt, voi kohdata pyhän Jumalan ja pelastuu. Pelastuu taivaaseen ikuiseen elämään. Sinne pääsee jokainen, joka uskoo Jeesukseen. Jokainen, joka turvautuu ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Vapahtajaan.

Afganistanissa mielenkiintoisia hetkiä olivat ne, joina istuimme islamin oppineiden kanssa, puhuimme pienistä ja suurista asioista, joskus söimme yhdessä tai joimme teetä. Näissä tilanteissa tuli selväksi, että islaminuskoisilla ja meillä kristityillä on paljon yhteistä. On paljon yhteistä siinä, mitä sanomme Jumalasta, Jumalan tahdosta, oikeasta ja väärästä tai terveestä elämästä. Toisaalta tajusi myös sen, miten paljon islamista puuttuu. Siitä puuttuu risti – se mitä Jeesuksen risti julistaa. Siitä puuttuu se, mikä on kaikkein parasta, tärkeintä.

Risti säilyy. Se, mitä se julistaa, pysyy. Se on totta kaikissa vaiheissa, tilanteissa, joita tässä elämässä on. Ja se on totta tämän elämän jälkeen.

Hame- ja housuväen leiri

2010-08-26T12:58:00.003+03:00

Avioliitto tarvitsee hoitamista. Avioliiton hoitaminen ei yleensä tarkoita ihmeellisiä asioita. Hoitamista on, että puolisot ovat yhdessä. On aikaa, joka on varattu nimenomaan heille kahdestaan. Hoitamista on, että puhutaan asioista, suuremmista ja pienemmistä, joista toisella tai molemmilla on tarve puhua. Tehdään yhdessä, mistä ainakin toinen pitää. Ja sitäkin avioliiton hoitaminen voi olla, että kuullaan toisten parien kokemuksia - mikä heille on tärkeää avioliitossa, miten he ovat selviytyneet vaikeista tilanteista, mikä on auttanut ja auttaa heitä, mistä he ovat kiitollisia, kun ajattelevat liittoaan.

Eivät vain vaikeuksissa olevat avioliitot tarvitse hoitomista. Sitä tarvitsee jokainen avioliitto. Eikä sellaisia avioliittoja olekaan, joissa ei olisi vaikeuksia.

Hyvä mahdollisuus avioliiton hoitamiseen on lauantaina 9. ja sunnuntaina 10.10. Tuolloin Karkun evankelisella opistolla on Hame- ja housuväen avioliittoleiri. Leirin aikana puhutaan mm. naisen ja miehen erilaisuudesta, riitelemisestä ja siitä, miten voimme osoittaa toista kohtaan välittämistä ja rakkautta. Alustajina ovat Liisa ja Pentti Rantanen, Tiina Järvensivu ja Sami Törmä ja Hilkka ja Paavo Toikka. Aikaa varataan siihen, että avioparit voivat olla ja puhua kahdestaan. Leiriä ovat valmistelemassa Elina ja Tero Honkamäki, Marja ja Erkki Koskenniemi, Laura ja Petri Kulju, Tuula ja Ari Kuusela, Katri ja Jouni Perttula, Hilkka ja Paavo Toikka sekä Minna ja Jari Rankinen.

Leiri maksaa avioparilta 120 euroa. Hinta kantaa kahden täysihoidon omin liinavaattein ja leirin ohjelman.

Olet lämpimästi tervetullut, sinä ja puolisosi. Lisää voit kysyä opistolta Karkusta ja sinne voit ilmoittautua - puh. 03 513 4151 tai www.keokarkku.fi.

Tähän viikonvaihteeseen ei ole suunniteltu lastenhoitoa. Leiri on siis tarkoitettu puolisoille kahdestaan.

Kaksi hienoa mahdollisuutta

2010-08-18T21:43:00.003+03:00

Ehkä mietit, mitä tekisit tänä syksynä. Ehkä et saanut opiskelupaikkaa, jota tavoittelit. Tai muusta syystä mietit, mitä tekisit. Mitä jos lähtisit opiskelemaan Karkun evankeliselle opistolle? Maanantaina 30.8. siellä alkaa kaksi kurssia: raamattukurssi ja gospellinja. Raamattukurssista kerrotaan lisää osoitteessa keokarkku/raamattukurssi ja gospellinjasta osoitteessa keokarkku/gospellinja. Suosittelen näitä kursseja. Voi olla, että niiden myötä Jumala antaa paljon sellaista, mitä olet kaivannut elämääsi. Toimi nopeasti ja vielä ehdit mukaan.

Rippikoulun jälkeen

2010-08-12T08:57:00.004+03:00

Viime sunnuntaina Sastamalan keskiaikaisessa kirkossa oli konfirmaatiomessu. Konfirmoitiin 24 nuorta. Messua edelsi melkein kahden viikon rippikoululeiri Karkun evankelisella opistolla. Näitä Sleyn järjestämiä leirejä on opistolla kesäisin kolme. Olen siis ollut rippikoulussa.

Monissa seurakunnissa rippikoululeirejä on tuntuvasti lyhennetty. Viikko taitaa olla aika tavallinen pituus. On niitäkin seurakuntia, joissa leiri kestää vain viisi päivää. Opetusta on siirretty syksylle, talvelle ja keväälle arki-iltoihin ja viikonvaihteisiin. Kirkkomme järjestöjen, kuten Sleyn, rippikoululeireille tulee osallistujia eri puolilta Suomea ja ulkomailtakin. Sen takia kokoontumisia ei voi olla etukäteen, paitsi tietysti ne kokoontumiset, jotka ovat kunkin omassa seurakunnassa. Tästä syystä leirin tulee olla pitkä, melkein kaksi viikkoa.

Olen pitänyt noin viikon mittaisia leirejä ja näitä pidempiä. Minun mielestäni pitkä leiri on parempi. Pitkällä leirillä tutustutaan paremmin toisiin ja päästään paremmin leirifiilikseen, mikä sekään ei ole merkityksetön asia. Leirillä uskonasioihin voidaan syventyä paremmin ja siksi pidän parempana, että rippikoulua käydään leirillä kuin arki-iltaisin tai lauantaisin seurakuntatalolla. Syksyllä, talvella ja keväällä nuoret ovat usein väsyneitä eivätkä rippikoulun asiat jaksa kiinnostaa. Se ei ole niin ihme - takana on aika pitkä koulupäivä tai kouluviikko ja näiden jälkeen opiskelu jatkuu rippikoulussa. Myös leireillä voi olla hyvin väsyneitä rippikoululaisia - ja on, jos yöllä ei nukuta. Pitkällä leirillä erityisesti on tärkeää, että nukutaan.

Kirkkomme järjestöjen ja herätysliikkeiden rippikoululeireille tulee siis väkeä eri puolilta Suomea ja kauempaakin. Tavallista on, että nuori ei tunne rippikouluun tullessaan ketään etukäteen. Se, että tullaan joukkoon, jossa kaikki ovat vieraita tai josta tuntee etukäteen yhden - sen parhaimman kaverin jonka kanssa on päättänyt lähteä rippikouluun muualle kuin kotiseurakuntaansa - on yleensä oikein hyvä asia. Mukana eivät tule ne roolit, jotka ovat tutussa joukossa. Näyttää siltä, että uskonasioiden miettiminen ja niistä puhuminen on helpompaa vähän vieraampien kesken kuin niiden kanssa, joiden kanssa on oltu tekemisissä päivittäin koulussa.

Rippikoulun isot ovat aivan ratkaisevia rippikoulun onnistumisen kannalta. Ratkaisevaa on, miten he luovat kontaktia rippikoululaisiin, miten he vetävät mukaan varsinkin niitä, jotka jäävät helposti sivuun, millaista ilmapiiriä he luovat leirille, tukevatko he puheillaan ja toiminnallaan rippikoulun opetusta, antavatko he mallin siitä, millainen on kristitty nuori, ja vetävätkö he rippikoululaisia mukaan seurakunnan elämään rippikoulun jälkeen. Iloitsin vasta päättyneessä rippikoulussa erityisesti isoista ja vanhemmista isoista, joita Karkun evankelisella opistolla kutsutaan emoksi ja sudeksi. He tekivät valtavan hienoa työtä. Tai ehkä työ on huono sana - niin hienolla tavalla he olivat riparilla isosiskoja ja -veljiä.

Olen pitänyt sekä paikallisseurakunnan että kirkkomme järjestön rippikouluja. Näiden rippikoulujen välillä on aika suuri ero. Läheskään kaikki järjestöjen rippikouluihin tulevat eivät tule jonkin herätysliikkeen tai selkeästi kristityistä kodeista. Toki monet tulevat. Lähes kaikkia kirkon järjestöjen leireille tulevia yhdistää kuitenkin se, että kodissa arvostetaan rippikoulua. Ja yleensä ainakin herätysliikkeiden leireille lapsiaan lähettäviä koteja yhdistää se, että arvostetaan sitä, että rippikoulussa paneudutaan nimenomaan uskonasioihin, opetetaan Raamattua, käskyjä ja uskomme kohtia ja tämä tehdään perinteisen luterilaisen uskon mukaan. Järjestön leiri maksaa tietääkseni aina selvästi enemmän kuin paikallisseurakunnan leiri. Riparin arvostamisesta kertoo, että korkeampi maksu ollaan valmiita maksamaan. Se, että monet tulevat kodeista, joissa uskonasiat ovat esillä ja uskoa eletään todeksi, ja että loputkin ovat kodeista, joissa arvostetaan riparia ja yleensä arvostetaan Raamatun opettamista, luo riparille sellaisen ilmapiirin, jota ei aina ollut niillä leireillä, joita pidin ollessani paikallisseurakunnan palveluksessa. Tällä en tarkoita, että seurakunnan leirit ovat huonoja tai aina huonompia kuin kirkollisen järjestön leirit. Usein ilmapiiri järjestön leirillä on kuitenkin enemmän uskoon ohjaava ja uskoa vahvistava.

On hyvin merkittävää, että melkein kaikki suomalaiset nuoret käyvät rippikoulun. On erinomainen mahdollisuus opettaa ja oppia. Rippikoulun opettajana kipuilen sen kanssa, osaanko käyttää tämän erinomaisen mahdollisuuden. En varmasti osaa niin hyvin kuin pitäisi. Onneksi saa uskoa, ettei uskon syntyminen ja vahvistuminen ole meidän työmme tulos. Ne ovat Jumalan tekoja, joita Jumala tekee siellä, missä opetetaan hänen sanaansa ja pyydetään kylvetylle siemenelle kasvua.

Jumala tekee yhä työtään. Emme näe toisen sydämeen mutta jotakin - joskus paljonkin - voi nähdä siitä, mitä Jumala on saanut aikaan ihmisen sydämessä. Silmät ja korvat seuraavat tarkasti opetusta, tehdään kysymyksiä, jotka kertovat, että uskonasioita on mietitty paljon, ja sanotaan jotakin, joka kertoo, että on löydetty suurin aarre. Vasta päättyneellä riparilla kuulin monta hyvää iltahartautta isoiltamme. Yksi kosketti erityisesti. Iso kertoi omasta tiestään. Vuosi sitten hän oli itse rippikoululainen eikä ottanut rippikouluun mukaansa edes Raamattua, koska ei tullut ajatelleeksi, että sitä voisi tarvita. Leirikirjeessä kyllä kerrottiin, että Raamattu tarvitaan. Uskonasiat eivät millään tavalla eläneet hänelle. Nyt hän kertoi löytäneensä sen turvan, joka kestää tässä elämässä ja tämän elämän jälkeen. Nyt Raamattu oli mukana, kuten on ollut mukana monissa tilanteissa vuoden aikana riparin jälkeen. Tällaisia ihmeitä saimme seurata silläkin riparilla, joka päättyi viime sunnuntaina konfirmaatioon.

Suunnitelma on, että ensi kesänä vedän rippikoulun Karkun evankelisella opistolla ti 26.7. - su 7.8. Tiedätkö jonkun, joka miettii, missä kävisi vuoden kuluttua rippikoulun? Tämä on yksi hyvä mahdollisuus. Tässä ryhmässä on vielä joitakin paikkoja vapaana. Kysyä lisää ja ilmoittautua voi soittamalla opistolle Karkkuun, puh. 03 513 4151.

Teologiset päivät

2010-07-26T20:07:00.002+03:00

Kolmen viikon kuluttua Karkussa evankelisella opistolla on Raamattu- ja lähetysteologiset päivät. Joko olet ilmoittautunut? Lämpimästi tervetuloa.

Päivien teema on oikea ja väärä. Alla ohjelma ja yhteystiedot imoittautumista tai tiedusteluja varten.

Päiville voi tulla myös lapsen kanssa. Lastenhoito on järjestetty.

OIKEA JA VÄÄRÄ

Raamattu- ja lähetysteologiset päivät su 15. – ti 17.8.2010
Karkun evankelisella opistolla

Sunnuntai 15.8.

Klo 11.30 Tervetuloa, lounas ja majoittuminen
Klo 13 Messu, liturgia pastori Jari Rankinen, saarna emerituspiispa Olavi Rimpiläinen
Klo 14.30 Kahvi
Klo 15 Päivien avaus, Jari Rankinen
Klo 15.15 Missä ovat kristillisen etiikan juuret? Opettiko Paavali oikeasta ja väärästä kuten sen ajan moraaliopettajat? TT Erkki Koskenniemi
Klo 16.30 Päivällinen
Klo 17.30 Työpajat
- Oikea ja väärä islamissa. Sharia laki, kunnia, häpeä ja omatunto. Onko kristinuskon ja islamin opetus oikeasta ja väärästä sama? Toimitusjohtaja Harri Lammi
- Määrääkö raha oikean ja väärän? Miten on yhteiskunnassa, kirkossa, minun elämässäni? Ekonomi Heikki Mäki-Pesola
- Oikea ja väärä mediassa. Miten sinuiksi median pelisääntöjen kanssa? Miten kääntää epäedullinen myönteiseksi? Miten puhua ihmisiä puolelleen? Kustannuspäällikkö Sonja Falk ja viestintäpäällikkö Martti Haverinen
- Kirkon ja evankelisen herätysliikkeen tulevaisuudesta. Luterilaisessa tunnustuksessa pitäytyvien teologien asema. Vanhempien teologien neuvot nuoremmille. Työpaja teologian opiskelijoille. Rovastit Lasse Nikkarikoski ja Heikki Haataja
Klo 19 Liikuntaa
Klo 20.30 Sauna ja iltapala
Klo 22 Iltahartaus, teol.yo. Antti Koskenniemi

Maanantai 16.8.

Klo 8 Aamupala
Klo 8.45 Aamuhartaus ja raamatuntutkistelu ”Kristus on lain loppu”, pastori Esa Luomaranta
Klo 9.45 Edinburgin konferenssista 100 vuotta, tietoisku
Klo 10 Miten ratkaistaan oikea ja väärä? Järki ja yleinen moraalitajuko päättävät? Vaatiiko rakkaus rikkomaan Raamatun käskyjä? TT Olli Vainio
Klo 11.30 Lounas
Klo 12.45 ”Vaikka enkeli taivaasta ...” Oikea ja väärä jumalasuhde. Pastori Tom Omollo
Klo 14 Päiväkahvi
Klo 14.30 Työpajat
- Oikea ja väärä seksuaalietiikassa. Kristillisen avioliittoetiikan opetus lähetystyössä ja mitä siitä voidaan oppia Suomen oloihin? Pastorit Tom Säilä ja Tom Omollo
- Määrääkö raha oikean ja väärän? Ekonomi Heikki Mäki-Pesola
- Oikea ja väärä mediassa. Kustannuspäällikkö Sonja Falk ja viestintäpäällikkö Martti Haverinen
Klo 16.15 Onko olemassa kaikkia koskeva oikea ja väärä? Miten evoluutioteoria on vaikuttanut tajuun oikeasta ja väärästä? TT Timo Eskola
Klo 17.30 Päivällinen
Klo 18.30 Lähetysjuhla, pastori Tom Omollo, TT Reijo Arkkila, Kenian-lähetit Tuula Leppänen ja Anja-Maija Vanhanen, Sleyn Kenian lähetystyötä 40 vuotta.
Klo 20.15 Liikuntaa
Klo 21 Sauna ja iltapala
Klo 22 Iltahartaus, teol.yo. Martti Pyykönen

Tiistai 17.8.

Klo 8 Aamupala
Klo 8.45 Aamuhartaus ja raamatuntutkistelu ”Kristus elää minussa”, TM Sirkka-Liisa Huhtinen
Klo 9.45 Sleyn Japanin lähetystyötä 110 vuotta, tietoisku
Klo 10 Lausanne III, Kapkaupunki 2010, tietoisku
Klo 10.15 Mitä katolinen kirkko opettaa elämän kunnioittamisesta? TT Josef Spindelboeck
Klo 11.30 Lounas
Klo 12.30 Julistetaanko Suomessa evankeliumia? Paneelikeskustelu, professori Miikka Ruokanen, piispa Matti Väisänen, pastori Markku Koivisto, TK Ida Jungner, TT Reijo Arkkila ja kirkkoherra Keijo Rainerma, puheenjohtaja TM Marjo Anttoora
Klo 14.15 Päivien päätös, siunaus emerituspiispa Olavi Rimpiläinen
Klo 14.30 Päätöskahvi

Raamattu- ja lähetysteologiset päivät on tarkoitettu hengellisessä työssä mukana oleville, opiskelijoille ja kaikille, joita teologia ja kirkon työ kiinnostavat.

Tiedustelut: Karkun evankelinen opisto, puh. 03 5134 151 ja toimisto@keokarkku.fi, tai Jari Rankinen, puh. 050 571 4797 ja jari.rankinen@sley.fi.

Ilmoittautuminen: pe 6.8.2010 mennessä Karkun evankeliselle opistolle, puh. 03 5134 151 ja toimisto@keokarkku.fi.

Hinnat:
- koko tapahtuma 105 euroa (ohjelma, majoitus, ruokailu, omat liinavaatteet)
- koko tapahtuma ilman majoitusta 84 euroa
- yksi päivä 30 euroa (ohjelma ja ateriat)
- opiskelija-alennus kaikista hinnosta 50 %
- 5-12 -vuotiailta täysihoito koko ajalta 30 euroa

Kalaretkellä Lapissa

2010-07-19T10:30:00.017+03:00

Menneellä viikolla olin Enontekiöllä yhdessä 15 miehen kanssa. Olimme siellä kalaretkellä. Lähdimme maanantaina ja palasimme lauantaina.

Kalaa tuli heikosti. En ole ollut Lapissa kalastamassa noin heikolla kalojen syönnillä moniin vuosiin. Mutta olihan retken päivissä paljon muutakin kuin kalan saaminen: Lapin maisemia, jotka monin paikoin ovat todella hienoja, mukavaa yhdessäoloa, saunomista, uimista kylmissä vesissä, Raamatun äärellä olemista, selviytymistä haasteellisistakin paikoista, hyvää ruokaa Hetan Kodalla, keskusteluja pienemmistä ja suuremmista asioista, lintupoikueiden tarkkailua ja uskonyhteyttä.

Ensi vuonna on tarkoitus järjestää vastaava retki. Varmaan retken ohjelmaa vielä vähän kehitellään. Retki on luultavasti viikolla 28. Viikko alkaa maanantaina 11.7. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä minuun (jari.rankinen@sley.fi tai 050 571 4797) ja kerron lisää. Mukaan mahtuu noin 15 osallistujaa. Matka maksaa noin 380 euroa. Hinta sisältää matkat, majoittumisen Hetan kodalla, ruokailut siellä, alueen kalastusluvan ja retken ohjelman.

Alla joitakin kuvia menneeltä viikolta.

Kiitos ja tervetuloa

2010-07-06T11:02:00.005+03:00

Viime viikonvaihteessa oli Evankeliumijuhla Kälviällä. Tämän vuoden juhla oli minusta poikkeuksellisen hyvä. Toki hyviä aiemmatkin valtakunnalliset evankeliumijuhlat ovat olleet.

Juhlapaikka Kälviällä oli aivan erinomainen. Juhlakenttä oli rakennettu kirkon ympärille. Penkit olivat kirkkopuistossa, jossa puut varjostivat kuumimmalta auringonpasteelta. Lasten ja nuorten juhlapaikka oli nurmikentällä lähellä kirkkoa. Sinne oli pystytetty suuri teltta. Esittely- ja myyntipisteet olivat nekin kirkon tuntumassa. Lähetystyötä esittelevät näyttelyt olivat seurakuntatalossa kirkon vieressä. Pitkiä kävelymatkoja ei siis ollut paljoa ja koki, että lapset, nuoret ja vanhemmat ovat samassa ja yhteisessä juhlassa.

Väkeä Kälviällä oli paljon. Tuollaisen juhlan tarkemman osallistujamäärän laskeminen on hyvin vaikeaa ja vaatisi aika suuren joukon hyvin koulutettuja laskijoita. Erityisesti suuri nuorten, lasten ja lapsiperheiden joukko ilahdutti. Järjestäjien arvion mukaan Evankeliumijuhlassa oli tänä vuonna 14.000 osallistujaa.

Julistus ja opetus juhlilla oli mielestäni hyvää ja rakentavaa. Sekin oli hyvä, ettei kaikissa puheissa keskitytty vain kaikkein tärkeimpään uskossamme. Puhuttiin myös muista elämään ja kristittynä vaeltamiseen liittyvistä asioista, jotka nekin ovat tärkeitä. Pääasia oli kuitenkin pääasia: On Jeesuksen risti. Siinä sovitettiin kaikkien kaikki synnit. Siihen saa turvautua jokainen. Jokainen, joka luottaa ristiinnaulittuun Jeesukseen, pelastuu ikuiseen elämään.

Talkoolaisia oli paljon ja käsittääkseni riittävästi. Talkoolaiset tekivät työtään hyväntuulisina. He palvelivat meitä vieraita hyvin ystävällisesti. Kaikenkaikkiaan juhlassa oli hyvä ja leppoisa ilmapiiri. Oli paljon hymyileviä ihmisiä. Uskon, että senkin, jota elämän surut ja vaikeudet painavat, oli hyvä olla mukana. Hyvän ilmapiirin kruunasi viikonvaihteen upea sää.

Sleyn vuosikokous oli usein menneinä vuosina pitkä ja raskas. Vastakkainasettelun melkein saattoi koskettaa käsin. Pidettiin tiukkoja, joskus aivan sopimattomia, puheenvuoroja. Toiset olivat kokoukseen jälkeen hyvin pettyneitä, toiset ehkä kokivat voittaneensa. Nyt kokous oli - kuten joku asian ilmaisi - ihanan tylsä.

Hyvin kiitollisella mielellä ajoimme sunnuntaina Keski-Pohjanmaalta Sastamalaan. Suuri kiitos Taivaan Isälle. Ja suuri kiitos niille monille, jotka järjestivät meille hienon juhlan. Rukouksemme on, että kylvetty sana itää ja tuottaa satoa.

Tottakai parannettavaakin aina on. Miten voisimme vielä paremmin kutsua ja saada tällaiseen juhlaan mukaan niitä, jotka harvoin ovat siellä, missä Jumalan sanaa julistetaan? Miten osaisimme kertoa Jumalasta, hänen hyvyydestään, tahdostaan ja armostaan vielä paremmin niin, että nekin, joille hengelliset asiat ovat vieraita, ymmärtäisivät, mitä tahdomme sanoa? Nämä kysymykset esitän varsinkin itselleni.

Valtakunnallinen evankeliumijuhla - kuten monet muut kesän hengelliset juhlat - on tämän vuoden osalta takana. Edessä on monia muita juhlia. Kutsun sinut eritysesti jumalanpalveluksiin sunnuntaisin Karkun evankeliselle opistolle. Heinäkuussa nämä jumalanpalvelukset pidetään seuraavasti:

Sunnuntaina 11.7. on messu klo 11. Ilkka Perttula toimii liturgina, Markus Malmivaara saarnaa.

Sunnuntaina 18.7. messussa klo 11 Reijo Arkkila saarnaa ja minä toimin liturgina.

Edellä mainitut jumalanpalvelukset pidetään opiston salissa. Sunnuntaina 25.7. klo 11 messu on leirikirkossa opiston rannassa, mikäli sää sallii. Messun toimittaa Tom Säilä.

Lämpimästi tervetuloa. Voisitko pyytää mukaan ystäväsi?

Huomenna keskiviikkona 7.7. klo 18 on kesäseurat Kivikkolanmäellä (Kivikkolantie 40) Sastamalan Suodenniemellä. Nämä seurat on pidetty jo vuosia valtakunnallista evankeliumijuhlaa seuraavana keskiviikkona. Myös näihin seuroihin olet tervetullut.

Risti näkyy

2010-07-01T21:25:00.003+03:00

Ensi viikonvaihteessa on Evankeliumijuhla Keski-Pohjanmaalla Kälviällä. Juhlasta kerrotaan paljon Evankeliumijuhlan nettisivuilla. Sen osoite on www.evankeliumijuhla.fi. Juhlalle on annettu tunnus Risti näkyy. Erinomainen tunnus.

Olemme kaikki lämpimästi tervetulleita. Oikein mukava, jos tapaamme juhlassa.

Kesän aikana on paljon muitakin suuria hengellisiä juhlia. Ne taitavat olla erityisesti suomalainen perinne. Jumala on siunannut maatamme herätyksillä, joiden hedelmää tällaiset juhlat ovat. On tärkeää, että kokoonnumme. On tärkeää, että voidaan yhdessä kuulla Jumalan sanaa, turvautua evankeliumiin, joka julistaa armoa eikä aseta ehtoja, rukoilla ja tavata toisia kristittyjä. Aina se ei ole mahdollista mutta jos on, mahdollisuus tulisi käyttää usein. Tarvitsemme yhteyttä toisiin Jumalan omiin. Yhdessä taivaan tien kulkeminen on helpompaa.

Jumalan sana pysyy

2010-06-24T16:18:00.005+03:00

Luin tänään juhannuksen raamatunkohtia. Yksi niistä puhuttelee minua aina erityisesti. Se on tämä Jesajan kirjan kohta: "Ääni sanoo: - Julista! Ja minä kysyn: - Mitä minun pitää julistaa? - Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti." (Jes 40).

Nämä sanat saattavat tuntua tylyiltä. Ehkä joku ihmettelee, miksi ne luetaan juuri keskellä kesää juhannuksena. Eikö ennemmin pitäisi iloita luonnon kauneudesta, muistuttaa siitä eikä puhua sen katoavuudesta? Tylyjä tai eivät, Raamatun sanat kertovat totuuden: Luonnon kauneus kestää vain hetken. Niin on myös meidän elämämme, saavutustemme tai mahdollisen kauneutemmekin laita. Tämän elämän kestämättömyyden ja lyhyyden tajuaminen on Raamatun mukaan viisautta. Psalmissa 90 pyydetään Jumalalta tätä viisautta: "Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen."

Jesajan kirjan sanat myös rohkaisevat: Jumalan sana pysyy. Se kestää tämän elämän vaiheissa - iloissa ja myrskyissä. Melkein kaikki tässä elämässä muuttuu, Jumalan sana ei. Ja se on voimassa tämän elämän jälkeenkin. Mitä se lupaa, on totta sittenkin, kun tämä elämä on päättynyt. Jumalan sana lupaa ikuisen elämän, ilon ja onnen Jumalan luona niille, jotka uskovat Jeesukseen - niille jotka turvautuvat Jeesuksen meille hankkimaan anteeksiantamukseen.

Saan käydä silloin tällöin tapaamassa ystävääni, joka on jo tullut melko korkeaan ikään. Usein jaan hänelle Herran ehtoollisen. Niissä tilanteissa hän usein toivoo, että laulamme virren 183. Siinä sanotaan mm. näin:

- On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa.
Myös jalokivi kallein on se rinnalla vain multaan.
Näin suuren lahjan taivaasta me saimme omaksemme,
sanansa Herra Jumala kun antoi aarteeksemme.

- Kun ruoste, koi ja aika syö muun kaiken säälimättä,
kun usein päättyy ihmistyö valmiiksi ehtimättä,
kun maa ja taivas häviää ja aika loppuu kerran,
silloinkin horjumatta jää tuo pyhä sana Herran.

Eri puolilla Suomea juhannuksena on varmasti paljon hyviä hengellisiä tilaisuuksia. Näitä neljää suosittelen sinulle, jos olet lähellä Sastamalaa:

- Juhannusaattona perjantaina 25.6. klo 18 on juhannusjuhla Sastalaman Illossa Poutalan pihapiirissä (Sirkiäläntie 19). Siellä on ensiksi seurahetki, jossa puhuvat pastori ja lähetystyöntekijä Reino Toikka, maanviljelijä Olavi Ryömä ja opiskelija Joel Vuorinen. Keijo Vättö musisoi. Seurojen jälkeen on tarjolla kahvia, räiskäleitä ja makkaraa. Klo 21 Illon rukoushuoneessa on ehtoollisenvietto. Klo 22.30 on konsertti nuorille ja nuorekkaille. Siinä soittaa Park 7.

- Juhannusaattona klo 20 on juhannusaattoseurat Sastamalan Tyrväänkylässä Mäki-Soinilla (Tyrväänkyläntie 551). Näissä seuroissa puhuvat rovasti Päivö Parviainen ja pastori Markus Malmivaara. Musiikkia esittävät Katriina Mäki-Soini, Aino Silveri ja Antero Forss.

- Juhannuspäivänä lauantaina 26.6. on messu Karkun evankelisella opistolla (Mainiementie 50). Messu alkaa klo 18 ja se pidetään opiston rannassa leirikirkossa. Leirikirkko on parisataa metriä opiston päärakennuksesta kohti rantaa. Mikäli sataa tai on kylmä, jumalanpalvelus on opiston salissa. Markus Malmivaara saarnaa, minä toimin liturgina. Messun laulut ovat hengellisiä lauluja, jotka Antero Forss säestää kitaralla.

- Sunnuntaina 27.6. klo 13 on kesäjuhla Vammalan Luther-talossa (Valkamakatu 4). Puheen pitävät kirkkoherra Jari Nurmi ja allekirjoittanut, Sirkka-Liisa Uusi-Rintakoski ja Kannelmiehet laulavat.

Hyvää, siunattua juhannusta sinulle.

Mukavaa taistelua

2010-06-15T20:25:00.005+03:00

Meillä on käyty viime päivinä pientä ja ihan mukavaa kamppailua.

Koiramme Saku ei ole ollut lainkaan tyytyväinen siihen, että sen pitäisi pysyä omalla pihalla. Ja me emme ole olleet ollenkaan iloisia, että Saku on tämän tästä karannut tutkimaan naapureiden kukkapenkkejä, kaivamaan naapurin kompostia - ja tuonut sieltä mukanaan milloin mitäkin - ja tekemään tuttavuutta milloin kenenkin tai minkäkin kanssa. Usein uutta tuttavuutta on pitänyt haukkua oikein kunnolla. Karkaaminen on tietysti myös vaarallista. Naapurimme kertoi, että heidän koiransa jäi joitakin vuosia sitten auton alle ja jouduttiin lopettamaan.

Niinpä pystytimme verkkoaidan takapihamme ympärille. Se ei Sakua pidätellyt. Koira hivutti itsensä läpi aidan aika pienistä raoista. Hankin rautalankaa, jota laitoin ristiin verkkoaidan aukkoihin. Pian Saku huomasi, miten selvittää tämä este: kuonolla ja tassuilla voi painaa rautalangan niin paljon sivuun, että pitkä ja laiha koira mahtuu aukosta ulos. Tämän jälkeen sidoin aukkoihin lisää rautalankaa - niin että rautalanka estää ristiin laitettujen lankojen sivuun työntämisen. Luulin, että tällä koira pysyy aidatulla alueella. Ei pysynyt. Se kaivoi itsensä aidan ali ja oli jälleen teillä, joilla ei saisi olla.

Menin kauppaan ja ostin 230 kappaletta pihakiviä. Nämä laitoin aidan alareunaan. Koiran pitäisi kaivaa melkoinen luola ennen kuin se selviäisi aidan toiselle puolelle. Kovaan saviseen maahan se ei taida kaivaa sellaista.

Pihakivet loppuivat hieman kesken. Noin metrin matkalle laitoin tavallisia pienempiä kiviä ja ajattelin niidenkin estävän koiran työntymisen aidan alitse. Saku siirsi näitä kiviä sivuun ja oli taas siellä, minne tekee mieli kovasti. Tänään aamulla kävin ostamassa muutaman pihakiven lisää ja laitoin ne tälle metrin matkalle.

Tänään Saku on pysynyt aidan sisäpuolella. Se on kyllä tutkinut aitaa, nuuhkinut sitä, välillä ottanut aidan hampaisiinsa ja kiskonut sitä kaikin voimin. Pitkän tunnelin kaivamistakin se on hieman koittanut. Olen siinä toivossa, ettei aidasta löydy enää heikkoa kohtaa ja koiramme on alistunut osaansa.

Ihan mukavia tällaiset lomapäivät.

Itketään ja kiristellään hampaita

2010-06-11T17:25:00.006+03:00

Olin eilen hammaslääkärissä. Tältä erää toimenpiteet saatiin loppuun. Poraaminen, hampaan poistaminen tai niiden instrumenttien asettaminen suuhun, joita tarvitaan paikkaamisessa, ovat epämiellyttäviä ja ainakin minulle kivuliaita toimenpiteitä. Olen joskus pelännyt hammaslääkäriin menoa siinä määrin, että olen siirtänyt sitä useammalla vuodella. Hampaat eivät sillä tulleet kuntoon. Nykyinen hammaslääkärini on silläkin tavalla oikein hyvä, että hän osaa käsitellä jonkin verran pelokasta miestä tuolissaan oikein hyvin.

Eilen suu auki istuessani tai maatessani tulivat mieleeni - kuten usein aiemminkin hammaslääkärissä - Raamatun sanat itkusta ja hammasten kiristelystä. Näillä sanoilla Jeesus kuvaa kadotusta (mm. Matt 8:12). Hän ei varmaankaan tarkoita, että siellä porataan sinne joutuneiden hampaita mutta sanat kertovat syvästä tuskasta ja kivusta, joita kadotuksessa tunnetaan.

Kadotus on varmasti vaikeimpia asioita uskossamme. Voiko Jumala tuomita sellaiseen paikkaan rakastamiaan ihmisiä? Voiko tuska kadotuksessa jatkua ikuisesti? Eikö se ole kohtuuton rangaistus? Tavallista on, että kadotuksen olemassaolo tai mahdollisuus joutua sinne kielletään. Tai ainakin kielletään, että kadotus olisi ikuinen. Vielä tavallisempaa on, ettei kadotuksesta puhuta. Ehkä sen takia ei puhuta, ettei uskota jonkun voivan joutua sinne.

Kuitenkin Raamattu puhuu kadotuksesta. Se sanoo, että se on ja se on todellisuus, jossa on paha olla. Raamatun mukaan on todellinen vaara joutua kadotukseen. Sen mukaan sinne joutuu se, joka ei usko Jeesukseen. Raamattu opettaa myös, että kadotus on ikuinen. Nämä asiat voivat tuntua meistä kohtuuttomilta, epäoikeudenmukaisilta ja vääriltä. Mutta Jumalan ilmoitus kertoo näin. Jumala on Jumala ja me olemme vain ihmisiä. Meidän on tyydyttävä siihen, mitä Jumala on päättänyt. Väärin teemme, jos ryhdymme arvostelemaan häntä ja kerromme hänelle, miten hänen pitäisi toimia. Tyhmästi teemme, jos kiellämme, mitä Jumala on ilmoittanut. Sillä, että me kiellämme tosiasiat, ne eivät muutu.

Luin kirkkomme uuden arkkipiispan Kari Mäkisen saarnan jumalanpalveluksessa, jossa hänet asetettiin arkkipiispan virkaan vajaa viikko sitten. Jeesuksen kertomuksessa, jota hän selitti saarnassaan, puhutaan kadotuksesta ja niiden osasta, jotka pelastuvat tämän elämän jälkeen (Luuk 16:19-31). Oli hämmentävää lukea arkkipiispan saarna: Siitä oli häivytetty kokonaan pois kadotus ja ikuinen elämä Jumalan luona. Arkkipiispa ei puhunut ollenkaan siitä, mitä on tämän elämän jälkeen. Hän puhui vain tästä elämästä.

Raamattu kertoo myös, miten pelastumme joutumasta kadotukseen. Jeesus kärsi puolestamme kadotustuomion. Hän suostui pyhän Jumalan hylkäämäksi. Siksi meidän ei tarvitse joutua ikuiseen eroon Jumalasta. Juuri sitä kadotus on - ikuinen ero hyvästä Jumalasta ja hänen hyvistä lahjoistaan. Se, mitä Jeesus on tehnyt puolesta ja ansainnut meille, on jokaisella, joka on kastettu hänen omakseen ja uskoo häneen. Hän sanoo: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi ikuisen elämän (Joh 3:16).

Huomenna on muuten Karkkugospel-tapahtuma Karkun evankelisella opistolla. Tapahtuman ohjelma on osoitteessa wwww.nuoriso.sley.fi. Olet lämpimästi tervetullut!

Ilon ja kiitoksen aihe

2010-06-03T23:25:00.005+03:00

Laskeskelin hetki sitten niiden jumalanpalvelusten tilastoja, joita on pidetty Karkun evankelisella opistolla. Vuosi sitten tammikuun alusta toukokuun loppuun pidettiin nk. pääjumalanpalveluksia 25. Näissä oli osallistujia keskimäärin 150 ja osallistujamäärien keskiluku oli 142. Tänä vuonna jumalanpalveluksia on ollut saman verran, keskimäärin osallistujia on tänä vuonna ollut 164 ja osallistujamäärien keskiluku on tämän vuoden osalta 155. Siis hieman luvut ovat kasvaneet. Tämä on ilon ja kiitoksen aihe.

Osallistujamäärät eivät ole pääasia. Jumalanpalveluksessa pääasia on, että Jumala palvelee sanallaan ja ehtoollisen sakramentilla. Näitä käyttäen hän synnyttää uskoa Jeesukseen, pitää sitä elossa ja vahvistaa sitä. Jeesus on luvannut olla sielläkin, missä kaksi tai kolme kokoontuu hänen nimessään.

Ensi sunnuntain Vanhan testamentin kohdassa sanotaan mm. näin: "Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin, eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen. ... Uurastavan uni on makea, söipä hän vähän tai paljon, mutta rikkaalta kylläisyys vie unen. ... Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut." (Saarn 5). Ajattelin ensi sunnuntaina saarnata tästä Raamatun tekstistä. Saan toimittaa - jos Jumala suo - messun opistolla yhdessä hyvän ystävän ja veljen Markus Malmivaaran kanssa. Olet lämpimästi tervetullut messuun.

Julma kirkko

2010-05-27T07:22:00.004+03:00

En ollut itse viime sunnuntaina Vehmaan kirkossa, jossa oli kirkkoilta. Kuulin illasta terveisiä. Yhtenä puhujana oli ollut Uuden testamentin eksegetiikan emeritusprofessori Jukka Thurén. Kuulin hänen sanoneen puheessaan tähän tapaan: - Kirkko on julma, mikäli se ryhtyy siunaamaan sellaista, mistä Jumalan sana sanoo, etteivät sen harjoittajat ole Jumalan valtakunnan perillisiä. Hän tarkoitti, että tällainen kirkko pettää julmasti ihmisiä. Se ohjaa ihmisiä taivaan valtakunnan ulkopuolelle. Apostoli Paavali kirjoittaa, etteivät Jumalan valtakunnan perillisiä ole vääryydentekijät, siveettömyyden harjoittajat, epäjumalien palvelijat, avionrikkojat, miesten kanssa makaavat miehet, varkaat, ahneet, juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät (1 Kor 6:9-10).

Vakava, totuudellinen ja todellisen rakkauden mukainen sana vanhalta professorilta. Toivon ja rukoilen, ettei omasta kirkostamme tule näin julma. Eivätkä kirkkomme pastorit ole näin julmia.

Mieleenpainuva retki

2010-05-20T15:34:00.004+03:00

Olin eilen mielenkiintoisella retkellä. Kiersimme bussilla hyvän oppaan johdolla keskeiset vapaussodan ajan tapahtumapaikat Sastamalassa. Lähdimme Vammalasta - Sastamalan keskustasta - ajoimme Kokemäenjoen eteläpuolta Kärppälän ja Kutalan kautta Karkkuun ja sieltä joen pohjoispuolta takaisin Vammalaan. Oppaamme everstiluutnantti Markku Esko, joka tuntee erinomaisesti paikkakuntamme historiaa, kertoi linja-autossa tapahtumista ja muutaman kerran nousimme bussista ulos tutustumaan paikkoihin.

Vuoden 1918 sota kosketti paikkakuntaamme syvästi. Täällä käytiin useita taisteluja valkoisten ja punaisten välillä. Vammala - siis paikkakunnan keskusta - paloi suurelta osin punaisten lähtiessä kohti etelää ja itää. Tarkoitus oli päästä Venäjälle, jossa vallan olivat ottaneet bolsevikit. Uskottiin, että sieltä oltaisiin turvassa.

Vapaussodan aikana Tyrväällä, Karkussa ja Vammalassa tapahtui järkyttäviä asioita. Oppaamme kertoi näistä. Niitä tehtiin puolin ja toisin. Monen talon kohdalla Markku Esko totesi, että tämän talon isännän punaiset veivät ja ampuivat. Joku surmattiin sillalla ja tiputettiin jokeen. Jonkun isännän pelasti talon piika, joka sanoi isäntää noutamaan tulleille punaisille isännän olevan hyvä mies. Isäntä sai jäädä kotiinsa. Kun valkoiset olivat valloittaneet Vammalan, perustettiin tuomioistuimia, joissa langetettiin suuri määrä kuolemantuomioita. Aivan kotimme naapurissa on mäki, jossa keväällä 1918 teloitettiin 70 punaista. Näin Markku Esko kertoi. Kaikkien tuomio ei varmasti ollut oikeudenmukainen.

Joskus hämmästelemme tapahtumia toisissa maissa. Miten ihmiset voivat toimia siten kuin toimivat Bosniassa tai Keniassa? Meidän maassamme tapahtui 90 vuotta sitten hyvin samankaltaista kuin mainituissa maissa ja monissa muissa. Tällä en tarkoita, että tapahtumia tulisi pitää siinä määrin luonnollisina, että ne tulisi hyväksyä.

On hyvä tuntea historiaa, ja varsinkin oman paikkakunnan ja maan historiaa. Menneet tapahtumat vaikuttavat monin tavoin paikkakunnan ja maan elämään ja ellei niitä tunne, joskus on vaikea tai mahdoton ymmärtää nykyistä elämää tai meidän tapojamme ajatella ja toimia.

Eilinen retki sai miettimään, miten välttää vastakkainasettelu ihmisten välillä. Se oli syvää vuonna 1918 ja sen löi kansaamme syvät haavat. Uskon, että paras lääke vastakkainasettelua vastaan on pitää kiinni Raamatun opetuksista. Ajattelen erityisesti näitä Raamatun opetuksia: Jokainen ihminen on Jumalan luoma. Siksi jokainen on valtavan arvokas. Meillä ei ole lupaa vähätellä, halveksia tai pitää arvottomana ketään. Jos niin teemme, halveksimme Jumalaa, joka on luonut tämänkin ihmisen. Jumalan Poika on kuollut jokaisen puolesta. Hänelle jokainen on niin rakas, että hän oli valmis kärsimään jokaisen syntien takia. Hän haluaa pelastaa ikuiseen elämään jokaisen. Tästäkään syystä emme voi vähätellä tai halveksia ketään.

Eilen kuullut kertomukset taisteluista Karkun kirkon mäellä, Kärppälän ja Vihattulan pelloilla, metsissä Riippilänjärven pohjoispuolella tai Vammaskosken rannoilla laittavat rukoilemaan, että Jumala säästäisi kansamme tulevaisuudessa tällaiselta. Sisällissota on järkyttävimpiä asioita, joita kansakunnan elämässä voi olla.

Mikä vaali tänään oli?

2010-05-11T22:05:00.004+03:00

Minna soitti tänään iltapäivällä ja kysyi, olenko kuullut, miten on käynyt vaalissa. Mietin hetken ja kysyin, mikä vaali tänään on ollut. Minna tiedusteli Helsingin piispanvaalin ensimmäisestä kierroksesta. En muistanut ollenkaan, että se on tänään. Toki olen jonkin verran seurannut tätä vaalia - lukenut lehdistä muutamia ehdokkaiden haastatteluja tai vastauksia piispanvaalin alla esitettyihin kysymyksiin. Joskus aiemmin olisin varmasti seurannut Helsingin piispanvaalia aivan toisella tavalla.

En ole ainoa, jota kirkkomme piispanvaali kiinnostaa näin vähän. Olin tänään lounaalla toisen kirkkomme pastorin kanssa. Juttelimme monista asioista mutta emme Helsingin piispanvaalista. Minä en sitä siis edes muistanut, ei tainnut tämä toinenkaan pastori. Tämä on aika tavallista. Enkä nyt tarkoita niitä, joita uskonasiat eivät kiinnosta. Moni kristitty, joka haluaa sitoutua luterilaiseen uskoon - siihen jota kirkkomme tunnustaa - kokee kirkkomme ylätason siinä määrin vieraaksi, ettei piispanvaali kiinnosta. Tuntuu, että on sama, kuka ehdokkaista valitaan hiippakunnan piispaksi. Arkkipiispan vaali vahvisti ainakin minussa tätä tunnetta.

Tämä ei tarkoita, että olisin turhautunut Jumalan valtakunnan työhön eikä olisi intoa tehdä sitä. Työn evankeliumin hyväksi koen ainakin yhtä mielekkääksi kuin ennenkin. Mutta kirkon johto tuntuu yhä vieraammalta. Tuntuu, että se on yhä etäämmällä siitä uskosta, jonka ymmärrän luterilaiseksi uskoksi. Tällä tarkoita uskoa, jonka luterilaiset tunnustuskirjat määrittelevät.

Eilen olin Sastamalassa Tyrväänkylässä lähetys- ja diakoniapiirissä. En ole vähään aikaan ollut mukana tässä piirissä. Olipa mukava olla. Hienoa että kodeissa järjestetään tilaisuuksia, joissa lauletaan, rukoillaan, kuullaan Jumalan sanaa, luetaan Raamattua, keskustellaan ja kuullaan terveisiä lähetyskentiltä.

Raamattu- ja lähetysteologiset päivät

2010-05-03T16:57:00.004+03:00

Viime viikolla ja tänään olen lähettänyt kutsuja Raamattu- ja lähetysteologisille päiville. Päivien ohjelma saatiin valmiiksi muutama viikko sitten. Päivien teema on oikea ja väärä. Toivotan myös Sinut lämpimästi tervetulleeksi elokuussa Karkun evankeliselle opistolle. Alla päivien ohjelma sekä yhteystiedot kysymyksiä ja ilmoittautumista varten.

OIKEA JA VÄÄRÄ

Raamattu- ja lähetysteologiset päivät su 15. – ti 17.8.2010
Karkun evankelisella opistolla

Sunnuntai 15.8.

Klo 11.30 Tervetuloa, lounas ja majoittuminen
Klo 13 Messu, liturgia pastori Jari Rankinen, saarna emerituspiispa Olavi Rimpiläinen
Klo 14.30 Kahvi
Klo 15 Päivien avaus, Jari Rankinen
Klo 15.15 Missä ovat kristillisen etiikan juuret? Opettiko Paavali oikeasta ja väärästä kuten sen ajan moraaliopettajat? TT Erkki Koskenniemi
Klo 16.30 Päivällinen
Klo 17.30 Työpajat
- Oikea ja väärä islamissa. Sharia laki, kunnia, häpeä ja omatunto. Onko kristinuskon ja islamin opetus oikeasta ja väärästä sama? Toimitusjohtaja Harri Lammi
- Määrääkö raha oikean ja väärän? Miten on yhteiskunnassa, kirkossa, minun elämässäni? Ekonomi Heikki Mäki-Pesola
- Oikea ja väärä mediassa. Miten sinuiksi median pelisääntöjen kanssa? Miten kääntää epäedullinen myönteiseksi? Miten puhua ihmisiä puolelleen? Kustannuspäällikkö Sonja Falk ja viestintäpäällikkö Martti Haverinen
- Kirkon ja evankelisen herätysliikkeen tulevaisuudesta. Luterilaisessa tunnustuksessa pitäytyvien teologien asema. Vanhempien teologien neuvot nuoremmille. Työpaja teologian opiskelijoille. Rovastit Lasse Nikkarikoski ja Heikki Haataja
Klo 19 Liikuntaa
Klo 20.30 Sauna ja iltapala
Klo 22 Iltahartaus, teol.yo. Antti Koskenniemi

Maanantai 16.8.

Klo 8 Aamupala
Klo 8.45 Aamuhartaus ja raamatuntutkistelu ”Kristus on lain loppu”, pastori Esa Luomaranta
Klo 9.45 Edinburgin konferenssista 100 vuotta, tietoisku
Klo 10 Miten ratkaistaan oikea ja väärä? Järki ja yleinen moraalitajuko päättävät? Vaatiiko rakkaus rikkomaan Raamatun käskyjä? TT Olli Vainio
Klo 11.30 Lounas
Klo 12.45 ”Vaikka enkeli taivaasta ...” Oikea ja väärä jumalasuhde. Pastori Tom Omollo
Klo 14 Päiväkahvi
Klo 14.30 Työpajat
- Oikea ja väärä seksuaalietiikassa. Kristillisen avioliittoetiikan opetus lähetystyössä ja mitä siitä voidaan oppia Suomen oloihin? Pastorit Tom Säilä ja Tom Omollo
- Määrääkö raha oikean ja väärän? Ekonomi Heikki Mäki-Pesola
- Oikea ja väärä mediassa. Kustannuspäällikkö Sonja Falk ja viestintäpäällikkö Martti Haverinen
Klo 16.15 Onko olemassa kaikkia koskeva oikea ja väärä? Miten evoluutioteoria on vaikuttanut tajuun oikeasta ja väärästä? TT Timo Eskola
Klo 17.30 Päivällinen
Klo 18.30 Lähetysjuhla, pastori Tom Omollo, TT Reijo Arkkila, Kenian-lähetit Tuula Leppänen ja Anja-Maija Vanhanen, Sleyn Kenian lähetystyötä 40 vuotta.
Klo 20.15 Liikuntaa
Klo 21 Sauna ja iltapala
Klo 22 Iltahartaus, teol.yo. Martti Pyykönen

Tiistai 17.8.

Klo 8 Aamupala
Klo 8.45 Aamuhartaus ja raamatuntutkistelu ”Kristus elää minussa”, TM Sirkka-Liisa Huhtinen
Klo 9.45 Sleyn Japanin lähetystyötä 110 vuotta, tietoisku
Klo 10 Lausanne III, Kapkaupunki 2010, tietoisku
Klo 10.15 Mitä katolinen kirkko opettaa elämän kunnioittamisesta? TT Josef Spindelboeck
Klo 11.30 Lounas
Klo 12.30 Julistetaanko Suomessa evankeliumia? Paneelikeskustelu, professori Miikka Ruokanen, piispa Matti Väisänen, pastori Markku Koivisto, TK Ida Jungner, TT Reijo Arkkila ja kirkkoherra Keijo Rainerma, puheenjohtaja TM Marjo Anttoora
Klo 14.15 Päivien päätös, siunaus emerituspiispa Olavi Rimpiläinen
Klo 14.30 Päätöskahvi

Raamattu- ja lähetysteologiset päivät on tarkoitettu hengellisessä työssä mukana oleville, opiskelijoille ja kaikille, joita teologia ja kirkon työ kiinnostavat.

Tiedustelut: Karkun evankelinen opisto, puh. 03 5134 151 ja toimisto@keokarkku.fi, tai Jari Rankinen, puh. 050 571 4797 ja jari.rankinen@sley.fi.

Ilmoittautuminen: pe 6.8.2010 mennessä Karkun evankeliselle opistolle, puh. 03 5134 151 ja toimisto@keokarkku.fi.

Hinnat:
- koko tapahtuma 105 euroa (ohjelma, majoitus, ruokailu, omat liinavaatteet)
- koko tapahtuma ilman majoitusta 84 euroa
- yksi päivä 30 euroa (ohjelma ja ateriat)
- opiskelija-alennus kaikista hinnosta 50 %
- 5-12 -vuotiailta täysihoito koko ajalta 30 euroa

Onpa haastattelu

2010-04-26T21:00:00.004+03:00

Tyrvään Sanomissa, Sastamalan paikallislehdessä, tiistaina 20.4. oli juttu Liisa Lampelasta, joka oli ollut Vammalassa esittelemässä tutkimustaan Vammalan seurakunnan naispappeuskiistasta. Luin jutun eilen - olin viime viikon Lapissa. Toki kuulin tästä jutusta jo viime viikolla. Liisa Lampela on kirjoittanut kiistasta Vammalassa artikkelin Teologiseen aikakauskirjaan. Kirjoitin tästä artikkelista nettipäiväkirjassani 14.4. otsikolla Onpa artikkeli.

Kun luin Tyrvään Sanomien jutun, mietin, pitäisikö itkeä vai nauraa. Yleensä on parempi nauraa. Varmaan olisi viisaampi olla puuttumatta tällaisiin haastatteluihin. Muutamaan kohtaan en malta olla puuttumatta. Ihmettelee, että tutkijana itseään pitävä esittää tällaisia väitteitä.

Haastattelussa Liisa Lampela kertoo, että vuoden 2006 seurakuntavaaleissa vanhauskoiset yrittivät kaikkensa saadakseen enemmistön Vammalan kirkkovaltuustoon. Väite on samankaltainen kuin jos joku sanoisi, että viime kunnallisvaaleissa perussuomalaiset uskoivat tosissaan saavansa ehdottoman enemmistön Vammalan kaupunginvaltuustoon tai viime eduskuntavaaleissa eduskuntaan. Ei kukaan vähänkin asioita tunteva väitä tällaista. Eikä kukaan hiukankin asioita tunteva ajattele, että vanhauskoiset - siis naispappeuden torjujat - yrittivät saada enemmistön kirkkovaltuustoon. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että vanhauskoiset olisivat kirkkovaltuustossa enemmistö. Mutta jokainen asioista edes jonkin verran perillä oleva vanhauskoinen tiesi vuonna 2006 ja tietää nyt, etteivät vanhauskoiset tule olemaan enemmistö kirkkovaltuustossa Vammalassa. Kuten eivät perussuomalaiset saa seuraavissa vaaleissa enemmistöä kaupunginvaltuustoon tai eduskuntaan. Liisa Lampelan väite on aivan perusteeton senkin takia, että vuoden 2006 seurakuntavaaleissa oli 11 ehdokasta, jotka kertoivat olevansa naispappeutta vastaan. Tyrvään Sanomat tutki tämän ennen vaaleja. Kirkkovaltuustossa oli paikkoja - jos muistan oikein - 27. Vaikka kaikki 11 olisi valittu, he eivät silti olisi olleet valtuuston enemmistö.

Toinen kysymys on, oliko Vammalan tai onko Sastamalan kirkkovaltuustossa enemmistö niitä, jotka pitivät tai pitävät vääränä sitä ratkaisua, että kaksi seurakunnan pastoria painostettiin eroamaan virastaan. Saattaa hyvin olla, että enemmistö kirkkovaltuutetuista ei hyväksynyt sitä ratkaisua, johon hiippakunnan ja seurakunnan johto olivat päätyneet.

Tyrvään Sanomien haastattelussa Liisa Lampela kertoo, että Vammalan valtataistelussa suunnitelmana saattoi olla minun ajaminen Vammalan kirkkoherraksi. Näin Sleyn valta olisi vahvisttunut seurakunnassa. Tuntuu kuin Liisa Lampela ei tietäisi, ettei noin kymmeneen vuoteen naispappeuteen torjuvasti suhtautuva pastori ole saanut arkkihiippakunnassa edes vaalisijaa kirkkoherran vaalissa ainakaan sellaisessa seurakunnassa, jossa on useita pastoreita ja heidän joukossaan nainen tai naisia. Miten siis minut olisi voitu ajaa kirkkoherraksi? Tällaisesta suunnitelmasta en ole kuullut niiden puhuvan, jotka ovat kanssani samaa mieltä naispappeudesta. En tiedä, olisivatko he edes halunneet minua kirkkoherraksi. Ne, jotka mahdollisesti olisivat halunneet, tiesivät varmaankin mahdottomaksi sen, että minusta tulisi kirkkoherra. Tietysti joskus joku saattoi sanoa, että olisi mukavaa, jos olisin Vammalassa joskus kirkkoherrana. Sen sijaan jotkut, jotka suhtautuvat naispappeuteen hyvinkin myönteisesti eivätkä ole Sleyn väkeä, puhuivat toisinaan siitä, että minusta tulisi Vammalan seuraava kirkkoherra. Käsittääkseni he toivoivat tätä. Ehkä he ajattelivat, että muuuttaisin kantaani naispappeudesta. Tietysti toisaalta tuntui mukavalta, että jotkut ja sellaiset, jotka olivat tästä yhdestä asiasta kanssani eri mieltä, toivoivat minusta kirkkoherraa. Toisaalta tällaiset puheet tuntuivat kiusallisilta sen takia, että tiesin, ettei minusta tulisi kirkkoherraa virkakantani takia. Ei ehkä muistakaan syistä.

Haastattelussa, kuten artikkelissaan, Liisa Lampela esittää kovan syytöksen Karkun evankelista opistoa kohtaan. Hän väittää, että Karkun evankelinen opisto kaappasi valtataistelussa Karkun kirkon haltuunsa eikä sen kappalainen päässyt omaan kirkkoonsa toimittamaan jumalanpalvelusta kuukausiin, koska opisto varasi kaikki jumalanpalvelusvuorot. Jos tämä olisi totta, se tarkoittaisi, että silloinen Vammalan kirkkoherra ja Karkun kappalainen olivat täysiä nahjuksia, jotka eivät kyenneet hoitamaan tehtäväänsä. Eihän muuten olisi mahdollista, että joku tulee ja kaappaa kirkon itselleen. Näin ei tietenkään tapahtunut. Opistolta kyllä esitettiin ehkä noin puolivuosittain, minä sunnuntaina opistolla kursseja pitävät pastorit voisivat toimittaa Karkun kirkossa jumalanpalveluksen. Toisinaan ehdotettiin, että opistolla kurssilla oleva pastori voisi saarnata jumalanpalveluksessa, Karkun kappalainen voisi mahdollisesti toimia jumalanpalveluksen liturgina. Useimmiten ehdotukset sopivat seurakunnalle, aina eivät. Tämä oli käytäntö, jonka opiston rehtori oli sopinut seurakunnan kirkkoherran kanssa. Kun tätä käytäntöä aikoinaan noudatettiin hyvässä hengessä ja sovussa, olisi tuntunut aivan omituiselta, jos joku olisi puhunut Karkun kirkon käyttämisestä hyväkseen omistajan ottein - kuten Liisa Lampelan viime viikkoisessa haastattelussa todetaan. Nyt jälkikäteen ehkä vihan vimmassa voidaan väittää kaikenlaista.

Liisa Lampela kertoo haastattelussa ja artikkelissaan lähteikseen kaksi eläkkeellä olevaa kirkkoherraa, kirkkoherran sijaisen, joka on poistunut Vammalasta, kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan. On vaikea sanoa, ovatko nämä lähteet todella antaneet niin kummallisia lausuntoja kuin mitä haastattelu ja artikkeli antavat ymmärtää vai onko Liisa Lampela ymmärtänyt lähteitään oikein kunnolla väärin.

Kun luin Tyrvään Sanomien jutun, mietin asiaa, jota olen miettinyt ennenkin. Tästä nyt käsiteltävästä asiasta tiedän sen verran, että tiedän monien haastattelussa esittyjen väitteiden olevan vastoin totuutta. Entä kun lehti kirjoittaa asioista, joista en tiedä paljoakaan. Ovatko nekin jutut samanlaista roskaa - mutta en vain tiedä sitä? Melkein pelottaa se, miten saatan tulla petetyksi.

Terveisiä Lapista

2010-04-22T10:14:00.009+03:00

Terveiset Saariselältä. Olen täällä puolittain työssä, puolittain lomalla. Päivällä vaeltelua tunturissa, kahvit nuotiolla, jutustelua ihmisten kanssa ja illalla jumalanpalveus tai muu tilaisuus Saariselän tunturikappelissa. Oikein mukavalta on tuntunut loma ja mielekkäältä työ. Seurana on ollut koiramme Saku. Se näyttää myös nauttineen täällä olosta. Juoksemista tunturin laella ja metsässä, kuivattua hevosenlihaa autiotuvalla ja uusia tuttavuuksia - niin ihmisiä kuin eläimiä.

Alla muutama kuva tältä viikolta. Kuten kuvissa näkyy, täällä on vielä kunnon talvi. Hanget kantavat paitsi suksea ja lumikenkää myös ilman niitä kulkevaa miestä ja koiraa. Kahdessa alimmassa kuvassa on riekko, alimmassa Saku ja riekko.

Kaikki hyvä myös päättyy. Lauantaina on tarkoitus olla jälleen etelässä.

Onpa artikkeli

2010-04-14T20:58:00.003+03:00

Sastamalan seurakunnan kotisivuilla (www.sastamalanseurakunta.fi) esitellään artikkeli, jonka teologian tohtori Liisa Lampela on kirjoittanut ja joka on julkaistu Teologisessa aikakauskirjassa (2/2010). Seurakunnan nettisivuilla Teologinen aikakauskirja esitellään puolueettomaksi teologisten tieteenalojen lehdeksi. Artikkelissa Liisa Lampela tarkastelee naispappeuteen liittyvää kiistaa Vammalan seurakunnassa vallankäytön näkökulmasta.

Hämmästyttää

Liisa Lampela kertoo artikkelissa toimineensa Vammalassa seurakunnassa työntekijänä ja luottamustehtävissä. Hän toimi jonkin aikaa pastorin sijaisena. Naispappeuteen liittyvässä kiistassa hän asettui selvästi ja näkyvästi toiselle puolelle ja otti voimakkaasti kantaa niitä vastaan, jotka edustavat kirkon perinteen mukaista käsitystä papin viran avaamisesta naisille – siis torjuvat naispappeuden. Tullessaan seurakuntaan pastorin sijaiseksi Liisa Lampela kertoi lehtihaastattelussa mahdollisuuksistaan ja odotuksistaan saada naispappeuden torjujat muuttamaan käsitystään. Jättäessään sijaisuuden hoitamisen hän purki paikallislehdessä pettymystään siitä, etteivät odotukset olleet täyttyneet.

Artikkelinsa lähteinä Liisa Lampelalla on ollut kaksi eläkkeellä olevaa seurakunnan kirkkoherraa, pastori, joka toimi kiistan aikana kirkkoherran sijaisena, kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja. Nämä kaikki ovat olleet kiistassa Liisa Lampelan kanssa samalla puolella. Ketään toisella puolella olevaa Liisa Lampela ei ole haastatellut. Ei myöskään ketään pastoria, teologia tai seurakunnan päättäjää, joka tuntisi Vammalan tilanteen eikä olisi asettunut kummallekaan puolelle. Mainittujen lähteiden lisäksi Liisa Lampela on haastatellut kirkkoherranviraston kanslisteja.

Muutama vuosikymmen sitten suomalaisessa vasemmistossa SKDL:n piirissä kiisteltiin. Oli enemmistö ja vähemmistö – näitä taisi olla useita – ja nämä ottivat yhteen. Mitä jos niissä kiistoissa tai hyvin pian kovimpien kiistojen jälkeen joku kiistoihin osallistunut innokas enemmistöläinen olisi kirjoittanut artikkelin kiistoista ja vallankäytöstä niissä? Hän olisi jututtanut muutamaa kiistoissa aika lailla ryvettynyttä ja vähemmistölle vihoissaan olevaa enemmistöläistä. Nämä olisivat olleet hänen lähteensä. Vähemmistöläisiä tai niitä, jotka ovat seuranneet kiistaa asettumatta kummallekaan puolelle, hän ei olisi kuunnellut. Artikkelin kirjoittaja olisi kritiikittä toistanut sen, mitä lähteet kertovat. En usko, että tällainen artikkeli antaisi kiistasta objektiivisen tai totuudenmukaisen kuvan. Luultavasti kirjoittajan ja lähteinä käytettyjen henkilöiden näkemykset leimaisivat voimakkaasti selvitystä. Kirjoittajalla ja lähteillä olisi ollut suuri tarve selittää käsityksensä ja toimintansa oikeiksi ja toisten toiminta vääräksi Artikkeli tuskin täyttäisi kriteerejä, jotka yleensä asetetaan tieteelliselle artikkelille.

Liisa Lampelan artikkeli on hyvin asenteellinen. Se pyrkii selittämään tapahtumat tavalla, joka on varmaankin kirjoittajalle ja käytetyille lähteille mieleinen. Se yksinkertaistaa asioita ja vääristelee niitä. Se esittelee melkoisina hirviöinä niitä, jotka ovat kiistassa toisella puolella. Hämmästyttää, että Teologinen aikakauskirja on julkaissut näin asenteellisen kirjoituksen. Artikkeli on tieteellisesti hyvin kyseenalainen ja heikkotasoinen. Siinä on hämmästyttävä määrä kiistattomia virheitä. Näistä on esimerkkejä seuraavassa kappaleessa. Muuan dosentti luettuaan kyseisen artikkelin totesi, ettei Teologisen aikakauskirjan päätoimittaja voi hymyillä kovin ivallisesti Neuvostoliitossa julkaistuihin tieteellisiin selvityksiin esimerkiksi talvisodasta. Jos päästää tieteelliseen julkaisuun tällaisen artikkelin, lienee paljon ymmärtämystä muidenkin hyvin asenteelliselle ja tietystä maailmankatsomuksesta nousevalle tieteelle. Ikävää on, että ne, jotka eivät tunne asioita, saattavat uskoa, mitä Liisa Lampela kirjoittaa.

Paljon virheitä

Liisa Lampela ei näytä harjoittavan artikkelissaan lähdekritiikkiä, jonka pitäisi olla aivan perusasia tieteellisessä tutkimuksessa. Se, mitä joku lähde on sanonut, kerrotaan faktana. Ja sitten artikkelissa on suuri määrä virheitä. Näistä joitakin esimerkkejä: Liisa Lampela kertoo Karkun evankelisen opiston saaneen tuomiokapitulilta luvan messujen pitämiseen vuonna 1980 Karkun kirkon ollessa suljettuna remontin takia. Tuomiokapitulin lupa viettää ehtoollista Karkun evankelisen opiston salissa on päivätty 5.9.1973 eikä se liity millään tavalla Karkun kirkon remonttiin. Remontista ei tuolloin varmaan edes tiedetty. Artikkelissa minun väitetään olevan Satakunnan Sakin – Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen nuortenjoukon – kasvatti. En ole Satakunnan Sakin kasvatti. Olen kasvanut ja toiminut Kemijärven seurakunnassa ja sen nuorissa. Kemijärvi on kaukana Satakunnasta eikä Satakunnan Sakkia tuolloin edes vielä ollut. Artikkelissa kerrotaan, että Markus Malmivaara olisi ollut minun ohjauksessani opiskellessaan papiksi. Tämä ei ole totta. Markus suoritti kyllä teologian maisterin tutkintoon kuuluvan harjoittelun Vammalan seurakunnassa – vai oliko se vielä silloin Tyrvään seurakunta – mutta harjoittelun ohjaajana toimi Hannu Heikkilä. Liisa Lampela kertoo, että Karkun evankelisella opistolla on järjestetty Kauneimmat joululaulut –tapahtuma tai -tapahtumia. Tällaisia tapahtumia opistolla ei ole järjestetty. Edelleen artikkelin kirjoittaja kertoo, ettei Karkun kappalainen päässyt omaan kirkkoonsa toimittamaan jumalanpalvelusta kuukausiin, koska Karkun evankelinen opisto oli varannut kaikki jumalanpalvelusvuorot Karkun kirkossa. Kirjoittaja kertoo, että opisto oli hoitanut ainakin osan vuorojen varaamisista kirkon suntion kanssa. Näin hurja väite pitäisi ehdottomasti dokumentoida – milloin näin on tapahtunut. Jos väite pitäisi paikkansa, sitä ei olisi vaikea dokumentoida. Minun tiedossani ei ole, että näin olisi toimittu. Opiston toimisto sopi aikanaan joistakin jumalanpalveluksista seurakunnan toimiston kanssa ja tämä käytäntö oli sovittu kirkkoherran kanssa.

Asiat eivät ole yksinkertaisia

Kuten totesin, Liisa Lampelan artikkeli yksinkertaistaa asioita, niin vääristelee niitä ja saa asiat näyttämään sellaisilta, että ne vastaavat hänen käsityksiään. Tästä kolme esimerkkiä:

Liisa Lampela kertoo Vammalan seurakuntatalossa pidettävistä Arkivaatteissa-tapahtumista ja toteaa näiden olevan uusi toimintamuoto, jonka seurakunta otti käyttöön, kun osa seurakuntalaisista vetäytyi pois seurakunnan toiminnasta. Liisa Lampelan mukaan näillä tapahtumilla seurakunta pyrkii vahvistamaan kansankirkollista suuntaa - siis sellaista kristillisyyttä, joka on toisenlaista kuin herätysliikkeiden kristillisyys. Hän kertoo, että näissä tapahtumissa käy runsaasti väkeä. Artikkelista saa käsityksen, että Arkivaatteissa-tapahtumat ovat syntyneet jonkinlaisena vastatoimenpiteenä herätysliikkeiden toiminnalle ja mm. sille, että Karkun evankelisella opistolla pidetään säännöllisesti jumalanpalveluksia. Liisa Lampela ei ehkä tiedä, että pääosa Arkivaatteissa-tapahtumien keskeisistä vastuunkantajista on naisia, jotka mielellään ja säännöllisesti osallistuvat messuun Karkun evankelisella opistolla ja joille herätysliikkeiden uskonnäkemykset ovat tuttuja ja ilmeisen rakkaita. He haluavat rakentaa seurakuntaa, vaikka eivät iloitsekaan siitä, miten naispappeuskiista Vammalassa ratkaistiin.

Liisa Lampela kertoo, että vanhauskoiset saivat vuoden 2006 kirkollisissa vaaleissa vain neljä paikkaa Vammalan kirkkovaltuustoon, jossa on 27 paikkaa. Hän tekee tästä sen johtopäätöksen, että luottamushenkilöiden suuri enemmistö ja suuri enemmistö seurakuntalaisista tuki ja tukee paitsi kirkon ratkaisua avata papinvirka naisille myös sitä, miten hiippakunnan piispa ja seurakunnan johto päättivät ratkaista Vammalassa syntyneen kiistan. Ratkaisu oli, ettei pastori saa kieltäytyä yhteistyöstä alttarilla naispastorin kanssa, ja mikäli hän kieltäytyy, hänet erotetaan. Se on selvää, että Vammalan – ja nyttemmin Sastamalan – kirkkovaltuutetuista valtaosa hyväksyy naispappeuden. Paikallislehti Vammalassa kysyi ennen vaaleja vuonna 2006 ehdokkailta heidän kantaansa naispappeuteen. Niistä, jotka kertoivat torjuvansa naispappeuden, valtuustoon valittiin neljä. Sen sijaan siitä, että kaikki muut 23 valtuutettua hyväksyvät myös ratkaisun erottaa pastoreita naispappeuskiistan takia, ei ole näyttöä. Siitä on, etteivät läheskään kaikki sitä hyväksy: Ennen vuoden 2006 vaaleja paikallislehti Vammalassa päätti kysyä ehdokkailta, mitä mieltä he ovat siitä, pitääkö naispappeuden torjuvat pastorit erottaa virastaan. Ehdokkaita käytiin läpi jonkin verran ja vain hyvin harva, jolle kysymys esitettiin, oli erottamisen kannalla. Tätä kyselyä ei jatkettu, kysymys vaihdettiin, kysyttiin kanta naispappeuteen ja tämä kysely laitettiin lehteen. Kirkkovaltuusto ei missään vaiheessa ole saanut ottaa kantaa siihen, tulisiko naispappeuden torjuvat pastorit erottaa vai tulisiko kiista ratkaista jotenkin muuten. Varmaankin olisi ollut kiusallista, mikäli kirkkovaltuuston enemmistö olisi ollut sitä mieltä, että se toivoo toisenlaista ratkaisua kuin minkä piispa ja seurakunnan johto olivat valinneet. Ehkä siksi kirkkovaltuuston ei annettu ottaa asiaan kantaa. Vain asioita väärällä tavalla yksinkertaistaen voi sanoa, että 27 kirkkovaltuutetusta 23 valtuutettua tuki tai tukee kirkon johdon ratkaisua tai sitä, miten piispainkokouksen päätös voidaan tulkita – siis että myös naispappeuden torjuvat pastorit tulee määrätä yhteistyöhön alttarilla naispastoreiden kanssa ja tarvittaessa heidät tulee erottaa. Käsitykseni on, että pääosa kirkkovaltuutetuista olisi toivonut, että Vammalassa olisi voitu jatkaa niin kuin oli toimittu vuosia ja seurakunnassa olisi ollut aidosti tilaa niin naispappeuden hyväksyjille kuin torjujille.

Liisa Lampela kertoo artikkelissaan kahden henkilön sairauslomista, jotka hänen mielestään liittyvät kiistaan. Hän jättää mainitsematta, että toinen näistä, naispastori, joka oli pitkään sairauslomalla, on useamman kerran julkisesti sanonut, ettei hänen sairauslomansa syy ollut kiista naispappeudesta. Samoin artikkelin kirjoittaja jättää kertomatta, että kirkkoherra, joka kiistan aikana ja mahdollisesti sen takia jäi pitkälle sairauslomalla ja sitten sairauseläkkeelle, oli sairauslomilla usein jo ennen kuin naispappeuskiistasta tiedettiin Vammalassa mitään.

Todellako?

En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun lukee, mitä Liisa Lampela kertoo Satakunnan Sakista, Satakunnassa toimivasta Sleyn nuorten joukosta. Hän ja joku tai jotkut hänen lähteistään leimaavat tämän nuorten joukon toiminnan pitkälti pyrkimykseksi kasvattaa uusia naispappeuden vastustajia. Erkki Koskenniemi on vetänyt tätä joukkoa yli 20 vuotta. Hän on pitänyt rippikoululeirejä, järjestänyt nuorteniltoja ja tapahtumia, työtuntien määrää miettimättä hän on keskustellut nuorten kanssa, jaksanut miettiä heidän kanssaan elämän iloja ja kipuja, kirjoittanut kirjeitä, joissa hän on vastannut nuorten kysymyksiin, ja valvonut iltoja ja öitä. Onko todella niin, että hänelle innostuksen lähde tähän kaikkeen on ollut vain tai pitkälti saada uusia naispappeuden vastustajia? Ehkä joku, joka ei koskaan ole tehnyt nuorisotyötä tai ei ole innostunut siitä, voi väittää tällaista.

Liisa Lampela lainaa artikkelissaan mielipidekirjoitusta, jossa naispappeuteen kielteisesti suhtautuvien herätysliikejohtajien vaikutuspiirin joutuneita verrataan uskonnon uhreihin. Liisa Lampela ei suinkaan kiistä tätä väitettä. Hän antaa artikkelinsa lopputoteamuksessa tukea tämän mielipidekirjoituksen kirjoittajalle. Väite uskonnon uhreista on erittäin raju. Pitäisi kertoa, mitä uskonnon uhreilla tarkoitetaan, ja sitten pitäisi pystyä osoittamaan, että naispappeuteen kielteisesti suhtautuvien herätysliikejohtajien vaikutus tuottaa tai heidän lähipiiriinsä kokoontuu ihmisiä, joihin sopivat uskonnon uhrin tuntomerkit. Näin Liisa Lampela ei tee artikkelissaan. Tarkoitus lienee heittää vielä vähän lisää lokaa naispappeuden torjujien päälle.

Murheellista luettavaa

Liisa Lampela antaa ymmärtää, että kirkon ja seurakunnan johto, joka hyväksyy naispappeuden ja on tarvittaessa valmis erottamaan naispappeuden torjuvat seurakunnan työntekijät, taistelee sen puolesta, että tavallisilla ja herätysliikkeisiin kuulumattomilla seurakuntalaisilla olisi tilaa seurakunnassa. Ja ne, jotka torjuvat naispappeuden, yrittävät tehdä seurakunnasta sellaisen, etteivät muut sinne mahdu. Mihin tällainen näkemys perustuu? Ketkä naispappeuden torjujista ovat olleet työntämässä osaa seurakuntalaisista pois seurakunnasta? Miten se on tapahtunut?

Liisa Lampela esittelee artikkelissaan jumalanpalveluksiin osallistuneiden määriä Vammalassa Tyrvään ja Karkun kirkoissa. Ne ovat murheellista luettavaa. Vuosien 2006-2008 aikana Tyrvään kirkon jumalanpalveluksiin osallistuneiden määrä väheni noin 40 %. Karkun kirkossa vuoden 2008 aikana pudotus oli 39 %. Näihin lukuihin lienee laskettu kaikki jumalanpalvelukset – myös esimerkiksi koululaisjumalanpalvelukset ja konfirmaatiomessut. Tavallisten sunnuntaijumalanpalvelusten osalta luvut ovat siis ilmeisesti vielä murheellisemmat. Eikö olisi voitu jatkaa siten kuin Vammalan seurakunnassa toimittiin parikymmentä vuotta – niin että naispappeuden kannattajille kuin torjujille oli seurakunnassa tilaa? Toisaalta ilonaihe on ollut, että monet ovat löytäneet jumalanpalveluspaikakseen Karkun evankelisen opiston. Vuonna 2009 opiston järjestämiä ns. pääjumalanpalveluksia oli yhteensä 55 ja niissä oli osallistujia yhteensä 9495.

Liisa Lampelan artikkelista saattaa saada sen käsityksen, että Vammalan seurakunta oli syvässä kriisissä virkakysymyksen takia jo ennen kuin piispainkokous vuonna 2006 otti kantaa siihen, saako työvuoroja järjestää siten, ettei naispastori ja naispappeuden torjuja joudu toimittamaan jumalanpalvelusta yhdessä. Ja ennen kuin piispa Kari Mäkinen teki selväksi, ettei hänen alueellaan mitään järjestelyjä sukupuolen perusteella saa tehdä. Tämä käsitys on väärä.

Ikävää että on halu jatkaa kiistaa

Liisa Lampela on antanut artikkelilleen otsikon Valtataistelu kirkossa 2000-luvulla. Itse en pysty näkemään Vammalassa käytyä kiistaa niinkään valtataisteluna. Jos tavoittelisin nimenomaan valtaa, minun olisi kannattanut toimia aivan toisin kuin toimin. Miksi ei voida nähdä, että kyse siitä, että haluaa seurata sitä, minkä ymmärtää Raamatusta oikeaksi? Siitä että uskoo Jumalan puhuvan Raamatun sanoissa. Ja että kokee saaneensa Jumalalta tehtävän, jossa tulisi toimia uskollisesti tehtävän antajalle. Tehtävä on julistaa Raamatun sanomaa ja etenkin sen evankeliumia, sanomaa hyvästä Vapahtajasta.

On ikävää, että Sastamalan seurakunnan nettisivujen ylläpitäjät haluavat jatkaa tätä kiistaa. En oikein muuten voi ymmärtää tällaisen artikkelin esiin nostamista. Jos kyse olisi asiaa objektiivisesti esittelevästä, tieteellisestä artikkelista, ymmärtäisin hyvin, että kerrotaan siitä ja järjestetään jopa siihen liittyvä ilta. Liisa Lampelan kirjoituksessa ei ole kyse tällaisesta artikkelista.

Vanhan testamentin kurssi ja kärsitty rangaistus

2010-04-07T19:49:00.004+03:00

Ensi viikonloppuna Sastamalassa opiskellaan Vanhaa testamenttia. On viikonvaihteen mittainen raamattukurssi, jolla luetaan Malakian kirja, käydään läpi sen keskeiset opetukset, selvitellään, millaista oli Israelissa profeetta Jeremian ja Hesekielin aikana ja mitä nämä profeetat julistivat, sekä puhutaan siitä, miten kristityn tulisi suhtautua Vanhaan testamenttiin.

Kurssi alkaa perjantaina 9.4. klo 18. Lauantaina 10.4. aloitamme klo 12 ja sunnuntaina 11.4. klo 11. Kurssi päättyy sunnuntaina noin klo 16. Perjantaina olemme rukoushuoneessa Liekolankatu 5:ssa ja lauantaina Luther-talossa (Valkamakatu 4). Sunnuntaina klo 11 messu on Karkun evankelisella opistolla. Messun jälkeen raamattukurssin tilaisuudet alkavat klo 14 Liekolankadun rukoushuoneessa. Opettajina ovat Erkki Koskenniemi, Markus Malmivaara, Juha Silmu ja tämän nettipäiväkirjan kirjoittaja. Sunnuntaina messussa saarnaa Markku Sumiala. Lauantaina kuulemme tuoreet terveiset Keniasta. Lähetystyöntekijät Hanna-Leena ja Mika Piittala tuovat nämä terveiset. Kurssi on Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen ja Vammalan seudun ev.lut. Kansanlähetyksen yhteistyötä.

Toivotan sinut tälle kurssille lämpimästi tervetulleeksi. Hienoa jos pääset mukaan. Kurssi ei maksa osallistujille mitään.

Aika monet ovat kysyneet, miltä tuntuu, kun tuomiokapitulin määräämä rangaistus on kärsitty. Se on nyt tosiaan kärsitty. Kiirastorstaina olin taas papin asussa ja toimittamassa messua. Kolme kuukautta, jotka olin pidätettynä pappisvirasta, meni nopeasti. Kovinkaan paljon rangaistus ei vaikuttanut työhöni. Oli paljon sellaista työtä, jota voi tehdä, vaikka ei olisikaan pappisvirassa. Ikävimpiä olivat ne tilanteet, joissa joku tuttu soitti ja pyysi toimittamaan kirkollisen toimituksen - kastamaan, siunaamaan vainajan tai jakamaan ehtoollisen vanhukselle - ja jouduin sanomaan, etten nyt voi tulla. Henkisesti rangaistus vaivasi vähemmän kuin olin ajatellut. Varmaan tähän vaikutti se, etten osaa pitää vääränä toimintaa, josta minut tuomittiin. Toimisin samalla tavalla, jos nyt olisin vastaavassa tilanteessa. Siihen, miten raskaalta tai kevyeltä rangaistus tuntuu, vaikuttaa tietysti myös se, mitä ajattelee rangaistuksen antajista. Jos rangaistuksen määrää ihminen tai ihmiset, joita arvostaa kovin, rangaistus tuntuu raskaalta. Tässä tapauksessa näin ei ollut. Kun olemme puhuneet tästä kotonamme, Minna on muistuttanut minua siitä, miten Paavali suhtautui ylipappiin. Tästä kerrotaan Apostolien tekojen 23. luvun alussa. Tätä muistutusta olen tarvinnut.

Joku kysyi, mitähän tällä rangaistuksella saavutettiin, ja totesi, että tuskin mitään. Minun on helppo yhtyä tähän käsitykseen.

Sinä päivänä, jona rangaistus päättyi, vanhempani lähettivät minulle tekstinviestin. Siinä luki: "Taistele jalo taistelu ja säilytä usko ja hyvä omatunto. Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan. 1 Tim 1:18-19. Siunauksen toivotuksin äiti ja isä".

Toki on hyvä, että tämä vaihe on nyt takana.

Hyvää, siunattua ristin ja ylösnousemuksen juhlaa

2010-03-30T10:42:00.003+03:00

Kirjoitin muutama päivä sitten tukirenkaani kirjeeseen seuraavaa:

"Pian on pitkäperjantai ja pääsiäinen. Ne muistuttavat niistä uskomme kaikkein tär-keimmistä asioista. Jumalan Poika ja hänessä Jumala kuoli ristillä syntiemme sovituksena. Siksi saamme syntimme anteeksi ja saamme olla vapaat tuomiosta, jonka olemme ansainneet. Ei tarvitse joutua kadotukseen, koska Jeesus on kärsinyt tuomion, jonka me olemme synneillämme ansainneet. Minua on viime aikoina puhutellut erityisesti se, että Jeesuksen kuolemalla Jumala teki kaiken, mitä pelastukseemme tarvitaan. Minun ei tarvitse omilla teoillani täydentää Jumala tekoa. Eikä Jumalakaan täydennä tekoaan, joka on täysin valmis. Pelastukseni ei siis vaadi sitäkään, että huomaan Jumalan tehneen minussa yhtä ja toista hienoa. Jeesuksen risti riittää. Saan katsoa sitä ja turvautua siihen. Siinä on kaikki, mitä tarvitsen päästäkseni Jumalan luo ikuiseen elämään.

Pitkäperjantain jälkeen Jeesus nousi kuolleista. Se kertoo siitä, että Jeesus on enemmän. Hän on enemmän kuin kukaan uskonnollinen vaikuttaja tai opettaja, joita tässä maailmassa on ollut. He kaikki ovat jääneet hautaan mutta Jeesus ei jäänyt. Hän on voimakkaampi kuin kuolema. Hän kuoli mutta kuolema ei voinut pitää häntä. Ei tietenkään kuolema voinut pitää iankaikkista Jumalaa. Jos hän on meidän turvanamme, ei ole hätää silloinkaan, kun kuolemme. Hän pelastaa ikuiseen elämään. Hän on jokaisen turvana, joka on kastettu hänen omakseen ja uskoo häneen."

Pääsiäisaikana Karkussa evankelisella opistolla (Mainiementie 50) on seuraavat jumalanpalvelukset:

- kiirastorstain messu 1.4. klo 19
- pääsiäisyön messu lauantaina 3.4. klo 23
- toisen pääsiäispäivän messu maanantaina 5.4. klo 11

Olet näihin lämpimästi tervetullut. Pääsiäisyönä messun jälkeen on nyyttärit. Sille, että nuoret ovat pitäneet nyyttikestit pääsiäisyönä, on jo melko monen vuoden perinne. Nyt kaikki ovat nyyttäreille tervetulleita - myös ne jotka eivät muista tuoda nyyttäreille tarjottavaa.

Toivotan sinulle hyvää, siunattua ristin ja ylösnousemuksen juhlaa.

Kalaretki heinäkuussa

2010-03-26T09:05:00.003+02:00

Kirjoitin alla olevan jutun nettipäiväkirjaani viime kesänä. Kalaretkelle on tullut muutama paikka vapaaksi, koska muutama ilmoittautunut on joutunut perumaan lähtönsä. Lähde kalastamaan ja mukavaan seuraan heinäkuussa. Minulta voit kysyä lisää ja ilmoittautua. Yhteystiedot ovat alla olevassa jutussa.

- - - - -

Kirjoitin aiemmin nettipäiväkirjassani miesten kalaretkestä, jonka olen suunnitellut vetää ensi kesänä. Nyt suunnitelma on tarkentunut.

Tarkoitus on siis mennä kalastamaan Enontekiön vesille, lähinnä joille. Joissa on ainakin taimenia, harjuksia, haukia ja ahvenia. Näitä voi tavoitella lipoilla, uistimilla ja perhoilla.

Retkelle lähdetään - jos suunnitelma toteutuu - maanantaina 12.7. ja paluu on lauantaina 17.7. Maanantaina illalla pitäisi olla perillä ja lauantaina aamupalan jälkeen lähdetään kohti etelää.

Majoitumme Hetan kodalla. Syömme siellä päivittäin aamiaisen, lounaan ja ilta- tai yöpalan. Lounaalla teemme eväät kalaretkeä varten ja lähdemme neljän hengen porukoissa kalastamaan eri kohteisiin. Illalla - kun palaamme Hetan kodalle - sauna on lämmin. Lauteilla on mukava kertoa päivän kokemuksista, jutella muustakin ja saunan jälkeen voimme paistaa kaloja, jos niitä on paistettavaksi. Aamupalan ja lounaan välissä avaamme Raamatut ja olemme Sanan äärellä.

Hetan kodan tilat ovat oikein mukavat. Käytettävissämme on kaksi mökkiä, joissa kummassakin on neljä kahden hengen huonetta. Mökeissä on mm. kuivauskaapit, jos vaatteet kastuvat sateessa tai saappaat joessa.

Kävin joitakin päiviä sitten tutustumassa paikkoihin ja jokiin, joilla on tarkoitus kalastaa ensi kesänä. Tässä muutamia kuvia noilta alueilta ja vesiltä.

Kalaretki maksaa 375 euroa. Hintaa sisältyvät matkat, majoittuminen omilla liinavaatteilla, ruokailut Hetan kodalla, sauna joka päivä, alueen kalastuslupa ja retken ohjelma. Mínulle voi ilmoittautua. Kätevimmin se käy sähköpostilla - jari.rankinen@sley.fi. Soittaakin voi - puhelinnumeroni on 050 571 4797.

Kuten kuvista näkyy, luvassa on ainakin hienoja maisemia, Lapin luotoa ja sen rauhaa. Takuuta suurista kaloista en voi antaa.

Retkelle voidaan ottaa 16 ilmoittautunutta. Lähde mukaan ja pyydä ystävääsikin ilmoittautumaan.

Ongelma ratkeaa

2010-03-19T07:09:00.003+02:00

Huomenna lauantaina - jos Jumala suo - vihitään piispaksi teologian tohtori, rovasti Matti Väisänen. Tämä tapahtuu Helsingissä Pyhän Sydämen kappelissa. Suomen Luther-säätiön Pyhäkön Lamppu -lehti kertoo, että Matti Väisänen on kutsuttu yhdeksi ruotsalaisen Missionsprovinsenin piispoista. Hänen tehtävänään on hoitaa piispan virkaa Suomessa.

Ymmärrän Missionsprovinsenin ja Luther-säätiön ratkaisun. Luther-säätiön palveluksessa on pastoreita, jotka ovat saaneet pappisvihkimyksen Ruotsissa ja joita kirkkomme piispat eivät pidä kirkkomme pastoreina. On hyvä, että näillä pastoreilla on piispa, joka on lähempänä, joka tuntee vielä paremmin hengellistä elämää Suomessa ja jonka kanssa on helpompi puhua työn ja elämän iloista ja suruista siitäkin syystä, että voi puhua äidinkielellä. Luther-säätiö tarvitsee myös uusia pastoreita messuyhteisöjensä palvelukseen, eikä se saa näitä siten, että kirkkomme piispat vihkisivät pastoreita sen palvelukseen. Varmaan edelleen olisi mahdollista se, miten Luther-säätiö on toiminut tähän asti: uudet pastorit vihitään Ruotsissa Missionsprovinsenin pappisvihkimyksissä. Toki luontevampaa on, että pastorit, jotka palvelevat seurakuntaa Suomessa, saavat vihkimyksen Suomessa ja sen toimittaa suomalainen piispa.

Olen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen palveluksessa. Työtovereinani on teologeja, jotka eivät saa pappisvihkimystä, koska he ajattelevat pastorin virasta kirkon perinteen mukaisesti - siis pitävät naispappeutta Raamatun vastaisena - ja toimivat tämän käsityksensä mukaisesti. Tämä on tietysti ongelma niin näille teologeille, Sleyn työlle kuin niille seurakuntalaisille, joiden parissa nämä tekevät työtä ja joita he palvelevat. Nämä teologit voivat tehdä paljon hyvää ja arvokasta mutta tietysti se vaikeuttaa työtä, ettei ole pastori eikä ole tämän viran mukanaan tuomia oikeuksia ja velvollisuuksia. Uskon, että tämä ongelma ratkeaa tavalla tai toisella lähimmän parin vuoden aikana.

Hyvä ratkaisu olisi, että joku tai jotkut piispoistamme suostuisivat vihkimään pastoreiksi myös niitä teologian maistereita, jotka eivät voi tulla samaan pappisvihkimykseen naispastoreiden kanssa, koska pitävät naispappeutta Jumalan tahdon vastaisena. Eivätkö piispamme voisi vihkiä näistä ainakin ne, joilla on kutsu jonkin kirkkomme herätysliikkeen tai järjestön palvelukseen? Miksi estää näiden maistereiden pääsy toteuttamaan kutsumustaan? Miksi vaikeuttaa herätysliikkeiden ja kirkollisten järjestöjen työtä? Ja miksi jättää luterilaisia kristittyjä ja kirkkomme jäseniä ilman sellaista pastoria, jota he toivovat ja jonka palkan he ovat valmiita maksamaan? Esimerkiksi herätysliikkeiden kesäjuhla oli luonteva paikka toteuttaa pappisvihkimys. Ja on kirkossa tehtäviä, joissa se, että torjuu naispappeuden, ei johda ongelmiin. Eivätkö piispamme voisi vihki näihin tehtäviin teologian maistereita, jotka eivät pidä naispappeutta Jumalan tahdon mukaisena ja joilla on seurakunnan kutsu näihin tehtäviin? Nyt monet kutsumustietoiset, pitkään opiskelleet ja luterilaiseen uskoon lujasti sitoutuneet teologit, joilla olisi paljon hyvää annettavaa kirkossamme, jäävät ilman pastorin virkaa. Sitä, että kirkolla on varaa tähän, on vaikea ymmärtää.

Vaikka toivon toisin, minusta tuntuu, etteivät piispamme suostu jatkossakaan vihkimään pastoreiksi teologeja, jotka eivät voi toimittaa jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa. Jos näin on, ongelma, josta kirjoitan, ratkeaa lähivuosina niin, että maassamme vierailee silloin tällöin ulkomaalainen piispa, joka toimittaa pappisvihkimyksen. Tai ongelma ratkeaa niin, että saadaan apua Matti Väisäseltä. Hän vihkii papeiksi niitä teologian maistereita, jotka tulevat jonkin herätysliikkeen tai kirkollisen järjestön - muunkin kuin Luther-säätiön - palvelukseen. Tai herätysliikkeet saavat pastoreitaan niistä, jotka on vihitty Luther-säätiön palvelukseen ja jotka ovat palvelleen jonkin aikaa tätä järjestöä. Ongelma voidaan ratkaista myös niin, että ne herätysliikkeet tai järjestöt, jotka tarvitsevat pastoreita mutta eivät saa heitä kirkkomme piispojen toimittamista pappisvihkimyksistä, kutsuvat pastorinsa ja vihkivät heidät papeiksi ilman piispoja.

Piispojen tärkeä tehtävä on varjella ja vahvistaa yhteyttä kirkossa ja toimia niin, ettei kirkko hajaantuisi. Minusta piispamme toimivat nyt tässä asiassa juuri toisin. Että he vihkisivät pastoreiksi nekin, jotka pitäytyvät omankin kirkkomme perinteissä käsityksessä pastorin virasta, se tekisi tarpeettomiksi ratkaisut, jotka hajottavat kirkkoa.

Uskon, että monilla - ehkä kaikilla - niistä, jotka eivät nyt saa pappisvihkimystä kirkossamme, on kutsu Jumalalta Jumalan valtakunnan työhön. Meidän ihmisten ei pitäisi taistella sitä vastaan, mitä Jumala tahtoo.

Arkkipiispan valinnan jälkeen

2010-03-12T07:57:00.005+02:00

Eilen kirkkomme arkkipiispaksi valittiin piispa Kari Mäkinen. Vaali oli äärimmäisen tasainen: jos kuusi äänestäjää olisi äänestänyt toisin, vaalin tulos olisi ollut toinen.

Piispa Kari Mäkinen sai kuitenkin enemmistön äänioikeutettujen äänistä. Enemmistö halusi hänet arkkipiispaksi. Se kertoo paljon siitä, millainen kirkkomme tällä hetkellä on.

Juttelin eilen ystäväni kanssa vaalin tuloksesta. Totesimme, että esimerkiksi niiden herätysliikkeiden asema, joihin kuulumme, ei tule olemaan helppo kirkossa, jonka arkkipiispa on Kari Mäkinen. Toisaalta puhuimme siitä, että tilanne on selkeä - varmaankin paljon selkeämpi verrattuna siihen, että vaalin lopputulos olisi ollut toinen. Emme tule saamaan ymmärtämystä kirkon ylimmän johdon tahdolta, meidät halutaan työntää marginaaliin tai pois kirkosta, meidän on toimittava entistä enemmän kirkkomme seurakuntien rakenteiden ulkopuolella, meitä ja meidän toiveitamme tuskin kuunnellaan. Siitä huolimatta, että tilanne on nyt selkeämpi, olisin toki toivonut, että vaalin toinen kierros olisi mennyt toisin.

Toinen ystäväni lähetti viestin, jossa kertoi parikymppisen poikansa kysyneen vaalin tuloksesta kuultuaan, joko nyt saa erota kirkosta. Isä oli perustellut pojalleen, miksi edelleen kannattaa pysyä kirkon jäsenenä. Samantyyppinen keskustelu käytiin meillä kotona. Ymmärrän hyvin nämä ajatukset: miksi kuulua kirkkoon, joka tuntuu entistä enemmän vieraalta, joka saattaa kurittaa kovalla kädellä ja josta saa niin kovin vähän? Silti ajattelen, ettei nyt ole aika lähteä kirkosta, jonka jäseniksi meidät on kastettu, jonka keskuudessa olemme oppineet tuntemaan Jumalan suuria tekoja ja jota olemme halunneet rakentaa. En tiedä, tuleeko sellainen aika.

Kari Mäkisen valinta varmasti tulee jakamaan kirkko. Toiset haluavat, että kirkko kulkee siihen suuntaan, johon Kari Mäkinen haluaa viedä sitä ja epäilemättä toisinaan kovillakin otteilla vie. Toiset eivät nimenomaan tahdo tätä. Varmasti Miikka Ruokasen valinta olisi myös jakanut kirkkoa. Uskon kuitenkin, että vähemmän kuin Kari Mäkisen valinta. Aika näyttää.

Rukoilen Jumalan siunausta ja sitä, että hänen tahtonsa tapahtuu. Näitä rukoilen, kun ajattelen kirkkoamme. Tai nyt arkkipiispan virkaan valittua.

Tänään alkaa - kuten edellisessä kirjoituksessani kirjoitin - viikonvaihteen mittainen raamattukurssi Huittisissa. Opiskelemme Ensimmäistä Pietarin kirjettä. Aloitamme tänään Sleyn rukoushuoneessa (Karpintie 7) klo 18, huomenna lauantaina klo 12 ja sunnuntaina 16. Olet lämpimästi tervetullut.

Tervetuloa

2010-03-08T10:04:00.003+02:00

Tällä viikolla on useita tilaisuuksia, joihin toivotan sinut tervetulleeksi.

Tänään maanantaina ja huomenna tiistaina on Kokemäellä raamattupäivät. Tänään kysytään, mitä ajatella islamista ja voiko kristinuskon ja islamin yhdistää. Huomenna mitä ajatella arkisista töistä ja tehtävistä - ovatko ne Jumalan palvelemista. Illat alkavat klo 18 Kokemäen seurakuntatalossa ja päättyvät n. klo 20.30. Opettajina ja puhujina ovat minun lisäkseni Timo Vuorinen ja Kokemäen seurakunnan työntekijöitä ja seurakuntalaisia.

Torstaina on miestenilta Sastamalassa Sahrapirtillä. Sahrapirtin osoite on Kangastie 235. Illassa alustan aiheesta Mitä Afganistan opetti? Sauna on lämmin ja iltapalaa on tarjolla. Ilta alkaa klo 18. Mitä jos pyytäisit mukaan jonkun kaverisikin?

Perjantaista sunnuntaihin Huittisissa Sleyn rukoushuoneessa (Karpintie 7) opiskellaan Ensimmäistä Pietarin kirjettä. Kirje on hieno helmi Raamatun kirjojen joukossa. Se rohkaisee, kannustaa ja lohduttaa. Se on hyvin ajankohtainen. Perjantaina aloitamme klo 18, lauantaina klo 12 ja sunnuntaina klo 16. Opettajana minun lisäkseni on Erkki Koskenniemi. Lauantaina klo 18 rukoushuoneessa vietetään ehtoollista. Ehtoollisenvieton toimittaa Markus Malmivaara.

Olisi mukava nähdä sinua näissä tapahtumissa.